Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi Rautavaaran kunnalle tuntuvat sakot ja korvaukset

Anonyymi

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 26.11.2020 Rautavaaran kunnan maksamaan 8000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta.

Kotihoidon asiakas pahoinpiteli kotihoitajan Rautavaaralla maaliskuussa 2018. Kotihoitajalle aiheutui vammoja pään alueelle, selkään ja kasvoihin. Rautavaaran kunta tuomittiin yhteisösakkoon työturvalli-suusrikoksesta.

13

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käräjäoikeuden mukaan Rautavaaran kunta rikkoi vakavasti työturvallisuuslakia, koska se ei ollut huolehtinut kotihoitajien työturvallisuudesta. Laiminlyönnit tapahtuivat syyskuun 2015 ja huhtikuun 2018 välisenä aikana.

      Laiminlyöntien seurauksena iäkästä asiakasta hoitamassa ollut kotihoitaja joutui väkivallan kohteeksi maaliskuussa 2018. Vanhus löi kävelykepillä kotihoitajaa kolme kertaa kasvoihin ja selkään.

      Lyönneistä aiheutui kotihoitajalle otsaluuhun asti ulottuva syvä haava, josta jäi huomiota herättävä arpi. Lisäksi nenään tuli haava, silmään ruhje ja selkään mustelma. Tapahtuma aiheutti kotihoitajalle unettomuutta, stressiä ja painajaisia. Hän oli pahoinpitelyn takia sairaslomalla lähes kaksi kuukautta.

      Oikeus katsoi, että työnantaja, eli kunta, ei ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin pitkään väkivaltaiseksi tiedetyn kotihoidon asiakkaan aiheuttaman vaaran ehkäisemiseksi.

      Oikeus velvoitti kunnan maksamaan työssään loukkaantuneelle kotihoitajalle kivusta, särystä ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta korvauksia 4 500 euroa sekä hänen noin 3 200 euron oikeudenkäyntikulunsa.

      • Anonyymi

        Miten nyt suut pannaan?

    • Anonyymi

      Mihin hävisivät ne sadat kommentit tästä ketjusta?

      • Anonyymi

        Uusi ketju, Mänskillä vauhti päällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi ketju, Mänskillä vauhti päällä

        Valitettavasti vaan jauhaa taas yhtä ja samaa asiaa. Mikä yllätys...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti vaan jauhaa taas yhtä ja samaa asiaa. Mikä yllätys...

        Voi kun ukkopaha tietäs, miten paljon sille koko tällä Pohjos-Savon alueella nauretaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti vaan jauhaa taas yhtä ja samaa asiaa. Mikä yllätys...

        Siinäpä Mänskille ihmeteltävää ... niin paljon hyvää tekstiä häipyi taivaan tuuliin! Liekö Munahaukka napannut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä Mänskille ihmeteltävää ... niin paljon hyvää tekstiä häipyi taivaan tuuliin! Liekö Munahaukka napannut?

        Kommentoikaa asiallisesti tännekkö siirtyi arvostelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoikaa asiallisesti tännekkö siirtyi arvostelu.

        Kotihoitajan pahoinpitelyn jälkeen kuntaan tehtiin työsuojelutarkastus huhtikuussa 2018. Silloin ilmeni, että työntekijät olivat kertoneet esimiehelleen (kotipalvelun esimies) asiakkaan uhkaavasta käyttäytymisestä jo ennen pahoinpitelyä. Asiassa ei kuitenkaan ryhdytty toimenpiteisiin, vaan kotihoitajien työskentely jatkui kyseisen vanhuksen luona entisenlaisena.
        Käräjäoikeuden mukaan työturvallisuusmääräysten vastainen tilanne pääsi jatkumaan kunnassa, koska jo vuonna 2015 havaittuja puutteita ei ryhdytty korjaamaan. Oikeuden mielestä kyse ei ole ollut työturvallisuuden kannalta vähäisestä rikkomuksesta.

        Ja tämä kommentti erosi poikkeuksellisesti muista aiemmista noin sadasta samanlaisesta kommentistasi? Edelleen muistutan sinun olleen vastuussa tämän aikakauden tapahtumista.

        Valiran. Kunnan kotipalvelusta vastaa aina kotipalvelun esimies. Hänen esimies on vanhustyönjohtaja. Hänen esimies on perusturvajohtaja. Perusturvajohtajan esimies on kunnanjohtaja.

    • Anonyymi

      Kotipalveluun lisää henkilökuntaa. Kiitos.

    • Anonyymi

      Asia on hoidossa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe