Heitteillejättö /heitteillepano

Anonyymi

Heitteillejättö, toisen henkilön hoidotta jättäminen, hylkääminen.

Heitteillepano, toisen avuttomaan tilaan saattaminen, jättäminen, vaikka tekijällä on velvollisuus huolehtia uhrista. Tälläinen voi olla perhesuhteet, tehtäväksi otettu, työtehtävä.

81

5669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heitteillepano ja heitteillejättö edellyttää erityistä vastuuasemaa.

      Heitteillepano on Suomen Rikoslain 21 luvun 14§:n tarkoittama henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos....

      Heitteillejättö,
      Toiseksi rangaistavaksi säädetään sellaisen henkilön jättäminen avuttomaan tilaan, josta tekijä on velvollinen huolehtimaan.

      • Anonyymi

        Rikoslaki ja rikoskumppanuus. Rikoskumppanuudella tarkoitetaan sitä, kun kaksi tai useampi henkilö yhdessä tekevät tahallisen rikoksen. Rikosoikeudellisesti tekijänä pidetään sitä henkilöä, jonka toiminta täyttää tietyssä rikossäännöksessä kuvatun rikoksen tunnusmerkit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikoslaki ja rikoskumppanuus. Rikoskumppanuudella tarkoitetaan sitä, kun kaksi tai useampi henkilö yhdessä tekevät tahallisen rikoksen. Rikosoikeudellisesti tekijänä pidetään sitä henkilöä, jonka toiminta täyttää tietyssä rikossäännöksessä kuvatun rikoksen tunnusmerkit.

        Pelastustoimen laiminlyönti rikoksena voi tulla sovellettavaksi muissakin tapauksissa kuin liikenneonnettomuuksissa. Rangaistussäännös on yleinen ja soveltuu kaikkiin tilanteisiin, joissa henkilö tietää toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa ja on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota häneltä tilanteen luonne huomioiden voidaan kohtuudella edellyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelastustoimen laiminlyönti rikoksena voi tulla sovellettavaksi muissakin tapauksissa kuin liikenneonnettomuuksissa. Rangaistussäännös on yleinen ja soveltuu kaikkiin tilanteisiin, joissa henkilö tietää toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa ja on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota häneltä tilanteen luonne huomioiden voidaan kohtuudella edellyttää.

        Jos, ohitamme lumihangessa makaavan henkilön, emmekä auta, kyseessä on heitteillejättö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos, ohitamme lumihangessa makaavan henkilön, emmekä auta, kyseessä on heitteillejättö.

        Entä, jos/kun näät ihmisen kaatuvan ja etkä mene auttamaan. Onko heitteillejättö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä, jos/kun näät ihmisen kaatuvan ja etkä mene auttamaan. Onko heitteillejättö.

        Entä, jos olisin käynyt kysymässä, tarvitseeko apua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä, jos olisin käynyt kysymässä, tarvitseeko apua.

        Et jättänyt ihmistä heitteille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä, jos/kun näät ihmisen kaatuvan ja etkä mene auttamaan. Onko heitteillejättö.

        Kyllä, jos et auta.


    • Anonyymi

      onks lappeerannasst tollasta

      • Anonyymi

        Huomatkaa miten taantumuksellisuus aiheuttaa noin merkillisiä kysymyksiä!


    • Anonyymi

      On todella surullista, että lapsi joka on viaton ja hauras olento joutuu, voi joutua läheisten satuttamaksi. Ikävä kyllä kaltoinkohtelu niin lasten kuin vanhusten on tavallisempaa kuin moni meistä uskoisi. Sitä voi tapahtua jopa omassa perheessä. Kaltoinkohtelu on ilmiö, jota on kaikilla sosioekonomisilla yhteiskunnan tasoilla, kummankin sukupuolen tekemänä.

      On olemassa eräitä varoitusmerkkejä, joiden avulla tälläistä vahinkoa voidaan estää jatkumasta ja pahenemasta, ja siten ulkopuolinen saattaa pystyä havaitsemaan kaltoinkohtelun varhaisessa vaiheessa.

      • Anonyymi

        mut koskeesk tää jotai pikkukakaroita ei kiinosta aikuiste jutut kiinostaa


      • Anonyymi

        Eniten lapsen pahoinpitelyjä (myös pedotapaukset) (2008-13):

        Sika (yin): 19
        Hevonen (yang): 18
        Koira (yang): 14
        Tiikeri (yang): 11
        Apina (yang): 10
        Rotta (yang): 9
        Kukko (yin): 8
        Vuohi (yin): 8
        Härkä (yin): 7
        Lohikäärme (yang): 4
        Kissa (yin): 2
        Käärme (yin): 1

        Mut ketä kiinnostaa? Ei kivikaudellakaan näistä mitään tiedetty. Ja useat ihmiset tekniseltä kehitykseltään elelee kivikautta autuaan tietämättömänä siitä. He eivät tiedä mistä etsiä malmia, josta tehdä rautaa, ja siitä työkaluja. Ihmistä ei saada rautakaudelle antamalla sille auto tai älykänny.
        Tietoisuuden ja henkisen ymmärryksen taso saattaa sen sijaan olla tuhansia vuosia edellä. Mutta kuka siitä on kiinnostunut, koska ei ole kirkossa kuulutettu, eikä lehdistä saa lukea? Ja se mikä lehdistöä kiinnostaa, on ruumiiden palvominen, montako kuoli taas jossain iskussa tai onnettomuudessa. Entäs sitten? Oliko niiden kuolleiden joukossa ainutlaatuista tietäjää tai taitajaa? Ei?

        Kun menette hautausmaalle, synt. aika ja kuolinaika - siinä kaikki. Mitään tietoa ei ole mitä ovat saaneet aikaan! Miksi ihmisyys halutaan ikäänkuin tukahduttaa? Ei enempää Jeesuksia, ei profeettoja...? Ja uskosta puhutaan, ei tiedosta.


    • Anonyymi

      Jos, kaveri poistuu paikalta ja jättää humalaisen kotiin "nukkumaan". Ja nukkumaan jäänyt löytyykin lopulta kuolleena.


      Mitkä ovat teon seuraamukset.

      • Anonyymi

        Oliko jäädessä avuttomassa tilassa tai vaarassa. Oliko kotoa poistuja velvollinen huolehtimaan kotiin jääneestä henkilöstä.

        Jos poistuja on aiheuttanut avuttomuuden ja näin ollen on aiheutunut vaaran, ja on velvollisuus huolehtia. Kyseessä Heitteillepano ja
        Kuolemantuottamus.


    • Anonyymi

      Tuota täytyy miettiä.

    • Anonyymi

      Henkilö on sairastunut psyykkisesti, ilmeinen psykoosi saattaa olla enemmän lähellä kuin kaukana. Miten toimisin.

      • Anonyymi

        Itse soittaisin viranomaiselle ja kysyisin kuinka toimia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse soittaisin viranomaiselle ja kysyisin kuinka toimia!

        Virannomaisilla pitää olla varmaa tietoa. Onko joku psykoosissa ja niin pahasti huonossa kunnossa psyykkisesti ettei esim. pärjää ilman apua. Muuten saattaa syyllistyä perättömään ilmiantoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virannomaisilla pitää olla varmaa tietoa. Onko joku psykoosissa ja niin pahasti huonossa kunnossa psyykkisesti ettei esim. pärjää ilman apua. Muuten saattaa syyllistyä perättömään ilmiantoon.

        Apua ja neuvoja voi aina kysyä.


    • Anonyymi

      Jos, en ymmärrä tilanteen vakavuutta. Yritän lääkitä aikaisemmin saaduilla lääkkeillä ja seuraan vointia. Onko mahdollista, et syyllistyn heitteillepanoon jos hoitelen lääkiten ja seuraten vaikka en ole varma osaamisestani.

      • Anonyymi

        Kuinka kauan näillä keinoin voi katsella tilanteen paranemista, muutama kuukausi, puolivuotta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kauan näillä keinoin voi katsella tilanteen paranemista, muutama kuukausi, puolivuotta.

        Nyt on jollain vauhti päällä 0-100 menee hetkessä jutut. Näinköhän virnan asukilla on tekemisen puute. Ellei jopa henkilökuntaan kuuluvalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on jollain vauhti päällä 0-100 menee hetkessä jutut. Näinköhän virnan asukilla on tekemisen puute. Ellei jopa henkilökuntaan kuuluvalla.

        mitä toi tarkottaaa ooks robotti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kauan näillä keinoin voi katsella tilanteen paranemista, muutama kuukausi, puolivuotta.

        No, tässä on nyt kulunut kaksi vuorokautta.
        Tilanne ei huonompi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, tässä on nyt kulunut kaksi vuorokautta.
        Tilanne ei huonompi.

        mist täs o kyse tuleeko kaaos ikin lapperantaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, tässä on nyt kulunut kaksi vuorokautta.
        Tilanne ei huonompi.

        Hyvä, kyllä se siitä, tai ihan varma ei voi olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, kyllä se siitä, tai ihan varma ei voi olla.

        Ehkä näillä keinoin pääsemme eteenpäin. Katsotaan, katsotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä näillä keinoin pääsemme eteenpäin. Katsotaan, katsotaan.

        Voihan sitä aikaa mennä ennenku tästä hyvä tulee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä aikaa mennä ennenku tästä hyvä tulee.

        Pittää katella voiko joulun viettää kotona, vai kutsuuko klinikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pittää katella voiko joulun viettää kotona, vai kutsuuko klinikka.

        Taitaa tulla lähtö klinikalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa tulla lähtö klinikalle.

        Taitaapa, pärjätä kotona kauemmin kuin luulinkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapa, pärjätä kotona kauemmin kuin luulinkaan.

        No, kohta pyhät vietetty, arki näyttänee kuinka pärjätään, näillä eväillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, kohta pyhät vietetty, arki näyttänee kuinka pärjätään, näillä eväillä.

        Hoidotta ei ole jäänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoidotta ei ole jäänyt.

        Tilanne hallussa. Paremmalta näyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilanne hallussa. Paremmalta näyttää.

        Täytyy vielä kassella kotona, tilannetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy vielä kassella kotona, tilannetta.

        Eihä täs oo menny aikaa ku viikon verran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mist täs o kyse tuleeko kaaos ikin lapperantaa

        Kaaos?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihä täs oo menny aikaa ku viikon verran.

        Heitteille ei voi jättää, täytyy vain nyt hoitaa ja hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitteille ei voi jättää, täytyy vain nyt hoitaa ja hyvin.

        Niin, yritäpä selvitä haasteestasi.


    • Anonyymi

      Panet kapakkalöytöä ja pistät sen sitten pihalle. Oisko tää sitten ns. heitteilejättö?

    • Anonyymi

      Miksi kyselet täällä keskustelusivuilla, puhu perheen kanssa, sieltä saat kysymyksiisi vastaukset, mikä mieltäsi askaruttaa. Täältä apua ei löydy.

      • Anonyymi

        mut jos vanhemmat heittää ylos kotoa lösvönnii


    • Anonyymi

      Onko hoitojonoon jättäminen heitteillejättö? Ei siellä ainakaan parane, eikä saikulla bruttokansantuote kasva. Mielenterveyspalveluihin pääsee tyyliin vasta, kun uhkaa itsemurhalla.

      Hoitokapasiteettia on yksityisellä puolella. Palvelusetelit peliin. Aatteen alloilla ei saa leikkiä ihmiskohtaloilla. Sitä demarit tekevät puhumalla veroparatiisiyhtiöistä ja vastustamalla yksityisyritysten käyttöä Eduskunnassa sote-valmisteluissa. Samat henkilöt, esim. Kiuru Porissa ja Kiljunen Lappeenrannassa ovat päättämässä alihankinnoista valtuustossa. Se on kaksinaamaisuutta ja ihmishengillä leikkimistä. Kenen asialla. Poliitikot pois ja sitoutumattomat tilalle. Emme tarvitse kaupungin asioissa poliittista ohjausta.

    • Anonyymi

      Onko Psykiatrisessa avohoidossa mahdollista, että potilas jää heitteille. Psykoosi potilaat ja päihteiden käyttäjät, joilla usein myös persoonallisuushäiriöitä, ovat ehkä suuremmassa vaarassa jäädä heitteille?

      Ei se yleistä ole, mutta ongelmia on tilanteessa, jossa potilaan kunto on siinä määrin heikko, ettei hän ole itse kyennyt huolehtimaan hoidostaan.

      Jos potilas ei saavu sovittuun tapaamiseen hoitava taho ei ole velvollinen ottamaan yhteyttä.
      Syitä tulematta jättämiseen on monia. Joillain paikkakunnilla voidaan kysellä perään. Näin usein toimitaankin. Mutta ei ole mitään lakia tai asetusta, joka tähän velvoittaisi.

    • Anonyymi

      Potilaan asema ja oikeudet (Valvira. fi)

      Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus saada terveydentilansa edellyttämää hoitoa niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.

    • Anonyymi

      Tältä poistatettu viimeksi kirjoitettu teksti. Miksi?

    • Anonyymi

      Skitsofreniapotilaiden selviytyminen yhteiskunnassa. Hälyttävintä potilaiden tilanteessa on jokapäiväisen elämisen perustoimintoihin liittyviä toimintakyvynrajoituksia.

      Sairaus vahingoittaa nimenomaan kykyä vuorovaikutukseen ja johtaa sosiaalisista suhteista, myös hoitosuhteesta, vetäytymiseen. Tarvitaan hoito - ja tukijärjestelmiä ja sosiaalisen verkoston aktiivista yhteistoimintaa ennalta ehkäisemään haitallista eristäytymistä.

    • Anonyymi

      Mielenterveysongelmista kärsivän potilaan kokonaisvaltainen hoito edellyttää tehokkaita tukitoimia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus - ja työvoimahallinnon yhteistyötä. Työ, opiskelu ja harrastukset luovat läheisten ihmissuhteiden lisäksi merkityksiä elämään.

      Kun ihminen tarvitsee apua mielenterveyden häiriöön, hän pääsee hoidon tarpeen arviointiin ja hoitoon kiireellisessä tai kiireettömässä hoidossa samoin periaattein kuin muissakin sairauksissa.

    • Anonyymi

      Eiköhän palveluita ole saatavilla, jos halutaan ottaa vastaan.

    • Anonyymi

      Psykiatrista avohoitoa tulisi tehostaa. Kotihoidon idea ei ole yleistynyt, vaikka asiantuntijoiden mukaan avohoitoa nimenomaan kotiin tulisi tehostaa.

      Avohoito on mielenterveystoimistoissa, perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoitona toteutettavaa mielenterveystyötä ja sairaanloiden poliklinikoilla annettavaa psykiatrista avohoitoa.

      Mikäli Mielenterveyspalveluihin hakeutuminen lisää yksilön leimautumisen ja poikkeavaksi määritittelyn pelkoa voi hoitoon hakeutuminen viivästyä.

    • Anonyymi

      Jos hoitoon hakeutuminen viivästyy, kenelle tilanteesta on haittaa.

      • Anonyymi

        Viivästyksestä on haittaa henkilölle, joka tarvitsee psykiatristahoitoa.


    • Anonyymi

      Heitteillepano on vastuuhenkilön rikos.
      - joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle.

    • Anonyymi

      Eristäytyy tai jotenkin vain ajautuu / jää ydin perheen ulkopuolelle. On fyysisesti läsnä , mutta henkisesti ei muitten mukana. Onko vaarana jäädä yksin ja pikkuhiljaa myös heitteille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yleensä ydin perhe ja sen jäsenet ovat omistaan huolen pitäneet. Jos jotain normaalista poikkeavaa esiintyy, silloin ovat osanneet hakea apua. Kyllä yhteiskunnan palveluista apua löytyy.

      • Anonyymi

        Osaako kaikki huolehtia, perheen jäsenistään. Se jää arvailujen varaan.


    • Anonyymi

      Psyykkisesti sairas voi tipahtaa vauhdilla läpi sosiaalitoimen turvaverkoista. Todellisuus juoksee avohoidon edellä. Uudet potilasryhmät ja moniongelmaiset kolkuttavat ovelle. On turissaan, missä kunnossa mielenterveyspotilas sattuu työntekijän tavatessaan olla. Pakkohoidon kriteerit ovat tiukat ja aina lääkärin taskussa.

      Peräänkuulutetaan omaisten ja vanhempien valppautta, mielenterveyspotilaan seurannassa.

    • Anonyymi

      Mitkä ikinä ovatkin sairastumisen syyt, ihmiset mieltävät toisen ihmisen joko sairaaksi tai terveeksi. Jos ihminen on terve, hänen kehonsa toimii normaalisti, ja jos on sairas, se ei toimi normaalisti.

      Mielenterveys on ensiarvoisen tärkeää yksilön hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Usein psyykkinen ja fyysinen terveys kytkeytyvät toisiinsa.

      Mielenterveyslaki, päihdehuoltolaki, laki kehitysvammaisten erityishuollosta ja tartuntatautilaki sallivat potilaan hoitamisen tietyissä tilanteissa hänen tahdostaan riippumatta.

    • Anonyymi

      Mitä nää lait käytännössä tarkoittaa.

      • Anonyymi

        Ajantasainen lainsäädäntö - Finlex
        Mielenterveyslaki 1116/1990
        Päihdehuoltolaki 41 /1986


        Uusi Vammaispalvelulaki, Finlex


      • Anonyymi

        Lyhyesti, jos on vaaraksi itselle ja toisille.


    • Anonyymi

      Tänäänkin poistatettu kirjoitus,mielenterveyslaki asiaa. ?

    • Anonyymi

      Päihdehuollon laista liittyen heitteillejättö/Heitteillepano.

      Täysi-ikäisen päihdepotilaan tahdonvastaisen sairaalahoitoon toimittamisen syynä voi olla joko terveysvaara tai väkivaltaisuus.

      Väkivaltaisuus päihdepotilaan tahdonvastaiseen hoitoon toimittamisen edellytyksenä merkitsee, että henkilö vaarantaa väkivaltaisella tavalla perheenjäsenensä tai muun henkilön terveyttä, turvallisuutta tai henkistä kehitystä.

      Periaatteessa jokainen voi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen tai sosiaalitoimeen, jos epäilee henkilön käyttävän päihteitä terveyttään vakavasti uhkaavalla tavalla.

      • Anonyymi

        Henkinen väkivalta, ja /tai fyysinen väkivalta. Käyttäytymisellään vaarantaa toisen henkilön terveyttä, turvallisuutta tai henkistä kehitystä.
        Voi saada paljon pahaa aikaan perheelle sekä ympäristölle. Itsekästä touhua.

        Jos lapsia. Lapsen /lapsien henkinen kehitys vaarassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkinen väkivalta, ja /tai fyysinen väkivalta. Käyttäytymisellään vaarantaa toisen henkilön terveyttä, turvallisuutta tai henkistä kehitystä.
        Voi saada paljon pahaa aikaan perheelle sekä ympäristölle. Itsekästä touhua.

        Jos lapsia. Lapsen /lapsien henkinen kehitys vaarassa.

        Voiko perheessä syyllistyä, vaikka mihin ja mihin voisi syyllistyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko perheessä syyllistyä, vaikka mihin ja mihin voisi syyllistyä.

        Kenenkään ihmisen ei aikuisen eikä lapsen, tulisi ikinä joutua kohdelluksi väkivaltaisesti. Sille ei ole mitään oikeutusta. Syy on aina muissa kuin väkivallan tekijässä itsessään.
        Päihdeongelmaisen kanssa elämisestä saat enemmän harmia kuin iloa ja hyviä tunteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenenkään ihmisen ei aikuisen eikä lapsen, tulisi ikinä joutua kohdelluksi väkivaltaisesti. Sille ei ole mitään oikeutusta. Syy on aina muissa kuin väkivallan tekijässä itsessään.
        Päihdeongelmaisen kanssa elämisestä saat enemmän harmia kuin iloa ja hyviä tunteita.

        Miten näille asioihin, kukaan mitään voi. Kyllä aikuinen "pystyynee" päättämään itse milloin tarvitsee apua "ongelmaansa". Jos nyt ongelmaa on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkinen väkivalta, ja /tai fyysinen väkivalta. Käyttäytymisellään vaarantaa toisen henkilön terveyttä, turvallisuutta tai henkistä kehitystä.
        Voi saada paljon pahaa aikaan perheelle sekä ympäristölle. Itsekästä touhua.

        Jos lapsia. Lapsen /lapsien henkinen kehitys vaarassa.

        Tahallisuuteen kuuluu tietoisuus henkilön avuttomasta tilasta sekä siitä johtuvasta henkilövahingon vaarasta.


    • Anonyymi

      Hallitus antoi vammaispalvelulaista esityksen eduskunnalle 27. 9. 2018. Uuden vammaislain oli tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021. Esitys raukesi sote - uudistuksen kariuduttua maaliskuussa 2019. Seuraava hallitus linjannee miten vammaispalveluja uudistetaan.

    • Anonyymi

      Vanhusten heitteillejättö on rikos. Vanhuksia on jäänyt heitteille Espoon kaupungin kotihoidon
      ongelmien vuoksi. (HS 13.1.2018)

    • Anonyymi

      Onko heitteillepano? Pariskunta riitelee, ja toinen heistä lähtee pois kotoa. Kotiin jääneellä puolisolla on rytmihäiriötaipumus, jota riita provosoi. Hän saa rajut sydänoireet riidan jälkeen, ja pyytää puolisoa palaamaan tuekseen. Puoliso lupaa tulla ja väittää myöhemmin olevansa jo matkalla, muttei tule eikä aidosti ollut tulossakaan. Ja kotona olevan sydänoireet pahenevat, mutta hän ei soita ambulanssia, koska luulee puolison tulevan ihan pian avuksi.

      • Anonyymi

        No ei ole, ei sitten sinne päinkään.


    • Anonyymi

      Tietyt raksilupirn saajat saavat soittaa tätä heittelepano.
      Jedu Haapajärvi ym mukana aikuisten koulutervede huolto.
      3 vuotta Mela.
      Allergiat

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009324281.html

      "...Läpitunkeva kalmanhaju on vallannut rappukäytävän suunnilleen 4. kerroksen paikkeilta alkaen. Tilanteesta on kärsitty jo pidemmän aikaa." (Herra Jumala!!! Eläimiäkö siellä asui?!)

      "...samassa kerroksessa asuva nainen totesi, että pariskunnan oven eteen ehti kerääntyä iso kasa postia ja koirat vetivät ovea kohti "imakan" hajun perässä.
      – Ajateltiin, että siinä asuu jotkut vanhukset, jotka heittävät postinsa rappukäytävälle, kun eivät halua sitä, asukas kommentoi." (MITÄ HELEVETTIÄ???!)

      "Jyväskylän tapaus herättää monenlaisia kysymyksiä. Miksi asunnosta kantautuvaan vastenmieliseen hajuun ei reagoitu aiemmin?" (Katos perkule kun tajusivat kysyä tätä! Ja näitä tapahtunut vuosikaudet!)

      "Naapuri ajattelee, että osasyy hitaaseen reagointiin voi olla myös yhteisöllisyyden rapautumisessa. Suuressa kerrostalossa kukin elää omaa elämäänsä. Tuttavuudet jäävät ohuiksi."
      – Tällaistahan elämä nykyään, ettei kovin hyvin toisia tunneta." (Tämä henkilö ei uskonut mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, saati saada muutosta aikaan! Samankaltainen käytös kun narsistin uhrilla ja eläimellä)

      ihmettelettekö miksi hallitus ei ole kysynyt meiltä mitään? Eläimiltäkään ei kysytä...
      Mitä Gandhi sanoi aikoinaan? "Meidän on oltava se muutos, jonka haluamme nähdä!"
      Haluavatko maatilan eläimet nähdä muutosta? Ei ne sitä osaa kysyä! Se riippuu isännästä miten sillä järki juoksee!

      • Anonyymi

        Paras orja on se, joka ei edes epäile olevansa orja.
        Orjan kasvatuksessa tärkeintä on opettaa häntä pelkäämään vapautta - ei kaivosammakko voi merestä puhua.
        Orjuus tarkoittaa taattuja työpaikkoja ja luottamusta tulevaisuuteen.
        Jos orjat ruokitaan ajoissa, useimmat heistä vastustavat orjuuden poistamista - on vaikea protestoida suu täynnä.
        Onnelliset orjat ovat vapauden katkerimpia vihollisia.
        Orja, joka on tajunnut orjuutensa ja noussut taistelemaan vapautuksensa puolesta, on jo puoliksi lakannut olemasta orja.

        Demokratia on vaikein hallitusmuoto, sillä hallitus hallitsee kansaa, joka hallitsee hallitusta.

        Lääketieteellinen tutkimus on tehnyt niin suuria "edistysaskeleita", että kohta ei ole yhtään tervettä ihmistä, aivan kuten kirkko, joka on päättänyt, ettei vastasyntynytkään voi olla synnitön!

        Jos mikään tie ei sovi sinulle, tee uusi tie, mutta: Vaikka voisit muuttaa kivet kullaksi, eivät ihmiset siihen tyytyisi.

        Kapinoin, olen siis olemassa.


      • Anonyymi

        Mikä on ainoa sallittu tapa tässä maassa kuolla?
        - Hiljaa ja näkymättömästi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras orja on se, joka ei edes epäile olevansa orja.
        Orjan kasvatuksessa tärkeintä on opettaa häntä pelkäämään vapautta - ei kaivosammakko voi merestä puhua.
        Orjuus tarkoittaa taattuja työpaikkoja ja luottamusta tulevaisuuteen.
        Jos orjat ruokitaan ajoissa, useimmat heistä vastustavat orjuuden poistamista - on vaikea protestoida suu täynnä.
        Onnelliset orjat ovat vapauden katkerimpia vihollisia.
        Orja, joka on tajunnut orjuutensa ja noussut taistelemaan vapautuksensa puolesta, on jo puoliksi lakannut olemasta orja.

        Demokratia on vaikein hallitusmuoto, sillä hallitus hallitsee kansaa, joka hallitsee hallitusta.

        Lääketieteellinen tutkimus on tehnyt niin suuria "edistysaskeleita", että kohta ei ole yhtään tervettä ihmistä, aivan kuten kirkko, joka on päättänyt, ettei vastasyntynytkään voi olla synnitön!

        Jos mikään tie ei sovi sinulle, tee uusi tie, mutta: Vaikka voisit muuttaa kivet kullaksi, eivät ihmiset siihen tyytyisi.

        Kapinoin, olen siis olemassa.

        Opetetaanko lapsille koulussa viisauksia?
        Ei opeteta.


    • Anonyymi

      Onko pakko auttaa ihmistä jota ei tunne ja on humalassa kadulla??

      Miksi pitäisi heikompana osapuolena auttaa...


      Harvemmin juopot on himoja jotka tekee miehille pahaa

      • Anonyymi

        Ei naisena voi mies juoppoa auttaa koska et voi tietää mitä tuntematon mies tekee sinulle...


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe