Heippa ja hyvää kevättä kaikille. Mulla on nyt kolmisen viikkoa ollut hengitys vaikeuksia, ei kuitenkaan sellaisia mistä olisi taju lähtenyt tai edes pimentynyt. Tuntuu, että joku painaisi rintaa ja pulssi käy melkein kokoajan yli sataa. Tästä johtuen hengästyn ihan superhelposti ja usein puhekkin muuttuu keskustellessa hönkäilyksi. Siis joutuu pitämään taukoja, että voi hengittää. Ennen tälläisiä ongelmia ei todellakaan ole ollut. Voin kuvitella, että paniikki kohtaus voi tuntua tältä, kyse ei kuitenkaan ole siitä. Äidilläni on puhjennut astma raskauden aikana ja puolet meidän perheessä sitä sairastaa. Kyselen nyt ensiksi täältä jos jollain olisi jotain kokemusta asiasta. Tuntuu niin turhauttavalta soittaa lääkärille jos ei mikään kuitenkaan ole hätänä. Oireet pahenevat koko ajan. Tänä aamuna herätessä keuhkoihin sattui ja tuntui, että olisi eilen polttanut askin röökiä vaikka en todellakaan raskauden aikana ole polttanut. Kiitos jos jaksoit lukea tämän vuodatuksen ja vielä kommentoida kun teksti on hieman sekavaa.
t.Hengästynyt äiti ja rv 12
t.Hengästynyt äiti ja rv 12
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Astmalta kuulostaa ja nyt ehdotankin että kipinkapin lääkäriin! Tuossa tilassa ei ole ollenkaan noloa mennä lääkäriin ja parempihan asia on varmistaa sieltä (ja parempihan olisikin kun lääkärireissu olisi "turha" ja tulisit terveenä takaisin).
Itsellä neljä vuotta ollut taukoa astmalääkkeistä ja nyt raskauden aikana viikolla 10 paheni yhdessä yössä hirveästi ja siitä lähtien ollut täyslääkitys ja tarkat kontrollit.
Astman kanssa ei ole leikkimistä raskausaikana eikä muutenkaan. Nyt neuvoisin sinun menevän viimeistään huomenna lääkäriin selvittämään asiaa. Ja jos on vaikeuksia nytkin hengittää niin suosittelisin menemään heti. Kerrohan mitä siellä sanottiin!:)
tsemppiä ja aurinkoista kevättä!:)
marjaana 19 1
Hei,
minulla on astma ja astmalääkitys säännöllisesti ja nuo kuvailemasi oireet ja olo kuulostavat niin tutulta, että mene lääkäriin mahdollisimman pian! Vaikka kyseessä ei olisikaan astma, niin voi joskus esiintyä "astmankaltaisia oireita" (näin kävi työkaverille, joka käytti lääkkeitä sitten parin kuukauden ajan) ja joka tapauksessa saat lääkäriltä jotain lääkkeitä, jotka helpottavat oloa. Tiedän kokemuksesta, että kun tuntuu siltä, että joku puristaa rintakehää ja joutuu tekemään kovasti töitä, kun hengittää, niin se vie kaikki voimat ja olo on aika tukala.
Mulle sanottiin, että raskauden aikana (olen nyt rv23 1) on tosi tärkeää säilyttää astmatasapaino, että hengitys kulkee ja vauva saa happea, mene ihmeessä heti lääkäriin ennen kuin oireesi pahenevat vielä enemmän!! Nyt on tulossa pahin siitepölyaika, sekin voi tehdä vielä tukalamman olon.
Soita huomenna aamulla neuvolaan ja/tai terveyskeskukseen tai jos voit mennä yksityiselle lääkäriasemalle, niin sinne vaan hakemaan apua tukalaan oloosi. Lääkäreillä on PEF-mittareita, joilla he voivat mitata hengitysarvojasi, josta näkee kuinka tukossa keuhkoputket ovat.
Tsemppiä! Ja muista, heti maanantaina jonnekin lääkäriin!!