Kuka tietää?

Kunta-alan työntekijät ym. saavat 2 kuukauden eläkkeen yhtää aikaa. Toinen eläke vastaa tulevaa kuukautta ennakkoon maksettuna. Mitäs sitten jos eläkkeen saaja kuolee, esim. koronan vuoksi ja on jo tärvännyt etukäteen maksetun ylimääräisen eläkkeen esim. joululahjoihin, peliautomaatteihin tai johonkin muuhun? Joutuuko kuolinpesä vai eläkkeen maksaja vastuuseen? Houkutellaanko tällä menettelytavalla äänestämään vihervasemmistolaisia ja kepua? Aiheuttaako tämä menettely ryntäyksen toimeentulo luukulle?
861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On syytä epäillä, että tällä menettelytavalla, sdp ja kepu yhdessä yrittävät aikaan saada ylimääräistä mielihyvää ko eläkkeen saajille, koskien mm vappusatasiin ja Nuorisosäätiön asoihin liittyvien asioiden mielikuvien poistamiseksi ja unohtamiseksi.

Äänestä
  • Siis voihan vittu, kyllä onnistui eläkkeiden maksu kolme viikkoa ennen maksupäivää.
    Mutta jos eläkkeen maksupäivä sattuu sunnuntaiksi niin eläkettä ei kuulema pysty edellisen viikon lopulla maksamaan!?
    Miten ne onnistuivat tietokoneisiin syöttämään tammikuun 2021 eläkkeisiin maksupäiväksi joulukuu. 17. 2020 kun työeläkkeiden maksajat eivät ole tuollaista aikaistusta osanneet tehdä edes edelliselle arkipäivälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis voihan vittu, kyllä onnistui eläkkeiden maksu kolme viikkoa ennen maksupäivää.
    Mutta jos eläkkeen maksupäivä sattuu sunnuntaiksi niin eläkettä ei kuulema pysty edellisen viikon lopulla maksamaan!?
    Miten ne onnistuivat tietokoneisiin syöttämään tammikuun 2021 eläkkeisiin maksupäiväksi joulukuu. 17. 2020 kun työeläkkeiden maksajat eivät ole tuollaista aikaistusta osanneet tehdä edes edelliselle arkipäivälle.

    Jos sattuu kuolemaan, niin etukäteen maksettua eläkettä ei tarvitse takaisin maksaa. Toivottavasti maksasivat viideltä vuodelta etukäteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sattuu kuolemaan, niin etukäteen maksettua eläkettä ei tarvitse takaisin maksaa. Toivottavasti maksasivat viideltä vuodelta etukäteen.

    Eläkettä ei tarvitse maksaa etukäteen vaan eräpäivänä.
    Esim. Kelan eläkkeiden maksupäivä on kuukauden 7 päivä.
    Marraskuussa 2020 Kela maksoi eläkkeet perjantaina 6. päivä.
    Kuinka moni Kelan eläkkeensaaja kuoli perjantaina 6.11.2020?
    Periikö Kela kuolleilta takaisin ennen aikojaan maksamansa eläkkeen.
    Eläkkeiden maksua eräpäivän sattuessa sunnuntaiksi tai muuksi juhlapäiväksi on puolusteltu pankkien aukioloajoilla.
    Eli, eläkerahat ikään kuin kuljetettaisiin rekka-autoilla pankkien holveihin ja tuo kuljetus onnistuu vain arkipäivisin!?
    Marraskuun seitsemäs päivä oli tänä vuonna lauantai joten jostakin syystä Kelan raharekat jakoivat eläkerahat jo perjantaina kuudes päivä.
    Muuten rahojen seuraava kuljetus olisi onnistunut vasta maanantaina 9. päivä.
    Noinko tämän päivän maksuliikenne tapahtuu?
    Eli jos maksan laskun tänään älykännykällä ja laitan eräpäiväksi tämän viikon lauantain tai sunnuntain niin S-Pankin rahankuljettajat lähtevät vasta maanantaina viemään rahojani maksunsaajalle?

    Varma maksaa eläkkeet kuukauden ensimmäinen päivä jos kuukauden ensimmäinen päivä ei ole lauantai tai sunnuntai.
    Tämän vuoden elokuun ensimmäinen päivä oli lauantai joten Varma hautoi eläkkeitä maanantaihin elokuun kolmanteen päivään asti.
    Tuntuu aivan uskomattomalta etteivät isot eläkeyhtiöt pysty siirtämään numeroita sähköisesti eläkkeensaajien tilille eräpäivänä.
    Mikä hitto tuon estää oikeasti?
    Tietenkin kun kyseessä on iso potti rahaa niin kukapa sitä ei kahta ylimääräistä päivää isommaksi kasvattaisi.
    Keitelköön ukki viikonlopun vaikka kaurapuuroa.

    Äänestä

Maksetaanko ne eläkkeet etukäteen? Eihän palkojakaan makseta ennen kuin on työ tehty.

Äänestä

Entäs kun esim: Kela reakoi ylimääräiseen tuloon, sekä Verottaja. Saattaapi joiltakin tippua asumistue sekä vielä vero prosenttikin vaarassa nousta, mätkäyksistä puhumattakaan, mutta "paljonhan se auttaa kun apulaisisoherra pyyteli anteeksi"!

Äänestä
  • Totta kai tämän vuoden puolella maksettu eläke on tämän vuoden tuloa ja lisäveroa tulee, että pätkähtää jos pidätysprosentit eivät ole laskettu 13 kuukauden eläkkeelle.
    Ensi vuonna sitten pääsee pienemmällä veroprosentilla kun eläkettä tulee vain 11 kuukaudelta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kunta-alan työntekijät ym. saavat 2 kuukauden eläkkeen yhtää aikaa. Toinen eläke vastaa tulevaa kuukautta ennakkoon maksettuna. Mitäs sitten jos eläkkeen saaja kuolee, esim. koronan vuoksi ja on jo tärvännyt etukäteen maksetun ylimääräisen eläkkeen esim. joululahjoihin, peliautomaatteihin tai johonkin muuhun? Joutuuko kuolinpesä vai eläkkeen maksaja vastuuseen? Houkutellaanko tällä menettelytavalla äänestämään vihervasemmistolaisia ja kepua? Aiheuttaako tämä menettely ryntäyksen toimeentulo luukulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu