Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nuoret Helsingin Koskelassa

Uskomaton tämä juttu. Asun itse suht lähellä ja muutin noin 9 vuotta sitten Koskelasta.

Ensi alkuun otan osaa kaikkien neljän nuoren omaisille.

Suru on tavaton jokaisessa perheessä ja varsinkin uhrin perheessä. Jos olisi saanut apua ajoissa niin olisiko selvinnyt. Syvin osanottoni.

Miksi kävi näin, ei tiedä kukaan. Miksi kolme kaveria jättää yhden, olisiko selvinnyt hengissä jos olisi saanut apua.

Miksi yleensä tällaista tapahtuu.

En osaa muuta kuin toivottaa kaikille omaisille voimia. Niitä tarvitaan.

38

1209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin ja unohdin kokonaan nuoren löytänänyttä , ei hänenenkään päivänsä hyvin alkanut.
      Hänelle toivon myös jaksamista, mitä tässä muuta osaa.

      • Anonyymi

        Kyllä näille hakkaajille täytyy saada kunnon rangaistukset. Ei ole oikein , että kolme. ns. Kovaa Kollia hakkaa yhtä joka ei ole uhka kenellekään heistä. Paitsi , että komeampi ja älykkäämpi kuin nämä kolme yhteensä ja ajattellut luonnon ja eläinten hyvinvointia myös niin kuin on kerrottu somessa.
        Miellyttävän näköinen poika joita nämä hakkaajat eivät ole. Eivätkä varmaan vankilan ja vapautumisen jälkeen sitäkään mitä olivat.
        Nythän osalla nuorista on vaikeuksia käyttäytyä ympäristössään kunnollisesti.
        Esim. kaksi tyttöä kävi bussikuskin kimppuun 5.3. Espoossa. Videossa joka pyörii somesssa kaksi somalityttöä käyttäytyy kuin pahimmat vankilakundit. Ärsyttävät bussikuskia ja metelöivät ja näyttävät keskaria kun bussinkuljettaja kertoo, ettei ilman matkalippua voi olla bussissa.
        Huutelevat herjauksia ja solvaavat. Ja lopuksi käyvät kiinni .
        Tässä nähdään miten kotiuttaminen maahanmuutossa on onnistunut. Ilmeisesti heidän vanhempansa eivät osaa yhtään suomen kieltä ja heidän jälkikasvulle eivät mahda mitään.
        Kukaan ei saisi puuttua heidän tekemisiinsä ja ottavat rasistikortin heti esille kun heille kerrotaan heidän velvollisuuksista yhteiskunnassa.
        Lakia täytyisi nyt viimeistään muuttaa maahanmuuton ja rikoksiin saatava tuntuvat rangaistukset, muuten olemme Ruotsin mallissa.
        Otan osaa Koskelan uhrin lähiomaisten suuressa surussa.
        Ja toivon, että oikeus toteutuu ja nämä kolme murhaajaa saavat tuntuvat tuomiot ja sitä kautta oikeutta uhrille ja vanhemmille.
        Näiden kolmen murhaajan tulevaisuushan on sinetöity jo ja sitä kautta saamme olla tyytyväisiä, että heidät muistetaan tapauksesta joka jää historiaan .
        Vaikea kuvitella, että pääsisivät tämän elämänsä aikana johtoasemiin tai unelmiensa työpaikkoihin.
        Heillä on leima otsassa ja samoin seuraavassa elämässä karma jota maksavat ..näin uskon. Ja haluan uskoa...
        Pojalla / Uhrilla joka menetti henkensä heidän tähden on parempi uusi elämä. Hänen sielunsa jatkaa paremmassa elämässä..


    • Anonyymi

      JohanPomppas alkanut taas sekoilla eri nimimerkeillään kun päässyt lukemaan otteita kirjasta, yrittää väkisin todistella uhria nepsyksi vaikkei kenelläkään ole tietoa mistään diagnoosista, kannattaisi hakea ensin itselleen diagnoosi.

      "Olisiko uhrin sitten pitänyt olla sulle joku "täydellinen" nuori, joka toi kotiin hymypoikapatsaita, helli ja hoivasi veetiä ja heikkiä (ne sekä alexis siinä määrin vastenmielisen näköisiä pentuja, kuten tuossa iässä monesti ihmiset on, ettei kenessäkään muussa hellyyden tunteita herätä kuin ehkä vanhemmissaan, ja veeti ei ilmeisesti heissäkään)"

      Aivan sekopäistä tekstiä, ihme ettei haukkunut uhrinkin ulkonäön ja leimannut samalla kun kerrottu olleen jollain tavalla poikeavan näköinen. Ei noiden tekijöidenkään ulkonäölssä mitään erikoista ole, kukaan ei arvaisi päällepäin murhaajiksi. Jotain auerskaa nämä miestenvihaaja annulistit pitää oikein kodinhengettärenä ja pullantuoksuisena kotiäitinä, vaikka oli kaikkea muuta ja siitä kyllä näkee päällepäinkin ettei ole normaali.

      • Anonyymi

        Onneksi tuolla hullulla ei ole omia lapsia, olisi varmaan pahempi kuin auerska. Heikkiäkin jaksaa edelleen diagnisoida pahimmaksi kiusaajatyypiksi, vaikka ei koulussa ollut edes samassa porukassa, eikä osallistunut juurikaan pahoinpitelyyn ja murhaan. Ei se tee häntäkään syyttömäksi, mutta minkäänlaista objektiivisuutta ei noilla johanpomppas-inanna sekopäillä ole.


    • Anonyymi

      Ihme pakkomielle on tuolla johanpomppas eri nimimerkkeineen, kohta 300 minfossa jankuttanut kuvittelemastaan autismista uhrilla. Ei sillä ole mitään merkitystä tekojen kannalta oliko uhrilla jotain diagnoosia, eikä sitä missään kerrota, joten mitä helvettiä se kuvitelmistaan jankuttaa.

      Toinen mistä jaksanut jankuttaa koko ajan on että vain kahdesti lyönyt Heikki olisi pahin tekijöistä, selvästikin yrittää siis syyllistää uhria ja vähiten pahoinpitelyyn osallistunutta, samalla yrittäen saada toisten tekemiset väyttämään lievemmiltä.

      Pitäisi ohjata hoitoon tuollaiset, oikeudella on kaikki mahdollnen tieto käytettävissään, tuskin annulistit tähän tuomioon pystyy vaikuttamaan vaikka uskovat saaneensa auerskan vapautettua murhayytteestä vääristelemällä vuosia faktoja Ulvilan tapauksessa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Perjantaina sitten jatkuu oikeudenkäynti, tuleekohan päätös heti vai jatkuuko usemman päivn. Eikös se ole jo käsitelty, odottivat vain mielentilapäätöstä.

    • Anonyymi

      Syyntakeisia ovat, 3. syyskuuta tuomio.

      Uskomatonta ett puolustus yrittää vielä vaatia tuomiota alemmaksi kun muutenkin nuorilla ja "ensikertalaisilla" aivan olematon, päinvastoin raakuuden takia pitäisi käsitellä aikuisina kuten muuallakin.

      "Syytettyjen asianajajat vetosivat tapauksen saamaan runsaaseen mediahuomioon ja sen aiheuttamiin ikäviin lieveilmiöihin syytettyjen kannalta. Puolustus pyysi ottamaan tämän huomioon rangaistusta alentavana tekijänä."
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b90933e8-bc9e-46ff-bba1-7ced0123ee16

      • Anonyymi

        Tästä puhuttiin mutta minfossa keskustelu torpattiin, tekohan oli törkeä ja erittäin julma. Toisekseen niin puolustuksella on näemmä hinkua saada tästä pysyvä rangaistuksen alentaja, onneksi syyttäjä oli tällä kertaa hereillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä puhuttiin mutta minfossa keskustelu torpattiin, tekohan oli törkeä ja erittäin julma. Toisekseen niin puolustuksella on näemmä hinkua saada tästä pysyvä rangaistuksen alentaja, onneksi syyttäjä oli tällä kertaa hereillä.

        Itsestään selvää että tälläisitä puhutaan ja henkilöt paljastuu lähes aina. ei kannata tehdä rikoksia jos ei halua pilata mainettaan. Noin törkeistä teoista mikään rangaistus ei ole riittävä etenkään niiden kahden pahimman kohdalla. Suomen lainsäädäntö aivan perseestä kun selviävät muutaman vuoden istumisella, uhri menetti henkensä ja joutui kärsimään todella paljon. Eipä tuollaiset murhaajatkaan usein kauaa elä, juovat tai piikittävät itsensä hengiltä ellei joku muu tapa. Parasta kun tappaisivat itse itsensä jo vankilassa.


    • Anonyymi

      Miten monta niistä murhaajista oli maahanmuuttajia,
      ainakin yksi, jonka ikää ei edes tiedetty.
      Tästähän oli uutisissa.

      • Anonyymi

        Mene nyt muualle trollaamaan, kaikki suomalaisia, nimet ja kuvat olleet esillä. On niitä matuja ihan tarpeeksi muissa murhissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene nyt muualle trollaamaan, kaikki suomalaisia, nimet ja kuvat olleet esillä. On niitä matuja ihan tarpeeksi muissa murhissa.

        Noiden kollien nimet, samoin kuin uhrin nimi löytyvät Helsingin käräjäoikeuden julkisista papereista. Kolmen A-nelosen mittainen erittely uhrin saamista vammoista on kuvottavaa luettavaa, joka osoittaa murhaajien olleen varsin poikkeuksellisessa mielentilassa pahoinpitelyä tehdessään. Mielentialtutkimus taas kertoo sen, että murhaajat ovat tienneet mitä olivat tekemässä. "K on jossakin vaiheessa sanonut N:lle "mä tapan kohta jonkun, mä tapan A:n".
        Maailma on muuttunut, lapset saavat katsella vanhempiensa luvalla TV:stä ja netistä vapaasti "viihteellistä" väkivaltaa ja useimmat pelit, joita he saavat lahjoiksi vanhemmiltan ovat väkivaltaan, kamppailuun ja taisteluihin perustuvia pelejä koissa voittaja on se joka on telonut enemmän vastustajia.
        Joillakin lapsilla kuva todellisuudesta vääristyy.
        Useimmat meistä "tavallisista" eivät usko, että noista murhaajalapsista tulee yhteiskuntaan muuta kuin kuluja ja murhetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noiden kollien nimet, samoin kuin uhrin nimi löytyvät Helsingin käräjäoikeuden julkisista papereista. Kolmen A-nelosen mittainen erittely uhrin saamista vammoista on kuvottavaa luettavaa, joka osoittaa murhaajien olleen varsin poikkeuksellisessa mielentilassa pahoinpitelyä tehdessään. Mielentialtutkimus taas kertoo sen, että murhaajat ovat tienneet mitä olivat tekemässä. "K on jossakin vaiheessa sanonut N:lle "mä tapan kohta jonkun, mä tapan A:n".
        Maailma on muuttunut, lapset saavat katsella vanhempiensa luvalla TV:stä ja netistä vapaasti "viihteellistä" väkivaltaa ja useimmat pelit, joita he saavat lahjoiksi vanhemmiltan ovat väkivaltaan, kamppailuun ja taisteluihin perustuvia pelejä koissa voittaja on se joka on telonut enemmän vastustajia.
        Joillakin lapsilla kuva todellisuudesta vääristyy.
        Useimmat meistä "tavallisista" eivät usko, että noista murhaajalapsista tulee yhteiskuntaan muuta kuin kuluja ja murhetta.

        Ja siihen huumeet päälle, häviää sekin vähä järki.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Noiden kollien nimet, samoin kuin uhrin nimi löytyvät Helsingin käräjäoikeuden julkisista papereista. Kolmen A-nelosen mittainen erittely uhrin saamista vammoista on kuvottavaa luettavaa, joka osoittaa murhaajien olleen varsin poikkeuksellisessa mielentilassa pahoinpitelyä tehdessään. Mielentialtutkimus taas kertoo sen, että murhaajat ovat tienneet mitä olivat tekemässä. "K on jossakin vaiheessa sanonut N:lle "mä tapan kohta jonkun, mä tapan A:n".
        Maailma on muuttunut, lapset saavat katsella vanhempiensa luvalla TV:stä ja netistä vapaasti "viihteellistä" väkivaltaa ja useimmat pelit, joita he saavat lahjoiksi vanhemmiltan ovat väkivaltaan, kamppailuun ja taisteluihin perustuvia pelejä koissa voittaja on se joka on telonut enemmän vastustajia.
        Joillakin lapsilla kuva todellisuudesta vääristyy.
        Useimmat meistä "tavallisista" eivät usko, että noista murhaajalapsista tulee yhteiskuntaan muuta kuin kuluja ja murhetta.

        Ikävä kyllä minusta tuntuu samalta. Menetettyjä sieluja ovat kyllä.

        Itse olen miettinyt kahden pojan äitinä että lapseni eivät olisi kyenneet moiseen raakuuteen.
        Toinen heistä on jo kuollut mutta vanhempi viettää normaalia elämää.

        Ei heistä olisi kummastakaan ollut tuohon, ei ennen eikä nyt.


    • Anonyymi

      Jokohan julkinen MEDIA uskaltaa jättää tekijöiden epäilemisen. On se tuo lakikieli sitten naurettavaa hurskastelua. On ollut selvä alusta lähtien, että ovat murhanneet ja kuuluisi täten nimittää jo etukäteen tekijöiksi, eikä koko ajan vaan epäillyiksi tekijöiksi. Mokomakin lisuke sana jota jatkuvasti kaikkialla toitotetaan.

      • Lienee joku " varovaisuusperiaate", jos sittenkin selvät murhat olisi huuhaata. Eivät olleet.


      • Anonyymi
        taruolento kirjoitti:

        Lienee joku " varovaisuusperiaate", jos sittenkin selvät murhat olisi huuhaata. Eivät olleet.

        Vaasan hovinarrit voisi jopa vapauttaa, ainakin jos tekijät olisi naisia. Ei sekään tosin murhaajasta syytöntä tee.


    • Anonyymi

      suruvalittelu millaista se on? Onko se uikutusta kuten uijui uijui uijui

      • Anonyymi

        Et voi tietää ja ymmärtää jos älysi ja moraalisi on alkeellisten eläinten tasolla.


    • Anonyymi

      Toivottavasti kiusaaminen tutkitaan pahoinvoivien lasten taustalta, josko sitä taustalla.

      Itse asuinalueella maalitettu. Jkl. Aikuiset miehet notkuvat pikkupihoissa tuottamassa meteliä ja lapsilleen ovat opettaneet että jos on tieto että jotain häiriköivät muutkin tahallisesti, niin siinäpä mukava harrastus ja elämän tarkoitus itsellekin.

      Vaikka ei saisi yleistää, Innokkaasti alkavat juuri ne, joilla vanhempien lihapadat edelleen lähellä, ja siis sosiaalista ja taloudellista tukea ja verkostoja. Myös it-ala ja raksa - ala, myyntiala, yksityisen puolen miehet yliedustettuna. Aloittajat pariskunta, myyjä ja kassa.

      Yhtä naista koulutetaan, että kotirauhaa ei tule. Viharikos, yhteisövaino, maalittaminen, joukkovaino, terrorismi.

      • Mitähän tuossa olisi tehtävissä. Mutta kuka tai ketkä? Ja aina ne todisteet.Pitäisi alkaa vaikka vanhemmista.


      • Anonyymi
        taruolento kirjoitti:

        Mitähän tuossa olisi tehtävissä. Mutta kuka tai ketkä? Ja aina ne todisteet.Pitäisi alkaa vaikka vanhemmista.

        Mikä "varovaisuusperiaate"?


    • Anonyymi

      Nämä tekijät syyntakeisia-siis- tuomiona passitus loppuelämäkseen ns "hullujen"huoneeseen-ei armoa missään tapauksessa.

      • Anonyymi

        Syyntakeinen eli max 12 vuotta mistä istuvat vain kolmasosan. Joku väitti että aikaisempien pahoinpitelyjen ja ryöstön vuoksi voisi tulla 15 vuotta, mutta eihän Suomessa. Ei edes huumetuomioita, kovasti pitää ymmärtää ja pitää erillään vanmhoista vangeista etteivät saisi huonoja vaikutteita :)

        Minfon muutama sekopää jaksaa jauhaa miten heistä Heikki pahin syyllinen, mitenköhän ne saakin käännettyä kaiken päälaelleen. Rikollisen mieli tai mielettömyys on tutkimaton, näkeehän sen täälläkin annulisteista, faktat ei merkkaa mitään, vain omat pakkomielteet.


      • Niin ei heidänkään tapauksessa ollut armoa uhrille ei pätkän vertaa. Paskamainen tulevaisuus odottaa joka tapauksessa. Tätä kansa ei unohda eikä saakaan unohtaa.


    • Anonyymi

      Poliisi ei löytänyt mitään huomautettavaa lastensuojelun toiminnasta, vaikka eivät tehneet mitään huomattuaan vammat, palasi myöhässä päihtyneenä ja oli poissa koko murhayön ja viikonlopun. Taitaa poliisi suojella lastensuojelua ja itseään, koska eivät itsekään tehneet mitään, ei hätäpaikannusta ja etsintää vaikka oli selvästi aihetta epäillä rikosta.

      Vielä ilkeävät sanoa ettei lopputulos olisi muuttunut miksikään, sehän olisi muuttunut jos olisivat toimineet heti ja sitä suuremmalla syyllä ovat toimineet väärin kun lopputulos murha. Yhtä hyvin olisi voinut pysyä hengissä tunteja kauemmin ja ollut pelastettavissa, mutta silti olisi kuollut kun eivät toimineet.

      Nyt pitäisi jonkun korkeamman tahon nostaa syyte niin lastensuojelua kuin poliisiakin kohtaan, mikään ei muutu ellei ketään laiteta vastuuseen. Samalla tavalla myös koulun rehtori syytteeseen, ei tunnu kiusaaminen ja murha kiinnostavan yhtään, haluaa vaan peitellä koko tapauksen.

      • Anonyymi

        Totta puhut, suomen oikeuslaitos on suoraan sanottuna perseestä,jossa vain rikollisia paapotaan. Paapominen lähtee siitä, kun rikoksen jälkeen pitää heti toitottaa, että häntä epäillään. Kun ulkomailla Uudessa Seelannissa poliisi ampui murhaaja terroristin heti paikan päälle, niin täällä kaukana piti vielä selvää tapauta tituleerata typerällä kliseellä, häntä epäillään terroristisesta murhasta.


      • Anonyymi

        Eivät uskalla- taitavat olla ystäviä keskenään. Hyvät veljet suojelevat toisiaan.


    • Anonyymi

      10, 9 ja 8 vuoden tuomiot. Uskomatonta, etteikö mikään riitä 12 vuoden tuomioon, semminkin kun nuo istuu vain kolmasosan. Ei sitä nuoruuden takia pidä lieventää enää muuten kun ne tulee automaattisesti iän ja ensikertalaisuuden takia. Vaikea uskoa ettei aikuinen eniten väkivaltaa tehnyt olisi saanut vähintään 12 vuotta.

    • Anonyymi

      Pitäisi tuomiot yhtenäistää ainakin EU:ssa, Suomessa aivan liian pienet Englannista pitäisi ottaa mallia, siellä alaikäisetkin saa kunnon tuomiot. Ihan varmasti ymmärtävät mitä tekevät ja turvikset maasta pois jos eivät selvstikään tarvitse turvapaikkaa.

    • Anonyymi

      Käytännössä kaikki ovat ehdonalaisessa alle parin vuoden istumisen jälkeen.
      Tutkintovankeusaika lyhennetään tuomiosta, varsinaisesta tuomiosta istutaan kolmasosa ja ehdonalaiseen pääsee melko nopeasti. Näin nuorten kohdalla.

      Pitäisikö lakia muuttaa että nuorten kohdalla murhasta istutaan puolet tuomiosta?
      Näin tuumi rikosoikeuden professori tv:ssä.

      • Anonyymi

        Vähintään puolet, aivan älyvapaata yhdistellä alennuksia muutenkin pieniin tuomioihin. Ensikertalaisalennus voisi olla nuorilla vähän isompi, mutta ei pari vuotta murhasta ole enää mikään todellinen rangaistus.


      • Anonyymi

        On tullut selvääkin selvemmäksi se, kuinka suomi on oikeusvaltio vain rikollisille. Nyt vieläkin näitä jeppejä kauniisti epäillyiksi nimitetään . Ja illan TV.n uutiset kauniisti nimittää murhaajia pojiksi, joiksi heitä ei pidä kutsua, vaan raaoiksi murhaajiksi.
        Kaikista paras ranagaistus olis, että pieksettäisiin oikein kunnolla ja annettaisi sen jälkeen painua minne ikinä lystäävät. Nythän koko rangaistus oikeasti on vain sitä, että tarjotaan ilmainen asuminen, koulutus, terveydenhoito, hyvä ruoka sekä terapeuttinen hoito. Melkoista paapomista. Mikäpä on murhaajien ollessa, kun itsellä ei tarvitse huolehtia mistään, kaikki tuodaan eteen valmiina. On se tämä länsimainen yhteiskunta sitten älytöntä rikollisten ja murhaajien paapomista. Ei tarvi ihmetellä rikollisuuden jatkuvaa kasvua, kun nämä konnat tietää, tekostensa jälkeen pääsevän hyvään hoitoon ja huolenpitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tullut selvääkin selvemmäksi se, kuinka suomi on oikeusvaltio vain rikollisille. Nyt vieläkin näitä jeppejä kauniisti epäillyiksi nimitetään . Ja illan TV.n uutiset kauniisti nimittää murhaajia pojiksi, joiksi heitä ei pidä kutsua, vaan raaoiksi murhaajiksi.
        Kaikista paras ranagaistus olis, että pieksettäisiin oikein kunnolla ja annettaisi sen jälkeen painua minne ikinä lystäävät. Nythän koko rangaistus oikeasti on vain sitä, että tarjotaan ilmainen asuminen, koulutus, terveydenhoito, hyvä ruoka sekä terapeuttinen hoito. Melkoista paapomista. Mikäpä on murhaajien ollessa, kun itsellä ei tarvitse huolehtia mistään, kaikki tuodaan eteen valmiina. On se tämä länsimainen yhteiskunta sitten älytöntä rikollisten ja murhaajien paapomista. Ei tarvi ihmetellä rikollisuuden jatkuvaa kasvua, kun nämä konnat tietää, tekostensa jälkeen pääsevän hyvään hoitoon ja huolenpitoon.

        Saattaa käydä ettei ole vaikutusta edes työnhaussa, jos niistä nyt joku haluaakaan töihin. Kun opiskelevat vankilassa, niin voivat merkata vaan opiskeluajaksi, vankilassa olosta ei tarvitse kertoa mitään ellei kysytä opiskelupaikkaa ja jos se on vankilassa eikä ulkopuolella. Saakohan nuo opiskellakin vankilan ulkopuolella, ei kai sentään.

        Jos todistuksen myöntää joku oppilaitos, niin voi jäädä vain se papereihin. Ja vaikka vankilassaolo paljastuisi, niin on sellaisiakin työnantajia jotka haluaa auttaa erityisesti rikollisia, niillehän taitaa vankila hommatakin työpaikan valmiiksi. Nuorimmasta tuskin ainakaan on töihin, haluaa vaan jatkaa huumeiden käyttöä ja sama voi olla edessä muillakin.


    • Anonyymi

      Kaikki kolme tyytymättömiä tuomioon, näinköhän uskaltvat valittaa, saattaa käydäkin että tuomio kovenee hovissa, kuten pitäisikin. Noin raaoista murhista tullut yleensä maksimituomiot, jopa Nokialla kahden nuoren päälle autolla ajanut sai 12 vuotta, vaikka ei oletettavasti yrittänyt tappaa muita kuin itsensä.
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koskelan-murhasta-tuomitut-pojat-ovat-kaikki-ilmoittaneet-tyytymattomyytta-tuomioon/8232102

      Keskimmäisellä suhteessa tekoihin kova tuomio, mutta kannattaisi tyytyä senkin, semminkin kun istuvat naurettavan vähän. Yhteisvaastuullisuutta pitäisi alkaa noudattaa yleisesti ja myös naisten kohdalla.

      • Anonyymi

        Tuomio voi vain pysyä ennallaan tai lieventyä, ei koventua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomio voi vain pysyä ennallaan tai lieventyä, ei koventua.

        Tietysti voi koventua, eihän kukaan saanut suurinta mahdollista. Myös syyttäjä valittaa js tuomitut valittaa ja hovi voi korottaa tuomiota muutenkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2087
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      19
      1677
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1433
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1348
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe