Tapaus Maisa

Olen Maisan kanssa samaa mieltä, että yksi juorulehti kaivaa hänestä esille kaiken negatiivisen ja on varmasti asiaan täysin väsynyt.
Ex -puolison kanssa ovat kumpikin pettäneet toisiaan, ex on nämä itse kertonut ja ollut pahoillaan. Käsittääkseni ex ei ole Maisaa julkisesti arvostellut, mitä Maisa on taas itse tehnyt kerta toisensa jälkeen.

Maisa jätä ex jo oikeasti rauhaan ja jatka elämääsi omassa rakkauskuplassasi. Meistä kukaan ei voi tietää, että onko se faktaa/fiktiota, mutta ei se meille muille edes kuulu 🙂
73860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Sitä se teettää kun haluaa kynsinhampain roikkua julkisuudessa. Ja niin makaa kun petaa sopii tähän myös kun nyrkki silmään. Olisi Maisan pitänyt jo alunalkaen miettiä mitä tekee koska ne asiat seuraa lopun elämää hänen perässään. Nettiin kirjoitetut asiat pysyy siellä maailman tappiin asti joten... Niitä asioita lukee ajastaan myös hänen lapsensa ja lapsenlapsensakkin sitten tulevaisuudessa.

Äänestä

Näyttää siltä, että Maisan arvostelijat eivät itse pääse irti Maisasta. Rustailevat joka päivä uutta aloitusta jossa sitten kelaavat vanhoja asioita aina uudelleen ja uudelleen.

Äänestä
  • Paha äitipuoli joka repii rikki ja särkee lapsen lelut ja uhkailee puukkoshippasilla alsta ja isää ansaitsee kyllä tulla grillatuksi maanpäällisessä helevetissä...

    Syntisen palakka on ikuinen helevetti ja syntisi sidotaan sinuun kiinni ikuisiksi ajoiksi..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha äitipuoli joka repii rikki ja särkee lapsen lelut ja uhkailee puukkoshippasilla alsta ja isää ansaitsee kyllä tulla grillatuksi maanpäällisessä helevetissä...

    Syntisen palakka on ikuinen helevetti ja syntisi sidotaan sinuun kiinni ikuisiksi ajoiksi..

    Missä näin on lukenut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä näin on lukenut?

    Käväisepäs lukaisemassa aijaan julkisuuteen vuodetut yksityiset face-viestit. Löytyy puukkohippaa sun muuta...

    Äänestä

  • Ei kai tuolla maisalla oikeastaan ole muuta julkista kuvaa kuin roikkua seiskan otsikoissa. Jos seiska on lopettanut Maisasta kirjoittelun niin painuu Maisa pikkuhiljaa unholaan eikä muutkaan jaksa hänestä enää kirjoitella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai tuolla maisalla oikeastaan ole muuta julkista kuvaa kuin roikkua seiskan otsikoissa. Jos seiska on lopettanut Maisasta kirjoittelun niin painuu Maisa pikkuhiljaa unholaan eikä muutkaan jaksa hänestä enää kirjoitella.

    Torppaa ketuttaa eniten, siis kaikkeista eniten, loistava tulevaisuus, joka jäi taakse 😁. Latvalan kanssa olisi päässyt piireihin, olisi tullut arvostusta, olisi ollut millä mällätä, olisi ollut myös se ”maailman paras anoppi...mutta ei, kaiken meni julkimo pilaamaan ja ihan itse 😂. Nyt sitten syytellään muita, kun elämä (karma) heittää pas*aa niskaan 🙄. Latvala-parka saa asiatonta kuraa tuolta katkerampaakin katkerammalta naiselta 😥.

    Äänestä

hyvä kun saadaan totuus. muija leikkinyt pyhimystä. Kiristi ukkomiehiltä rahaa väärennetyillä raskaus todistuksilla. Liihotellut valheillaan monta vuotta julkisuudessa.

Äänestä
  • Maisa luulee, että nuo entiset mokat on unohtuneet, mutta ei ole! Niiden vuoksihan Torppa edelleen on julkisuudessa. Ei koskaan ole mitään rehellistä ja ansiokasta tehnyt, pelkkiä kohuja kohujen jälkeen. Latvalan kanssa sai julkisuutta, koska ihmeteltiin, miksi J-M sortui tuohon kiertopalkintoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisa luulee, että nuo entiset mokat on unohtuneet, mutta ei ole! Niiden vuoksihan Torppa edelleen on julkisuudessa. Ei koskaan ole mitään rehellistä ja ansiokasta tehnyt, pelkkiä kohuja kohujen jälkeen. Latvalan kanssa sai julkisuutta, koska ihmeteltiin, miksi J-M sortui tuohon kiertopalkintoon.

    Tuo on niin totta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on niin totta!

    Julkisuudessa on vielä enempi ja riepoteltu
    Martinaa, Sofiaa ja Tukiaista.

    Torppa vaan ei narsistina ja herkkähipiäisenä kestä juttuja.
    Torppaa pitäisi vaan kehua koko ajan.
    Eläisi sillä tavalla, että voisi kehuakin.

    Onneksi suurin osa, joka näitten tyrkkyjen elämää viitsii seurata, ei hyväksy valehtelemista, kieroilua ja pettämistä. Torppa on tehnyt tuota kaikkea niin kauan, että ei hänellä kyllä täysijärkisiä ystäviä ja ihailijoita ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Julkisuudessa on vielä enempi ja riepoteltu
    Martinaa, Sofiaa ja Tukiaista.

    Torppa vaan ei narsistina ja herkkähipiäisenä kestä juttuja.
    Torppaa pitäisi vaan kehua koko ajan.
    Eläisi sillä tavalla, että voisi kehuakin.

    Sofiaa on riepoteltu vasta keväästä lähtien. Edes Katiska-juttu ei aiheuttanut isompaa hälinää. Vasta seurustelu Nikon kaverin kanssa Nikon selän takana ja tuon asian julkitulo aiheutti keskustelut. Eräs asia tuntuu olevan yhdistävä tekijä noiden eräiden muiden naisten haukkujien taustoissa, mutta ei nyt viitsi sanoa. Tai siis jos lukee noita noin 10 vuotta vanhoja asioita. Aina tulee vastaan tietty asia.

    Miksi sinä tuot Sofiaa tähän keskusteluun? Haluatko, että häntä haukuttaisii täällä(kin)?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sinä tuot Sofiaa tähän keskusteluun? Haluatko, että häntä haukuttaisii täällä(kin)?

    Tuohan oli vastaus tuohon jossa sanottiin Julkisuudessa on vielä enempi riepoteltu Martinaa, SOFIAA ja Tukiaista. Sofiaa ei ole riepoteltu 20 vuotta.

    Äänestä

Sahra Ali laittoi taas aika osuvan päivityksen. Ei vaikeaa arvata kenestä on kysymys 😂Hänkin aikoinaan ymmärsi ottaa jalat alle onneksi.

Äänestä
  • Aika moni Maisan lähipiiristä on ottanut jalat alleen menneisyydessä ja nykyisyydessä. Rouva Perhetutun ihana luonnekuva syynä? Perhetuttuska osaa polttaa sillat takanaan niin, että paluuta ei ole, eikä tule koskaan 😳. Osaa kyllä mämmiä asiansa ja huolella.

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole vaikea arvata ketä tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika moni Maisan lähipiiristä on ottanut jalat alleen menneisyydessä ja nykyisyydessä. Rouva Perhetutun ihana luonnekuva syynä? Perhetuttuska osaa polttaa sillat takanaan niin, että paluuta ei ole, eikä tule koskaan 😳. Osaa kyllä mämmiä asiansa ja huolella.

    Ite väittää et oli pakko poistaa tuttavista yksi huom yksi epäluotettava ja syy kaikkeen on tietty Seiskan.

    Äänestä

  • Ensin epäilin ettei puhu Maisasta, mutta kaipa olisi jo sanonut ettei kyse ole Maisasta jos ei ole..

    Äänestä

Joko huomenna saadaan lukea uusia paljastuksia lähipiiriltä lehdestä?!?!
Kuinka lähti tietoisesti Lappiin iskemään uutta miestä kun JM kanssa vielä seurusteli. Iski väärän it pomon, ei ollutkaan miljonääri? Näin huhutaan vauvalla.
Ent ystävät ja exät liittoutuneet? Mitähän vielä paljastuu. Salaperäisiä julkaisuja sosiopaateista ym.

Äänestä
  • Nyt Maisa harmittaa ihan hitokseen kun JM:llä on rahaa, it-ukko onkin pieni tuloinen. 80000 vuosiansioilla ei kustanneta luxuseloa kun maksettavana suuret talo velat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt Maisa harmittaa ihan hitokseen kun JM:llä on rahaa, it-ukko onkin pieni tuloinen. 80000 vuosiansioilla ei kustanneta luxuseloa kun maksettavana suuret talo velat.

    Maisa voisi kyllä, noin kuvaannollisesti, potkaista itseään muutaman kerran per(teko) seeseen ja karjaista: olen niin saakelin ajattelematon ja itse möhlinyt kaiken. Mutta eihän tuo koskaan mitään tunnusta. Toisia syyttelemässä alvariinsa omista mokistaan.

    Äänestä

  • Tuotahan minä olen väittänyt kauan sitten, että väärämikko, ihan mikro. Niinhän tuo ryvettynyt nainen teki nuorempanakin, googlasi iskukohteitaan. Tästä tyypistä ihmettelin heti, miksi puhutaan miljonäöri IT:stä. Maisa oli huolimaton, kävi vähän "köppääsesti".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotahan minä olen väittänyt kauan sitten, että väärämikko, ihan mikro. Niinhän tuo ryvettynyt nainen teki nuorempanakin, googlasi iskukohteitaan. Tästä tyypistä ihmettelin heti, miksi puhutaan miljonäöri IT:stä. Maisa oli huolimaton, kävi vähän "köppääsesti".

    Torpalla on myös taipumusta vähätellä pan*miensa miesten genitaaleja 🙄. Herääkin kysymys että mitäs kokoa on itse, jos mikään ei tunnu missään? Tämä varmasti poistetaan täältä, mutta Vauvalla on tästäkin asiasta keskustelu. Liittyy Miran, Maisan entisen bestiksen saamaan törkyviestiin Maisalta 🤔.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotahan minä olen väittänyt kauan sitten, että väärämikko, ihan mikro. Niinhän tuo ryvettynyt nainen teki nuorempanakin, googlasi iskukohteitaan. Tästä tyypistä ihmettelin heti, miksi puhutaan miljonäöri IT:stä. Maisa oli huolimaton, kävi vähän "köppääsesti".

    Se olisi ihan 🐷 hauskaa jos noin on päässyt käymään 😂 Paitsi Mikon ja Mikon ex:n ja lapsen kannalta 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisa voisi kyllä, noin kuvaannollisesti, potkaista itseään muutaman kerran per(teko) seeseen ja karjaista: olen niin saakelin ajattelematon ja itse möhlinyt kaiken. Mutta eihän tuo koskaan mitään tunnusta. Toisia syyttelemässä alvariinsa omista mokistaan.

    Vauvalla kiertää juttua, että Maisa olisi jo IT - perhistäkin mennyt pettämään kesällä.

    Äänestä

Uskoisin, että Maisa ei ole yhtään harmissaan, vaikka ei pääsekkään asumaan Tuuriin.

Äänestä
  • Näyttää olevan harmissaan. Vieläkin pitää vinkua Latviksen perään. Keskittyisi omaan niiiiiii- iiiiiiiin ihanaan avioliittoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää olevan harmissaan. Vieläkin pitää vinkua Latviksen perään. Keskittyisi omaan niiiiiii- iiiiiiiin ihanaan avioliittoonsa.

    Onhan se kauheaa, kun totuus paljastuu. Ponttooni tekotissi teline saanut, unohtaa omat mokat. Ukkomiesten kiristämisen valeraskauksilla. Ei taida muijan teot päivänvaloa kestää. Varmaan pelottaa, kun kaikki törky paljastuu, koko kansalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se kauheaa, kun totuus paljastuu. Ponttooni tekotissi teline saanut, unohtaa omat mokat. Ukkomiesten kiristämisen valeraskauksilla. Ei taida muijan teot päivänvaloa kestää. Varmaan pelottaa, kun kaikki törky paljastuu, koko kansalle.

    Höpö höpö. Täyttä valhetta kaikki kielteiset jutut Maisasta. Maisa Torppa ei voi tehdä mitään väärin. Niin kaunis nainen, kuin Maisa on tekee kaiken oikein. Ihana Maisa Torppa ❤️

    Äänestä

Jokin aika sitten joku irvaili sitä, että Maisa asuu maaseudulla. Mutta, mitään arvostelua ei ole kuulunut, kun Latvala tekee nyt samoin.

Äänestä
  • Sinä olet kyllä supertyhmä. Latvala on syntynyt ja kasvanut maaseudulla, siinä ei ole mitään kummallista, että ihmiset muuttaa synnyinseuduilleen ja juurilleen.

    Torppa ei ole syntynyt maaseudulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet kyllä supertyhmä. Latvala on syntynyt ja kasvanut maaseudulla, siinä ei ole mitään kummallista, että ihmiset muuttaa synnyinseuduilleen ja juurilleen.

    Torppa ei ole syntynyt maaseudulla.

    Jos Torppa olisi hoitanut korttinsa oikein, niin edelleen asuisi kivitalossa Helsingissä ja lomailisi Jari-Matin kanssa Puumalan mökillä 😄. Mikä tässä on Latvalan mollaajalla, vaikea ymmärtää. Voi olla, että verottajallekaan ei olisi vuotanut tietoja jos...

    Täytyy olla aika tyhmä, jos ei osaa lukea rivien välistä noista Torpan jutuista, miten tuo kurppa on katkera, kun paljastui "omana itsenään" vähän liian aikaisin. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy olla aika tyhmä, jos ei osaa lukea rivien välistä noista Torpan jutuista, miten tuo kurppa on katkera, kun paljastui "omana itsenään" vähän liian aikaisin. 😂

    Mikromikkoa ei todellakaan käy sääliksi, varsinkin jos on laittanut nykyisen rouvansa, kovia kokeneen? lapsensa edelle? Kuvottava tyypi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikromikkoa ei todellakaan käy sääliksi, varsinkin jos on laittanut nykyisen rouvansa, kovia kokeneen? lapsensa edelle? Kuvottava tyypi.

    Kohta "onnellinen" Maisa virnottaa "onnellisessa" valkoisessa kodissaan, josta tietysti on itse puolet maksanut. Somehiljaisuuden aikana leipoo "rakkaille" lapsille herkkuja. Voi tuota "onnenpesää"! 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta "onnellinen" Maisa virnottaa "onnellisessa" valkoisessa kodissaan, josta tietysti on itse puolet maksanut. Somehiljaisuuden aikana leipoo "rakkaille" lapsille herkkuja. Voi tuota "onnenpesää"! 🤣

    Kysymys kuuluukin: Kenen lapsille? Oma ja bonus ovat muualla 🎄.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys kuuluukin: Kenen lapsille? Oma ja bonus ovat muualla 🎄.

    Arvaappa myöntääkö "ihana" äippä sen??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Torppa olisi hoitanut korttinsa oikein, niin edelleen asuisi kivitalossa Helsingissä ja lomailisi Jari-Matin kanssa Puumalan mökillä 😄. Mikä tässä on Latvalan mollaajalla, vaikea ymmärtää. Voi olla, että verottajallekaan ei olisi vuotanut tietoja jos...

    Niin ja vois olla meidän Monacon kodissa esittelemässä laukkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta "onnellinen" Maisa virnottaa "onnellisessa" valkoisessa kodissaan, josta tietysti on itse puolet maksanut. Somehiljaisuuden aikana leipoo "rakkaille" lapsille herkkuja. Voi tuota "onnenpesää"! 🤣

    Ei virnota tänä jouluna. Julkisuudesta poistumisvedon teki juuri ennen joulua täysin harkitusti. Kun ei ole jouluna mitä esitellä. Lapsia ei saa yhteiskuviin, ystäviä ei ole jne...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei virnota tänä jouluna. Julkisuudesta poistumisvedon teki juuri ennen joulua täysin harkitusti. Kun ei ole jouluna mitä esitellä. Lapsia ei saa yhteiskuviin, ystäviä ei ole jne...

    Torpalle riittää, kunhan kuvassa näkyy hänen lärvinsä suu korvissa ja silikonit!
    Ah, tuota universumin onnellisinta avioliittoa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Torpalle riittää, kunhan kuvassa näkyy hänen lärvinsä suu korvissa ja silikonit!
    Ah, tuota universumin onnellisinta avioliittoa!

    Olisiko jo ”universumin onnellisimman avioliiton irvikuva”?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko jo ”universumin onnellisimman avioliiton irvikuva”?

    Kylläpä täällä pa@@a lentää, ihan kuin sitä olisi heitetty läjä tuulettimeen.
    Sääliksi käy aviomiestä, koska häntäkin on minusta arvosteltu ihan aiheettomasti (tulot, rakenteet ym). Ja kai vaimollakin on suku, kuten miehelläkin.
    Mikä sitten on se lähipiiri, joka juuri nyt velloo. Ja onko jutut tosia vai onko jutut lähteneet laukalle?
    Se vaan on niin, että menneisyyden haamut on pitkät. Tänä päivänä tosi pitkät, kaikki jää eetteriin ja kaikki kaivetaan esiin.
    Taviselämä on hyvää täällä pikkukaupungissa.

    Mikromikkohan sai fudut Fujitsulta. Miksi Maisan miehillä alkaa mennä huonosti, tutustuttuaan Maisaan? Outo juttu 👀.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikromikkohan sai fudut Fujitsulta. Miksi Maisan miehillä alkaa mennä huonosti, tutustuttuaan Maisaan? Outo juttu 👀.

    Ei ollenkaan outoa. Torpan maine pilaa jo paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kylläpä täällä pa@@a lentää, ihan kuin sitä olisi heitetty läjä tuulettimeen.
    Sääliksi käy aviomiestä, koska häntäkin on minusta arvosteltu ihan aiheettomasti (tulot, rakenteet ym). Ja kai vaimollakin on suku, kuten miehelläkin.
    Mikä sitten on se lähipiiri, joka juuri nyt velloo. Ja onko jutut tosia vai onko jutut lähteneet laukalle?
    Se vaan on niin, että menneisyyden haamut on pitkät. Tänä päivänä tosi pitkät, kaikki jää eetteriin ja kaikki kaivetaan esiin.
    Taviselämä on hyvää täällä pikkukaupungissa.

    Facebookista vuodetut viestit tuskin ovat kaikki valetta. MikroMikon olisi pitänyt tietää jo ottaessaan ( törky) julkisuudesta tutun Törpön vaimokseen, että joutuu itsekin valokeilaan. Halusi tai ei.

    Melko tyhmä mies, jos ei muka tajunnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollenkaan outoa. Torpan maine pilaa jo paljon.

    Ja luultavasti keskittyminen töihin herpaantuu..

    Äänestä

Kateus on kavala tauti. Se saa paljon pahaa aikaan. Kauniit naiset joutuvat usein sen kohteeksi. Kateelliset ihmiset aloittavat usein kauniin naisen mustamaalauksen.

Äänestä
  • Tässä ketjussa ei ole käsitelty kauniita naisia.

    Äänestä

  • Kaunis hirviö. Sitäkö ihailet. Me muut emme, halveksimme ja kauhistelemme. Joskus jopa ihmettelemme suu auki niinkuin sirkuksen parrakasta naista. Friikki

    Äänestä

Onko Latvala jo muuttanut böndelle?

Äänestä
  • Latvalan firma on Tuurissa. Tuuri on hyvä paikka. Siellä se Keskinenkin imperiumiaan vaalii 👍. Eikä se mitään suljettua aluetta ole, pian sieltä hurauttaa muualle, jos haluaa 😃.

    Äänestä

  • Mitäs perhetuttu alkaa leipätöikseen duunata? Nyt kun on vapaa haasteisiin, enkä nyt tarkoita sitä isoa haastetta siellä kotona 😉.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs perhetuttu alkaa leipätöikseen duunata? Nyt kun on vapaa haasteisiin, enkä nyt tarkoita sitä isoa haastetta siellä kotona 😉.

    MikroMikon olisi parempi löytää ja pian hyväpalkkainen työ. Muutoin köyhyysrajalla elävä ponttoonityrkky lähtee saalistamaan taas rikkaampaa elättäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MikroMikon olisi parempi löytää ja pian hyväpalkkainen työ. Muutoin köyhyysrajalla elävä ponttoonityrkky lähtee saalistamaan taas rikkaampaa elättäjää.

    Torppahan on todistetusti näyttänyt, että metsästää koko ajan! Siihen viettiin ei auttanut Latvalankaan miljoonat. Minkäs ihminen luonteelleen voi, ei pidä kyllä siitä toisia syyttää.

    Äänestä

Täällä joku arvosteli Maisaa siitä, että hän asuu jossain böndellä, eli Nurmijärvellä. Mutta, nyt kun Latvala asuu vieläkin kauempana ihmisten ilmoilta, niin se onkin Maisan arvostelijan mielestä hieno juttu.

Äänestä
  • Katsos kun juttu on niin, että JM on jalat maassa oleva vaatimaton kaveri. Kun taas Maisa on turhamainen, pinnallinen pintaliitokana. Rauhallisena, perhekeskeisenä tyyppinä JM:lle ei ole tärkeintä asuinpaikan statusarvo, vaan perhe ja luonto.. Pinnalliselle tyrkky-Maisalle taas olisi kaikkein tärkeintä että instassa lukisi asuinpaikan kohdalla Helsinki. Onhan se nyt sääli että tuollainen megaluokan "kaunotar" joutuu tyytymään johonkin pöndeen. Paljon hienompaa se oli silloin kun mauttoman valkoiseksi sisustettu Ikea-kämppä sijaitsi stadissa.

    Äänestä

  • Asuvat molemmat pöndellä. Oletko nyt tyytyväinen. Ero on vaan siinä, että Latvalalla on firma ja automuseo siellä hoidettavana. Mitäs on torpantytöllä ja perhiksellä? Niin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asuvat molemmat pöndellä. Oletko nyt tyytyväinen. Ero on vaan siinä, että Latvalalla on firma ja automuseo siellä hoidettavana. Mitäs on torpantytöllä ja perhiksellä? Niin...

    Maisalla ei ole koskaan ollut mitään ihan omaa. Aina on siivestänyt miehiä, ja heidän rahoillaan hankkinut pintamuotia ym. turhaketta.

    Äänestä

Miksi te huolehditte ja pahoitatte mielenne, jos miesystävät tai aviomiehet haluavat ostaa tyttöystävilleen/vaimoilleen kalliita lahjoja ja tarjota heille korkean elintason?
Onko teiltä jotenkin pois?

Äänestä
  • Miksi nämä miestensä rahoittamat rahattomat tyrkyt esittävät omistavansa kaikesta puolet, maksaneensa kaikesta puolet ja kehuvat, etteivät ole koskaan eläneet miestensä rahoilla.

    Maisa Torppa on tälläisestä härskin esimerkki.

    Äänestä

Vaikka J.M. Latvalalla on firma ja museo jossain Tuurin perukoilla, niin hän on nyt joka tapauksessa ihan tavallinen maalaismies.

Äänestä
  • No eipä kyllä oo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä kyllä oo.

    Latvala on nähnyt maailmaa takuulla enemmän kuin tuo säälittävä mollaaja 🤣. Kyllä ottaa koville se veronalennus valkopesuria 😁. Vieläkin vähenee kun tutkitaan suurennuslasilla myös Latvalan luottokortin käyttäjät ja onko edes ollut samassa paikassa kun luottokorttia on höylätty? Taitaa rouva Perhistäkin odottaa ens vuonna mukava yllätys verottajalta? Noita oloja, missä on elänyt, ei kustanneta vähän yli 14000 €uron tuloilla. Muttamutta, alkuvuodesta taidetaan kuulla vähän muutakin...

    Äänestä

Se, että Latvala on nähnyt maailmaa paljonkin ei vaikuta mitenkään nykytilanteeseen.
Hän on nyt maalaismies. Mutta, eihän maalaismies-tittelissä ole mitään vikaa.
Jos olette niin kuvitelleet, niin olette kuvitelleet ihan väärin.

Äänestä
  • Latvala on rikas maalaismies ja tervetullut julkkisten juhliin ym, näkyy mediassa ym.
    Harva maalaismies on sellainen.

    Äänestä

Miksi joku vetää herneen nenäänsä, jos Latvalaa tituleerataan maalaismieheksi?
Mitä pahaa siinä on? Vastaan, että ei mitään. Sen nimityksen voi ottaa ihan kunnia asiana.

Äänestä

Onhan olemassa suosittu televiosiosarja Maajussille morsian. Siellä ovat maajussit kovassa kurssissa.

Äänestä

Suomesta löytyy paljonkin ökyrikkaita maalaismiehiä. Lisäksi sellaisia, jotka ovat myös nähneet muutakin maailmaa kuin Suomi.

Äänestä
  • Löytyy myös valitettavan paljon röyhkeitä silikonibimboja, jotka käyttävät julmasti näitä miehiä hyväkseen! Nimiä tuskin turha luetella? 😣

    Äänestä

Ovatko kaikki, jotka asuvat maalla maalaismiehiä ja maalaisnaisia? Onko Nurmijärvi jo maaseutua?

Äänestä

Tottakai Nurmijärvi on maaseutua ja siellä asuvat ovat maalaisia. Saavat olla myös ylpeitä kotiseudustaan, siinä missä töysäläisetkin.
Aiemmin vain joku irvaili Maisaa sen vuoksi, että asuu hän "böndellä". Mutta, nyt samat henkilöt eivät arvostele Latvalaa samasta syystä, eli siitä, että hänkin asuu "böndellä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen Maisan kanssa samaa mieltä, että yksi juorulehti kaivaa hänestä esille kaiken negatiivisen ja on varmasti asiaan täysin väsynyt.
Ex -puolison kanssa ovat kumpikin pettäneet toisiaan, ex on nämä itse kertonut ja ollut pahoillaan. Käsittääkseni ex ei ole Maisaa julkisesti arvostellut, mitä Maisa on taas itse tehnyt kerta toisensa jälkeen.

Maisa jätä ex jo oikeasti rauhaan ja jatka elämääsi omassa rakkauskuplassasi. Meistä kukaan ei voi tietää, että onko se faktaa/fiktiota, mutta ei se meille muille edes kuulu 🙂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu