mm. Sotekulut ei voi olla vuosi toisensa perään perusteena

Liikunnan satsauksissa paahdetaan aina kansanterveys-liikunnan hyödyistä sotemenoihin. Satoja tuhansia valuu marginaaliryhmille, ja eihän se ei kertakaikkiaan ole uskottavaa " Phj kaupungin oudosti huvenneissa varoista. Sote-ppky selänteeseen siirtyy kymmeniä miljoonia huolimatta siitä, että kaupungin johtoryhmä esittää harrasteliikuntaan vastalääkettä...

Olisiko aika tunnustaa omakin ikääntymisens? Pyhäjärven valtuuston ja virkakoneiston kaavamaisuus ei herätä turvallisuutta. Pois päät pumpulista, kukaan vanhenematta vuosiaan vaihda? Ikääntyville suunnattu / investoituja liikuntamuotoja pitää ottaa agendalle, luonnollisen arkitoiminnan kautta voitaneen säästää enemmän sote-terveyskuluissa. Se voikin olla tosiasiassa paljon enemmän, kuin marginaalihittien puhutut satsaukset?

"Maastohiihtoa kilpailumielessä harrastavien määrä on romahtanut Suomessa. Kato on ollut kovaa etenkin junioreissa.

Kilpailuoikeuden takaavan Skipassin tai kilpailulisenssin lunasti vielä viisitoista vuotta sitten 8 522 alle 18-vuotiasta hiihtäjää. Tänä vuonna vastaava lukema oli enää 3 466.

Harrastajien määrä on ollut tasaisessa laskussa koko 2000-luvun, mutta tahti on kiihtynyt huomattavasti viime viiden vuoden aikana, jolloin lisenssinhaltijoiden määrä on tippunut peräti 40 prosentilla."
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007682646.html
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Valtuuston+keski-ikä+lienee++60+v+ja+johtoryhmän++50v,,oletetaan+vaikka+näin.Kovasti+laittaa+hämmästelemään+ikääntymisen+ja+ikääntyvien+liikuntapuolen++puolestapuhujien+puute+Tikkalanmäellä-Etttä+sote+kulut+ovat+ihan+selitykset+a,+b.c+,+d+jne+++miksi+tarvitaan+jotakin+"erikoisurheilua"+vetohevosena+++saada+lisää+eläkeikäisiä+tänne...Että+mitä+HÄH?Vai+uskotteleeko++nuo+norsunluutornin+pysyväiskellokkaat,+että+70%+kunnan+väestä+,++että+ikääntymisen+vuosiin+satsauksina+riittää+aktiviteetiksi+eläkekerhot+,+kultaisen+iän+kerho,+jne....Kulttuuritaloa+ei+hitokseen+tartte+puuhata+käyttäen+ikääntyviä+suojauksena....Hoksaako+tilastonikkarit+vääristymät,+ei+siellä,+näissä++kerhoissa+paranneta+muuta+kuin+omienpoliittisten++pääedustajien+mokailut++pois+kyliä+kiertämästä,+siirtäen+ne+muiden+syyttömien+pään+päälle...tekemilso?

Äänestä
  • Meillä liikuntaa harrastaa kyllä myös ikääntyneet, hiihtoa 70 (80 ), jääurheilua/harrastekiekkoa 60 , golffia 70-80v. jne....! Ja mikä sen parempi yleiselle terveydelle, joka näkyy tulevina vuosikymmeninä säästyneinä sotekuluina!

    Äänestä

  • Turhan suunsoittaja, klo 9.28 .

    Seurako tekee kaltaisekseen, joten siellä on syy, miksi oletkin vajonnut noin lapsellisen jankuttamisen tasolle?
    Älykkyys on sulla kiertotaloutta, ja perustuu silmälasis sangan imeskelystä, vaikku on kätevästi saatu korvaamaan normaalin ihmisen älyä...korvansyyhyyn kaivelu kannattaa uuskeskustalaisessa valtuusto johtoryhmän sylissä.

    Aloitus on järkipuhetta, ja muutama kommentti sen jälkeen, jonka sinun tyhmyytes alleviivaa sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä liikuntaa harrastaa kyllä myös ikääntyneet, hiihtoa 70 (80 ), jääurheilua/harrastekiekkoa 60 , golffia 70-80v. jne....! Ja mikä sen parempi yleiselle terveydelle, joka näkyy tulevina vuosikymmeninä säästyneinä sotekuluina!

    tennishalli+kun+vielä+saadaan+ympärivuotisena++pesäpallon+ohelle,+niin+sotekulut+leikkauttuu+50%+ikäryhmissä++60+-100+v.

    Äänestä

  • Lasten, nuorten ja Lamminahon rinteeseen on satsattu rahaa, jo ylikin.
    On totta, että ikääntyvien asioita kuntoilun kohentamisen osalta ei ole hoidettu ollenkaan. Tuo ikähaarukka jota joku esittää, ei ole kuin höpöesitys. Vain miehille suunnattua. Hiihto on menettänyt merkityksensä, ei ikääntyvät naiset heilu golf radalla jne.
    Vanheneva väestö on unohtunut täysin.
    Vanhusväestö tarvitsee muutakin kuin Ollintien suoran. Kuntosali on pieni hikinen paikka kellarissa. No, uimahalli on menetetty mahdollisuus, sinnehän kaikki ei jaksa pulahtaa. Kunnon ulkoilupaikat, reitit kävelyä varten puuttuu. Ei levähdyspaikkoja ulkoilun lomassa, joka on itseisarvo ikääntyneille.
    Mitä tuollaisilla lintutorneilla tekee. Sen tilallekin olisi voinut tuolla materiaalimäärällä sasda katoksella varustetun, iäkkäillekin jotain sopivaa, eli levähdyspaikan.
    Reitti rannalla on juuri sopiva ja näyttääkin olevan ikäihmisten käytössä. On tietysti muidenkin. No, miehille sielläkin frispiirata.
    Ainakin kolme ukkoa ollut näkyvissä.
    Ei siellä naisia näy, joten tällä mennään Pyhäjärvellä. Äijän reuhkanat riuhtoo, ne muutamat tuolla jossain. Siinä se auvo.
    Monitoimitalon rahat lipuu juuri noihin, muutaman hepun käyttötatkoituksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasten, nuorten ja Lamminahon rinteeseen on satsattu rahaa, jo ylikin.

    Täsmälleen, näin Pyhäjärven menopaussimiesten omintakeinen, luovasti omien strategioiden ja tavoitteiden pintoja sivuten esitykset muotoillaan ja avustukset jaetaan, valtuuston seniili27 pelleorkesteri soittaa toista viulua kaupungin varoilla.

    Lapset ja nuoriso ovat rehdisti sanoen ja arvioiden, ihan hyvällä huomiolla pidetty veroeuroista osallisena, ei siitä ole pulaa.....näin olkoon,

    MUTTA

    MISSÄ OVAT NE VALTUUTETUT, jotka välittävät oman ikäisistään ja haluavat panostaa omatoimisen arjen mahdollisuuksia kautta Pyhäjärven?

    Oikeesti v*****ttaa kuunnella jonkun säästön tahi summan kohdalla miksi pitää säästää, vanhusten vaippoihin ja kotihoitoon...joo niinpä..mutta MIHIN syntynyt säästö oikeasti tarkasteltu sitten käytettiinkään???

    Äänestä

  • Eiköhän se Heikki vaari eniten täällä hauku!!!?!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasten, nuorten ja Lamminahon rinteeseen on satsattu rahaa, jo ylikin.
    On totta, että ikääntyvien asioita kuntoilun kohentamisen osalta ei ole hoidettu ollenkaan. Tuo ikähaarukka jota joku esittää, ei ole kuin höpöesitys. Vain miehille suunnattua. Hiihto on menettänyt merkityksensä, ei ikääntyvät naiset heilu golf radalla jne.
    Vanheneva väestö on unohtunut täysin.
    Vanhusväestö tarvitsee muutakin kuin Ollintien suoran. Kuntosali on pieni hikinen paikka kellarissa. No, uimahalli on menetetty mahdollisuus, sinnehän kaikki ei jaksa pulahtaa. Kunnon ulkoilupaikat, reitit kävelyä varten puuttuu. Ei levähdyspaikkoja ulkoilun lomassa, joka on itseisarvo ikääntyneille.
    Mitä tuollaisilla lintutorneilla tekee. Sen tilallekin olisi voinut tuolla materiaalimäärällä sasda katoksella varustetun, iäkkäillekin jotain sopivaa, eli levähdyspaikan.
    Reitti rannalla on juuri sopiva ja näyttääkin olevan ikäihmisten käytössä. On tietysti muidenkin. No, miehille sielläkin frispiirata.
    Ainakin kolme ukkoa ollut näkyvissä.
    Ei siellä naisia näy, joten tällä mennään Pyhäjärvellä. Äijän reuhkanat riuhtoo, ne muutamat tuolla jossain. Siinä se auvo.
    Monitoimitalon rahat lipuu juuri noihin, muutaman hepun käyttötatkoituksiin.

    "No, uimahalli on menetetty mahdollisuus, sinnehän kaikki ei jaksa pulahtaa."!

    Pitäsikö sinne uimahallille rakentaa sellainen vinssi-systeemi nyt remontin aikaan että vanhukset saadaan sinne veteen kun eivät jaksa pulahtaa? Kaikki kehitystyö nyt näille vanhuksille jotka ei jaksa pulahdella!

    ei tarvii hissiä. Uimahallissa on jo altaanreunalla hissi, jota voivat käyttää mm. liikuntaesteiset. Ja ovat käyttäneetkin.

    Äänestä

  • Älä taas vedä väärää vipua, älä syytä heitä, meitä, jotka osaamme nähdä muutakin kuin törkyä täynnä olevat mielipiteesi. Ne saat pitää ominasi.
    Esitä joskus asiaa, tai lopeta töryn tuotto.
    Nuoriso ja hiihto, jo "ylihinnoiteltu".
    Pyhäjärvellä EI OLE MITÄÄN TARJONTAA, vanhenevalle, kohtalaisen liikuntakykyiselle väestölle.
    Sinulle ei kannata enää piirtää, mitä vanhempi väestö tarvitsee.
    Istu siellä pas**pöntölläsi, jotta törkypaukut vähenee.
    Terveisin; Tirlittan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "No, uimahalli on menetetty mahdollisuus, sinnehän kaikki ei jaksa pulahtaa."!

    Pitäsikö sinne uimahallille rakentaa sellainen vinssi-systeemi nyt remontin aikaan että vanhukset saadaan sinne veteen kun eivät jaksa pulahtaa? Kaikki kehitystyö nyt näille vanhuksille jotka ei jaksa pulahdella!

    Vaikka, ehkä vittuiletkin, niinkin voisi tehdä.
    Näin muuten jossain on tehtykin.
    Siihen voisi lisätä monta positiivista tapahtumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä taas vedä väärää vipua, älä syytä heitä, meitä, jotka osaamme nähdä muutakin kuin törkyä täynnä olevat mielipiteesi. Ne saat pitää ominasi.
    Esitä joskus asiaa, tai lopeta töryn tuotto.
    Nuoriso ja hiihto, jo "ylihinnoiteltu".
    Pyhäjärvellä EI OLE MITÄÄN TARJONTAA, vanhenevalle, kohtalaisen liikuntakykyiselle väestölle.
    Sinulle ei kannata enää piirtää, mitä vanhempi väestö tarvitsee.
    Istu siellä pas**pöntölläsi, jotta törkypaukut vähenee.
    Terveisin; Tirlittan!

    "Esitä joskus asiaa, tai lopeta töryn tuotto.
    Nuoriso ja hiihto, jo "ylihinnoiteltu"."!

    Ei saatana! Mistä näitä tulee? Miten nuoriso on "ylihinnoiteltu"? Onko niitä jossain myynnissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "No, uimahalli on menetetty mahdollisuus, sinnehän kaikki ei jaksa pulahtaa."!

    Pitäsikö sinne uimahallille rakentaa sellainen vinssi-systeemi nyt remontin aikaan että vanhukset saadaan sinne veteen kun eivät jaksa pulahtaa? Kaikki kehitystyö nyt näille vanhuksille jotka ei jaksa pulahdella!

    Typerä, asiaton kommentti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Esitä joskus asiaa, tai lopeta töryn tuotto.
    Nuoriso ja hiihto, jo "ylihinnoiteltu"."!

    Ei saatana! Mistä näitä tulee? Miten nuoriso on "ylihinnoiteltu"? Onko niitä jossain myynnissä?

    Kusipää, leikkii viisasta, ei siis asiaa edelleenkään. Etkö pysy siellä pöntöllä?

    Äänestä

Keskustelemista ja vuoropuhelua, näkökulmia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja kaivataan onko aivotoimintanne jäätynyttä?'
..ihmetellä vaan voi, jos joka toinen kommentti on suunnattu muori pudokkaalle tai heikille...eikö kumpikin mainittu ole kovasti ikääntymisen ehtoolla ja vallankin huolestuttavaa on, jos kaupungin asioista keskustelu jää näiden "tasoltaan " jälkijunaan unohtuneiden juupas-eipäs tapauksille?

Joku tuossa heitti, että liikkua voi vaikka missä, NIINPÄ:
Miksi sitten pitää rakennuttaa tennis,-jääkiekko,-keilahalleja ja LENTOPALLOSALEJA tai muutakaan neliöitä teille pettäjäpuolisoille ja ikisinkuille, tai mukamas treenaajille?

Äänestä
  • ERITTÄIN HYVIN ANALYSOITU KIRJOITUS.
    TOTTA, MIKSI RAKENNETAAN TENNISHALLEJA JA PELIKAUKALOITA, MUU VÄESTÖ NUOLEE NÄPPEJÄÄN JA MAKSAA VIULUT...

    Äänestä

Harrasteliikunta rahoituksineen jämähtänyt jääkiekkokaukaloon ja Lampa-aholle.
Siinä se, ei kannata enempää jatkaa.
Lössähti räkäposkisille!

Äänestä

Eläkeläisten kerhossa istutaan ja joskus venytellään...se on sitä ryhmäytymisnäyttelyä. Liikunnallisesti 65 tarvitsee raittiissa ulkoilmassa mahdollisuuksia treenata lihasvoimaa, tasapainonhallintaa, liikeratoja, nostoja yms...

NYT se on PYHÄJÄRVELLÄ vihon viimeinen aika käynnistää IKÄÄNTYVIEN ehdoilla liikunta-treenauspuiston toteutus, laitteineen, hankinta / saaminen keskustaan. Kuntopolkuja rannoille, metsiin ja tiestön saattaminen kevyenliikenteen kannalta turvalliseksi. Kylille myös panostusta laitteisiin, telineisiin yms.----
____

Yli 65-vuotiaiden liikkumisen suosituksen keskiössä ovat seuraavat asiat:

Lihasvoimaa, tasapainoa ja notkeutta tulisi harjoittaa ainakin kaksi kertaa viikossa.
Sydämen sykettä kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista suositellaan ainakin 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Samat terveyshyödyt saa, kun lisää liikkumisen tehoa reippaasta rasittavaksi. Tällöin liikkumisen määrän tulisi olla ainakin 1 tunti 15 minuuttia viikossa.
Kevyttä liikuskelua tulisi kuulua päivään mahdollisimman usein.
Näiden monipuolinen yhdistely edistää parhaiten terveyttä ja toimintakykyä.

Lihasvoimaa, tasapainoa ja notkeutta ainakin 2 kertaa viikossa

Kuormita suuria lihaksiasi ja haasta tasapainoasi. Yhdistä liikkumiseen venyttelyä.
Valitse oma tapasi kuten kuntosali, ryhmäliikunta, jooga, tanssi ja kotivoimistelu.

Äänestä
  • Juuri näin! Tuossa tulikin, ihan asiallista yhteenvetoa.
    Ei tarvinne lisätä mitään. Kiitos!

    Äänestä

  • Miksi et sitten harrasta noita? Jokaisella on siihen mahdollisuus. Kuminauha, keppi, käsipainot ja rulla ovat halpoja. Alle 100 eurolla saa.

    Taidat olla niitä, jotka vai valittavat, mutta eivät saa mitään itse aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et sitten harrasta noita? Jokaisella on siihen mahdollisuus. Kuminauha, keppi, käsipainot ja rulla ovat halpoja. Alle 100 eurolla saa.

    Taidat olla niitä, jotka vai valittavat, mutta eivät saa mitään itse aikaan.

    Miksi harrastaisin, koska on kepu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et sitten harrasta noita? Jokaisella on siihen mahdollisuus. Kuminauha, keppi, käsipainot ja rulla ovat halpoja. Alle 100 eurolla saa.

    Taidat olla niitä, jotka vai valittavat, mutta eivät saa mitään itse aikaan.

    Nämä valittajat valittavat, koska heidän keskushermostossa asuu torajyvä.

    Äänestä

Näin unta että kaikk oli hyvin kuntakonsernissa, vaan..kun heräsin totesin, taisi olla enne eli painajaisuni.

Äänestä
  • Vaseliininkin on loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaseliininkin on loppu.

    28 000 000 milj. euroa, 5600€/per asukas kerran vuodessa 42€ per vuoden ensimmäinen käyntimaksu TK:ssa. Siinäpä madonluvut joita voi ihmetellä. Totta(0931), unesi pahemman luokan painajainen.

    Äänestä

Toisaalta ei,, toisaalta joo.

Sillä, miksi olemme yksi kunta ppky selänteen kuluryppäässä, sillä on nimelliset tekijänsä, oli alussa, oli välillä ja on yhä nytkin.

Sillä että phj kaup valtuuston pyristelyt eli ppky yritykset erota osoitettiin samojen nimeltä tunnettujen henkilöiden painostuksella " eri tavoin laittomiksi", joo kyllä sitä muiden virheitä ossaavat pääviisaat kaivaa esiin...muille.

Sitä ei vaan selitetä, miksi samat henkilöt näissä kulutusjuhlissa eivät lähteneet edistämään ja eroamaan oikealla hetkellä ( vrt kärsämäki) ppky pakkolaskujen maksajan roolista, silloin kun se oli paraslain mukaan mukamas mahdollisempaa?? Miksi, voi miksi,
SILLÄ HÄN/ HE JOTKA TIETÄVÄT, MIKÄ ON OIKEIN, MORAALISESTI JA SÄÄNTÖLAILLISTA, TEKEVÄT KUITENKIN TARKOITUSHAKUISESTI VÄÄRYYTTÄ KUNTALAISTEN VEROVAROILLA JA VALTAKIRJALLA...KUTEN PPKY EROAMISEN ESTÄMISEN HAMINOILLA, HETKI OLI JA MENI JOLLOIN TOIMINTA OLISI PALAUTETTU OMIIN KÄSIIN....

Taisivat samalla tunnustaa välillisesti olevansa kahden suunnan tuuliviirejä...perustelevat menojen kasvun sairauksien määrällä ja ikärasismiin viittaavalla hokemisella, alleviivaten omaa osaamattomuuttaan ja taloustaitojaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Liikunnan satsauksissa paahdetaan aina kansanterveys-liikunnan hyödyistä sotemenoihin. Satoja tuhansia valuu marginaaliryhmille, ja eihän se ei kertakaikkiaan ole uskottavaa " Phj kaupungin oudosti huvenneissa varoista. Sote-ppky selänteeseen siirtyy kymmeniä miljoonia huolimatta siitä, että kaupungin johtoryhmä esittää harrasteliikuntaan vastalääkettä...

Olisiko aika tunnustaa omakin ikääntymisens? Pyhäjärven valtuuston ja virkakoneiston kaavamaisuus ei herätä turvallisuutta. Pois päät pumpulista, kukaan vanhenematta vuosiaan vaihda? Ikääntyville suunnattu / investoituja liikuntamuotoja pitää ottaa agendalle, luonnollisen arkitoiminnan kautta voitaneen säästää enemmän sote-terveyskuluissa. Se voikin olla tosiasiassa paljon enemmän, kuin marginaalihittien puhutut satsaukset?

"Maastohiihtoa kilpailumielessä harrastavien määrä on romahtanut Suomessa. Kato on ollut kovaa etenkin junioreissa.

Kilpailuoikeuden takaavan Skipassin tai kilpailulisenssin lunasti vielä viisitoista vuotta sitten 8 522 alle 18-vuotiasta hiihtäjää. Tänä vuonna vastaava lukema oli enää 3 466.

Harrastajien määrä on ollut tasaisessa laskussa koko 2000-luvun, mutta tahti on kiihtynyt huomattavasti viime viiden vuoden aikana, jolloin lisenssinhaltijoiden määrä on tippunut peräti 40 prosentilla."
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007682646.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu