Onko aihetta epäillä vajaatoimintaa?

Olen usean vuoden ajan kärsinyt väsymyksestä, mutta viime aikoina se on vain lisääntynyt. Tuntuu, ettei mikään yöunen määrä riitä. Palelen aina (sisällä saattaa olla yli 24 astetta ja minulla päällä paksu pusero ja viltti ja silti paleltaa). Hiukseni katkeilevat aina harjatessa. Iltaisin kärsin levottomista jaloista. Hien saan pintaan, kun harrastan sellaista liikuntaa, missä syke nousee korkealle. Kädet, jalat ja nenä aina kylmä. Kuukautiset ovat muuttuneet todella niukoiksi (ei käytännössä ole ollenkaan, syön e-pillereitä, mutta sama merkki ollut käytössä monta vuotta). Painoni nousee herkästi, enkä meinaa saada mitenkään sitä pois, ummetustakin usein. Sukista jää pitkäksi aikaa painaumat. Oireita varmasti muitakin, mutta tähän hätään tuli nuo mieleen...
Kävin ottamassa rauta- ja kilpirauhasarvot, ferritiini ja hemoglobiini hyvät.
Kilpirauhasarvot olivat T4V 13 ja TSH 2,3. Arvot ovat kyllä viitearvojen sisällä, mutta onko nyt näin ettei vajaatoimintaa voi missään nimessä viitata, niinkuin lääkäri sanoi?
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Usko lääkäriä! Veriarvosi eivät todellakaan viittaa kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Minuakin väsyttää. Kaikkia väsyttää. Kaamosmasennus.

Voisit tarkistaa ruokavaliosi terveelliseksi. Liikunta hoitaa monta vaivaa. Hyvä harrastus ja ihmisten tapaaminen virkistää.

Varmuuden vuoksi voisit käydä koronatestissä.

Äänestä

Minulla on samanlaisia oireita kuin aloittajalla, eikä ole mitään kaamosväsymystä kun tilanne on ollut samanlainen jo useamman vuoden.

Sen verran eroa aloittajaan on että minulta on jäänyt kuukautiset kokonaan pois ja lähes kaikki hiuksetkin jo lähteneet.
On myös unen kanssa ongelmia ajoittain, se on vaihtelevaa.

Labrani, TSH ja T4V ovat myös kunnossa, kilpirauhaseni ovat olleet suurentuneet muutaman vuoden, struuma.

Oikeastaan eniten vaivaa jatkuva väsymys kun se alkaa jo haitata muistiinkin. Ja vie toki voimatkin pois, en jaksa tehdä läheskään niin paljoa kuin haluaisin.

Äänestä

Kyllä on. Oireesi ja T4V antavat aihetta seurata vielä kilpparin toimintaa eli arvot voisi vielä mitata. Hyvä kun rauta on tutkittu.

Hashimoto

Äänestä

Käy lukemassa Tiede-lehden numero 13/2020. Siinä on hyvä juttu kilpirauhasen ongelmista. Ja myös hoidon ongelmista. Asia ei suinkaan ole yksinkertainen. Jos selkeää kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ole todettu, niin tyroksiinihoito voi jopa heikentää kilpirauhasen toimintaa.

Ihmisen muisti on aika ontuva. Suosittelisin pitämään oirepäiväkirjaa, johon kirjaat suunnilleen kaiken mahdollisen. On helpompi mennä lääkäriinkin kun voi näyttää, miten on oireillut. Muisti on aika ontuva. (Itse sain tästä hyvän käsityksen, kun äsken kävin läpi vanhoja valokuvia.)

Onko elämäsi pelkkää kärsimystä? Eikö hyviä hetkiä ole lainkaan? Miten suoriudut päivittäisistä velvoitteistasi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen usean vuoden ajan kärsinyt väsymyksestä, mutta viime aikoina se on vain lisääntynyt. Tuntuu, ettei mikään yöunen määrä riitä. Palelen aina (sisällä saattaa olla yli 24 astetta ja minulla päällä paksu pusero ja viltti ja silti paleltaa). Hiukseni katkeilevat aina harjatessa. Iltaisin kärsin levottomista jaloista. Hien saan pintaan, kun harrastan sellaista liikuntaa, missä syke nousee korkealle. Kädet, jalat ja nenä aina kylmä. Kuukautiset ovat muuttuneet todella niukoiksi (ei käytännössä ole ollenkaan, syön e-pillereitä, mutta sama merkki ollut käytössä monta vuotta). Painoni nousee herkästi, enkä meinaa saada mitenkään sitä pois, ummetustakin usein. Sukista jää pitkäksi aikaa painaumat. Oireita varmasti muitakin, mutta tähän hätään tuli nuo mieleen...
Kävin ottamassa rauta- ja kilpirauhasarvot, ferritiini ja hemoglobiini hyvät.
Kilpirauhasarvot olivat T4V 13 ja TSH 2,3. Arvot ovat kyllä viitearvojen sisällä, mutta onko nyt näin ettei vajaatoimintaa voi missään nimessä viitata, niinkuin lääkäri sanoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu