" Ensi askel, siis sävellyksen langanpää, voi urjeta mistä vain biisin kohdasta. Se on pieni sävelkulku, useimmin joko laulumelodiasta tai riffistä. Se puhkeaa tapailemalla säveliä soittimesta tai vain mieleen putkahtamallakin.
Laulumelodian alku saattaa kuoriutua vain yhdestä sävystä eli sävelen tai sävelkorkeuden avaamasta maisemasta. Sitä täydentämällä syntyy biisin siemeneksi pieni pätkä melodiakulkua. Riffin ympärille taas on löydettävä laulumelodia, tai se ei johda mihinkään.
Seuraavaksi ryhdytään täyttämään auennutta maisemaa.
– Joskus täytteleminen lähtee sujumaan kohtuullisen ripeästikin mutta ei koskaan yhdeltä istumalta. Palaan yhä uudelleen maisemaan, jossa on puuttuvia paloja.
Se, missä järjestyksessä palasia syntyy, vaihtelee sävellysprosesseittain, mutta tyypillisesti Mikko Syrjä säveltää aloittamansa palan eheäksi siirtyäkseen taas uuteen. Tavallista on edetä palasesta sen jäljessä tulevaan kohtaan, esimerkiksi kertosäkeestä säkeistöön.
– Silloin tulee tavallaan säveltäneeksi myös kappaleen alkua.
Joskus palikka vaihtaa roolia. Vaikkapa säkeistöksi ajateltu sävelkulku päätyykin alkuteemaksi.
Säveltäjä suunnittelee biisin kaikkine soittimineen jo rakennusvaiheessa, mutta vielä viimeistelyn aikana kappaletta sorvaillaan.
Tekstin takia melodia ei koskaan muutu; sanoittaja laatii säkeet melodian mitoille tarkan uskollisesti. Sen sijaan säveltäjä voi saada jo ehjäksi luulemaansa sävelkulkuun vielä loppumetreillä jonkin entistä paremman idean.
Lopussa lisäillään myös koristelmia ja yksi iso pala: kitarasoolo. Siihen on voinut olla olemassa idean juurta, mutta usein se muotoutuu vasta äänitysten inspiroimana.
– Hienoimmat levytyskokemukseni liittyvät Pantsen sooloihin. On aika maaginen tilanne, kun soolo lähtee menemään, veli (Martti) hehkuttaa. "
Helka Pylkkö-Pollari / Ylöjärven Uutiset 20.10.2015
https://ylojarvenuutiset.fi/2015/10/20/savellys-asettaa-askelmerkit/#2130b780

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.