Ikinä en voisi olla naisen kanssa...

Joka kannattaa vihreää liikettä tai vasemmistoa. Hyi, ei ole ikävä.
47<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Mites toi näkyy ulospäin?

Äänestä
  • Miksi ulospäin? Ihmiset opetellaan tuntemaan eikä ulkokuoresta päätetä ketä ovat ja mitä kannattavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ulospäin? Ihmiset opetellaan tuntemaan eikä ulkokuoresta päätetä ketä ovat ja mitä kannattavat.

    No mistäs ajattelit sen sitten tietää? Kai tiedät, että Suomessa on vaalisalaisuus? Eikä valtaosa ihmisistä suuremmin tykkää puhua politiikkaa.

    Äänestä

Naisen kanssa olemisen riski ei liene kohdallasi kovin suuri.

Äänestä

Minäpä mies voisin olla, ei haittaa puoluekannat.

Äänestä

Minulle taas kelpaa ainoastaan yksi nainen. Semmoinen yksi kenen myötätunto on kansallismielisten puolella, mutta sydän kuitenkin kuuluu kokonaan Jeesukselle. Maailma on kuitenkin sellainen, että lopulta ihan sama mitä mieltä olet mistäkin, jos et usko Jeesukseen, niin huonosti käy. Olen itse poliittisesti rauhoittunut siksi kun tiedän, ettei kukaan selviä siitä mikä on tulossa uskomalla Trumpiin tai "mestariin". Varoitankin kaikkia uskovia veljiä ja sisaria, etteivät anna taistelun tästä maailmasta ja sen rikkauksista eksyttää itseään. Meillä on parempaakin tekemistä.

Äänestä
  • Sulle kelpaa vain ja ainostaan P. Räsänen.
    Pidä hyvänäs😂

    Äänestä

  • Samoja ajatuksia. Politiikalla saa äkkiä pään sekaisin. Olen joutunut ottamaan kantaa. Mutta olen myös huomannut, että kun käyn liian tunteella politiikassa, niin alan voimaan aika huonosti. Isänmaallinen olen, mutta täysin omaa ideologiaani vastaavaa puoluetta tuskin löytyy. Tai olen löytänyt, mutta eihän se mihinkään eduskuntaan pääse. Nykyinen hallitus on EU:n ja muutaman suuromistajan sätkynukkeja. Laittomuudet heiltä ok. Kammottavaa. Mutta oman mielenterveyden vuoksi pidettävä sopiva etäisyys. Jeesus on ainoa tie, miten voin löytää avun ja mielenrauhan. Häneen ja Hänen isäänsä turvaan. Ilman uskoa, en vaan jaksaisi enää yhtään
    mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoja ajatuksia. Politiikalla saa äkkiä pään sekaisin. Olen joutunut ottamaan kantaa. Mutta olen myös huomannut, että kun käyn liian tunteella politiikassa, niin alan voimaan aika huonosti. Isänmaallinen olen, mutta täysin omaa ideologiaani vastaavaa puoluetta tuskin löytyy. Tai olen löytänyt, mutta eihän se mihinkään eduskuntaan pääse. Nykyinen hallitus on EU:n ja muutaman suuromistajan sätkynukkeja. Laittomuudet heiltä ok. Kammottavaa. Mutta oman mielenterveyden vuoksi pidettävä sopiva etäisyys. Jeesus on ainoa tie, miten voin löytää avun ja mielenrauhan. Häneen ja Hänen isäänsä turvaan. Ilman uskoa, en vaan jaksaisi enää yhtään
    mitään.

    Demokratia on pyrkimystä enemmistöksi. Me Jumalan lapset, emme ole koskaan enemmistö maailmassa. Siunausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demokratia on pyrkimystä enemmistöksi. Me Jumalan lapset, emme ole koskaan enemmistö maailmassa. Siunausta.

    Kiitos, siunausta sinullekin! 🙏❤️👍

    Äänestä

Mistähän meinaat löytää sen yhden naisen? Naisia on maailmassa n.4 miljardia ja sä meinaat löytää sen yhden. Onnea matkaan.

Äänestä
  • Jos tämä on minulle niin vastaan:

    Uskon kaikkitietävään ja kaikkivoipaan Jumalaan kuka on Jeesuksessa ilmestynyt maailmaan ja antanut henkensä pelastaakseen kaikki ne ketkä uskovat häneen, hänen omalta vihaltaan.

    Ei ole mitään syytä epäillä, ettenkö tapaisi sitä yhtä, jos se on tarkoitettu. Tiedänkö minä olenko huomenna elossa? En tiedä. Tiedänkö olenko huomenna menossa naimisiin sen yhden naisen kanssa? En tiedä. Mitään en tiedä, mutta Jeesukseen uskon. Tämä on aika jännittävää ja kivaa, odottaa mitä Jumala eteen tuo. Pelottavaakin, mutta Hän antaa myös rohkeuden. tahtomisen ja viisauden niitä pyytäville, niin ei tarvitse oikeastaan pelätä, luottaa ainoastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tämä on minulle niin vastaan:

    Minä olen paremminkin ateisti, mutta ajattelen hyvin samalla tapaa. Enpä taida sitten ihan aito ateisti ollakaan? Moraali ja elämän eri arvot ovat minullekin kaikkein tärkeimpiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen paremminkin ateisti, mutta ajattelen hyvin samalla tapaa. Enpä taida sitten ihan aito ateisti ollakaan? Moraali ja elämän eri arvot ovat minullekin kaikkein tärkeimpiä.

    Ehkä sinä haluat uskoa? Usko kanssani. Tunnusta Jeesukselle pahat tekosi, kaikki pienimmätkin ja pyydä, että Hän tulisi elämääsi, vaikka kun menet nukkumaan. Pyydä että Jeesus kuolisi sinunkin puolestasi, niin Hän sen tekee. Niin minä tein ja aloin lukea Raamattua. Sen jälkeen rukouksiini on vastattu, olenpa jopa nähnyt Jeesuksen unessani. Se oli ihmeellinen uni. Tunsin Hänestä tulevan voiman. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta tiesin että se oli Hän. En ole sellaista unta koskaan ennen nähnyt, enkä varmaan toiste näekään. Muitakin ihmeellisiä asioita on sattunut. Ihmeellisin on tämä mielen muutos. Pidän kaikkea muuta roskana elämässä. Haluan vain kulkea tietä taivaaseen. Joka ilta ja aamu käännyn Jeesuksen/Taivaanisän/Jumalan puoleen. Tunnustan syntejäni ja Hän kasvattaa ja opettaa minua. Antaa uudet silmät, niin että joka päivä näen maailman uutena. Näen kuinka paha olen itse ollut ja kuinka minussa on yhä pahaa. Kadun ja pyydän Jeesusta putsaamaan sieluni verellänsä.

    Ihailen miten jaksat täällä välittää uskosta osattomista jotka on monesti todella kylmiäkin evankeliumille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihailen miten jaksat täällä välittää uskosta osattomista jotka on monesti todella kylmiäkin evankeliumille.

    Joskus Jumala tuo sydämelle sanoa asioita täällä. Ja on hienoa nähdä että vielä löytyy ateistejä, joiden sydän kaipaa Jumalaa. Siinähän niitä on, potentiaalisia veljiä ja sisaria meille. Se on aina hyvä merkki jos ihmisessä on halu uskoa. Me olemme sen verran paatuneita, ettei meissä ole sitä haluakaan uskoa itsessämme, ellei Jeesus sitä meihin anna. Synti suututtaa minua, mutta vielä on armonaikaa. Ehkä Herra armahtaa vielä muutamia täälläkin. Minä haluan että ihmiset tekisivät parannuksen kaikesta valheesta, uskoisivat ylösnousseeseen Kristukseen, ja että he, ketkä Jumalan Poika kutsuu, tulisivat Jumalan valtakuntaan kanssani.

    Jos edes yksi löytyy kuka tahtoo uskoa Jeesukseen ja uskoo ja pelastuu, niin tämä on sen arvoista. Voi että kun saisi nähdä sen sielun taivaassa ja kiittää Jumalaa Hänen armostaan. Hyvvää yötä ja siunausta.

    Äänestä

Kaikki paitsi anarkistit on hulluja, valtio on pelkkä väkivaltakoneisto.

Äänestä
  • Valtio = Kansa ?

    Äänestä

Mä en voisi olla miehen kanssa, jota en rakasta. Ja kun rakastan ihan sama vaikka kannattaisi grankulla ifkta, ei mitään väliä. Se olisi hänen mielipide eikä vaikuttaisi meidän suhteeseen mitenkään. En ole poliittisesti valveutunut, mutta rakastunut olen. Muuten vaan kommentoin.

Äänestä

Mulle tuottaisi suuria ongelmia kättään etuviistoon nostaja.

Äänestä
  • Ei aurinkotervehdyksessä ole mitään vikaa.

    Terveisin Julius C. 🙏

    Äänestä

  • Koskeeko tuo kantasi vain valkoistaylivaltaa kannattavia fasisteja, joita on Suomessa ehkä kymmenen, vai tuomitsetko myös omiaan suojelevat vihreät fasistit? Kai ymmärrät että pahuus ei muuksi muutu ihmisten ulkoisia piirteitä muuttamalla? Vaikka kenen tahansa vihervasemmistolaisen silmissä asia on näin. Te katsotte että kun raiskaaja tai pahantekijä on maahanmuuttaja, niin rikos on lievempi. Siinä on teidän "oikeudentaju". Suomen oikeuslaitoskin katsoo, että maahanmuuttajille annetaan lievemmät tuomiot, vaikka nämä ovat monesti rikollisia ja olemisellaan täällä. Kun suurta pahuutta tekevät ja kannattavat ihmiset kokevat olevansa oikeudenmukaisia, eletään fasistisessa ja todella sairaassa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskeeko tuo kantasi vain valkoistaylivaltaa kannattavia fasisteja, joita on Suomessa ehkä kymmenen, vai tuomitsetko myös omiaan suojelevat vihreät fasistit? Kai ymmärrät että pahuus ei muuksi muutu ihmisten ulkoisia piirteitä muuttamalla? Vaikka kenen tahansa vihervasemmistolaisen silmissä asia on näin. Te katsotte että kun raiskaaja tai pahantekijä on maahanmuuttaja, niin rikos on lievempi. Siinä on teidän "oikeudentaju". Suomen oikeuslaitoskin katsoo, että maahanmuuttajille annetaan lievemmät tuomiot, vaikka nämä ovat monesti rikollisia ja olemisellaan täällä. Kun suurta pahuutta tekevät ja kannattavat ihmiset kokevat olevansa oikeudenmukaisia, eletään fasistisessa ja todella sairaassa yhteiskunnassa.

    Tosi sairaaltahan tuo vaikuttaa jos joku rikollinen jo olemisellaan täällä. Silloinhan me kaikki täällä olevat rikollisia. Jotkut voivat olla jopa kidutuksen uhreja, eikä se aina näy päällepäin. Mutta sitähän ei hallaahot haluakaan ymmärtää nieleskelee vain. Pelaa varmanpäälle ja keräilee irtopisteitä. Onneksi yksikään puolue ei lähde mukaan rasistisiin asioihin. Punainen kortti rasismille!

    Laiton maahanmuuttaja. Lait on tehty noudattamista varten. Ainiin ei kun kyseessä on Pekka tai Ahmed.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi sairaaltahan tuo vaikuttaa jos joku rikollinen jo olemisellaan täällä. Silloinhan me kaikki täällä olevat rikollisia. Jotkut voivat olla jopa kidutuksen uhreja, eikä se aina näy päällepäin. Mutta sitähän ei hallaahot haluakaan ymmärtää nieleskelee vain. Pelaa varmanpäälle ja keräilee irtopisteitä. Onneksi yksikään puolue ei lähde mukaan rasistisiin asioihin. Punainen kortti rasismille!

    Kuinka monta rasistista murhaa ja raiskausta on tapahtunut Suomessa viimeisen 100 vuoden aikana? Itse en ole kuullut yhdestäkään, siis sellaisesta, jossa tekijä on kantasuomalainen. Tuo on yksi syy miksi inhoan vihervasemmistolaisia "arvoja". Teidän silmissänne oikean väkivallantekijä on surkea, kidutettu ja sorrettu pikkukarvalapsi, mutta rasisti on kuoleman ansainnut ihmishirviö. En tiedä mitään niin sairasta kuin tuollainen oikeudentaju.

    Vihervasemmistolainen "oikeudentaju":

    Jos valkoinen heteromies ei tykkää muukalaisista, se on suurinta pahuutta koko maailmassa ja sitä vastaan taistelemiseen on käytettävä kaikki mahdolliset resurssit. On vietävä aikuisia karvamiehiä päiväkoteihin ja kouluihin. On kustannettava henkilökohtainen avustaja heille ja asuminen sekä työpaikka, sekä paskannettava heille KELA-palvelut heidän omalla kielellään.

    Jos joku valehtelee, tekee petoksen, murhaa, varastaa tai raiskaa, suunnittelee kokonaisten kansakuntien hävittämistä maahanmuuttajien tulvalla, se ei ole ongelma. Nuo on pikkujuttuja. Rasismi on se suurin pahuus maailmassa. Ja tietenkin sovinismi, sitä ei sovi unohtaa.

    Sairaaltahan tuo jo vaikuttaa, eihän ihan kaikki ole samanlaisia. Kannattaisi probleemansa purkaa ihan muuhun kuin tuntemattomiin ihmisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmistolainen "oikeudentaju":

    Jos valkoinen heteromies ei tykkää muukalaisista, se on suurinta pahuutta koko maailmassa ja sitä vastaan taistelemiseen on käytettävä kaikki mahdolliset resurssit. On vietävä aikuisia karvamiehiä päiväkoteihin ja kouluihin. On kustannettava henkilökohtainen avustaja heille ja asuminen sekä työpaikka, sekä paskannettava heille KELA-palvelut heidän omalla kielellään.

    Jos joku valehtelee, tekee petoksen, murhaa, varastaa tai raiskaa, suunnittelee kokonaisten kansakuntien hävittämistä maahanmuuttajien tulvalla, se ei ole ongelma. Nuo on pikkujuttuja. Rasismi on se suurin pahuus maailmassa. Ja tietenkin sovinismi, sitä ei sovi unohtaa.

    Elä ja anna toisten kinastella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elä ja anna toisten kinastella.

    En minä väittelyn takia tuota tänne kirjoittanut, vaan avatakseni silmiä vihervasemmiston valheilta. Tuo on niille kirjoitettu keille on vielä toivoa. En minä toivottomien tapausten kanssa keskustele, vaan käytän heitä tuodakseni totuutta esiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi sairaaltahan tuo vaikuttaa jos joku rikollinen jo olemisellaan täällä. Silloinhan me kaikki täällä olevat rikollisia. Jotkut voivat olla jopa kidutuksen uhreja, eikä se aina näy päällepäin. Mutta sitähän ei hallaahot haluakaan ymmärtää nieleskelee vain. Pelaa varmanpäälle ja keräilee irtopisteitä. Onneksi yksikään puolue ei lähde mukaan rasistisiin asioihin. Punainen kortti rasismille!

    Te taunot olette kyllä kovia arvostelemaan ihmisten ominaisuuksia, kuten tuo nieleskely.. Ette edes tajua kuinka tekopyhiä olette, onneksi suurin osa suomalaisista tajuaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmistolainen "oikeudentaju":

    Jos valkoinen heteromies ei tykkää muukalaisista, se on suurinta pahuutta koko maailmassa ja sitä vastaan taistelemiseen on käytettävä kaikki mahdolliset resurssit. On vietävä aikuisia karvamiehiä päiväkoteihin ja kouluihin. On kustannettava henkilökohtainen avustaja heille ja asuminen sekä työpaikka, sekä paskannettava heille KELA-palvelut heidän omalla kielellään.

    Jos joku valehtelee, tekee petoksen, murhaa, varastaa tai raiskaa, suunnittelee kokonaisten kansakuntien hävittämistä maahanmuuttajien tulvalla, se ei ole ongelma. Nuo on pikkujuttuja. Rasismi on se suurin pahuus maailmassa. Ja tietenkin sovinismi, sitä ei sovi unohtaa.

    Kokkarithan ne maahanmuuttajia tänne haluaa, että saadaan palkkataso pysymään alhaalla paskaduuneissa. Ne tyytyy alhaisempaan elintasoon kuin kantasuomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te taunot olette kyllä kovia arvostelemaan ihmisten ominaisuuksia, kuten tuo nieleskely.. Ette edes tajua kuinka tekopyhiä olette, onneksi suurin osa suomalaisista tajuaa.

    Eihän+se+suurin+osa+80%+suomalaisista+tajua+rasismia,+vain+jotkut+purkaa+omat+probleemansa+ihan+tuntemattomienkin++syyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän+se+suurin+osa+80%+suomalaisista+tajua+rasismia,+vain+jotkut+purkaa+omat+probleemansa+ihan+tuntemattomienkin++syyksi.

    Ja sinä tajuat mitä on rasismi ja sinulla ja ystävilläsi on siihen "lopullinen ratkaisu". Jotenkin kuullostaa sille, ettet itse tajua mistään mitään. Luulet vaan tietäväsi hemmetisti tietämättä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sinä tajuat mitä on rasismi ja sinulla ja ystävilläsi on siihen "lopullinen ratkaisu". Jotenkin kuullostaa sille, ettet itse tajua mistään mitään. Luulet vaan tietäväsi hemmetisti tietämättä yhtään mitään.

    Sieltäpä tuo tieto näyttää löytyvän. En ole vieläkään oppinut vihamaan ihan tuntemattomia ihmisiä. Olisi se niin helppoa pistää kaikki omat ongelmansa tuntemattomien syyksi. Silloinhan se viisastenkerho puolueestasi löytyisi.

    Äänestä

Minä taas etsin naista jolla aatetta ja tunteen paloa. Enhän minäkään halua noukkia rusinoita pullasta ja rikastua muiden tekemästä työstä. On se kumma kun toisten työ on niin arvokasta vaikka kukaan ei huomaa, jos on viikon pari pois töistä. Jos siivoojat tekisivät niin, se alkaisi jo kaikille näkyä.

Äänestä

Niin, en minäkään. Tykkään miehistä enemmän. Mutta kuka tuollaisen ruikuttavan vauva-aloittajan haluaisi?

Äänestä
  • Kyllä heille niitä elämänkoulu-persunaisia löytyy, älä ole huolissasi

    Äänestä

Ikinä en voisi olla miehen kanssa, joka on putkinäköinen juntti ja lokeroi ihmisiä

Äänestä
  • Miten siedät itseäsi?

    Äänestä

  • Onpa ilkeä kommentti. Mikä itse olet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa ilkeä kommentti. Mikä itse olet?

    Laatutietoinen. Kartan tomppeleita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laatutietoinen. Kartan tomppeleita

    Kyllähän rasisteja kannattaa vähän vältellä, seura voi joskus tehdä kaltaisekseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän rasisteja kannattaa vähän vältellä, seura voi joskus tehdä kaltaisekseen.

    Suvakit pelkäävät sängyn alla asuvaa rasistia. Sieltä se käyttää vääriä sanoja eri värisistä ja näköisistä ihmisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän rasisteja kannattaa vähän vältellä, seura voi joskus tehdä kaltaisekseen.

    Se tekee.

    Äänestä

  • Niitä on paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suvakit pelkäävät sängyn alla asuvaa rasistia. Sieltä se käyttää vääriä sanoja eri värisistä ja näköisistä ihmisistä.

    Onhan se kummallista, että ihmiset ovat erilaisia. Osa vielä erivärisiä ja muutenkin enimmäkseen erinäköisiä. Me persut emme voi hyväksyä tämmöistä vääryyttä.

    Äänestä

työväenpuolue ? onko sellaista ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joka kannattaa vihreää liikettä tai vasemmistoa. Hyi, ei ole ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu