Romanien määrä?

Anonyymi

Ilta lehdessä luki että suomessa on romaneja 10-12 tuhatta. Sama lukee 70 luvun tietosana kirjassa. Eikö muka lisääntymistä ole tapahtunut?

9

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa ei pidetä kirjaa väestöstä etnisyyden tasolla, joten kyseessä on valistunut arvio. Äidinkielen mukaan kyllä pidetään kirjaa, mutta käytännössä useimpien romanien äidinkieli on suomi. Lisäksi seka-avioliitot vaikuttavat asiaan.

    • Anonyymi

      Tuosta edellisestä unohtui vielä se, että Ruotsissa asuu noin 4500 Suomen romania tai siis ihmistä joiden tausta on tämä ja heillä on edelleen tiiviit suhteet Suomeen. Heidänkään määränsä ei ole merkittävästi lisääntynyt viime vuosikymmeninä.

    • Anonyymi

      Geneettinenpullonkaula johtaa yleensä hedelmättömyyteen ja väestön sukupuuttoon.

      • Anonyymi

        Kertoisitko pari esimerkkiä?


      • Anonyymi

        Kantasuomalaisten määrä ei ole vain pysynyt edes samana vaan pienentynyt. Ellei maahanmuuttoa olisi, suomen asukasluku olisi pienentynyt jo useita vuosia. Onko tässä jo olemassa vai odotettavissa pullonkaula?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoisitko pari esimerkkiä?

        Pienet populaatiot homotsygoituvat kuten suu- retkin sukusiitoksen ja linjasiitoksen seurauk- sena (pienessä populaatiossa on myös todennä- köisempää että sukulaiset päätyvät pariutumaan kuin suuressa populaatiossa missä valinnanvaraa on enemmän). Lisäksi niissä häviää geneettistä materiaalia (eri geenimuotoja) ihan vain geneet- tisenajautumisen ja pienen populaatiokoon seu- rauksena. Geneettinen ajautuminen tarkoittaa
        eri geenimuotojen satunnaista yleistymistä tai harvinaistumista ja on siis valinnan vastakoh- ta. Ajan kuluessa sukusiitosaste nousee pienissä populaatioissa vaikka niissä ei olisikaan sukusii- tosta. Ne ovat siis isoja populaatioita herkempiä ajautumaan epätoivottuun suuntaan


    • Anonyymi

      Samaperintäisyys eli homotsygotia voi olla yksi- lön kannalta hyödyllistä tai haitallista, mutta mitä suurempi osa eliön perimästä on samaperintäis- tä sitä todennäköisempää on, että jokin näistä samaperintäisistä geeneistä osoittautuu haitalli- seksi resessiiviseksi alleeliksi (useat perinnölliset sairaudet). Joskus yksilölle olisi myös suoranaista hyötyä olla heterotsygoottinen (mm. immuni- teettigeenit). Populaation kannalta homotsygotia vähentää populaation kykyä sopeutua muuttuviin oloihin. Sekä sukusiitos että linjasiitos lisäävät homotsygotiaa ja siten kasvattavat yksilöiden ris- kiä sairastua resessiivisesti periytyviin sairauksiin. Pienet populaatiot käyttäytyvät jossain määrin eri tavoin kuin isot populaatiot ja ovat yleisesti suuria populaatioita herkempiä homotsygoitumiselle.

      • Anonyymi

        Miksi käytät väliviivaa mitä kummallisimmissa paikoissa. ----


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19235
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6195
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5828
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      79
      5694
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5549
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5434
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4883
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4557
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3896
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3535
    Aihe