Miten ihmiset

Odotatteko Joulua? Itseäni ahdistaa suunnattomasti. Ehkä juuri eniten siksi, että putosin muutama vuosi sitten yksinäisyyteen perhe-elämästä. Koska se ei tuolloin ollut oma valintani, on ollut tällaiset ajat, jotka muistuttavat perheen yhteisestä ajasta, hyvin ankeita. Jossain määrin muistuttaa siitä, että epäonnistuin. Tai enää en ihan ajattele niin, vaan että en saanut mahdotonta toimimaan. Kuitenkin Jouluaaton vietän jälleen yksin. Joulupäivänä lapset tulevat käymään. Yksi heistä jää yökylään pariksi yöksi. Mutta. Aatto yksin.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei ahdista ja yksin vietän joulun. Ehkä siksi ei ahdista, että aikoinaan parisuhteessa ahdisti ne väkinäiset sukulaisjoulut toisen sukulaisten luona. Nyt saan olla ja hengittää omaan tahtiini. Tykkään siitä, että jouluna saa nukkua ja syödä silloin kun siltä tuntuu, eikä kellon mukaan. Voi vaikka kolmelta yöllä tekaista kinkkuvoileivän. En yleensä syö yöllä ja kinkkuakin harvemmin. Jouluna kaikki on mahdollista. Kun vaan sataisi hiljaa lunta tuomaan oikeaa tunnelmaa.

1Äänestä
  • En siis kaipaa entistä kumppaniani, vaan sitä tunnelmaa, mikä oli lasten kanssa ollessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En siis kaipaa entistä kumppaniani, vaan sitä tunnelmaa, mikä oli lasten kanssa ollessa.

    Ja kommentti oli siis minulta, ap:ltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En siis kaipaa entistä kumppaniani, vaan sitä tunnelmaa, mikä oli lasten kanssa ollessa.

    Ymmärrän. Ero varmaan on siinä, että mulla ei ole lapsia ja siksi joulu yksin on ihan hyvä vaihtoehto. Ei osaa kaivata sellaista mitä nyt ei vaan ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrän. Ero varmaan on siinä, että mulla ei ole lapsia ja siksi joulu yksin on ihan hyvä vaihtoehto. Ei osaa kaivata sellaista mitä nyt ei vaan ole.

    Ok, ihan ymmärrettävää. Itsellenikin vasta lapset toivat Joululle sen merkityksen, mitä sillä on.

    Äänestä

Tämä on jännää aikoo.

Oikeestaan en tiedä mitä odotan.

Lapset jos ois kotona kun mulla on niitä viis

Emmä tänä päivänä tiedä mitä mä tekisin

.....

Kauheeta oikeestaan, oottaa vuoan päivä päivältä millaiset joulunpyhät tulee .

Jokseenkin kiusallista ,ei ne juoppoo äitiä halua nähdä ....

Mutta muutenkin ,kirjoitan kyllä koko vuoden mitä tunnen.

Tiedän nyt mitä olet joutunut kestämään ....

Mua puristaa mahaasta ,,,,,

Äänestä
  • Puristaa, puristaa, vaikkakin olet todella sairas mies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puristaa, puristaa, vaikkakin olet todella sairas mies.

    Sussa on se ongelma, että sulle kaikki täällä on yksi ja sama mies. Et sinäkään ihan terveimmästä päästä ole mitä olen neteissä pyörinyt. Enkä ole ihan nuori joten kaikenlaista nähnyt ja lukenut. Olet silti top 10 hullu mitä kohdannut. (sivulliselta)

    Äänestä

Odotan joulua eli ei ahdista, vaikka olen osan joulua yksin. Innolla odotan ylimääräisiä vapaita. :D

Äänestä
  • No onhan se :) ap

    Äänestä

Joo ootan, heitä kaks kymppii nii käyn hakemassa kuusen?

Äänestä

En sen kummemmin, en ole jouluihminen. Ostan jotain jouluruokia, mutta itse teen ihan muuta kuin jouluruokaa aattona.

Äänestä

Itse tykkään joulusta ja odotan sitä vaikka olenkin yksin. Saa syödä hyvää ruokaa, välillä käydä ulkona ja makoilla viltin alla. Syödä suklaata ja kuunnella musiikkia ja katsoa tv:tä. Ehkäpä muutaman paketinkin saa avata.
Rauhallinen elo tärkeintä ja siitä nautin.
Ymmärrän toki että kaikille se yksinolo ei ole mukavaa, mutta kuitenkin on paljon kaikkia pieniä asioita mistä voi yksinkin nauttia.
Ainut mikä itseä harmittaa, on se, kun pitää yksin mennä nukkumaan.

1Äänestä
  • Yksin nukkumaan, mut siihenkin tottuu. Huomaa miten siitä nauttii.
    Muuten joulua vietän ihan ilman hössötystä. Asuinkaveri saa tehdä myös mitä lystää. Ei ihmeemmin mitään hömpötetä. Lahjat on annettu pitkin vuotta. Osa aukaisematta.
    Hyvää Joulua Sinulle juuri joka satut lukasemaan tämän !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksin nukkumaan, mut siihenkin tottuu. Huomaa miten siitä nauttii.
    Muuten joulua vietän ihan ilman hössötystä. Asuinkaveri saa tehdä myös mitä lystää. Ei ihmeemmin mitään hömpötetä. Lahjat on annettu pitkin vuotta. Osa aukaisematta.
    Hyvää Joulua Sinulle juuri joka satut lukasemaan tämän !

    Kiitos samoin!

    Äänestä

  • Sitähän saa syödä jos on mitä syödä. Toivotaan sitä sitten.

    Äänestä

Mulle tämä joulunalusaika on parasta. Vihaan loka- ja marraskuuta yli kaiken. Joulukuussa saa laitaa tunnelmallisia valoja ja tietää, että ei tarvii enää montaa viikoa kestää ennen talvipäivänseisausta. Se on muuten mun ehdoton lempipäiväni vuodessa. Sitä voisin alkaa jopa juhlistaa. En tiedä kuinka mä nyt sitten sitä aattoa ym. odotan. Ei se varsinaisesti merkitse paljon muuta, kuin lomapäiviä Joulu on mulle sellasta rauhottumisen ja lukemisen ja tietenkin vähän myös herkkujen aikaa. Jouluna on lämmin tunnelma, vaikka sitten olisinkin yksin. ☺

Äänestä
  • Alkoholia jouluksi lämmin tunnelma

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkoholia jouluksi lämmin tunnelma

    Viinaa joka päivä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkoholia jouluksi lämmin tunnelma

    Kukin tavallaan. Itse en juo alkoholia.

    Äänestä

Joulun paskaa en ole koskaan halunnut viettää, idioottien hihhulointia jossa paskaruoka on pääasiassa (paitsi vajakeilla).
Vituttaa kyllä, että kaupat ovat kiinni.

Äänestä

joulu 2018. Homeisessa läävässä lapissa, avioero menossa, exä huorasi pitkin kyliä. Olin yksin.
joulu 2019 Paras joulu ikinä. Uuden rehellisen rakkaan luona. Grillasimme pihalla 30c. Kaikilla oli hauskaa, porukkaa oli paljon, sukulaisia ja uusia ystäviä. Teeskentely puuttui. Jengi meni miten halusi.

2020. koronajoulu. Matkustaminen mahdotonta, molempiin suuntiin. Ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi. Parin viikon loma. Oli sovittu kuukaudesta, mut sitä ei nyt tarvita. On mulla lapsilleni paketit, mutta he eivät tule. Siirrän tilille sit joulutervehdyksen.

Toisaalta ihanaa hiljaisuus. Ei teeskentelyä. Nettipuhelut, tiedän olevani rakastettu, Luottamus ja uskollisuus, kuvaavat myös joulua. Vietämme yhdessä sitten uudestaan kaikki juhla ja merkkipäivät, kun siihen on mahdollisuus.

Otan opiksi. En halua unohtaa, miltä ikävä tuntuu, jos joskus tuntuu yhdessä olo arkipäiväiseltä. Itseasiassa olen hyvin onnekas.

Äänestä

Meillä jouluna teeskennellään. Heti mahdollisuuden tullen alan viettää hotellijoulua ilman krääsää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Odotatteko Joulua? Itseäni ahdistaa suunnattomasti. Ehkä juuri eniten siksi, että putosin muutama vuosi sitten yksinäisyyteen perhe-elämästä. Koska se ei tuolloin ollut oma valintani, on ollut tällaiset ajat, jotka muistuttavat perheen yhteisestä ajasta, hyvin ankeita. Jossain määrin muistuttaa siitä, että epäonnistuin. Tai enää en ihan ajattele niin, vaan että en saanut mahdotonta toimimaan. Kuitenkin Jouluaaton vietän jälleen yksin. Joulupäivänä lapset tulevat käymään. Yksi heistä jää yökylään pariksi yöksi. Mutta. Aatto yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu