Vaikuttavuusarviointi -tulosvastuukyvyt julki

Pyhäjärven kunnan olosuhteissa tehdyt mittavat soten liikkeet (ppky) ja kaivoksen uusiokäytön koe-erä hankesatsauksilla tai sivistyspuolen helpontien leikkauksilla, missä tulokset?

Juuri näillä pelimiesten suurilla linjoilla on saatu aikaan enemmän pahaa, kuin kohennusta talouteen tai säästöjä rakenteellisten syömärien talttumisesta?

Raskaasti ylimitoitettu henkilöstö kuihtuvassa peruskunnassa syömässä kuormasta, veroeuroja palkkoihin mm. henkilökunnalle, 2/4 turhanpaikan merkinnällä pidetään kynsitulia Tikkalanmäellä.

Kevätvaalien tärkein vaaliklippipaketti onkin, onko ehdokas / enemmistö lähtenyt leikkiin mukaan ilman tulosvastuuta?
Onko hän sitovasti ja järkevästi teettämässä vaikuttavuusarvioinnin kaupungin hallinnon, tytäryhtiöiden ja sivistyspalvelujen mitoituksesta ja rakenteiden vähentämistarpeista ?
Sekä onko hän valtuutettuna valmis välittömiin toimenpiteisiiin, jos ja kun /mikäli hapantuneita siimankelaajia ja veronmaksajien verenimijöitä selvitys paljastaakin, ilman valikoivaa suku tai kaverikorttia?
____________

"Vaikuttavuus

Vaikuttavuudella tarkoitetaan tavoiteltuja muutoksia, joita tuotetuilla tuotteilla saadaan aikaan asiakkaissa.

Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi oppiminen koulutuspalveluissa tai potilaan paraneminen lääkäripalveluissa.

Vaikuttavuutta mitataan joko tuotoksien ja vaikutusten tai käytettyjen resurssien ja vaikutusten avulla. Jos vaikuttavuutta tarkastellaan kustannusten ja vaikutusten avulla, tällöin käytetään termiä kustannusvaikuttavuus.

Eroa tuottavuus- ja vaikuttavuuskäsitteiden välillä voidaan havainnollistaa potilas-lääkäri esimerkin avulla. Tuottavuus mittaa käytettyjen resurssien ja aikaansaatujen suoritteiden välistä suhdetta, esimerkiksi sitä, kuinka monta hoitokäyntiä tai hoitokertaa saadaan tietyllä määrällä resursseja. Vaikuttavuus tarkastelee hoidolla saatujen vaikutusten suhdetta käytettyihin resursseihin tai suoritteisiin, esimerkiksi sitä, kuinka monta potilasta saadaan parantumaan tietyllä resurssimäärällä tai kuinka monta potilasta saadaan parannettua tietyllä hoitokäyntimäärällä tai hoitopäivämäärällä.

Toinen esimerkki vaikuttavuuden ja tuottavuuden erosta voidaan esittää opetustoiminnasta. Tuottavuus mittaa sitä, kuinka monta oppituntia saadaan järjestettyä tietyllä määrällä resursseja, vaikuttavuus tarkoittaa oppilaiden oppimista tietyllä määrällä resursseja. Oppimista voidaan mitata esimerkiksi suoritettujen vuosikurssien tai arvosanojen perusteella."- kuntaliitto
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nestorivaltuutetuilla tulosvastuuta ei ole ollut, eikä tule olemaan. Kokemus on sen sijaan tarjonnut pelinrakentajan pestin eli ns. automaattisen saneluhengen vankistumisen.
Joka taas on pelottanut uudistamishaluiset lupauslapset ruotuun hyvinkin nopeasti.
Vaalikauden alussa uudet valitut valtuutetut osallistetaan isompaan "remonttiin" eli ohjataan enemmistöksi ja äänestyslinjaamista eri tavoin kysymyksillä selitellen ja perustellen, ja HUPS laumaan kuulumisen tarpeesta, untuvikon kirkas otsa tummenee vanhojen veljien vedätyksessä.
Tervassa ovat, samassa arvailujen tahmeassa tunnelissa kuin nestorimme, nyt ei nousteta pyrstöä, ettei nokka tartu ja ei nousteta nokkaa, ettei pyrstö tartu.

Äänestä
  • Todella "arvokas" huomio a Kaurasella viimeisessä Pyhäjärven Sanomissa. Tämä on mustin
    talousarvio hänen valtuustokautenaan, jotenkin näin tulkiten. Itse mies on ollut puikoissa
    vuosikymmenet ja liki 15 vuotta hallituksen puheenjohtajana, johtavana luottamushenkilönä.
    Viimeinen 10 vuotta Kaurasen ja Tikanmäen hallinnoima n yhteisömme on ollut "tuhon tie".
    Tärkeintä on ollut Pro Pyhäjärvi aatteen alasajo, keinolla millä hyvänsä. Nyt keinot on käytetty ja tulos on KRIISIKUNTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella "arvokas" huomio a Kaurasella viimeisessä Pyhäjärven Sanomissa. Tämä on mustin
    talousarvio hänen valtuustokautenaan, jotenkin näin tulkiten. Itse mies on ollut puikoissa
    vuosikymmenet ja liki 15 vuotta hallituksen puheenjohtajana, johtavana luottamushenkilönä.
    Viimeinen 10 vuotta Kaurasen ja Tikanmäen hallinnoima n yhteisömme on ollut "tuhon tie".
    Tärkeintä on ollut Pro Pyhäjärvi aatteen alasajo, keinolla millä hyvänsä. Nyt keinot on käytetty ja tulos on KRIISIKUNTA.

    Toivottavasti vielä heidän ollessa vallassa saapuu se pelätty valtion musta-auto kaupungintalon parkkipaikalle.

    Kyllä valtiolla on lupa tulla katsomaan ja ohjeistamaan ja vaikka antaa korvan voidetta koska valtion apujen ja avustusten määrä on TA : n mukaan 43,7 miljoonasta jo 20 miljoonaa!

    Meinaatko että Pyhäjärven kaupungin menoista jo PUOLET katetaan valtion avuilla ja tuilla? Joo niin näyttää kamreerin tekemässä ja vasta valtuuston puhumatta hyväksymässä talousarviossa olevan.

    Äänestä

Entinen kepu entinen pro pian entinen persu on myös henkisesti entinen entinen.

Hulluuden tyyssija.

Äänestä
  • On luvattu että liikuntapaikkoihin sijoitettu euro, tulee moninkertaisena takaisin. Kaikki nämä miljoonat koituvat pyhäjärven...!?. Voi sitä rahanroisketta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On luvattu että liikuntapaikkoihin sijoitettu euro, tulee moninkertaisena takaisin. Kaikki nämä miljoonat koituvat pyhäjärven...!?. Voi sitä rahanroisketta.

    Näin sitä terveysvaikutuksina markkinoidaan, pikkukunnan isot pojat puhuvat potaskaa..

    Vois kyllä todeta että poliittiseen potaskaan ja valehtelemiseen hukattu aika ja raha, niin nohevammat päättäjät olisi vuosikymmenten aikana saatneet elinvoimaisuutta virkeemmäksi ja oikeata työtäkin aikaseksi...ehkä.

    Kun samat minuus-tapit juuttuvat hallintoon, valehteimista on aina vaan jatkettava ja pidettävä yllä, jotta sisäisen hierarkian herruus pysyisi näpeissä. Makso mitä makso.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On luvattu että liikuntapaikkoihin sijoitettu euro, tulee moninkertaisena takaisin. Kaikki nämä miljoonat koituvat pyhäjärven...!?. Voi sitä rahanroisketta.

    Mistä nuo miljoonat nyt tupsahti! On se hienon näköistä kun joka kirjoitukseen lisää sanat miljoona tai kaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin sitä terveysvaikutuksina markkinoidaan, pikkukunnan isot pojat puhuvat potaskaa..

    Vois kyllä todeta että poliittiseen potaskaan ja valehtelemiseen hukattu aika ja raha, niin nohevammat päättäjät olisi vuosikymmenten aikana saatneet elinvoimaisuutta virkeemmäksi ja oikeata työtäkin aikaseksi...ehkä.

    Kun samat minuus-tapit juuttuvat hallintoon, valehteimista on aina vaan jatkettava ja pidettävä yllä, jotta sisäisen hierarkian herruus pysyisi näpeissä. Makso mitä makso.

    Niin ihmeellisesti ovat eri yritykset jääneet tänne tulematta viimeisesten 30 vuoden aikana , toisin kuin naapureihin. Kuka/ketkä ovat asetelleet reunaehtoja? Se Ponssen logistiikka toimintojen tulematta jääminen ihmetyttää eniten. No onhan meillä kuitenkin latukone.

    Pyhäjärvellä miehiset miehet leikkivät lumileikkejä ja ihmettelijöille vastataan suojakeroimella; me tässä kehitellään latukoneita ja testataan niiden toimivuutta lumettomassa Honkavuoressa, sekä samoin koehöylätään vedestä puhallettua tekolunta, kuinka kauan se pysyy koostumukseltaan sellaisena, että siinä voidaan latukoneella ajaa.

    Äänestä

  • Ja sinäkin eräs Pyhäjärven päättäjistä jaksat vaikka olet erittäin halveksittu henkilö.Maineesi senkuin kasvaa ikävänä ihmisenä !! Olet vielä yli70 v et ole vielä edes sivistynyt!!

    Äänestä

  • mielenkiintoista, kuka on pysyvästi 68 vuotias pudokas. Sehän on mainio uutinen, ettei pudottuaan enää vanhene, vaan pysyy siinä ko. iässä. Onko siis väliä, mistä putoaa, kunhan putoaa, ...Pyhäjärvellä todella tehdään tulevaisuutta

    Äänestä

  • Keskustan+maineenpuhdistaja,+Kumma+kun+et+saa+mainetta+puhdistettua,+vaikka+kaupingin+kassa+on+kupattu+tyhjäksi.Kannatus+kuin+laskee+lienee+10+%+tienoilla.Kaaranen+itkee+ettei+näin+kurjaa+tilannetta+ole+ollut+hänen+aikanaan+Pyhäjärvellä+.++Lienee+muutaman+kymmenen+vuotta+istunut+ajamassa+asioita+suohon.Keskustalle+on+ykkös+asia+jahdata+ihmisiä,+etenkin+osaavia+naisia.+Kuten++kirjoitus"+09:26"+osoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustan+maineenpuhdistaja,+Kumma+kun+et+saa+mainetta+puhdistettua,+vaikka+kaupingin+kassa+on+kupattu+tyhjäksi.Kannatus+kuin+laskee+lienee+10+%+tienoilla.Kaaranen+itkee+ettei+näin+kurjaa+tilannetta+ole+ollut+hänen+aikanaan+Pyhäjärvellä+.++Lienee+muutaman+kymmenen+vuotta+istunut+ajamassa+asioita+suohon.Keskustalle+on+ykkös+asia+jahdata+ihmisiä,+etenkin+osaavia+naisia.+Kuten++kirjoitus"+09:26"+osoittaa.

    Siksipä siksi, pyhäjärvellä on joka toinen mies sinkku, eronnut, leski, vanhapoika tai onnettomassa avioliitossa...
    naisia ei tämä kunta arvosta, eikä päättäjät saati virkamiehet kuuntele..

    Ko ne niitä akkoja, ei niillä oo mielipiteitä huomioon luettavaksi...vielä lisääntymiskykyillä syntyvyys laskee ja egoonsa ukottuneita valtuutettuja pitäs sitten vielä ...pitää viisaampina kuin naisenpuolia...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pyhäjärven kunnan olosuhteissa tehdyt mittavat soten liikkeet (ppky) ja kaivoksen uusiokäytön koe-erä hankesatsauksilla tai sivistyspuolen helpontien leikkauksilla, missä tulokset?

Juuri näillä pelimiesten suurilla linjoilla on saatu aikaan enemmän pahaa, kuin kohennusta talouteen tai säästöjä rakenteellisten syömärien talttumisesta?

Raskaasti ylimitoitettu henkilöstö kuihtuvassa peruskunnassa syömässä kuormasta, veroeuroja palkkoihin mm. henkilökunnalle, 2/4 turhanpaikan merkinnällä pidetään kynsitulia Tikkalanmäellä.

Kevätvaalien tärkein vaaliklippipaketti onkin, onko ehdokas / enemmistö lähtenyt leikkiin mukaan ilman tulosvastuuta?
Onko hän sitovasti ja järkevästi teettämässä vaikuttavuusarvioinnin kaupungin hallinnon, tytäryhtiöiden ja sivistyspalvelujen mitoituksesta ja rakenteiden vähentämistarpeista ?
Sekä onko hän valtuutettuna valmis välittömiin toimenpiteisiiin, jos ja kun /mikäli hapantuneita siimankelaajia ja veronmaksajien verenimijöitä selvitys paljastaakin, ilman valikoivaa suku tai kaverikorttia?
____________

"Vaikuttavuus

Vaikuttavuudella tarkoitetaan tavoiteltuja muutoksia, joita tuotetuilla tuotteilla saadaan aikaan asiakkaissa.

Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi oppiminen koulutuspalveluissa tai potilaan paraneminen lääkäripalveluissa.

Vaikuttavuutta mitataan joko tuotoksien ja vaikutusten tai käytettyjen resurssien ja vaikutusten avulla. Jos vaikuttavuutta tarkastellaan kustannusten ja vaikutusten avulla, tällöin käytetään termiä kustannusvaikuttavuus.

Eroa tuottavuus- ja vaikuttavuuskäsitteiden välillä voidaan havainnollistaa potilas-lääkäri esimerkin avulla. Tuottavuus mittaa käytettyjen resurssien ja aikaansaatujen suoritteiden välistä suhdetta, esimerkiksi sitä, kuinka monta hoitokäyntiä tai hoitokertaa saadaan tietyllä määrällä resursseja. Vaikuttavuus tarkastelee hoidolla saatujen vaikutusten suhdetta käytettyihin resursseihin tai suoritteisiin, esimerkiksi sitä, kuinka monta potilasta saadaan parantumaan tietyllä resurssimäärällä tai kuinka monta potilasta saadaan parannettua tietyllä hoitokäyntimäärällä tai hoitopäivämäärällä.

Toinen esimerkki vaikuttavuuden ja tuottavuuden erosta voidaan esittää opetustoiminnasta. Tuottavuus mittaa sitä, kuinka monta oppituntia saadaan järjestettyä tietyllä määrällä resursseja, vaikuttavuus tarkoittaa oppilaiden oppimista tietyllä määrällä resursseja. Oppimista voidaan mitata esimerkiksi suoritettujen vuosikurssien tai arvosanojen perusteella."- kuntaliitto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu