Miksi Espoota kehutaan ja Vantaata moititaan ?

Anonyymi

Olen asunut Espoossa, ja kyllä se ihan menetteli. Vaan nyt asun Vantaalla, olen asunut jo 7 vuotta. Myyrmäestä noin 3 kilometriä. Sanoisin, että todella kiva asuinpaikka. Taloyhtiössä on mukavaa porukkaa, ja toisinaan pidämme hauskoja pihakokoontumisia. Yhteishenki on aivan loistava. Ihmisiä on eri puolilta Suomea: Uudeltamaalta, Hämeestä, Satakunnasta, Varsinais-Suomesta, Etelä-Karjalasta, Pohjois-Karjalasta, Lapista jne.
Ennen Vantaalle muuttoa kuulin, kun jotkut sanoivat, että Vantaalla on "hunsvotteja".
Minä en tosin ole vielä nähnyt yhtään "hunsvottia".
t. Really-Really

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin perustuu eri kuntien ti kaupunginosien maine, ei aina tajua.
      Olen aikoinaan asunut "huonomaineisessa" kaupunginosassa 20 vuotta ja
      viihdyin erinomaisesti. Vantaalla niinkuin muualla viihtyvyys voi riippua
      siitäkin miten kaukana tai lähellä palvelut ovat.
      Iästä riippuu mitä kaipaa, rauhallisuutta vai "menoa",
      harrastusmahdollisuuksia jne.

      • Anonyymi

        Vantaalla myös viihdyn, täällä on tilaa hengittää, aiemmin asuin Kalliossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vantaalla myös viihdyn, täällä on tilaa hengittää, aiemmin asuin Kalliossa.

        Vantaalla on sopivasti luontoa. Onneksi ei ole täyteen rakennettu.

    • Anonyymi

      Koko uusimaa on yhden sortin persläpi , onneksi ei tarvitse asua saati edes käydä siellä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Uusimaa ei ole yksi ja sama paikkakunta. Uudellamaalla on erilaisia kaupunkeja ja kuntia.
        Uusimaa on aivan viihtyisää aluetta.
        Terveisin: Puolireuho

      • Anonyymi

        Ei tänne pölhöpersujuntteja tarvitakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tänne pölhöpersujuntteja tarvitakaan.

        Heh, ei me kylläkään edes tultaisi sinne pöhöjunttilaan jossa TE pas ka na tupien seinillä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sillä väliä on, ei se persläpi siitä miksikään muutu ja pysykää joulu sielä ihanassa kolmose sisäpuolella.🎯

        Pysyispämrqhqkin täällä kehän sisällä muta kun talonpoijaat hunkuu duunarien rqhoja maataloustukiin ettekö voisi köydä töissä vaikka siivooma ssa

        Saarikko ja kurvinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyispämrqhqkin täällä kehän sisällä muta kun talonpoijaat hunkuu duunarien rqhoja maataloustukiin ettekö voisi köydä töissä vaikka siivooma ssa

        Saarikko ja kurvinen

        Pääkaupunkiseutu elättää ketokiilat ja maksaa köyhien böndeläisten
        sairaus- ja soosukulut.

    • Anonyymi

      Espoossa asuu raha. Kultahammasrannikolla...

      • Anonyymi

        Varakkaita on kuitenkin pieni prosenttimäärä koko Espoon asukkaista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varakkaita on kuitenkin pieni prosenttimäärä koko Espoon asukkaista.

        Suuriyuloisai rikqista on suomen kansatan6 pros
        Kokoomusta miljonäärie. Etujörjestöö äänestä 24 poros suomalisiata ja
        18 pros ei tajuu olevansa köyhiä

    • Anonyymi

      uskoisin, että jokaisella paikkakunnalla on omat hyvät ja huonot puolensa, ne hyvät puolet kun löytää niin viihtyy.

      • Anonyymi

        Oma asenne ratkaisee paljon.
        Terveisin: Puolireuho

    • Anonyymi

      Espoo pelkää Kirkkonummea ja Kauniaista
      Me hyvin toimeentulevat lähdemme jos vuokrataloa tai Niitä alkaa tulla kotikulmille koulut tuhoutuvat epäsosiaalinen massa kasvaa

      • Anonyymi

        voi olla varakas, mutta elämä ei silti hyvää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi olla varakas, mutta elämä ei silti hyvää

        Tiedän sellaisiakin tapauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi olla varakas, mutta elämä ei silti hyvää

        Minä olisin milloin tahansa valmis kokeilemaan olisiko varakkaan elämä hyvää vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olisin milloin tahansa valmis kokeilemaan olisiko varakkaan elämä hyvää vai ei.

        Elämässä on paljon muitakin yksityiskohtia kuin raha ja varakkuus.

    • Anonyymi

      Osa haluaa olla köyhä sairas ja Vantaalta
      Mutta terveenä ja hyvin toimeentulevakin eläessä voi nauttia. Vantaatavis nauttii huudosta lapsilaumoista kaaoksesta ja on kuin kokotaan. Koulut ja hoito on syvältä mutta värikästä on

      • Anonyymi

        Ehkä Vantaata jäänyt leimaamaan 70-luvun sementtiarkkitehtuuri, kun rakennettiin nopeasti lähiöitä Martsari, Myyrmäki, Pähkinärinne jne. Vantaan keskus, Tikkurila, on sekava yleisilmeeltään. Korsosta on tehty vitsejä.
        Tämä ei kuitenkaan estä ihmisiä viihtymästä Vantaalla. Ehkä kaupunginjohtajien söhläykset tekivät säröä.
        Espoossa taas Tapiola oli 60- ja 70- luvulla helmi, mikä nyt on söhlätty pahannäköiseksi.
        Hakalehdon elementtitalot ovat samaa visiota kuin Vantaalla tai Hakaniemessä.
        Tapiolan uhteiskoulukin oli maan- ja maailmankuulu. Tuollaiset kohottavat aluetta.
        Westend on taas Tapiolan poskessa ja sinne on tullut paljonkin maaltamuuttajia, kuten Haukilahteen. Matinkylä ei muinoin ollut oikein mitään. Olarissa taas Arjatsalon talot olivat jotain erityistä, tosin tiiliä mureni. Espoon keskustaa on yritetty kohentaa. Asemanhan suunnitteli joku tsekki. Kolkko.
        Kauniainen on käpykolo, asumalähiö. Ei mitään erityistä.
        Beng

        Missä on paljon mamuja ja sosiaalitapauksia: juoppoja ja huumehörhöjä on alue alakastia, jossa ei kukaan lapsiperheellinen halua asua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on paljon mamuja ja sosiaalitapauksia: juoppoja ja huumehörhöjä on alue alakastia, jossa ei kukaan lapsiperheellinen halua asua.

        eiköhän juoppoja ole joka kolkassa, jopa hienostoalueilla, se vaan ei näy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eiköhän juoppoja ole joka kolkassa, jopa hienostoalueilla, se vaan ei näy

        Jossain juodaan pussikaljaa puistossa, jossain konjakkia rivitalossa;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on paljon mamuja ja sosiaalitapauksia: juoppoja ja huumehörhöjä on alue alakastia, jossa ei kukaan lapsiperheellinen halua asua.

        Vantaalla ei oikeasti sellaisia ongelmia juuri näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vantaalla ei oikeasti sellaisia ongelmia juuri näy.

        Kyllä sinunkin olisi syytä alkaa tutustua Hakunilaan, Havukoskeen, Koivukylään ja Korsoon. Siinä aluksi kohteet joihin voisit matkailla. Varaa aikaa kokonainen päivä ja ilta kierrellä ja katsella rauhassa. Poikkea myös Pubeissa - jos ovat auki.

        Totta ja kesällä ostarien tienoo, niin kyllä erottuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vantaalla ei oikeasti sellaisia ongelmia juuri näy.

        Eikö teillä ole tuo pussikalja tapahtuma siellä Vantaalla?

        Kalja kellunta on vantaalaisten surapiiritapahtuma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Vantaata jäänyt leimaamaan 70-luvun sementtiarkkitehtuuri, kun rakennettiin nopeasti lähiöitä Martsari, Myyrmäki, Pähkinärinne jne. Vantaan keskus, Tikkurila, on sekava yleisilmeeltään. Korsosta on tehty vitsejä.
        Tämä ei kuitenkaan estä ihmisiä viihtymästä Vantaalla. Ehkä kaupunginjohtajien söhläykset tekivät säröä.
        Espoossa taas Tapiola oli 60- ja 70- luvulla helmi, mikä nyt on söhlätty pahannäköiseksi.
        Hakalehdon elementtitalot ovat samaa visiota kuin Vantaalla tai Hakaniemessä.
        Tapiolan uhteiskoulukin oli maan- ja maailmankuulu. Tuollaiset kohottavat aluetta.
        Westend on taas Tapiolan poskessa ja sinne on tullut paljonkin maaltamuuttajia, kuten Haukilahteen. Matinkylä ei muinoin ollut oikein mitään. Olarissa taas Arjatsalon talot olivat jotain erityistä, tosin tiiliä mureni. Espoon keskustaa on yritetty kohentaa. Asemanhan suunnitteli joku tsekki. Kolkko.
        Kauniainen on käpykolo, asumalähiö. Ei mitään erityistä.
        Beng

        Olin rakentamassa Martsaria ja Myyristä Armas Puolimatkan leivissä, myös Otto Wuorion, silloisilla nimikkeillä rakennusapumies. Sittemmin minusta tuli ensin timpuri ja sitten muurari jne kunnes vaihdoin ja opettelin taas uusia ammatteja. Muun muassa halusin siisteihin lämpimiin sisätöihin ja niin aloin maalariksi ja tapetoijaksi ja laatoittajaksi. Kun ne hallitsin, aloin miettiä, mitähän sitä tekisi isona ja vaihdoin taas alaa ja opettelin uusia ammatteja. Menin muun muassa telakalle hyttiasentajaksi ja eristäjäksi. Paljon aiemmin olin ollut pienvene "veistämöllä" tekemässä paatteihin penkkejä ja puuverhouksia, kun olin hankkinut puusepän taitojakin riittävästi nuorena. Ei riitä rivit, mitä kaikkea muuta olen tehnyt ja asunut bermundan kolmiota stadi-vantaa-espoo. Espoossa eniten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vantaalla ei oikeasti sellaisia ongelmia juuri näy.

        Vantaalla on myös fiksuja alueita.

      • Anonyymi

        Höh. Vantaalaiset eivät ole köyhempiä tai sairaampia kuin muun Suomen asukkaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höh. Vantaalaiset eivät ole köyhempiä tai sairaampia kuin muun Suomen asukkaat.

        Ainakin komealla autolla moni vantaalainen ajelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin komealla autolla moni vantaalainen ajelee.

        Saman havainnon olen tehnyt Vantaalla. Laadukkaita autoja näkyy, kun taas risaisia autoja ei juurikaan näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman havainnon olen tehnyt Vantaalla. Laadukkaita autoja näkyy, kun taas risaisia autoja ei juurikaan näy.

        Enemmistö autoista sekä Espoossa että Vantaalla ihan tavallisia noin 3-13 vuoden ikäisiä autoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmistö autoista sekä Espoossa että Vantaalla ihan tavallisia noin 3-13 vuoden ikäisiä autoja.

        Espoossa ja Vantaalla on se myönteinen asia, että bussillakin pääsee, mutta poikittaisliikenneyhteydet vähän niin ja näin, ja siksi moni ajaa henkilöautolla.

    • Anonyymi

      HS TÄNÄÄN:
      ""”Espoossa on nyt pelko, että se on muuttumassa Vantaaksi” – Asukkaat pakenevat Espoosta ennätyksellistä tahtia, tutkijatkin yllättyivät
      Espoo on nyt pääkaupunkiseudun kunnista suurin häviäjä muuttoliikkeessä. Kaupunginjohtaja myöntää olevansa huolissaan,""

      "Toisaalta Espoosta pois muuttavien joukossa on paljon myös niitä, joille oma tontti ja itse rakennettu koti eivät ole edes haaveissa. Heitä ajavat ulos Espoosta muut syyt.

      Yksi niistä syistä voi olla raha. Siihen viittaa Espoosta naapurikuntiin suuntautuvan muuttoliikkeen uusi piirre: Espoo menettää nyt aiempaa enemmän asukkaita Vantaalle.

      Vaikka Espoo ja Vantaa muistuttavat monessa suhteessa toisiaan, eroavat ne merkittävästi toisistaan juuri asuntojen hinnoissa.""

      • Anonyymi

        Espoo ja Vantaa muistuttavat toisiaan melko lailla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Espoo ja Vantaa muistuttavat toisiaan melko lailla.

        Olen kulkenut sekä Espoossa että Vantaalla. Samantyyppisiä kumpikin, enimmäkseen lähiöiden sekamelskaa.

      • Anonyymi
        Jälkkäri-istuja kirjoitti:

        Olen kulkenut sekä Espoossa että Vantaalla. Samantyyppisiä kumpikin, enimmäkseen lähiöiden sekamelskaa.

        Mitä näit Espoossa, mitä näit Vantaalla ?

    • Anonyymi

      Lainaan itseltäni unhon yöhön painunutta hekilöä, joka totesi, että kehä kolmosen sisäpuolelle vain oikeuden päätöksellä ja vankeinhoidon saattamana. Olen asunut Hesassa paljonkin, mutta lähinnä hotelleissa reissutöissä. Minua ei saisi ihan pienestä enää muuttamaan kaupungin keskustaan; ei Hesaan eikä muuallekaan.

      Asuin perheineni hyvin pahamaineisessa lähiössä; Herwoodissa. Lindforsin katu toimi paikallisten mukaan Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin rajana. Siellä Bermudan kolmion muodostivat lähekkäin sijainneet sossu, poliisilaitos ja alko. Karmea paikka, jossa ei uskaltanut pimeällä liikkua ulkona pelosta, että joku tunkee asunto-osakepaperit kainaloon ja juoksee karkuun.

      Oma asuntoni oli puistoon rajoittuvalla tontilla. Hervantajärven uimarannalle oli kolmisensataa metriä ja valaistulle kuntopolulle lparisata. Läpimenevää liikennettä ei ollut lainkaan ja naapurusto varsin mukavaa. Sen muutaman vuoden aikana, jolloin siellä asuin, en nähnyt edes ainuttakaan tappelua, vakavammasta häiriöstä puhumattakaan.
      Maine oli vuosien takaa ja tutun poliisin mukaan yli parinkymmenen tuhannen asukkaan lähiössä oli oikeastaan vain pari vuorataloa, joissa piti useammin käydä.

    • Anonyymi

      sitä minäki ihmettelen,,,
      venäläisten kannatisia alkaa eurooppalaisiksi, venäläinen kansa on maailman kauneinta kansaa,
      erittäin lahjakasta kansaa
      taiteessa urheilussa varmaan monessa muussaki asiassa,
      ainostaan niitä epäillään kieroksi, epärehelliseksi, se häiritsee aika paljon ystävyyttä niitten kanssa,
      harmittaa vaan kun venäliset ON KOMEITA ja naiset kauniita,
      kyllä niitten kanntaisi alkaa länsimaaliseksi kansakunnaksi, koko euroopan hyväksi ystäväksi, olemmehan samalla mantereella,
      sotiminen kannatisi jättää historiaan, eikä enään ikin tapaltais keskenään,

      • Anonyymi

        Venäläistä maatuskia ja pottunokka-Igoria ei kannata kehua ja ne ovat tyhmiä ihmisenä,
        kun aivopestyinä ovat aina elelleet. Luulot itsestään on niillä suuret,
        koska ne on aivopesty uskomaan, että ne ovat jotain parempaa kuin mikään muu kansa.
        Monikaan muu kansa ei sallisi johtajansa teurastaa syytöntä naapurikansaa.
        Vai että "maailman kauneinta kansaa" ???
        Ettei vaan tullut kirjoitusvirhe, tarkoitit ehkä "maailman kauhein kansaa" ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe