!!!Pahoittelen aika pitkää tekstiä, mutta alhaalla on tärkeimmät kysymykset, joihin olisi mukavaa saada vastauksia!!!
Olen nyt lukioiässä päätynyt ADHD/ADD -tutkimuksiin ja odottelen nyt parhaillaan seuraavaa psykologin tapaamista, jolloin aloitetaan varsinainen tutkiminen. Tutkimuksissa taidetaan painottaa kohdallani enemmän keskittymishäiriötä ilman ylivilkkautta.
Olen aina suoriutunut hyvin koulussa ja lukuvuositodistuksien numerot ovat pysytelleet lähes aina 9-10. Itse en lapsuudestani tietenkään muista juuri mitään, mutta selvästi huomiota herättäviä oireita ei ole tainnut olla. Olen piirrellyt ja näperrellyt kaikenlaista tunneilla, mutta alakoulussa tällaisesta ei ole ollut mitään haittaa, koska en aiheuttanut häiriötä, enkä oikeastaan kiinnittänyt tekemisilläni minkään laista huomiota edes opettajissa.
Olen aina ollut aistiyliherkkä ja välillä herkkyys on ollut todella voimakastakin. Yläasteen alussa kärsin masennuksesta ja heti perään syömishäiriön lähes kaikissa sen muodoissa. Näille ei ole koskaan selvinnyt syytä ja epäilen, voisiko hoitamaton ADD aiheuttaa vastaavia "oireita" - tai ehkä enemmänkin sivusairauksia.
Kun koulutöiden vaativuus ja oma vastuu kasvoi yläasteella, tehtävät alkoivat tuntua raskailta ja omat energiat paloivat ihan loppuun. Ja kyseessä oli siis täysin tavalliset kotitehtävät ja esseet, joiden tekeminen näytti olevan muille ihan "perus heinää". Luulen, että te ymmärrätte, joilla on tämä sama ongelma :)
Ja tutkimuksiin olen ajautunut siis tämän hetken lähes mahdottoman tilanteen takia; Keskittymisestä ei ole tietoakaan tunneilla, ajatus harhailee jatkuvasti täysin hallitsemattomasti, koulutöiden palautusajat menevät aina ohi, kun en yksinkertaisesti saa tehtyä niitä, jne. Tämä lista on pitkä, enkä itse edes tunnista kaikkia oireitani - lista aina vaan kasvaa, kun saan kuulla, mitä muita oireita ADD pitää sisällään.
MUTTA: Minkälaisia oireita lapsuudesta pitäisi olla havaittavissa, jotta voitaisiin varmistua, että kyseessä olisi ADHD/ADD? Olen lukenut, että erityisesti ADD voi olla hyvinkin huomaamaton lapsena, pitääkö paikkansa? Ja jos niin on, niin minkälaista "huomaamaton" oireilu voi olla?
Jännitän - jopa pelkään, voiko diagnoosi kaatua vähäisiin ulospäin näkyviin oireisiin lapsena ja hyvään koulumenestykseen.
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat saaneet diagnoosin, vaikka koulu on mennyt (ainakin lapsena) todella hyvin?
Jos osaatte kertoa mitä vain, niin suuri kiitos ihanat <3
Tutkimukset käynnissä - auttakaahan jos osaatte (tai vaikkette niin osaisikaan) :)
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404185
- 1241640
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701436Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831412Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181274Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie481160Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791141- 301096
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601081- 611050