Varokaa tosissanne , jotta sairaalapaikat riittävät eikä Covid-19 räjähdä

Anonyymi

Meilläkin on taudin leviämisen räjähdysuhka käsillä viimeisillä metreillä ennen maalia, eli rokotteen saamista. Pitää muistaa, että vaikka korona ei helposti tartu pinnoilta, muut virukset saattavat elää kuolleillakin pinnoilla pitkään, kuten esimerkiksi enterovirukset, joiden pahimmat muodot voivat infektoida paitsi keuhkot, myös sydämen ja aivot. Näiden virusten yhdiste koronan kanssa , kuten influenssavirustenkin voi olla se kohtalokas lisä. Influenssaviruksia vastaan meillä onneksi on jokseenkin tehokas rokote. Itse en aluksi suojautunut kuin koronaa vastaan, koska sen aiheuttama informaatiotulva oli niin voimakas. Unohtaa ei saa, että myös kaikki muut virukset ovat edelleen olemassa ja osa vielä herkemmin tarttuvia kuin korona.

10

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen tilanne on kansainvälisesti erittäin hyvä, eikä ole merkkejä, että se olisi olennaisesti pahenemassa.

      • Anonyymi

        Suomen tilanne OLI kansainvälisesti arvioituna hyvä ja hyvän alun pohjalta ( voimaakkaiden rajoitusten heti alkuvaiheessa) kokonaistilanne vieläkin hyvä. Kohtaiaisella laskupäällä voi kuitenkin todeta, että viime kuukausien sairastuneiden määrä on moninkertaistunut ja alamme olla samassa asemassa muiden maiden kanssa koskien hoitohenkilökunnan kapsiteettia ym. Tilanne pääkaupunkiseudulla on jo huono, Muualla maassamme ihmiset eivät vielä välttämättä ymmärrä mitä on edessä, ellei läheisistä ja tutuista kukaan ole vielä sairastunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen tilanne OLI kansainvälisesti arvioituna hyvä ja hyvän alun pohjalta ( voimaakkaiden rajoitusten heti alkuvaiheessa) kokonaistilanne vieläkin hyvä. Kohtaiaisella laskupäällä voi kuitenkin todeta, että viime kuukausien sairastuneiden määrä on moninkertaistunut ja alamme olla samassa asemassa muiden maiden kanssa koskien hoitohenkilökunnan kapsiteettia ym. Tilanne pääkaupunkiseudulla on jo huono, Muualla maassamme ihmiset eivät vielä välttämättä ymmärrä mitä on edessä, ellei läheisistä ja tutuista kukaan ole vielä sairastunut.

        Suomi on vain jäljessä muista maista. tämänhetkinen rajut sairastuvuusluvut noudattelee samanlaisia käyriä kuin aiemmin oli mm. Alankomaissa ja Belgiassa.

        Kansainvälisesti arvioituna Suomessa sairastuneiden lukumäärä on vielä pieni, mutta se voi räjähtää valtavaksi ellei noudateta tiukkoja rajoitusmääräyksiä. Nähtiinhän juuri kuinka joku yritti järjestää isot teknobileet, mutta onneksi poliisi sai vihiä ja ehti estää bileet.


    • Anonyymi

      En minä kyllä osaa vieläkään pelätä koronaa sen enempää kuin paljoa mitään muutakaan, enempää kuin vaikka kuppaa, aidsia, sallan tautia tai nikkeliallergiaa, joten ihan sama tuleeko markkinoille rokotetta vai ei

      • Anonyymi

        Ehkä kannattaa pitää kuitenkin terve järki päässä, toisten puolesta.


    • Anonyymi

      Mielestäni rokotteen kehityksessä haisee pahasti ahne rahastus lääkefirmoilta. Eikö muka ole voitu testata ennakkoon rokotetta vanhemmilla ihmisillä.
      Jos tehdään rokotuksia rokotteella joka tehoaa vain nuoremmille niin sehän on viimeinen niitti ja kuolemantuomio vanhemmalle väestölle koska nuorten ei tarvitse enää omaltakohdaltaan välittää.
      Kauan sitten puhuttiin lääkesuihkeesta joka ilmeisesti oli jo kehitetty.
      Sitä ei luultavasti ole otettu käyttöön koska rokotteen kehittäjät syystä ovat sen vuoksi kauhun vallassa valtavien rahanmenysten pelossa.
      Ei olisi mitenkään mahdotonta etteikö lääkefirmat olisi maksaneet lääkesuihkukehittäjille jotta he eivät päästäisi markkinoilleen suihkettaan.

      • Anonyymi

        Sumute ja varsinainen pistorokote toimivat eri tavoin, Sumute on ehkä hyvä, jos tarvitaan nopeaa lyhytaikaista suojaa suurelle määrälle ihmisiä. Se ei kuitenkaan mitä todennäköisemmin anna pitkäaikaista suojaa etenkään kaikille, koska se pohjautuu IgA vasta-aineiden muodostumiseen . Osa ihmisistä on myös IgA puutteisia ja IgA vasta-aineet eivät ole yhtä tehokkaita eikä pitkäikäisiä kuin IgG vasta-aineet, joita tavalliset pistoksina annettavat rokotteet. IgA:ta muodostuu heti infektion alussa limakalvoilla ja se estää mikrobien tunkeutumisen syvemmälle.


      • Anonyymi

        Lääketestaukset tehdään terveillä aikuisilla ja yleensä vanhuksilla on joitakin perussairauksia jotka estävät osallistumisen testiin. On hyvin vähän täysin terveitä vanhuksia, joten riittävän suurta testiryhmää ei saataisi koottua. Lisäksi testiin osallistuminen on vapaaehtoista ja siihen pitää hakeutua erityisesti omasta aloitteestaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sumute ja varsinainen pistorokote toimivat eri tavoin, Sumute on ehkä hyvä, jos tarvitaan nopeaa lyhytaikaista suojaa suurelle määrälle ihmisiä. Se ei kuitenkaan mitä todennäköisemmin anna pitkäaikaista suojaa etenkään kaikille, koska se pohjautuu IgA vasta-aineiden muodostumiseen . Osa ihmisistä on myös IgA puutteisia ja IgA vasta-aineet eivät ole yhtä tehokkaita eikä pitkäikäisiä kuin IgG vasta-aineet, joita tavalliset pistoksina annettavat rokotteet. IgA:ta muodostuu heti infektion alussa limakalvoilla ja se estää mikrobien tunkeutumisen syvemmälle.

        Joillakin ihmisillä on luonnostaan niin hyvä IgA tuotanto ja vahvat syöjäsolut, että eivät sairastu juuri koskaan infektioihin. Joillakin taas IgG tuotanto on hyvä ja ko. henkilöt hyötyvät rokotteista ja saavat luonnollisen vahvahkon immuniteetin niihin tauteihin joihin on sairastunut aiemmin. Asiat mutkistuvat, kun yksilöt poikkeavta toisistaan ja sairaushistoriansa ja ympäristön suhteen. Lisäksi erilaisilla mikrobeilla on omat selviämiskeinonsa, eikä kaikki jätä jälkeensä pitkäaikaista immuniteettia. Se on nyt vähän sama asia kun että toislla on vahva sydän, toislla keuhkot tai munuaiset tai sitten vajaatoiminnaiset. Ko. elimet rasittuvat vielä eri tilanteissa eri tavoin.


    • Anonyymi

      No kohta nousee, kun Koben lennot alkaa taas lauantaina ja ei mitään pakkokaranteenia vieläkään ihmisille eikä pakkotestejä.Tulossa yli 3000 henkeä sieltä tänne kun lennot olleet jäässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      191
      3145
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      2822
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2260
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1896
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1803
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1721
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      108
      1575
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1186
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1140
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1099
    Aihe