Olen kuullut hänen esiintyvän kerran lavalla. Jotain pientä piipityksen kaltaista ääntä hän pystyi päästelemään.
Miksi alkaa laulajaksi, vaikka ei osaa laulaa?
Sitten tämä jatkuva itsensä mainostaminen milloin minkäkin mukamas kuohuttavan asian avulla. Tuntisin myötähäpeää, ellen ymmärtäisi tyrkyn suunnitelleen polkunsa tarkasti. I
ltapäivälehti on valjastettu mukaan markkinointikampanjaan. Kätevää.
Ensin seurustelua ikivanhan julkimon kanssa. Ei tainnut tyrkkyä edes se häiritä, että on kuin kopio siitä yhdestä aikaisemmasta, joka kuoli alkoholismiinsa. Sitten eroa, sitten flirttailua lesbo-bi -vaiheilla. Sitten milloin mitäkin muka-rietasta ja muka-rohkeaa.
Koko konsepti on ällöttävä.
Arvostan sellaisia julkimoita, jotka oikeasti osaavat laulaa, soittaa, kirjoittaa, näytellä tms. Mutta Erika-tyrkky osaa olla vain pelkkä tyrkky.
Erika-tyrkky
66
1068
Vastaukset
- Anonyymi
Voi sinua.
Erika on voittanut Seinäjoella tangomarkkinoilla kuningattaren tittelin vuonna 2016. Et ilmeisesti tiedä, että kuninkaan ja kuningattaren valitsevat raati, joka koostuu alan asiantuntijoista, eli tota titteliä ei laulutaidoton voi voittaa.
Sittemmin Erika on vaihtanut tyyliä ja laulaa nykyisin kevyempää musiikkia.
Kuuntele ihmeessä youtubesta Erikan esiintymistä esim. tangomarkkinoilla, kyllä hän on erittäin taitava ja osaava laulaja, jota sinä et nyt vaan kiihdyksissäsi halua ymmärtää.- Anonyymi
Ilmeisesti ja tota tota, mutta mennäämpä asiaan: Erika, ryhdyppä tutkiskelemaan Sinulle sopivaa alaa. Olet vielä nuori. Aseta tavoite ja ryhdy opiskelemaan. Asiantuntijat sikseen ja säälliset vaatteet päälle.
Eivät arvostelijat tänään ole ilkeällä mielellä, mutta säälittää , että olet sirkustelemassa navanalustienoon huu-haa maailmassa. Olemuksesi ja ilmeesi eivät jostain syystä hehku naisellista viehätysvoimaa. Pilluaate on kulunutta rekvisiittaa.Ei sitä auta pipareilla lisähajustaa.
- Anonyymi
Maailamassa on aika palöjon muutakin, mutta niin se vain Eerika kuitenkin vaikuttaa kiinnostavan ja menee tunteisiin.
- Anonyymi
Yök jos ei muuten myyntiä, niin muututaan lesboks ja vaatteet vähenee hah hah noloa todella noloa toimintaa
- Anonyymi
Ei nyt ihan tunteisiin kuitenkaan mene kenelläkään.
- Anonyymi
Nyt se tyrkky on taas laittanu instragramiin törkykuvan.Mikä sitä vaivaa kai pää menny jo sekaisin kun ei osaa laulaa ja täytyis jollain pysyä pinnalla.
- Anonyymi
törkyäkö??
Luonnollisesti kaunis nainenhan siinnä poseeraa ei mikään ponttoonitellinki..
- Anonyymi
Hän olis lauluääneltään ihan ok, mutta tuo jatkuva pornoilu oksettaa. Mitä ihmettä hän luulee sillä saavansa? Alastomia naisia on nykypäivänä nähtävissä niille jotka sitä haluaa ihan tarpeeksi. Hän ei ole mikään ruma, mutta ei mikään ruusukaan ja tuo kaiken paljastelu tuo vähän sen tunteen, että onko nyt jotain yliyrittämistä ja luulee tuolla saavansa jotain suurempaa huomiota? Ehkä hänen tähtensä on sammumassa ja tuo repäisempä vielä kaiken näytille on joku viimeinen yritys?
- Anonyymi
Vanhan häntäheikin kanssa sai oppia myös tuolta alalta. Laululla ei pärjää, joten otti nämä konstit käyttöön. 😆
- Anonyymi
Aloituksessa otettiin kantaa nimenomaan ääneen, joka on pientä piipitystä. Nyt se ääni onkin sitten ihan ok...?
- Anonyymi
Dannyn siivellä julkisuuteen noussut pihisevä ilolintu. Ei muuten olisi varmaan koskaan voittanut tangokilpailua tai noussut julkisuuteen ilman dannya
- Anonyymi
Juu totta. Danny avitti voittoon. Muistan kun ajattelin, että kohta ne styylaa tietysti ja kappas.. kuinka ollakkaan niin ne jo seurustelikin :D Hyi ja yökötys oli ensi ajatus.
- Anonyymi
Tangomarkkinoilla en käy enkä niitä seuraa. Satuin itsestäni riippumattomista syistä tilaisuuteen, jossa kuulin tämän pihisijän olemattoman ääneen ja ihmettelin, että tuoko nyt on joku laulaja muka. Totta se on, Erikan ääni on aivan olematon.
Piti oikein googlata, kun kerran neuvottiin tarkistamaan YouTubesta Erikan esitys
Tangomarkkinoilta.
Tässä finaalikappale:
https://www.youtube.com/watch?v=cQ03Cumu61w
No huh huh - tällaisella esityksellä tuli voitto???
Todella heikko ääni!
Tangomarkkinoiden tuomarit 2016 löytyvät täältä:
http://www.tangomarkkinat.fi/tangotuomariston-tunnelmia-tangokuningas-finaalin/
Että oikein ammattituomareita???
Laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen
Muusikko-maagikko-mentalisti Noora Karma
säveltäjä-tuottaja Esa Nieminen
Vuoden 1996 Tangokuningas Tomi Markkola
Estraditaiteilija Helena Lindgren
Tuomariston puheenjohtaja ja Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki
(Wikin mukaan Martti Vesa Haapamäki (s. 1950) on suomalainen diplomi-insinööri, insinöörineuvos, Seinäjoen Energia Oy:n entinen toimitusjohtaja ja Seinäjoen Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja.)
Kiitos vihjeestä, Erika-tyrkky. Diplomi-insinöörin johdolla Tangokuningattareksi seiskan lauluäänellä. Tämä taitaa olla mahdollista vain Suomessa.- Anonyymi
Erika taisi seota ihan Danny papan ansiosta. Alunperin varmaan oli tarkoitus oikeasti kehittyä laulajana, mutta maine meni papan petikaveriksi ryhtymisen vuoksi, niin pönttö meni sekaisin.
Nyt tuo esiintyminen on ihan ala-arvoista. - Anonyymi
Ei ollut kyllä häävin kuulosta laulua. Ehkä Danny sitten siivitti hänet voittoon ja ehkä siksi että omaatuntoa kolkuttaa vielä Armin kohtalo ja ikuinen rakkaus häneen?
- Anonyymi
Nyt en muista, kumpi iltapäivälehti Tyrkky-Erika juttuja eniten tehtailee, mutta selvästi näyttää olevan joku sopimus meneillään, että tikusta asiaa hinnalla millä hyvänsä. Jokin aika sitten oli joku juttu, jossa Erikan naapuri oli jotenkin metelöinyt ja Erika oli kirjoittanut metelistä lapun. Vai oliko se toisin päin. Mutta joka tapauskessa, että sellainen uutiskynnys;)
- Anonyymi
Ja ihan riittää jutun tekoon, että mutristaa huulia ja levittää jalkojaan! Onkohan hän itse ihan tyytyväinen itseensä? Onko peräti ylpeä itsestään?
- Anonyymi
Tarkistin Tyrkyn iän. Ei ole kuin 27-vuotias. Aika uskomatonta. Mun mielestäni näyttää kevyesti 10 vuotta vanhemmalta.
- Anonyymi
Tässä tänä vuonna valmistunut "Saalistajat" sarjan näyttelijä Hermione Corfield. Syntymävuosi sama kuin Tyrkky-Erikan ja kuvat otettu tänä vuonna. Kaunis nainen, hyvin tyylikäs, seksikäskin. Ennen kaikkea kuitenkin loistava näyttelijä. Näyttää ikäiseltään tai sitäkin nuoremmalta.
https://www.google.com/search?q=hermione corfield 2020&tbm=isch&ved=2ahUKEwjZ2by_hM7tAhVFvSoKHawMDjIQ2-cCegQIABAA&oq=hermione corfield 2020&gs_lcp=CgNpbWcQDDoECAAQQzoCCAA6BAgAEB5Qy_YCWOX8AmCQjwNoAHAAeACAAXOIAdQDkgEDNC4xmAEAoAEBqgELZ3dzLXdpei1pbWfAAQE&sclient=img&ei=86XXX5kUxfqqAayZuJAD&bih=635&biw=1280#imgrc=I1hAq0fqxBXhDM
Tyrkky-Erika onnistuu samoilla ikävuosilla näyttämään ikäistään huomattavasti vanhemmalta ja seksihepenissään vihjailevalla tuijottelullaan jotenkin tosi säälittävältä. Ihan kuin 4-kymppinen yrittäisi näyttää nuorelta vampilta.
(Ei sitä, etteikö 4-kymppinen voisi olla vaikka kuinka hemaiseva. Erikalta vain puuttuu se jokin. Sitä joko on tai ei ole. Sitä ei voi stailaajalta saada.) - Anonyymi
Iso D puhuu kirjakielellä tuon ikäluokan tapaan.
- Anonyymi
Olavi Virta sanoi aikoinaan Dannylle, että kyllä ne nauraa vielä sinullekin.
Hyvin Ola tiesi. Danny on tehnyt itsestään naurettavan sählätessään näitten pimujen kanssa vanhoilla päivillään. Olisi vaan arvokkaasti lopettanut uransa 20vee sitten, niin olisi ansainnut jonkinlaisen kunnioituksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olavi Virta sanoi aikoinaan Dannylle, että kyllä ne nauraa vielä sinullekin.
Hyvin Ola tiesi. Danny on tehnyt itsestään naurettavan sählätessään näitten pimujen kanssa vanhoilla päivillään. Olisi vaan arvokkaasti lopettanut uransa 20vee sitten, niin olisi ansainnut jonkinlaisen kunnioituksen.Alle 3-kymppisen ja yli 7-kymppisen yhteinen suhde on asia ihan erikseen. Mut vahvistaa tietenkin käsitystä siitä että nuorempi on valmis mihin tahansa päästäkseen julkisuuteen. TYRKKY.
Auttaako se exä edelleen tyrkkyä pitämään julkisuutta yllä kaiken maailman tyhjästä vedetyillä jutuilla mediassa? Onhan Iso-D:llä varmaan edelleen vaikutusvaltaa, vaikka oma ura onkin jo auttamattomasti ohitse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alle 3-kymppisen ja yli 7-kymppisen yhteinen suhde on asia ihan erikseen. Mut vahvistaa tietenkin käsitystä siitä että nuorempi on valmis mihin tahansa päästäkseen julkisuuteen. TYRKKY.
Auttaako se exä edelleen tyrkkyä pitämään julkisuutta yllä kaiken maailman tyhjästä vedetyillä jutuilla mediassa? Onhan Iso-D:llä varmaan edelleen vaikutusvaltaa, vaikka oma ura onkin jo auttamattomasti ohitse.Tuskin Danny avittaa enää Erikaa. Se auttaminen loppu jo viimevuoden kesänä kun meni Ilkat ja Dannyt ja vielä varasellaiset sekaisin.
- Anonyymi
Tämä kuva on aiemmin poistettu tästä ketjusta. Minkä ihmeen takia,kuva seksikkäässä Kaunottaresta on poistettu? En ymmärrä. Kertoisitko sinä itse syyn, Erika...
https://img.ilcdn.fi/dajM64EtSGjePljjHiUtwbFifWc=/full-fit-in/612x0/img-s3.ilcdn.fi/fb5ae45920231f666a83c7e9a1bdceab30f038595bf0684cccd41a5877dd83cf.jpg- Anonyymi
Sehän on kuin pieni joulusika nenineen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on kuin pieni joulusika nenineen!
Erika oli - ja meni!! Kiitos Danny!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on kuin pieni joulusika nenineen!
Meikillä saa nenänkin näyttämään ihan ok:lta. Varjostukset oikein jne. Mut tuon ihon kanssa on varmaan isommatkin ongelmat. Joutuu kulkemaan paksussa pakkelissa koko ajan.
Erikan kannattaisi kokeilla eri ruokavalioiden vaikutusta ihonsa terveyteen. Miten olis vaikka keto-dieetti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erika oli - ja meni!! Kiitos Danny!
Yllätti minut, että täällä moni kirjoittaa, kuten itsekin ajattelin katsellessani hänen viime aikaisia kuviaan lehtien palstoilla ja netissä. - En varsinaisesti seuraile ketään julkkuja, mutta vilkaisen sillloin tällöin jotain kohdalle osuvaa juttua. - Nyt en tiedä, mihin tarkoitukseen hänet oli meikattu viimeisimmässä näkemässäni kuvassa, mutta ihan pelästyin, kuinka "halvan" ja vanhentavan, epätoivoisen kuvan hän antoi itsestään kovine meikkeineen, eikä laulu-urastakaan ole kuulunut mitään sitten Euroviisujen koelaulujen. - On tyttö kuin tuuliajolla.
- Anonyymi
Seksikäs
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksikäs
Seksikkyyden kokemus on tietenkin makuasia.
Itse en pidä seksikkäänä 27-vuotiasta naista, joka vuonna 2020 meikkaa, pukeutuu ja käyttäytyy kuin 1970-luvun poronoleffan vamppi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllätti minut, että täällä moni kirjoittaa, kuten itsekin ajattelin katsellessani hänen viime aikaisia kuviaan lehtien palstoilla ja netissä. - En varsinaisesti seuraile ketään julkkuja, mutta vilkaisen sillloin tällöin jotain kohdalle osuvaa juttua. - Nyt en tiedä, mihin tarkoitukseen hänet oli meikattu viimeisimmässä näkemässäni kuvassa, mutta ihan pelästyin, kuinka "halvan" ja vanhentavan, epätoivoisen kuvan hän antoi itsestään kovine meikkeineen, eikä laulu-urastakaan ole kuulunut mitään sitten Euroviisujen koelaulujen. - On tyttö kuin tuuliajolla.
Tuuliajoon en usko. Pikemminkin on kyse erittäin harkitusta mainoskampanjasta. Harkittu, vaan silti surkeasti epäonnistunut.
Tulee jotenkin mieleen Johanna Tukiainen. Tukiainen oli lahjaton ja täysin omillaan. Erika on myös lahjaton, mutta hänellä on kaupallinen koneisto takanaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuuliajoon en usko. Pikemminkin on kyse erittäin harkitusta mainoskampanjasta. Harkittu, vaan silti surkeasti epäonnistunut.
Tulee jotenkin mieleen Johanna Tukiainen. Tukiainen oli lahjaton ja täysin omillaan. Erika on myös lahjaton, mutta hänellä on kaupallinen koneisto takanaan.Miksei Tangokuningatar ole esiintynyt lavoilla ja estradeilla laulamassa tangoja? Mitä hän aikoo tehdä jatkossa?
- Anonyymi
Ainahan voi vedota siihen, että korona vei keikat. No joo, jostain sitä on leipänsä hänenkin revittävä. Kuinka paljon mahtaa iltapäivälehti maksaa yhdestä jutusta, jossa Erika poseeraa taas kerran 70-luvun tyyliin? 3 kuvaa ja lyhyt juttu?
- Anonyymi
Niin, Erika, paljonko tahkoat per juttu?
- Anonyymi
Kun Erika ei itse vastaa, niin tietääkö joku muu?
Kuinka paljon lehdet maksaa mojovasta jutunpätkästä ja parista kuvasta, aiheena tietysti tämä multitalentti seksipakkaus Erika?- Anonyymi
Musiikkineuvoksen hoivissa varttunut ja kehittynyt. Hyvin osaa ainakin nyt esiintyä vähissä vaatteissa, muu kehitys taisi pysähtyä.
- Anonyymi
Mun mielestä ihmisellä on yleensä aina kehittymisen varaa, vanhempanakin. Mut joissakin taidoissa vain tulee seinä vastaan kuitenkin. Osaan itse laulaa ihan kohtuullisesti. Jos saisin lauluuni ammattimaista valmennusta, niin voisin helposti saavuttaa saman tason kuin Erika. Mutta siihen pysähtyisi kehitys. Kuten Erikallakin on käynyt. Ei vain ole edellytyksiä parempaan. Erona Erikan ja mun välillä on se, etä Erika kuvittelee itsellään olevan huippuääni, vaikka se on on ihan keskinkertainen. Mä en kuvittele, vaan tiedän, että Erikan äänellä ei laulajana edes kuulu pärjätä, koska tarjolla on pilvin pimein paremmalla äänellä varustettuja laulajia.
- Anonyymi
Vaan on pärjännyt. Kiitos suhteiden. Tai siis suhteen.
- Anonyymi
Missä viipyy seuraava joulupukin ikioman tonttutytön Erikan lehtijuttu?
Tuleeko kuvia seksipommista joulupukin sylissä?
Onko Erika vihdoin oppinut laulamaan vaikka tottujen jouluyön, tip...tap....- Anonyymi
Ei ole, vaatteet vaan vähenee ja jutut tulee rivoimmiksi.
- Anonyymi
Täytyy yrittää niillä avuin mitä sattuu olemaan. Tosin eihän nekään sellaisenaan riitä kun avuja pitää avittaa meikillä yma.
- Anonyymi
Ei jatkoon!!!! Ärsyttää tuo Kikan tyylin matkiminen. Olisi edes keksinyt itse jotain uutta.
- Anonyymi
Ei voi kuin sääliä koko Erikaa. Maailma on kova ihmisille joilla ei oo realistista käsitystä omista kyvyistään.
Jos et osaa laulaa, niin älä panosta puntarointiin laulajana..
Jos et kaunotar, niin älä panosta kauneudella pyrkyröintiin.
Jos sinulla ei ole "sitä jotakin", niin älä, älä panosta pyrkyröintiin seksi-imagolla.
Varsinkin tuo jälkimmäinen nostattaa vain noloa myötähäpeää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi kuin sääliä koko Erikaa. Maailma on kova ihmisille joilla ei oo realistista käsitystä omista kyvyistään.
Jos et osaa laulaa, niin älä panosta puntarointiin laulajana..
Jos et kaunotar, niin älä panosta kauneudella pyrkyröintiin.
Jos sinulla ei ole "sitä jotakin", niin älä, älä panosta pyrkyröintiin seksi-imagolla.
Varsinkin tuo jälkimmäinen nostattaa vain noloa myötähäpeää.Ei minkään näköinen. Ei minkäänlaisia laulunlahjoja. Siivoton habitus ja biisit suoraan pärseestä!
- Anonyymi
Ihan ok. Mutta kuten joku jo aiemmin viisaasti kirjoitti: pornoilun olisi saanut jättää tekemättä. Ei toimi härski-Erika, se on huono imago.
- Anonyymi
Halvan ja ällöttävän näköistä touhua!
- Anonyymi
Missä viipyy Tyrkky-Tontun joulujuttu ja joulukuvat?
P.S. Muista meikkivoide finnien peittoon ja nenän muotoiluun! - Anonyymi
No niin, Tyrkky-Tonttu "seksiä tihkuvin" kuvin varustettuna Seiskassa. Mitä muuta Tyrkyltä voisi edes odottaa?
Onkohan toimittaja saanut tarkat ohjeistukset, mitä ja miten kirjoittaa Tyrkyn sileästä ihosta, täyteläisistä huulista jne.?
"Laulajalla on oikeassa kädessään kyynärpäähän asti ulottuva hanska, mikä näyttää olevan mukavan tuntuinen Erikan sileällä iholla. Kädessä kaunottarella on jouluun hyvin olennainen herkku, jota hän suukottaa hellästi täyteläisillä huulillaan. Erikan huulet hipovat päädystä käyrän vaaleanpunertavan kovan karkkitangon kärkeä."
Ajatella, onko Tyrkyllä myös KIELI?
Tää on NIIN hauskaa. Ihan kuin paluuta 1970-luvun Jallun sivuille.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Nyt-on-suuhunpantavaa-Erika-Vikmanin-hipoo-huulillaan-kovan-karkkitangon-kayraista-karkea- Anonyymi
Kyllä tulee niin mieleen vanhat 70 luvun pornolehdet mitä salaa kurkittiin ja ihmeteltiin. Miksi nuori ihminen haluaa olla tunkkainen, halpamainen pornostara. Ei kuitenkaan siinä onnistu. On niin tehtyä että tulee myötähäpeä ja haluaisi tuon reppanan viedä johonkin mistä saa apua itselleen. Kovin on kolahtanut kun Iso-D lemppas pihalle ja otti sievemmän tilalle.
- Anonyymi
Myötähäpeää....
- Anonyymi
Kyllä Dannyn siipien suojassa kasvaa menestyneitä pimuja! Voi, hyvänen aika..........
- Anonyymi
Monikossa, joo...
- Anonyymi
Eikö laulajan pitäisi ensijaisesti osata laulaa?
- Anonyymi
Musiikkineuvos opettaa jotain ihan muuta. Voi tyttöparat, kun olette hölmöjä!
- Anonyymi
Joskus hyvin eri ikäiset ihmiset löytävät toisistaan todelliset sielunkumppanit. Heistä tulee onnellinen pari ikäerosta huolimatta. Luulen Katri-Helenan ja Tommin olevan sellainen pari. Hehän ovat seurustelleet jo pitkään eikä heidän suhteeseensa kuulu, että toinen kiipisi toisen kustannuksella kuuluisuuteen.
Kun taas... - Anonyymi
Julkkismaailma on täynnä kiipijöitä.
- Anonyymi
EEERIKAAAAAA kuulut lavalle, eturiviin ja täällä etusivulle. Olet tyrkyistä tyrkyin!
- Anonyymi
Erika, sulla ja Dannylla oli ikäeroa vain jotain 50 vuotta.
Dannyn ja uudella "ystävällä" ikäeroa on jotain 60 vuotta.
Mitä se sinussa herättää?
Onko tyrkkyennätys uhattuna?- Anonyymi
On ilman muuta, tuollainen ikäero Helmi -tyttösen kanssa ja suhde sen kuin syvenee. Mitä ikimaailmassa tarkoittaneekaan?
Kai siinä molemmin puolin huvi ja hyöty ja ennen kaikkea se hyöty yhdistyy.
Danny on tottunut siihen, että hän itse on enemmän vain siinä tapaukessa, että on nuori nainen seuranaan.
Oma heillä on elämänsä, mutta jollain tavalla se on elantonsa saatava niin vanhalla kuin nuorellakin ihmisellä. Erika meni aina vain suttuisemman ja halvan näköiseksi. Saa nähdä, miten Helmin sitten käy jatkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ilman muuta, tuollainen ikäero Helmi -tyttösen kanssa ja suhde sen kuin syvenee. Mitä ikimaailmassa tarkoittaneekaan?
Kai siinä molemmin puolin huvi ja hyöty ja ennen kaikkea se hyöty yhdistyy.
Danny on tottunut siihen, että hän itse on enemmän vain siinä tapaukessa, että on nuori nainen seuranaan.
Oma heillä on elämänsä, mutta jollain tavalla se on elantonsa saatava niin vanhalla kuin nuorellakin ihmisellä. Erika meni aina vain suttuisemman ja halvan näköiseksi. Saa nähdä, miten Helmin sitten käy jatkossa.Dannyn vehkeessä on helmii vanhempaa sissijuustoo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dannyn vehkeessä on helmii vanhempaa sissijuustoo!
Huonosti käy kaikille neuvoksen sängyssä koulutetuille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonosti käy kaikille neuvoksen sängyssä koulutetuille!
"Erika meni aina vain suttuisemman ja halvan näköiseksi. Saa nähdä, miten Helmin sitten käy jatkossa"
Just näin. Tyrkky-kilpailun lopputuleman näkee vasta vuosien päästä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Erika meni aina vain suttuisemman ja halvan näköiseksi. Saa nähdä, miten Helmin sitten käy jatkossa"
Just näin. Tyrkky-kilpailun lopputuleman näkee vasta vuosien päästäOn Erika melkoinen tangokuningatar. Ala-arvoinen laulajaksi, ilman Iso D:tä halpa aikuisviihdetaiteilija, kuten instan täytteestä ilmenee. Kuka arvostaa enää minkäänlaisena laulajana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On Erika melkoinen tangokuningatar. Ala-arvoinen laulajaksi, ilman Iso D:tä halpa aikuisviihdetaiteilija, kuten instan täytteestä ilmenee. Kuka arvostaa enää minkäänlaisena laulajana?
Ei kukaan.
- Anonyymi
Ainakin Erikan uusi imago näyttää sopivan sellaisten silmiin, jotka muodostivat kauneusihanteensa 1970-luvun pornolehtiä katselemalla.
- Anonyymi
Erika, tässä sulle mallia lauluäänestä. Tyttö on 13-vuotias
https://www.youtube.com/watch?v=sooyEN3jHtw
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po774033Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182766Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242664Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251676
- 1241450
- 1401430
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin991372Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811365Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901319