Tämän asian yhteydessä on tullut esille, että Sosterin kulut ovat Suomen korkeimmat. Pitäneekö paikkansa? Usein lauotaan asioita totuuksina ja johdetaan harhaan. Todellisuudessa eri alueet ovat hyvin erilaisia. Oletetaan kahdenlaisia alueita. Alueelta A muuttaa suurin osa nuorista alueelle B, jossa heille löytyy hyväpalkkainen työpaikka. Sillä alueella väestö on suureksi osaksi nuorta, tervettä ja työkykyistä. Sitä vastoin alueelle A jää väestöä, joka on vanhaa ja keskimäärin paljon sairaampaa kansaa, kuin alueella B. Saattaa olla niin, että Alueella A on nuorien osuus 20 % ja eläkeläisten osuus 80 %. Alueella B on nuorien osuus 80% ja eläkeläisten osuus 20 %. On selvää, että tässä esimerkkitapauksessa alueella A ovat Sote kulut merkittävästi suuremmat asukaslukuun nähden kuin alueella B. Ainakin jos halutaan taata ihmisille suunnilleen saman tasoiset Sote palvelut. On paha laskelmavirhe, jos pyritään siihen, että kaikilla alueilla Sote kulut ovat asukaslukuun nähden suunnilleen samat. Se johtaa epäoikeudenmukaiseen kohteluun eri alueilla asuvien ihmisten kesken. Uudistuksen tavoite on päinvastainen. Nykytilanteessa näyttää siltä, että Savonlinnaa kohdellaan kaltoin. Sosterilta vaaditaan 8 miljoonan säästöjä. Se nyt on kohtuuton vaatimus. Joillakin alueilla kulut ovat asukaslukuun nähden paljon suuremmat kuin jollakin toisella alueella, mikäli halutaan taata samantasoinen Sote alan palvelu kaikille asukkaille. Tämä ilmiö syntyy nimenomaan liiallisesta keskittämisestä ja tämä on totta esim. Savonlinnan kohdalla. Kaupunginjohtaja ja Sosterin johtaja ovat kovin eri linjoilla. Onko siinä vastakkain Keskusta ja Kokoomus. Yllättävät tahot. Luulisi olevan päinvastoin. Tässä asiassa arvelen Sosterin olevan lähempänä totuutta. Eli Savonlinnan liittyminen Kuopion suuntaan ja yleensä kohtuulliset suuret Sote alueen kulut muuttotappioalueella, kun nuoret ovat muuttaneet muualle, ja jäljelle ovat jääneet vanhukset ja sairaat, jotka maksavat vähän veroa, mutta kuluttavat paljon Sosiaali ja terveysalan kulupuolta. Saa kuluttaakin, jos halutaan taata kaikille suunnilleen samantasoiset palvelu. Ja kulupuolelle pitää lisätä rahaa, jotta saadaan samantasoiset palvelut. Niinhän sen pitääkin mennä, jos halutaan samantasoisia palveluja kaikille.
Vielä Sote uudistuksesta ja Savonlinnasta
112
570
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollain yhteen pötköön kun kirjoittaaa, niin tekstiin ei viitsi edes yrittää perehtyä...
- Anonyymi
Tuon tekstin lukeminen ja ymmärtäminen ei vaadi mitään erityistaitoja. Kyllä sen ymmärtää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon tekstin lukeminen ja ymmärtäminen ei vaadi mitään erityistaitoja. Kyllä sen ymmärtää!
Selvennystä edelliseen. Savonlinnan seutu ympäristökuntineen on muuttotappioaluetta. Väestöstä ehkä jopa 60 % käyttää usein tai melko usein sosiaali tai terveyspalveluja. Lapset ovat hyvin koulutetut , hankkineet hyvän ammatin ja muuttaneet pääkaupunkiseudulle työn perässä. Suuri osa on hyvätuloisia, terveitä, hyviä veronmaksajia.
Helsinkiseudulla suurin osa väestöstä käyttää Sote palveluja vain vähän. Ehkä vain 10 % käyttää Sote palveluja runsaasti. Vanhojen ja sairaiden osuus on pieni kokonaisväestöstä. Lisäksi hyväpalkkaiset ja hyvätuloiset käyttävät paljon yksityisiä palveluja, monilla heistä on siihen varaa, ja niitä käytetään.
Edellä olevat prosenttiluvut ovat arvioita, mutta kyllä suuntaa-antavia. Varma johtopäätös on, että esim. Savonlinnan seudulla ympäristöineen Sosiaali- ja Terveysmenot ovat huomattavasti suuremmat kuin pääkaupunkiseudulla asukaslukuun verrattuna. Se on aivan luonnollista, koska tuohon suuntaan asiat ovat, kuten edellä on kuvattu. Tätä ei pidä ihmetellä, se on näissä olosuhteissa luonnollinen seuraus vallitsevista olosuhteista.
Täällä "maalla" missä hyviä ja tunnollisia työntekijöitä kasvatetaan pääkaupunkiseudulle, on eläkeläisten suhteellinen osuus paljon suurempi. Todella hyvätuloisia on vähemmän. Jotta täällä "maalla" ikääntyvät ja eläkkeellä olevat saavat saman palvelutason kuin Helsingissä olevat, edellyttää se huomattavasti suurempia Sote menoja asukaslukuun verrattuna. Tämä on aivan matemaattinen totuus. Sote menojen vertailu suoraan vain asukaslukuun antaa kyllä lukemia, mutta ne eivät kuvaa todellista tilannetta. "Maalla" lisäksi hyvin monilla ei ole varaa käyttää kalliita yksityisiä palveluja, täytyy vain jonotella niitä kunnallisen palvelun aikoja ja olla jonossa. Palvelujen saatavuus pitäisi kuitenkin olla suunnilleen yhtä helppoa asuipa siellä tai täällä! Näinhän se on käytännössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvennystä edelliseen. Savonlinnan seutu ympäristökuntineen on muuttotappioaluetta. Väestöstä ehkä jopa 60 % käyttää usein tai melko usein sosiaali tai terveyspalveluja. Lapset ovat hyvin koulutetut , hankkineet hyvän ammatin ja muuttaneet pääkaupunkiseudulle työn perässä. Suuri osa on hyvätuloisia, terveitä, hyviä veronmaksajia.
Helsinkiseudulla suurin osa väestöstä käyttää Sote palveluja vain vähän. Ehkä vain 10 % käyttää Sote palveluja runsaasti. Vanhojen ja sairaiden osuus on pieni kokonaisväestöstä. Lisäksi hyväpalkkaiset ja hyvätuloiset käyttävät paljon yksityisiä palveluja, monilla heistä on siihen varaa, ja niitä käytetään.
Edellä olevat prosenttiluvut ovat arvioita, mutta kyllä suuntaa-antavia. Varma johtopäätös on, että esim. Savonlinnan seudulla ympäristöineen Sosiaali- ja Terveysmenot ovat huomattavasti suuremmat kuin pääkaupunkiseudulla asukaslukuun verrattuna. Se on aivan luonnollista, koska tuohon suuntaan asiat ovat, kuten edellä on kuvattu. Tätä ei pidä ihmetellä, se on näissä olosuhteissa luonnollinen seuraus vallitsevista olosuhteista.
Täällä "maalla" missä hyviä ja tunnollisia työntekijöitä kasvatetaan pääkaupunkiseudulle, on eläkeläisten suhteellinen osuus paljon suurempi. Todella hyvätuloisia on vähemmän. Jotta täällä "maalla" ikääntyvät ja eläkkeellä olevat saavat saman palvelutason kuin Helsingissä olevat, edellyttää se huomattavasti suurempia Sote menoja asukaslukuun verrattuna. Tämä on aivan matemaattinen totuus. Sote menojen vertailu suoraan vain asukaslukuun antaa kyllä lukemia, mutta ne eivät kuvaa todellista tilannetta. "Maalla" lisäksi hyvin monilla ei ole varaa käyttää kalliita yksityisiä palveluja, täytyy vain jonotella niitä kunnallisen palvelun aikoja ja olla jonossa. Palvelujen saatavuus pitäisi kuitenkin olla suunnilleen yhtä helppoa asuipa siellä tai täällä! Näinhän se on käytännössä."Helsinkiseudulla suurin osa väestöstä käyttää Sote palveluja vain vähän."
Arvaa miksi? Pk-seudulla 35 vuotta asuneena tiedän. En tosin sanoisi, että suurin osa vaestöstä käyttäisi vain vähän. Terkkarin, tai vakavammassa tapauksessa sairaalan päivystykseen mennessäsi kun saat varautua pitkäääään jonotukseen. Kerran odottelin Peijaksen päivystyksessa yli 6 tuntia, vaikka lähetteessä luki kiireellinen.
Muutenkin aika uskomatonta touhua. Korson terkkarin "omalääkärini" oli itänaapurista. Puhui välttävää suomea, mutta ei osannut lukea, saati kirjoittaa suomeksi. Tämä 100% totta. Voi halvattu, mikä sotku eräästä käynnistäkin syntyi.
Jossain vaiheessa sain Vantaan sotepalveluista tarpeekseni ja kävin ne harvat käyntini yksityisellä puolella. Heti kun tuli mahdolliseksi vaihtaa terveysasemaa, niin vaihdoin sen Sipooseen. Siellä, siis ainakin vuosia sitten, palvelu oli kiitettävää ja jonotusajat lyhyitä. Kuin yksityiselle olisit mennyt. Viisi tähteä, nykytilanteesta en tosin tiedä.
- Anonyymi
Poistetaan korruption tuomat kulut Sosterista säätetään heti yli 10 miljoonaa,
Esimerkkinä vieläkään loppuunasti toimitettu tietokanta uudistus joka sosterilla on tullut maksamaan jotain 15 miljoonaa jo kaikkineen,
Joittenkin johtotason matkustelut Indonesiaan muuten vaan pariksi viikoksi "tutustumaan" sairaanhoitoon niin täydellä palkalla yms.
Kokoustamiset jossain kylpylöissä kun on niin hienoa ja mukavaa kun sosterilla itsellään on kokoustilat varta vasten
Johtaja tason koulutukset jotka eivät millään muotoa liity työtehtäviin täydellä palkalla
Hallinn onmiin tarkoituksiin käytetyt etätyöpäivät jne,,,
Tehoton terveydenhoitotaso kauhea byrokratia joka pilaa työnteon joka tasolla ja jota ei valvota
Ennemmin ollaan jossain seminaareissa ja messuilla esittelemässä joka ikinen osasto erikseen sosterin toimintaa kun riittäisi yksi osasto koko hoidolle ja samaan aikaan on vaikeuksia saada porukkaa työvuoroon. Sama pätee myös siellä hallinnossa kuin ruohonjuuritasolla kun valvontaa ei ole ja kaikki jätetään toisen tehtäväksi,
itse asian ydin on unohtunut se terveydenhoito , politikoidaan ja vietetään hauskaa, pompotellaan paikasta toiseen asiakkaita, ei ne ihmiset itsekseen parane kun kalliit laitteet seisoo käyttämättöminä.- Anonyymi
Saisiko tuosta johdon matkustelusta ja muusta viihdyskelystä tarkempaa tietoa jostakin, vai onko taas savonlinnan tavan mukaisesti laitettu niin tehokkaasti pimentoon ettei tietoa saa mistään? Journalistien tehtävähän olisi tutkia näitä. Mutta mitä tekevätkään paikalliset journalistit? Puhuvat kaikesta kivasta ja epäoleellisesta. Vuosikymmenten aikana on muodostunut valitettavasti kuva, että savonlinnassa kusetetaan kansaa suomen tehokkaimmin.

seuraile vaan sosterin hallinnon ja johtajiston some tilejä , milloin missäkin ollaan kokoustamassa
Itä-savosta on turha moisista lukea, se Indonesian Singaporen matka tehty takavuosina olikohan 2017 , taisi olla vielä että eräs piipahti samaan syssyyn Etiopissakin,
Ei ne näitä matkojaan omasta pussista kyllä ole maksaneet, sen verta seminaaria että saavat synninpäästön reissulaskuistaan
kokoustamista vi seurailla sitten ihan vierestä kun menee Järvisydämmeen eiköhän se tuossa vuoden vaihteen jälkeen vilkastu kun rupeevat uutta tilikautta tuhlaamaan,,,, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seuraile vaan sosterin hallinnon ja johtajiston some tilejä , milloin missäkin ollaan kokoustamassa
Itä-savosta on turha moisista lukea, se Indonesian Singaporen matka tehty takavuosina olikohan 2017 , taisi olla vielä että eräs piipahti samaan syssyyn Etiopissakin,
Ei ne näitä matkojaan omasta pussista kyllä ole maksaneet, sen verta seminaaria että saavat synninpäästön reissulaskuistaan
kokoustamista vi seurailla sitten ihan vierestä kun menee Järvisydämmeen eiköhän se tuossa vuoden vaihteen jälkeen vilkastu kun rupeevat uutta tilikautta tuhlaamaan,,,,Isoja kuluja saa monella tapaa aikaan. Aikamoista oli katsoa kun vähän ennen viime eduskuntavaaleja oli sosterin johtaja Panu Peitsaron naamakuvilla varusteltua ison rahan ”sosteri”-mainontaa sosterin piikkiin. ”Yllättäen” sitten Peitsaro olikin eduskuntavaaleissa muutamaa kuukautta myöhemmin ehdolla. Olikohan ihan puhdasta sattumaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isoja kuluja saa monella tapaa aikaan. Aikamoista oli katsoa kun vähän ennen viime eduskuntavaaleja oli sosterin johtaja Panu Peitsaron naamakuvilla varusteltua ison rahan ”sosteri”-mainontaa sosterin piikkiin. ”Yllättäen” sitten Peitsaro olikin eduskuntavaaleissa muutamaa kuukautta myöhemmin ehdolla. Olikohan ihan puhdasta sattumaa ?
Puhut vähän mutta asiaa
Ja mitä yksi iso tekee niin sitä myös monet pienemmätkin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seuraile vaan sosterin hallinnon ja johtajiston some tilejä , milloin missäkin ollaan kokoustamassa
Itä-savosta on turha moisista lukea, se Indonesian Singaporen matka tehty takavuosina olikohan 2017 , taisi olla vielä että eräs piipahti samaan syssyyn Etiopissakin,
Ei ne näitä matkojaan omasta pussista kyllä ole maksaneet, sen verta seminaaria että saavat synninpäästön reissulaskuistaan
kokoustamista vi seurailla sitten ihan vierestä kun menee Järvisydämmeen eiköhän se tuossa vuoden vaihteen jälkeen vilkastu kun rupeevat uutta tilikautta tuhlaamaan,,,,Onko siellä kylpylässä iloinen ja piristävä meininki?
- Anonyymi
Kirjoittajalla ei ole tietoa matematiikasta tai kykyä todenmukaiseen ajatteluun. Että korruption poisto säästää heti 10 mijoonaa ??? . Ei ne ulkomaanmatkat niin paljon tee. Monille perussuomalaisille tuollaiset perustelut uppoavat esteettä, mutta tavalliselle suomalaiselle tuo on rumaa panettelua eikä kuvaa totuutta. Monet uskovat tällaisia, mutta viisaammat eivät usko. Voihan siellä olla vähän tuon suuntaisia osin tarpeettomia menojakin, mutta ei tuossa mittakaavassa mitä kirjoittaja esittää . Kyllä järkevä lukija sen ymmärtää !!! Onhan tietysti Sosterillakin joku valvonta. Joku hallintoelin vastaa siitä. Toisekseen minä arvelen, että huolellisella suunnittelulla voidaan säästää, mutta ei kovin paljoa. Vaikka Sosterissa johtaja vaihdettaisiin, eivät se menot radikaalisti muutu. Tietysti alueen Sote menot eivät suinkaan riipu vain asukasluvusta. Esimerkiksi jos alueella A asuu vain 0-50 vuotiaita ja alueella B vain 51-100 vuotiaita, niin alueella B Sote-menot voivat olla vaikka 4-kertaiset tai enemmänkin. Kyllä näitä koetaan selittää miten tahansa. Se Kuopiolainen keskustalainen poliitikko, joka ei halua, että Savonlinna liittyy Kuopioon päin, koska se maksaa heille, on tietysti siinä oikeassa, että maksaa, mutta Sote alueita suunniteltaessa sitä ei voi ottaa huomioon. Yksityinen yritys on eri asia. Valtion pitää ottaa köyhät harvaan asutut alueet myös huomioon, kun niissä vielä on enemmistö vanhoja ihmisiä, niin se alue maksaa enemmän. kun myös se otetaan mukaan. Valtiolle se on pakko. Kuopion keskustalainen poliitikko ajattelee kuin yksityisen yrityksen johtaja, mutta valtio ei ole yksityinen yritys. Ei edes Kuopion kaupunki, vaan sekin kuuluu Suomeen, ja Suomen valtioon.

Hyvä te sosterin puolustaja lienette siellä sosterilla selvästikkin palkkalistoilla jopa hallinnollisissa tehtävissä .
Kuten käy ilmi kirjoituksessanne että siellä sosterilla on niitä' turhiakin menoja niin aloittakaatte sitten niistä ja poistakaatte ne.
Se yksikin ulkomaan matka on liikaa se yksikin haihattelu päivä jossain pois töistä sosterin rahoilla ja on liikaa. ei se totuus siitä muutu vaikka rahasumma olisi pienempi tai suurempi.
Sitten siihen korruptioon, Jos sille kivalle kaverille jolla on se yritys ulkoistetaan toimintoja ja valmista vaan ei tule, niin eikö tämä ole tuhlaamista, vaikka työtunteja oikeastikin on käytetty? Oma toiminta seisoo sitten kädet puuskassa kun ei ole mitään tekemistä. Jonot pitenee kun lääkäritkin karkailee heti puolenpäivän jälkeen kotiinsa ja päivystävää lääkäriä ei saa paikalle eikä apupäivystäjää eikä takapäivystäjää , Useammankin kerran on näin käynyt ja asiakasta on kiidätetty henkitoteissa Kuopioon ja asiat lakaistaan kiireellä maton alle. Lääkärit nostaa päivystys rahoja ja eivät ole sitten kuitenkaan saatavilla.
Jos se eurokin säästyy johtoa vaihtamalla niin silloin se on kannattavaa toimintaa.
Ei se 10 miljoonaa tarvitse vuodessa tulla mutta josko se miljoona kerrallaan olisi hyvä alku.
Välillä myös ihmetyttää nämä ulkomaan rekisterikilvillä erikoissairaanhoitoa hakevat sosterilla , kaiken lisäksi kiilailevat jonojen ohitse, Nähty on ja ihmetelty lie sitten ostaneet jo palasen sosterista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä te sosterin puolustaja lienette siellä sosterilla selvästikkin palkkalistoilla jopa hallinnollisissa tehtävissä .
Kuten käy ilmi kirjoituksessanne että siellä sosterilla on niitä' turhiakin menoja niin aloittakaatte sitten niistä ja poistakaatte ne.
Se yksikin ulkomaan matka on liikaa se yksikin haihattelu päivä jossain pois töistä sosterin rahoilla ja on liikaa. ei se totuus siitä muutu vaikka rahasumma olisi pienempi tai suurempi.
Sitten siihen korruptioon, Jos sille kivalle kaverille jolla on se yritys ulkoistetaan toimintoja ja valmista vaan ei tule, niin eikö tämä ole tuhlaamista, vaikka työtunteja oikeastikin on käytetty? Oma toiminta seisoo sitten kädet puuskassa kun ei ole mitään tekemistä. Jonot pitenee kun lääkäritkin karkailee heti puolenpäivän jälkeen kotiinsa ja päivystävää lääkäriä ei saa paikalle eikä apupäivystäjää eikä takapäivystäjää , Useammankin kerran on näin käynyt ja asiakasta on kiidätetty henkitoteissa Kuopioon ja asiat lakaistaan kiireellä maton alle. Lääkärit nostaa päivystys rahoja ja eivät ole sitten kuitenkaan saatavilla.
Jos se eurokin säästyy johtoa vaihtamalla niin silloin se on kannattavaa toimintaa.
Ei se 10 miljoonaa tarvitse vuodessa tulla mutta josko se miljoona kerrallaan olisi hyvä alku.
Välillä myös ihmetyttää nämä ulkomaan rekisterikilvillä erikoissairaanhoitoa hakevat sosterilla , kaiken lisäksi kiilailevat jonojen ohitse, Nähty on ja ihmetelty lie sitten ostaneet jo palasen sosterista.Kirjoittajan motiivi ei ole hyväksyttävä. Eihän tuolla tavalla muutu mikään. Kommentoin hieman: "Jos eurokin säästyy johtoa vaihtamalla, niin silloin se on kannattavaa toimintaa."
Tuollainen selittely on pötypuhetta! Eihän tuo ole mitään säästöä. Käytännössä täysin en- tisellään. Siinä samalla on kuitenkin voitu heikentää jotakin toimintaa. Siis olematon kuviteltu säästö. Tietysti yhdessä mielessä se se voi olla kirjoittajan mielestä etu. Ehkä näin hän saa mieleisensä johtajan, mutta muuta ei juuri tapahdu. Sille yhdelle puolueelle siitä näyttäisi olevan jotakin kuviteltua etua - "onhan siellä meitän mies johdossa!". Näin voi ajatella karrikoiden lukiessaan tuota kirjoitusta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti 17.12.2020:
"Poistetaan korruption tuomat kulut Sosterista säästetään heti yli 10 miljoonaa".
Vai niin! Mies Sosterin johdossa vaihtuu - tuskin säästetään heti yli 10 miljoonaa. Vaihtuu vain johtaja. Jos pudotetaan heti menoista 10 miljoonaa, tulee varmaan ajettua alas tärkeää hoitotyötä ja se varmasti näkyy ja kuuluu negatiivisena ilmiönä.
Odottaa jännityksellä mitä tapahtuu? Putoaako heti kättelyssä pois 10 miljoonaa menoista? Veikkaan että ei putoa 10 miljoonaa kättelyssä. Varmaa on, että vaihtuu vain johtaja. Joku taho saattaa arvella: "Siellä on nyt meitän johtaja. Se on hyvä!" Säästöjen määrästä ei puhuta , onhan selvää, että 10 miljoonan säästöä ei synny heti kättelyssä! Seurataan?!
- Anonyymi
Kyllä pitää. Suurimpana syynä surkea johtaminen a’la Panu Peitsaro. Ylimitoitettu hallinto, hierarkiat ja ylimääräiset henkilöt henkilöstöpuolella, sekä sihteerin sihteerit hallinnossa syö turhaan kustannuksia.
Toinen tulokseton kehittämistoiminta ja niissä pyörivät konsultit. Miljoonia hassataan rahaa. Kuluja ja paperia syntyy.
Kolmanneksi kannattaisi hommata ulkopuolinen ja riippumaton työryhmä selvittämään menojen kohdentumista ja palveluiden saatavuutta. Siellä voi löytyä suuria yllätyksiä.
Neljänneksi henkilöstöpolitiikka muutenkin tarkempaan syyniin, sairauspoissaolot ovat todella korkeat. Jokin mättää tässäkin ja pahasti.- Anonyymi
Tietysti, jos tuhlataan rahaa vääriin kohteisiin, niin se ei ole oikein eikä hyvä asiaa. Kai se joku kontrolli on heilläkin, ainakin pitäisi olla. Toisaalta totta on sekin, että täällä asuu huomattavan paljon elämäntaipaleensa jälkipuoliskolla olevia, niin täällä päässä niitä palveluja tarvitaan jopa moninkertaisesti verrattuna siihen mitä tarvittiin alle 4-kymppisenä. Tämä on fakta. Se lisää niitä kuluja äkkiä merkittävän paljon - jos pyritään pitämään saman tasoista palvelua kuin esim. Helsinkiseudulla. Se pääasia on kuitenkin - kyllä Savonlinna tarvitsee jatkossakin tasokkaan sairaalan - sanokoot Helsingin herrat mitä tahansa!
- Anonyymi
"itse asian ydin on unohtunut se terveydenhoito , politikoidaan ja vietetään hauskaa, pompotellaan paikasta toiseen asiakkaita, ei ne ihmiset itsekseen parane kun kalliit laitteet seisoo käyttämättöminä."
Tämä yllä oleva kirjoitushan on täyttä progandaa ja populismiä --- niinkuin koko keskustelu 17.12.2020 15:02!
Olen ollut hiljattain hoidettavana sekä Savonlinnan terveyskeskuksessa että Savonlinnan keskussairaalassa ja sanon rehellisesti suoraan, että kummassakin paikassa on erittäin ystävällinen asiakkaiden kohtelu ja superhyvä hoito.
Jos Savonlinnassa ei olisi niin hyvin toimivaa sairaalaa, jossa saa erittäin vaativaakin erikoissairaanhoitoa, niin moni olisi varmasti kuollut matkalla Mikkeliin!
Maksan vaikka mieluummin enemmän veroja, että saan tarvittaessa todellisessa kiireessä apua lähempää kuin sadan kilometrin päässä, jossa apu voi olla myöhäistä.
Arvostan kaupungimme terveydenhuoltoa todella paljon -
Savonlinnan terveydenhuollolle suuret kiitokset!- Anonyymi
Puhut täyttä asiaa. Olen niin täysin samaa mieltä kanssasi. Minäkin maksaisin tarvittaessa enemmän veroja ympärivuorokauden päivystävän erikoissairaanhoidon puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut täyttä asiaa. Olen niin täysin samaa mieltä kanssasi. Minäkin maksaisin tarvittaessa enemmän veroja ympärivuorokauden päivystävän erikoissairaanhoidon puolesta.
Moni puhuu veronmaksusta, mutta alkaa Savonlinnassa olemaan vähissä ne veronmaksajat.
On toki niitä, jotka maksaa veroja, mutta samaan aikaan yhteiskunta maksaa enemmän henkilöstä johtuvia kuluja.
Ei semmoinen mikään veronmaksaja ole, hän on veronsaaja.
Hauskinta on se, että työtön kertoo maksaneensa veroja.
Ei työtön maksa veroja, työtön antaa takaisin vastikkeetta saadusta rahasta. - Anonyymi
Onneksi olkoon jos olet saanut hyvää hoitoa
Tiedän tapauksen jossa päivystävä ja apupäivýstäjä oli ryyppäämässä kun kiidätettiin asiakasta ensiapuun, eipä saatu paikalle ja takapäivystäjä ei viitsinyt vastata puhelimeen kun häntä tavoiteltiin.
Asiakasta kiireesti Kuopioon jotta säästöä ja terveydenhoitoa tuli oikein isosti.
Asiakkaalle pitempi paranemisaika ja komplikaatoita yms muuta harmia pidemmäksi aikaa verrattuna jos lääkäri olisi ollut saatavilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni puhuu veronmaksusta, mutta alkaa Savonlinnassa olemaan vähissä ne veronmaksajat.
On toki niitä, jotka maksaa veroja, mutta samaan aikaan yhteiskunta maksaa enemmän henkilöstä johtuvia kuluja.
Ei semmoinen mikään veronmaksaja ole, hän on veronsaaja.
Hauskinta on se, että työtön kertoo maksaneensa veroja.
Ei työtön maksa veroja, työtön antaa takaisin vastikkeetta saadusta rahasta.Tuo on hyvä kirjoitus siinä mielessä, että siinä vihjataan siihen, että henkilö, joka maksaa vain vähän tai ei ollenkaan veroja, EI OLISI OIKEUTETTU SAAMAAN TASAVEROISESTI JA YHTÄ LAADUKKAITA SO-TE PALVELUJA KUIN "KUNNON VERONMAKSAJA".
Ajatus on selvästi siihen suuntaan. Ja että se olisi oikeudenmukaista. So-te uudistuksessa pyritään täsmälleen vatakkaiseen päämäärään. Eli riippumatta tuloista tai siitä, kuinka paljon maksaa veroja, ei saisi vaikuttaa lainkaan siihen kuinka hyvin hän saa näitä palveluja. Kaikilla tuloista huolimatta samat oikeudet So-te palveluihin.
Kyllä työtönkin maksaa veroja, jos on vaikka lyhyemmänkin ajan saanut tuloja. Pienetkin verot ovat VEROJA ja aivan oikeita veroja. Kyllä työtönkin voi maksaa veroja. Saattaahan hänellä olla vaikka miljoonia euroja muita tuloja kuin työtuloja. Vaikkapa työtön, joka on ansainnut esim 2.000.000 € vuoden aikana. Tuon edelisen kirjoittajalla on ilkeä mieli työttömiä ja mjuita työtä tekemättömiä kohtaan. Lain mukaan heilläkin on aivan tasaveroinen oikein So-te palveluihin. .....
- Anonyymi
Sairaalan arvostus lisääntyy selvästi, kun on itse käynyt läpi vakavan sairauden ja saanut siihen hyvää hoitoa läheltä omasta kaupungista.
- Anonyymi
Niin ja lähiomaisen sairauden. Siinä oliskin miettimistä, miten pääsee läheisensä luo toiseen kaupunkiin. Kun on muutenkin hätä käpälässä.
- Anonyymi
Sulkava siirsi terveyspalvelunsa ostot yksityiselle ja säästää pari miljoonaa euroa vuodessa. Saa vielä paremmat palvelut kuin pöhötautia sairastavasta sosterista. Sosteri on surkeasti johdettu ja tehoton laitos, joka tuhoaa Savonlinnan korkeilla veroilla.

Minun on vaikea ymmärtää tätä loputonta katkeruutta Mikkeliä kohtaan. Parempi on ilmeisesti kuolla ambulanssissa matkalla Kys kuin että ehtisi Mikkeliin saamaan asianmukaista hoitoa. Tai vaikka parempi ettei maakunnassa ole päivystystason keskussairaalaa ollenkaan, ennemmin näin jos vaihtoehtona on sen sijainti Mikkelissä.
Hölmöläisten hommaa ja katkerien vanhojen miesten henkilökohtaisia ristiretkiä ei tarvita yhtään lisää, vaan läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta päätöksentekoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun on vaikea ymmärtää tätä loputonta katkeruutta Mikkeliä kohtaan. Parempi on ilmeisesti kuolla ambulanssissa matkalla Kys kuin että ehtisi Mikkeliin saamaan asianmukaista hoitoa. Tai vaikka parempi ettei maakunnassa ole päivystystason keskussairaalaa ollenkaan, ennemmin näin jos vaihtoehtona on sen sijainti Mikkelissä.
Hölmöläisten hommaa ja katkerien vanhojen miesten henkilökohtaisia ristiretkiä ei tarvita yhtään lisää, vaan läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta päätöksentekoon.Ei tässä ole kysymys "loputon katkeruus Mikkeliä kohtaan" , vaan Savonlinnan sairaalan kohtalosta. On nimittäin suuri vaara, että liityttäessä Mikkeliin, nimenomaan Mikkeli olisi ainakin omasta mielestään se pääpaikka, ja Savonlinnan sairaalaa ajettasiiin alas. Nykyään on yöpäivystys ja sairaala toimii. Olen joutunut käyttämään molempia henkilökohtaisesti ja ne ovat molemmat tarpeen. Esim. taksilla sairaalaan yöpäivystykseen ja siellä mittareissa kiinni seuraavan yön aikana. Jos olisi pitänyt mennä Mikkeliin ..... . Sairaalassakin on hyvä hoito nykyään, mutta se tarvitaan. Puutteena tällä hetkellä on, että muutamilta tärkeiltä aloilta puuttuu lääkäreissä hyviä osaajia tai sen alan asiantuntijoita. Sanotaan nyt esim. ihotautilääkäri. Sen alan potilaita on varmasti paljon, mutta hyvää hoitoa tai ohjeita ei tahdo löytyä. Huhut kertovat, että Oulussa on hyvä ihotautilääkäri. Muutamia hyviä yleislääkäreitä on, mutta he eivät he hallitse kaikkia aloja. Aukkokohtia löytyy... Lähetettä asiantuntijalle ei saa helposti. Asiakkaan täytyy itse olla puhemiehenä! Kyllä edes tämä taso pitäisi säilyttää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä ole kysymys "loputon katkeruus Mikkeliä kohtaan" , vaan Savonlinnan sairaalan kohtalosta. On nimittäin suuri vaara, että liityttäessä Mikkeliin, nimenomaan Mikkeli olisi ainakin omasta mielestään se pääpaikka, ja Savonlinnan sairaalaa ajettasiiin alas. Nykyään on yöpäivystys ja sairaala toimii. Olen joutunut käyttämään molempia henkilökohtaisesti ja ne ovat molemmat tarpeen. Esim. taksilla sairaalaan yöpäivystykseen ja siellä mittareissa kiinni seuraavan yön aikana. Jos olisi pitänyt mennä Mikkeliin ..... . Sairaalassakin on hyvä hoito nykyään, mutta se tarvitaan. Puutteena tällä hetkellä on, että muutamilta tärkeiltä aloilta puuttuu lääkäreissä hyviä osaajia tai sen alan asiantuntijoita. Sanotaan nyt esim. ihotautilääkäri. Sen alan potilaita on varmasti paljon, mutta hyvää hoitoa tai ohjeita ei tahdo löytyä. Huhut kertovat, että Oulussa on hyvä ihotautilääkäri. Muutamia hyviä yleislääkäreitä on, mutta he eivät he hallitse kaikkia aloja. Aukkokohtia löytyy... Lähetettä asiantuntijalle ei saa helposti. Asiakkaan täytyy itse olla puhemiehenä! Kyllä edes tämä taso pitäisi säilyttää...
Jos siekin vähän jäsentelisit tekstiä, niin joku voisi viitsiä sitä lukeakin,
Terveisin - ei äidinkielen opettaja, mutta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun on vaikea ymmärtää tätä loputonta katkeruutta Mikkeliä kohtaan. Parempi on ilmeisesti kuolla ambulanssissa matkalla Kys kuin että ehtisi Mikkeliin saamaan asianmukaista hoitoa. Tai vaikka parempi ettei maakunnassa ole päivystystason keskussairaalaa ollenkaan, ennemmin näin jos vaihtoehtona on sen sijainti Mikkelissä.
Hölmöläisten hommaa ja katkerien vanhojen miesten henkilökohtaisia ristiretkiä ei tarvita yhtään lisää, vaan läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta päätöksentekoon.Mikkelistäkin joutuvat lähettämään potilaita erikoissairaanhoitoon Kuopion yliopistosairaalaan, joten olisihan melko järjetöntä, että savonlinnalaiset kiidätettäisiin ensi Mikkeliin ja sieltä sitten vielä Kuopioon.
Äly hoi - älä jätä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulkava siirsi terveyspalvelunsa ostot yksityiselle ja säästää pari miljoonaa euroa vuodessa. Saa vielä paremmat palvelut kuin pöhötautia sairastavasta sosterista. Sosteri on surkeasti johdettu ja tehoton laitos, joka tuhoaa Savonlinnan korkeilla veroilla.
Yksityisistä pörriäisistä olemme saaneet tarpeeksi infoa viimeisten vuosien aikana, joten ei kiitos ainakaan Savonlinnan julkiseen terveydenhuoltoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun on vaikea ymmärtää tätä loputonta katkeruutta Mikkeliä kohtaan. Parempi on ilmeisesti kuolla ambulanssissa matkalla Kys kuin että ehtisi Mikkeliin saamaan asianmukaista hoitoa. Tai vaikka parempi ettei maakunnassa ole päivystystason keskussairaalaa ollenkaan, ennemmin näin jos vaihtoehtona on sen sijainti Mikkelissä.
Hölmöläisten hommaa ja katkerien vanhojen miesten henkilökohtaisia ristiretkiä ei tarvita yhtään lisää, vaan läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta päätöksentekoon.Olen ajanut autolla usein sekä Mikkeliin, että Kuopioon. En tiedä kilometrejä, mutta autolla ajettaessa on tunne, että aikaa kuluu suunnilleen sama määrä. Ei siinä suuria eroja ole. Se pieni matkan pituuksien eri ei ole tässä se tärkein peruste. Vanhat miehet, jotka sairastelevat paljon tuntevat asioita "kantapään kautta". He ovat todellisia asiantuntijoita. Kyllä Savonlinnassa on hyviä lääkäreitä ja sairaalassa saa hyvää hoitoa. Toisaalta totuus on, että on sairauden aloja, joihin ei tahdo Savonlinnassa löytyä hyvää lääkäriä. Silloin tapahtuu usein niin, että annetaan jotain lääkettä ja potilas kotiin. Vältellään lähetettä todelliselle asiantuntijalle. Kyllä tällaista sattuu. Siis myös puutteita löytyy. Toinen puute on se, että joskus hyvän hoidon saamisen ehtona on potilaan oma aktiivisuus, muuten ei aina tapahdu mitään. Nämä ovat myös todellisia tapahtumia. Joidenkin alojen spesialisteja puuttuu..... Parannettavaakin siis on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos siekin vähän jäsentelisit tekstiä, niin joku voisi viitsiä sitä lukeakin,
Terveisin - ei äidinkielen opettaja, mutta...Ei äidinkielen opettajalle: Tässä on kysymys niin selvistä asioista, että tavallinen lukija kyllä ymmärtää! Löytyy joitakin, joille "Luetun ymmärtäminen" ei onnistu. Siinä saattaa olla vikaa siellä lukijan puoleisessa päässä. Lukiessa siellä korvien välissäkin pitäisi tapahtua jotakin! Lakiteksti on joskus kyllä vaikeaselkoista.
Mikkelissä tiedetään hyvin, että jos Savonlinna liittyy Mikkeliin Sote asioissa, niin mahdollisesti ja todennäköisesti pääpaikaksi arvioitaisiin Mikkeli ja siitä seuraus olisi hyvin todennäköisesti, että Savonlinnan sairaala tasoa alennettaisiin ja so-te palvelut Savonlinnan seudulla heikkenisivät entisestään. Tämä olisi erittäin todennäköistä. Kyllä Mikkelissä tiedetään ja näin ajatellaan.
Sekin tiedetään, että tämä tällainen ratkaisu ei olisi Savonlinnan kannalta hyvä.
Liittyminen Pohjois-Savoon ja siis Kuopioon päin olisi Savonlinnalle edullisempaa. Ainakin on arvioitu, että mahdollisuudet Sanlinnan sairaalan säilymiseen ja kehittämiseen ovat paremmat tässä tapauksessa. Tämä johtuu siitä, että kun Kuopiossa on Yliopistollinen sairaala, ja tasokkaamman sairaalan säilyminen Savonlinnassa on todennäköisempää. Jo tällä hetkellä on yhteistoimintaa Kuopioon päin. Siellä on tarjolla enemmän ja parempaa asiantuntemusta myös harvinaisemmissa sairauksissa.
Ei siis ole kysymys "katkeruudesta Mikkeliä kohtaan" vaan aivan muista asioista. Kuten Savonlinnan seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävän tason säilyttämisestä ja kehittämisestä nykyistäkin paremmiksi.
Jos Sosterissa on jotakin korjattavaa, niin se on tietysti korjattava, mutta epäilen vahvasti, että tällä esitetään tuulesta temmattuja lukuja, joissa ei ole totuus mukana. Olen melkein varma, että Sosterissa ei voida säästää 10 miljoonaa Euroa. Se taitaa olla teoreettinen mahdottomuus, ellei nykyistä palvelutasoa edelleen merkittävästi heikennetä. Onhan kunnilla joku elin, joka on velvollinen valvomaan myös Sosterin toimintaa. Kai sekin valvont on ollut toiminnassa - ilman muuta.
Kyllä tämä teksti pitäisi helposti ymmärtää, jos korvien väli on kunnossa muuten. Tietysti luetun ymmärtäminen vielä vähän helpottuu kun jaetaan kappaleisiin. Ei tämä ole kovin monimutkainen asia. Moni ajattelee täällä tähän suuntaan. Savonlinnan aluetta ei pidä jättää kuihtumaan alueeksi, jossa ei ole kunnon palveluja.
- Anonyymi
"On toki niitä, jotka maksaa veroja, mutta samaan aikaan yhteiskunta maksaa enemmän henkilöstä johtuvia kuluja.
Ei semmoinen mikään veronmaksaja ole, hän on veronsaaja."
Näin se toimii julkinen terveydenhoito!
Ja kuuluu jokaisen perusoikeuksiin - sairaampi tarvitsee kaiketikin enemmän hoitoa kuin terve. Ja tervekin voi ihan yht'äkkiä tarvitakin kiirellistä erikoissairaanhoitoa ja isojakin leikkauksia, jotka maksetaan myös verovaroistamme.
Mutta näinhän koko meidän yhteiskuntamme toimii, että joku tarvitsee yhtä palvelua enemmän ja toinen toista palvelua, mutta kaikki veronmaksajat osallistuvat koko yhteiskunnallisen julkisen potin kustantamiseen.
Samassa veneessä ollaan, joten toivotaan, että Savonlinnassa säilyy meidän todella hyvin toimiva sairaala lähellä apua antamassa meille kullekin nopeasti apua, kun se hetki tulee.- Anonyymi
Tuo kirjoittaja tajuaa asiat hyvin! Jos lähdetääm siitä, että kaikkialla Sote menot ovat suunnilleen yhtä korkeat asukaslukuun nähden , niin suoraan sanoen , se on väärä periaate.
Se johtaa vääryyksiin. Sen sijaan oikea periaate on, että kaikille kansalaisille pyritään järjestämään suunnilleen samantasoiset Sote palvelut. Tämä jälkimmäinen on oikea ja se johtaa siihen, että eri alueilla Sote menot ovat hyvinkin reippaasti erisuuruisia asukaslukuun verrattuna. Tämä on aivan luonnollista.
Tässä keskustelussa jotkut kirjoittajat heittelevät varmoina tietoina täysin tuulesta temmattuja lukuja. Esim. jollakin pienellä tempulla säästettäisiin heti 10 miljoonaa. Ei sellainen onnistu. Saduissa se menee niin, mutta ei todellisessa elämässä. Näitä satusetiä täällä on aika paljon. " ..... Sosteri säästäisi heti 10 miljoonaa, kun tekisi kirjoittajan esittämän pikku jutun. ....." Kyllä lukija sen tajuaa, että tuo on "puppua". Muutamille lukijoille tuollainen menee täydestä. Realismi puuttuu täysin, tai kyky ajatella suunnilleen realistisesti. Eli kirjoittaja ei ole niitä kaikkein viisaimpia, tai tietää kyllä totuuden, mutta tahallaan ja harkiten koettaa johtaa lukijoita harhaan. Vähän niinkuin hölmöläiset! .....
- Anonyymi
Tästä on ihan riippumatonta tietoa saatavilla. THL tutkii näitä vuosittain siten että laskelmissa otetaan huomioon vanhusten määrien ja sairastavuuden erot. Sosteri on näissä laskelmissa Suomen kalleimmassa joukossa. Kulut yli 20 miljoonaa euroa sen mitä pitäisi olla. Ilman vanhusten määrän ja sairastavuuden huomioonottamista olisi yli 30 miljoonaa euroa.
Näkyyhän tuo sosterin kalleus ja tehottomuus muun muassa Savonlinnan Suomen kalleimpiin kuuluvissa veroprosenteissa. Onneksi ei tarvitse enään niitä olla maksamassa. - Anonyymi
Miljardööri Sippilä ajoi "Amerikan mallia" sairaanhoidossa ja nyt Savonlinna Suomen rohkeimpana ja edistyksellisimpänä tekee/teki niin.
Se Amerikan malli on; Kulut maailman kalleimmat ja hoito maailman huonointa!
Tämä siis kun katsoo KOKO väestön terveydenhoitoa. Rahaihmiset kyllä saa parasta, muut rippeitä tai ei mitään. Köyhemmän kansan (niitä on kymmeniä miljoonia!) sairaudenhoito on kirkkojen ja muiden hyväntekeväivyys järjestöjen harteilla.- Anonyymi
Joko ne kirkot hoitavat kirurgiaakin??!
- Anonyymi
Sote-uudistus tuo muutoksia ja yhdenvertaisuutta!
"Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen keskeisinä tavoitteina on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille, parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta, turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti, vastata yhteiskunnallisten muutosten mukanaan tuomiin haasteisiin ..."
Hyvinvointialueiden rahoituksen valmistelun lähtökohtia:
Hallitusohjelman mukaan hyvinvointialueiden rahoitus perustuu valtion rahoitukseen. Hyvinvointialueiden verotusoikeutta valmistellaan.
Hyvinvointialueet päättävät itsehallintonsa nojalla rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta.
Alueiden väliset erot asukkaiden palvelutarpeissa ja järjestämisen olosuhteissa otetaan huomioon valtion rahoituksen määräytymistekijöissä. !!!!!!!!!
Rahoituksen on turvattava perustuslain edellyttämällä tavalla riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. !!!!!
Huoli pois kyllä meidät kaikki hoidetaan, mutta veroja joudumme vastaisuudessakin maksamaan, koska ilman kansalaisten maksamia veroja ei Suomi olisi hyvinvointivaltio.- Anonyymi
Hyvä kommentointi.
- Anonyymi
Tuon edellä kirjoittaneen 5 ensimmäistä riviä on sellaisia, joissa on se pääasia ... turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille.
Hyvä! Tämä koskee Savonlinnaakin. Tässähän uhkaa nimenomaan , että noin ei tapahdu, vaan päinvastoin, uhkaa tilanne, jossa Savonlinnan tilanne tässä suhteessa huononee. Nytkin on jo huono joillakin aloilla, ja uhkaa mennä yhä huonompaan. On hyvääkin hoitoa. Ainakin toisessa tapauksessa spesialisti tuli Kuopiom suunnalta. Leikkaukset onnistuivat hyvin. Ja hoito oli hyvää. On selvää puutetta asiantuntemuksesta joillakin osa-alueilla. Siis LAADUKKAAT TERVEYSPALVELUT KAIKILLE SUOMALAISILLE. Tätä laadukkuutta Savonlinnassa pitäisi pyrkiä parantamaan , ei suinkaan heikentämään. Yhteistoimintaa tarvitaan silti ainakin Kuopioon päin, olipa liittyminen mihin suuntaan tahansa. Vieläkin ihmetyttää, että keskusta puolueena haraa vastaan, vaikka keskustassa on väkeä, joka on eri mieltä, eli haluaa Savonlinnan säilyttävän hyvän tason sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ympäristökunnissa voidaan arvella: " Omat koirat purivat!"
- Anonyymi
Savonlinnan kepuista on moni kallellaan eri syistä Mikkelin kepulaisiin ja tekevät Savonlinnan poliitiikkaansa Mikkelin hyväksi!!!!!!!!!!!!!!
Ei voi olla enemmän häpeällistä toimintaa asettuakin savonlinnalaisten asioiden edistäjäksi ja sitten tehdä niitä kepuille ominaisia lehmänkauppoja oman etunsa takia.
Ja mitä tekevät Savonlinnan persut, no tietenkin peesaavat kepuja.
Pidetään korvat auki ja silmät tarkkana ensi kevään kuntavaaleihin valmistuessa.- Anonyymi
Juuri niin, äänestetään näitä Stenbergejä, Metsälöitä ja Peitsaroja niin saadaan varmasti välit poikki Mikkeliin, Kuopioon ja Helsinkiin. Emme me muita tarvitse kun olemme niin suuria. Negatiivisuus kunniaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin, äänestetään näitä Stenbergejä, Metsälöitä ja Peitsaroja niin saadaan varmasti välit poikki Mikkeliin, Kuopioon ja Helsinkiin. Emme me muita tarvitse kun olemme niin suuria. Negatiivisuus kunniaan.
Tuossa tuntuu puhuvan vanhan negatiivisen linjan kepulainen. Onhan Savonlinnan keskustalaisissa ja varmaan muuallakin toisin ajattelevia, jotka kannattavat Savonlinnan seudun pitämistä vilkkaana ja elävänä seutuna, jossa on mm. hyvät sairaanhoitopalvelut ja lääkäriplvelut. Osa keskustalaisista on valitettavasti liittynyt ajamaan Savonlinnan seutua alas. Tässä asiassa keskustan johto on ottanut juuri sen negatiivisen linjan ja todellinen perustelu saattaa olla aivan toinen mitä selitellään.
Tämä asia ei ole periaatteessa poliittinen ja kaikissa puolueissa Savonlinnassa on Savonlinnan sairaalan säilymisen kannattajia ja palvelujen parantamisen kannattajia joka on se oikea ja terve kanta. Ja täkein; Savonlinnan seudun kunnat ovat ilmoittaneet kannattavansa liittymistä Pohjois-Savoon. Sehän on se tärkein mielipide mikä pitäisi ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa, Liiallinen keskittäminen tuo ongelmia, eikä vättämättä ole niin kuin muutamat tahot luulevat ja olettavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa tuntuu puhuvan vanhan negatiivisen linjan kepulainen. Onhan Savonlinnan keskustalaisissa ja varmaan muuallakin toisin ajattelevia, jotka kannattavat Savonlinnan seudun pitämistä vilkkaana ja elävänä seutuna, jossa on mm. hyvät sairaanhoitopalvelut ja lääkäriplvelut. Osa keskustalaisista on valitettavasti liittynyt ajamaan Savonlinnan seutua alas. Tässä asiassa keskustan johto on ottanut juuri sen negatiivisen linjan ja todellinen perustelu saattaa olla aivan toinen mitä selitellään.
Tämä asia ei ole periaatteessa poliittinen ja kaikissa puolueissa Savonlinnassa on Savonlinnan sairaalan säilymisen kannattajia ja palvelujen parantamisen kannattajia joka on se oikea ja terve kanta. Ja täkein; Savonlinnan seudun kunnat ovat ilmoittaneet kannattavansa liittymistä Pohjois-Savoon. Sehän on se tärkein mielipide mikä pitäisi ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa, Liiallinen keskittäminen tuo ongelmia, eikä vättämättä ole niin kuin muutamat tahot luulevat ja olettavat.Nämä Nousiaiset, Peitsarot ja Stenbergit eivät vain kyenneet neuvottelemaan että Savonlinna olisi päässyt Pohjois-Savoon. Ovat riidoissa joka suuntaan. Savonlinnan sairaala on ajettu erittäin huonoon tilanteeseen heidän viemänään. Tulokset ratkaisevat, eivät puheet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä Nousiaiset, Peitsarot ja Stenbergit eivät vain kyenneet neuvottelemaan että Savonlinna olisi päässyt Pohjois-Savoon. Ovat riidoissa joka suuntaan. Savonlinnan sairaala on ajettu erittäin huonoon tilanteeseen heidän viemänään. Tulokset ratkaisevat, eivät puheet.
Paasikivi aikoinaan totesi että suomella menee hyvin kunhan kokomusta ei päästetä hallitukseen ja Kekkonen piti asiasta huolen, vaan miten on sen jälkeen käynyt ?
Kähmyn sitä kähmyn tätä ja kaikki viat ja syyt löytyy aina jostain muualta kuin omasta tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Sama pätee myöskin kunnallispolitiikka tasolla.
Kokoomus ajaa yksityistamistä ja yrittäjien tukia sekä riskien siirtäminen työntekijöillle kunhan itse saa istuksia ja haukkua muita tekemättömiksi ja sohvalla makoilijoiksi
Demarit koittaa sälyttää kaikki yhteiskunnan rahoitettavaksi, ajatuksena hieno mutta taitaa säkissä pohja tulla liian nopeasti vastaan niin ja joku kuitenkin vetää välistä.
Viherpiiperot ja kepulaiskat sitten ajattaa hankkeita ja tukia joka paikkaan ja istutaan odottamaan valmista josko joku sen tekisi.. ei vaan sitä tekijää vielä ole näkynyt, Viherpiiperot hoilaavat välillä ilmastonmuutoksesta jos muistaavat kepulaiskat ei jaksa edes sitä maaseutua mainostaa enää.
Kristilliset laittaa herran haltuun
Persut no jos ei ole maahanmuutosta kyse ovat kokoomuksen kanssa saman torkkupeiton alla
Kaikki sitten vielä aja siinä sivussa omaa etuaan häikäilemättä että olisi ahneella enemmän.
Joten eikun saunan taakse kaikki - Anonyymi

Joten eikun saunan taakse kaikkiJa kukas Suomen asiat sitten hoitaisi?
Keskustalaisten allennustila lähti suoraan syöksyyn öykkäri Juha Sipilän myötä ja sillä tiellä tunnutaan jatkavan.
Savonlinnassa keskustalaiset ovat saaneet perussuomalaisten avustamina kaupunkimme järkyttävään kuntoon, joten tuohon joukkoon on tehtävä heti kunnallisvaaleissa korjaus.
Me savonlinnalaiset uskomme vielä äänestämisellä vaikuttamiseen, joten kaikki rohkeasti käyttämään arvokas oma ääni kaupunkiamme arvostavalle kuntapoliitikolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kukas Suomen asiat sitten hoitaisi?
Keskustalaisten allennustila lähti suoraan syöksyyn öykkäri Juha Sipilän myötä ja sillä tiellä tunnutaan jatkavan.
Savonlinnassa keskustalaiset ovat saaneet perussuomalaisten avustamina kaupunkimme järkyttävään kuntoon, joten tuohon joukkoon on tehtävä heti kunnallisvaaleissa korjaus.
Me savonlinnalaiset uskomme vielä äänestämisellä vaikuttamiseen, joten kaikki rohkeasti käyttämään arvokas oma ääni kaupunkiamme arvostavalle kuntapoliitikolle.Älä puhu kaikkien savonlinnalaisten äänellä. Myös jaloilla, lompakolla ja nyrkeillä voi äänestää.
- Anonyymi
Joko se vihreiden Heli Järvinenkin siirtyi Savonlinnan kaupungin vastustajiin vai onko lyönyt jo tyystin hanskat tiskiin ja odottelee kansanedustajan eläkkeen alkamista?
- Anonyymi
Järvistä kuten muitakin vihreitä naisedustajia kiinnostavat aivan muut asiat kuin kotipaikkakuntansa jutut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järvistä kuten muitakin vihreitä naisedustajia kiinnostavat aivan muut asiat kuin kotipaikkakuntansa jutut.
Ketäs Savonlinnassa kiinnostaa ne kotipaikkakunnan 'jutut'?
Kaupunkia on oikein ajamalla ajettu rapakuntoon jo ainakin viisi vuotta. Kenellekäs savonlinnalaiset ovat ymmärtämättömyydessään tai ideologiansa takia antaneet äänestyskopissa valtuutuksensa Savonlinnan seudun romuttamiseen - naapurikaupunkien hyväksi.
Sama porukka tuntuu olevan nyt hävittämässä Savonlinnasta keskussairaalaa, joka onkin kaupungimme ainoa vetonaula työpaikkanakin saada uusia lapsiperheitä Savonlinnaan asukkaiksi. Jos vielä keskussairaala annetaan hävittää, niin sitten saa aivan varmasti sanoa heipat isolle määrälle jo Savonlinnan asukkaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketäs Savonlinnassa kiinnostaa ne kotipaikkakunnan 'jutut'?
Kaupunkia on oikein ajamalla ajettu rapakuntoon jo ainakin viisi vuotta. Kenellekäs savonlinnalaiset ovat ymmärtämättömyydessään tai ideologiansa takia antaneet äänestyskopissa valtuutuksensa Savonlinnan seudun romuttamiseen - naapurikaupunkien hyväksi.
Sama porukka tuntuu olevan nyt hävittämässä Savonlinnasta keskussairaalaa, joka onkin kaupungimme ainoa vetonaula työpaikkanakin saada uusia lapsiperheitä Savonlinnaan asukkaiksi. Jos vielä keskussairaala annetaan hävittää, niin sitten saa aivan varmasti sanoa heipat isolle määrälle jo Savonlinnan asukkaita.Jokainen selväjärkinenkin tuon tajuaa ettei tästä ns.uudesta sotemallista ole pelastajaksi.
Koko homma menee vain moni mutkaisemmaksi ja kalliimmaksi kun tulee lisää yksi....maakunta, veroineen, johtajineen ja pienemmät johtajat. Päätösten teko vaikeutuu isommassa instanssissa ja siellä pienten kuntien entiset kunnat isät uppoavat isompien jalkoihin kuin pieru saharaan....se jos mikä on varmaa.
Ja muutekin tähän meidän hallitukseen luotto on aika vähissä SDP, VIHREIDEN, KEPUN sekoilujen takia...kuinka voidaandin hoitaa asioita vain VELALLA näkemättä kokonaisuutta.
Nyt muutamaksi vuodeksi HETI jäihin vihreiden ilmastoteot( Suomen osallta paremmalla tasolla kuin muilla), hävittäjähankinnat siirtää, sote jäihin ja rahat säästyy, maahan muutto tyssätä...hoidetaan ensin oma tontti kuntoon. Eu tukipaketti kumoon...ei rahoja etelän maille hussattavaksi olemattomiin menoihin ja mafian jaettavaksi eikä valtion vanhoihin velkojen hoitoihin.
SIINÄ JOITAIN JA SOTESTA LOPETTAA PUHUMINEN NIIN RAHAT SÄÄSTYY. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen selväjärkinenkin tuon tajuaa ettei tästä ns.uudesta sotemallista ole pelastajaksi.

SIINÄ JOITAIN JA SOTESTA LOPETTAA PUHUMINEN NIIN RAHAT SÄÄSTYY.Mihinkäs se persu ne kaikki rahat pistäisi? Ihanko sitä pistettäisiin vain yhteiskunta seis ja maamme rajat säppiin ja lopetettaisiin puhumasta kenellekään ja yhtään mitään.
Kuulostaapa järkevältä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen selväjärkinenkin tuon tajuaa ettei tästä ns.uudesta sotemallista ole pelastajaksi.
Koko homma menee vain moni mutkaisemmaksi ja kalliimmaksi kun tulee lisää yksi....maakunta, veroineen, johtajineen ja pienemmät johtajat. Päätösten teko vaikeutuu isommassa instanssissa ja siellä pienten kuntien entiset kunnat isät uppoavat isompien jalkoihin kuin pieru saharaan....se jos mikä on varmaa.
Ja muutekin tähän meidän hallitukseen luotto on aika vähissä SDP, VIHREIDEN, KEPUN sekoilujen takia...kuinka voidaandin hoitaa asioita vain VELALLA näkemättä kokonaisuutta.
Nyt muutamaksi vuodeksi HETI jäihin vihreiden ilmastoteot( Suomen osallta paremmalla tasolla kuin muilla), hävittäjähankinnat siirtää, sote jäihin ja rahat säästyy, maahan muutto tyssätä...hoidetaan ensin oma tontti kuntoon. Eu tukipaketti kumoon...ei rahoja etelän maille hussattavaksi olemattomiin menoihin ja mafian jaettavaksi eikä valtion vanhoihin velkojen hoitoihin.
SIINÄ JOITAIN JA SOTESTA LOPETTAA PUHUMINEN NIIN RAHAT SÄÄSTYY.taas siellä joku aivohalvauksen saanut kokoomuslainen huutelee
mites ne kokoomuslaisten yksityistämis hankkeet jotka kähmitte salassapäin kepun kanssa jotka sitten hassaantui kun ei perustuslakia osata lukea
Ei se kokoomus ollut se oli kaikki muut ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taas siellä joku aivohalvauksen saanut kokoomuslainen huutelee
mites ne kokoomuslaisten yksityistämis hankkeet jotka kähmitte salassapäin kepun kanssa jotka sitten hassaantui kun ei perustuslakia osata lukea
Ei se kokoomus ollut se oli kaikki muut !Sipilän hallituksen yksityistämisyritykset törmäsivät oikeutetusti perustuslakiin!
Savonlinnan keskussairaala onkin pidettävä edelleenkin julkisena keskussairaalana, josta saadaan kiireessäkin apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän hallituksen yksityistämisyritykset törmäsivät oikeutetusti perustuslakiin!
Savonlinnan keskussairaala onkin pidettävä edelleenkin julkisena keskussairaalana, josta saadaan kiireessäkin apua.Joku siellä sosterissa yksityistämistä osalle toimintoja ajoi
Joku joka oli ehdolla eduskuntavaaleissa ja jonkun yksityisen kanssa jo sopparitkin väännettiin ja ihan paikallisessa sanomalehdessäkin komeili etusivulla.
Ei ollut persu ei ollu kepu ei ollut demari vaan ihan joku muu puolue
Joten oleppas jo siellä trollailematta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku siellä sosterissa yksityistämistä osalle toimintoja ajoi
Joku joka oli ehdolla eduskuntavaaleissa ja jonkun yksityisen kanssa jo sopparitkin väännettiin ja ihan paikallisessa sanomalehdessäkin komeili etusivulla.
Ei ollut persu ei ollu kepu ei ollut demari vaan ihan joku muu puolue
Joten oleppas jo siellä trollailemattaOnneksi Sipilän hallitusta ei ole eikä ikinä enää tule!
Yksityistämiselle on Sanna Marinin hallituksen soteuudistuksen myötä pantu suitset, joten Savonlinnan sairaalaakaan ei kai ole kukaan yrittämässäkään yksityistää!
Toivotaan, että kaikki poliitiikastaan huolimatta tekevät kaikkensa, että Savonlinnassa säilyy toimiva keskussairaala.
- Anonyymi
Sosterin johtaja Panu Peitsaro sanoi itsensä irti – Peitsaro uskoo, että Savonlinnan sairaala ei säily kymmentäkään vuotta, jos sote-lait menevät läpi esitetyssä muodossa
- Anonyymi
Paras uutinen pitkiin aikoihin. Tämä Peitsaro ole saanut muuta aikaan kuin paljon naamakuvia itsestään lehtiin. Missä on tulokset ? Suomen kalleimmat sotekulut ja riidat joka suuntaan. Lääkäreiden joukkolähtöä sosterista huonon johtamisen seurauksena. Ei kuuntele asiantuntijoita.
- Anonyymi
Sihteerit eivät osaa lakia siellä... Puhuvat aivan omiaan tietona. Miksei näitä mummeleita päivitetä oikeilla tiedoilla.
- Anonyymi
Ai missä siellä sihteerimummeleita?
- Anonyymi
Bisnestä ei ole yltiömäinen nivelten leikkaus oman sote-alueen ihmisille. Vaikka poliitikot ja sote-pomot niin vakuuttaa.
Kun kunnissa yksi syntyy, niin 2-3 kuolee, joten verotulot vähenee. - Anonyymi
"... yltiömäinen nivelten leikkaus oman sote-alueen ihmisille"
Onpas oudosti sanottu - ihan kuin olisi leikattu liian paljon niveliä kenties Sosterin alueellako???- Anonyymi
Suomessa riittää viisi nivelten leikkaus pistettä. Näin laatu paranee. Nivelten leikkaus ei ole kiireellistä toimintaa.
- Anonyymi
En tietysti tiedä, onko Sosterin sisällä tapahtunut jotakin väärää ja laitonta ja tuhlailua. On kuitenkin varmaa, että on olemassa myös elin, jolle Sosteri on vastuussa, ja joka taho valvoo Sosterin toimia. Onko se elin toiminut oikein. En ole ainakaan kuullut, että sellainen taho olisi Sosterissa laittanut Sosteria vastuuseen tekemisistään.
Eri asia on, että aina on yksityisiä kirjoittajia, jotka levittävät väärää tai kohtuuttomasti liioiteltuja tietoja muka tosiasioina. Moni lukija menee siihen ansaan ja luulee tai uskoo sellaisen panettelun olevan sellaisenaan totta. Tuollaisen kirjoittajan todellinen motiivi saattaa olla aivan toinen. Esim . mustamaalata joku henkilö tai taho. Kun sitten ehkä on saatu henkilö eroamaan ja kirjoittelijan oma mies tilalle, niin 10 miljoonan säästöjä ei enää vaaditakaan. Ollaan hiljaa kuin kusi sukassa. "Onhan siellä nyt meitän mies asioita hoitamassa, annetaan hänelle rauha!"
Siis todelliset motiivit voivat olla aivan henkilökohtaisia. Keskusta saattaa kannattaa perinteisestä linjastaan täysin poikkeavia asioita, - sitä voi ihmetellä. Sipilä oli ja on oikein mukava mies, hyvin rikas lisäksi, mutta hänen politiikkansa ei välttämättä ole hyvää. Se näyttää pitävän ihanteena Amerikkalaista mallia, jossa verot ovat alhaiset - paljon köyhiä ja vaikeissa olosuhteissa eläviä - tuloerot suuria - ja Sote -asiat eivät yllä kaikille kansalaisille, vaan suuri osa on pudonnut sen kyydistä pois. Rikoksia ja rikollisia on paljon, samoin vankiloita. Se on vähän "kahden kerroksen mallia". Se ei ole Suomelle hyvä. Keskusta ei perinteisesti ole tällaisen mallin kannattaja. Sellaiseen ei kannata pyrkiä.
Niinpä nämä So-te kuviot liikkuvat myös näillä inhimillisillä alueilla. Hyvät ja tasaveroiset palvelut kaikille kansalaisille EI OLE samaa kuin että eri alueilla pitää olla samanhintaiset menot ja suunnilleen samaa tasoa asukaslukuun verrattuna. Eri alueet ovat hyvin toisistaan poikkeavia ja aina syntyy tilanne, jossa on suuria eroja So-te maksujen kuluissa verrattuna asukaslukuun. Silloin se on mennyt oikein. Jos taas väkisin vängätään kuluja saman tasoisiksi kaikkialla, poiketaan täysin pois siitä perusperiaatteesta, että PALVELUJEN TASO on suunnilleen samaa tasoa eri alueilla. "Samantasoiset palvelut" on oikein - "Samantasoiset kulut asukaslukuun verrattuna" on taas vastaavasti TÄYSIN VÄÄRÄ tavoite.
Katsotaan miten käy, kun uusi mies (tai nainen) ryhtyy johtamaan Sosteria. Epäilen, että ei synny "kädenkäänteessä 10 miljoonan säästöjä!". ....... !- Anonyymi
Jos johtajaksi valitaan "hyvä veli" ei muutu mikään.
Jos valitaan "Lahjomattomien Elliot Ness", niin hallinnossa ja kuluissa tuuletetaan kunnolla.
- Anonyymi
Niin, sopiva vai pätevä...
- Anonyymi
Tosiasia kuitenkin on, että Sosterin alueella asuu väestömäärään nähden paljon vanhusväestöä, jotka tarvitsevat tavallisisesti enemmän hoitoa kuin nuoret ja terveemmät, mutta siitä huolimatta jokaisen on saatava tarvitsemaansa hoitoa.
Julkinen sote kuuluu jokaiselle asukkaalle, joten pidän kunnia-asiana, että maksetaan veroja, joita tarvitaan ihan kaikkien julkisten palveluiden pyörittämiseen.
Todella törkeää räkyttämistä kuulee Savonlinnassakin kuinka verot ovat korkeita ja kuinka eläkeläiset nähdään lähes loisina, joita ei osa savonlinnalaisista haluaisi edes asuvankaan täällä.
Nythän se uusi sote ja uusi hyvinvointialue pitäisi luoda ne leveämmät hartiat toteuttamaan paremmin ja tasa-arvoisemmin sote-palveluja, joten jospa sitten nyt viimeinkin löytyisi niille jatkuvasti Sosteria ja Savonlinnan sairaalaa haukkuvillekin mieluinen ja tarvittavan taitava johtaja ... kaupunginjohtaja Laineen lisäksi.
Mielestäni Sosterin toiminta on aina ollut moitteetonta ja tietenkin toivon, että Savonlinnassa ei anneta minkään puolueen päästä politiikkansa takia vielä hävittämään kaupungillemme elintärkeää keskussairaala ja sairaanhoito-oppilaitostakin.- Anonyymi
Tosiasia kuitenkin on, että Sosterin kustannukset, tarvevakioinnin jälkeenkin, ovat asukasta kohti lähes kalleimpia Suomessa. THL:n laskemissa tarvekertoimissa on huomioitu mm.
- ikäryhmä- ja sukupuolijakaumat
- sairastavuus
- yksinäisten määrä
- alle 55-vuotiaiden työkyvyttömien määrä
- koulutustasot
- ei-työllisten määrä
- toimeentulotukiasiakkaiden määrä
Näiden kertoimien perusteella määritetyn tarvevakioinnin jälkeen siis verrataan eri alueiden kuluja. Ja silti Sosteri on tehoton ja huonosti johdettu ja kallis. Siinä on Peitsarofanien turha itkeä että kun meillä on niin ja niin paljon vanhuksia. Niin on, mutta se on siis huomioitu, ja siitä huolimatta Sosteri on tehoton ja huonosti johdettu ja kallis.
Se on totta että julkinen sote kuuluu jokaiselle asukkaalle, mutta joku järki se pitää olla kustannuksissakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia kuitenkin on, että Sosterin kustannukset, tarvevakioinnin jälkeenkin, ovat asukasta kohti lähes kalleimpia Suomessa. THL:n laskemissa tarvekertoimissa on huomioitu mm.
- ikäryhmä- ja sukupuolijakaumat
- sairastavuus
- yksinäisten määrä
- alle 55-vuotiaiden työkyvyttömien määrä
- koulutustasot
- ei-työllisten määrä
- toimeentulotukiasiakkaiden määrä
Näiden kertoimien perusteella määritetyn tarvevakioinnin jälkeen siis verrataan eri alueiden kuluja. Ja silti Sosteri on tehoton ja huonosti johdettu ja kallis. Siinä on Peitsarofanien turha itkeä että kun meillä on niin ja niin paljon vanhuksia. Niin on, mutta se on siis huomioitu, ja siitä huolimatta Sosteri on tehoton ja huonosti johdettu ja kallis.
Se on totta että julkinen sote kuuluu jokaiselle asukkaalle, mutta joku järki se pitää olla kustannuksissakin.Peitsarolla on ollut piikki auki ja kulut on sen mukaiset!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peitsarolla on ollut piikki auki ja kulut on sen mukaiset!
Vaikuttaa siltä, että edellinen kirjoittaja liioittelee! Onhan Sosterin johtajallakin esimies tai taho, joka valvoo Sosterin toimintaa, ja hyväksyy mm. menot. Eihän siellä yksi mies voi huseerata mielin määrin, ja jos voi , on vika juuri siinä tahossa , jonka pitäisi valvoa Sosterin toimintaa. Enemmän tämä vaikuttaa henkilökohtaiselta painostukselta ja toiminnalta. Voi olla ja onkin varmaan myös niin, että liiallinen keskittäminen jo itsessään lisää kuluja. Pieni on kaunista ja joskus parempi vaihtoehto kuin liian suuri. Tässä asiassa keskusta ei ole perinteisillä linjoillaan, vaan lähinnä "Amerikkalaisen mallin kannalla" , jossa pyritään pitämään nämä So-te menot mahdollisimman matalina, joka ei ole hyvä pienipalkkaiselle ja köyhemmälle väestölle vaan on mieluisaa hyvin toimeentuleville ja isopalkkaisille ihmisille, jotka muutenkin käyttävät paljon yksityistä puolta So-te asioissa. Keskusta on nyt hallituksessa ja luulisi, että se siellä ei kannata liiallista keskittämistä, koska on aikaisemmin ollut sellaista vastaan. Tulee mieleen sellainenkin ajatus, että suunnitelmissa voi olla korjaamisen varaa, niin että muutamat HVA -alueet eivät muuttuisi PahVo - alueiksi. Tällainenkin vaara on olemassa. Savonlinnan tapauksessa on nimenomaan tällainen vaara. Lisäksi näyttää siltä, että muutamat poliitikot ovat ajamassa sellaista linjaa, että hoidetaan Sote-asiat mahdollisimman halvalla. Nuorille ja terveille se näyttää hyvältä, mutta ehkä vasta vanhemmalla iällä se ei enää näytäkään hyvältä. Tämä Sote - uudistus ei näytäkään kovin hyvältä ainakaan tällaisenaan. Sitä pitäisi parantaa.

Vaikuttaa nyt että siellä väittelee muutama maailman parhaiten kaikkitietäviä
Ihmettelen vaan miksi täällä länkytätte ettekä ole sitten tekemässä sitä sote uudistusta kun noin hyvin osaatte asianne ja ole siellä sosterin hallituksessa päättämässä kuinka menot saadaan kuriin ja yhteistyö toimii sitten joka suuntaan.
Sairaanhoitoa kuvastaa täälläpäin hyvin lääkärien vannottava Hippokrateen vala
Tarkistin, että vapaa ehtoinen nykyisin, Eli se ja sama jos ei kiinnosta kuin hyvät palkat ja mukavat edut niin loppu jääkööt sitten herran haltuun. Kunhan ei sattus vaan omalla vuorolla ja siitäkin selviää kun ei ole tavoitettavissa.
Vastuunottoa ja omaa tekemistä pitäisi olla mutta kun täällä odotellaan ihmettä, kyllä sen joku toinen tekee ja pidellään palaveria ja jaellaan etukäteen tukirahoituksia eturyhmille. Jaellaan ylikalliit urakat hyväveli verkostoon ja vastuu näistä katoaa laskun maksun jälkeen.
Turhia remontteja remonttien perään ja osastojen siirtelyä paikasta toiseen vuosien saatossa, ihan muuten vaan kun näyttäs kivalle ja saadaan jäljet peiteltyä. Ainakaan ei ole ollut yhtään vuotta sosterissa viimeisen 15 vuoden aikana etteikö joku remppa olis menossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että edellinen kirjoittaja liioittelee! Onhan Sosterin johtajallakin esimies tai taho, joka valvoo Sosterin toimintaa, ja hyväksyy mm. menot. Eihän siellä yksi mies voi huseerata mielin määrin, ja jos voi , on vika juuri siinä tahossa , jonka pitäisi valvoa Sosterin toimintaa. Enemmän tämä vaikuttaa henkilökohtaiselta painostukselta ja toiminnalta. Voi olla ja onkin varmaan myös niin, että liiallinen keskittäminen jo itsessään lisää kuluja. Pieni on kaunista ja joskus parempi vaihtoehto kuin liian suuri. Tässä asiassa keskusta ei ole perinteisillä linjoillaan, vaan lähinnä "Amerikkalaisen mallin kannalla" , jossa pyritään pitämään nämä So-te menot mahdollisimman matalina, joka ei ole hyvä pienipalkkaiselle ja köyhemmälle väestölle vaan on mieluisaa hyvin toimeentuleville ja isopalkkaisille ihmisille, jotka muutenkin käyttävät paljon yksityistä puolta So-te asioissa. Keskusta on nyt hallituksessa ja luulisi, että se siellä ei kannata liiallista keskittämistä, koska on aikaisemmin ollut sellaista vastaan. Tulee mieleen sellainenkin ajatus, että suunnitelmissa voi olla korjaamisen varaa, niin että muutamat HVA -alueet eivät muuttuisi PahVo - alueiksi. Tällainenkin vaara on olemassa. Savonlinnan tapauksessa on nimenomaan tällainen vaara. Lisäksi näyttää siltä, että muutamat poliitikot ovat ajamassa sellaista linjaa, että hoidetaan Sote-asiat mahdollisimman halvalla. Nuorille ja terveille se näyttää hyvältä, mutta ehkä vasta vanhemmalla iällä se ei enää näytäkään hyvältä. Tämä Sote - uudistus ei näytäkään kovin hyvältä ainakaan tällaisenaan. Sitä pitäisi parantaa.
Et sitten kommentoinut Peitsaron johtaman Sosterin kuluja ja työilmapiiriä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten kommentoinut Peitsaron johtaman Sosterin kuluja ja työilmapiiriä?
Työilmapiiri sosterissa on tunnetusti heikko. Oletko nähnyt yhtään juttua sosterissa tehdyistä työilmapiirikartoituksista ? Niinpä. Eipä niitä tiedoteta. Tulokset ovat heikkoja. Pelolla johtamista ja vanhanaikaista hierarkiaa hierarkian päällä. Turhautunut henkilöstö. Siksi kulutkin ovat kalliit. Päälle vielä laitetaan kalliit konsulttihankkeet joita tehdään koko ajan tietämättä mitä niillä tavoitellaan syödään lopullinenkin motivaatio.
- Anonyymi
SOTE-UUDISTUS luvannut VARMISTAA meille kaikille:
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rakenteita uudistamalla varmistetaan yhdenvertainen palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa!!!
Kysely kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen kustannuksista on käynnistynyt.
- Valtion rahoitus sosiaali- ja terveyspalveluille sekä pelastustoimelle turvaa riittävien palvelujen järjestämisen.
Alueellinen kehittämistyö mahdollistetaan valtionavustuksilla jo uudistuksen valmistelun aikana ...
https://soteuudistus.fi/etusivu
Tutustutaan ja seurataan 😱 😌 😁- Anonyymi
Hienoa - asiaa, kiitos!
Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, ei entiselleen mitään saa, joten turha jänkytys ja räkyttäminen vähemmälle ja tutustumaan tulevaan soteen ja kommentoimaan sitten sitä. - Anonyymi
Kustannuksista päätellen Sosteri on tarjonnut enemmän kuin riittävät palvelut. Kun palvelut saatetaan samalle tasolle kuin muualla, niin eiköhän siinä jonkinmoista alasajoa tapahdu. Sairaalasta alkaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kustannuksista päätellen Sosteri on tarjonnut enemmän kuin riittävät palvelut. Kun palvelut saatetaan samalle tasolle kuin muualla, niin eiköhän siinä jonkinmoista alasajoa tapahdu. Sairaalasta alkaen.
Eikös ne keskustalaiset ja perussuomalaiset juuri sitä olekin kiivaimmin ajamassa, että saisivat hävitettyä Savonlinnasta vielä toimivan keskussairaalankin, ja sosterikuntalaiset Mikkelin liian kalliiksi koituneen sairaalan armoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne keskustalaiset ja perussuomalaiset juuri sitä olekin kiivaimmin ajamassa, että saisivat hävitettyä Savonlinnasta vielä toimivan keskussairaalankin, ja sosterikuntalaiset Mikkelin liian kalliiksi koituneen sairaalan armoille.
Peitsaro on epäonnistui surkeilla neuvottelutaidoillaan tässäkin. Sanelupolitiikka ja julkisuusnarsismi ei vain ole rakentava tapa toimia.
Ei päästy Pohjoiseen eikä saatu työnjakoja sinne kuten ei myöskään Länteen. Jokapaikassa kolina vain kävi.
Coksat meni pieleen, lääkäreiden rekrytointi meni pieleen. Talous meni pieleen. Muut kunnat kuin Savonlinna lähti sosterista.
Pitäisikö noilla neuvottelutaidoilla ja johtamiskyvyillä yrittää itään ?
Motissa ollaan surkeiden yhteistyötaitojen ja johtamiskykyjen seurauksena.
Sitten Suuri Johtaja alkaa vielä julistamaan tuhoa ja maailmanloppua Savonlinnalle !!
Onneksi tuollaisesta johtajasta päästään eroon.
Toivottavasti lähtee niin kauas kuin pippuri kasvaa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne keskustalaiset ja perussuomalaiset juuri sitä olekin kiivaimmin ajamassa, että saisivat hävitettyä Savonlinnasta vielä toimivan keskussairaalankin, ja sosterikuntalaiset Mikkelin liian kalliiksi koituneen sairaalan armoille.
Hankit vaan rahat niin kyllä se sairaala säilyy. Ja ne oli kyllä demaripääministeri ja demariministeri jotka oli kyllästyneet elättämään kallista Sosteria. Mikkelin sairaala voi olla liian kallis, en tiedä, mutta Essoten alueella hoito on vaan vähän maan keskiarvoa kalliimpaa, Sosterin alueella hoito on paljon maan keskiarvoa kalliimpaa. Ja tarkoitan siis tarvevakioitua hoitoa.
Mitenkähän ne muuten ollenkaan pärjää Kouvolassa? Se on yhtä suuri kuin Savonlinna ja Mikkeli yhteensä, eikä siellä ole sairaalaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hankit vaan rahat niin kyllä se sairaala säilyy. Ja ne oli kyllä demaripääministeri ja demariministeri jotka oli kyllästyneet elättämään kallista Sosteria. Mikkelin sairaala voi olla liian kallis, en tiedä, mutta Essoten alueella hoito on vaan vähän maan keskiarvoa kalliimpaa, Sosterin alueella hoito on paljon maan keskiarvoa kalliimpaa. Ja tarkoitan siis tarvevakioitua hoitoa.
Mitenkähän ne muuten ollenkaan pärjää Kouvolassa? Se on yhtä suuri kuin Savonlinna ja Mikkeli yhteensä, eikä siellä ole sairaalaa!Perätöntä tietoa kirjoittaa tuo "Anonyymi". Kyllä Kouvolassa on sairaala ja vieläpä tasokas. Sillä on hauska nimikin, POKS . Sairaalan nimi on Pohjois-Kymenlaakson Keskussairaala. Lyhenne siis POKS. Se sijaitsee Kouvolan keskuksesta noin 5,7 km luoteeseen kaupungin alueella. Lainausta Internetistä:
Se on Pohjoiskymenlaakson, johon kuuluu vain Kouvolan kaupunki, aluesairaala ja se on AVOINNA YMPÄRI VUOROKAUDEN. Kyllä se on aivan kaupungin alueella. Sokos hotellia voidaan pitää kaupungin keskuksena ja siitä on sairaalaan noin 5.7 km. Pohjoisen suuntaan. Aivan kaupunkialuetta.
Jos meiltä Savonlinnalaisilta menee kunnon sairaala , niin meillä matka sairaalaan on enemmän kuin kymmenkertainen. Savonlinnassa esim. Prismasta on jo nykyään matkaa Savonlinnan sairaalaan enemmän kuin useimmilla Kouvolalaisilla - ja tasokas sairaala voi karata Mikkeliin asti, jolloin matkaa tulee kohtuuttoman paljon lisää. Se ei ole hyvä asia Savonlinnalaisille. Toivottavasti tämä asia vielä korjataan ennen kuin ne Sote asiat toteutuvat. ..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hankit vaan rahat niin kyllä se sairaala säilyy. Ja ne oli kyllä demaripääministeri ja demariministeri jotka oli kyllästyneet elättämään kallista Sosteria. Mikkelin sairaala voi olla liian kallis, en tiedä, mutta Essoten alueella hoito on vaan vähän maan keskiarvoa kalliimpaa, Sosterin alueella hoito on paljon maan keskiarvoa kalliimpaa. Ja tarkoitan siis tarvevakioitua hoitoa.
Mitenkähän ne muuten ollenkaan pärjää Kouvolassa? Se on yhtä suuri kuin Savonlinna ja Mikkeli yhteensä, eikä siellä ole sairaalaa!Eikö sairaalaa Kouvolassa? Se on Vale! Kouvolassa on tasokas Pohjois-Kymenlaakson aluesairaala (POKS), joka palvelee kellon ympäri.
Pohjois -Kymenlaakso on kokonaan Kouvolan kaupunkia. Siis tuo tasokas sairaala Kouvolassa on myös samalla Kouvolan kaupungin oma sairaala, eikä siihen kuulu muita kuntia lainkaan. Savonlinnan kaupungissa on noin 33.000 asukasta ja samaan ryppääaseen kuuluu muita pienempiä kuntia. Niiden yhteinen asukasluku lienee ainakin 40.000 asukasta. Kyllä tällä alueella saa olla aivan oma tasokas sairaala. Liiallinen keskittäminen on nimenomaan sitä vastaan, että "kaikille asukkaille järjestetään suunnilleen saman tasoiset So-te palvelut". Huhut kertovat, että Norjassa on terveempi tapa hoitaa näitä sairaala-asioita. Niinpä mm. Utsjoelta voidaan lennättää potilas Norjaan sairaalaan saamaan hoitoa. Kyllä se varmaan maksaa mm. Utsjoen kunnalle, mutta se ei ole este, jos halutaan tarjota suunnilleen samat Sote-edut kaikille AIVAN KUTEN JULISTETAAN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö sairaalaa Kouvolassa? Se on Vale! Kouvolassa on tasokas Pohjois-Kymenlaakson aluesairaala (POKS), joka palvelee kellon ympäri.
Pohjois -Kymenlaakso on kokonaan Kouvolan kaupunkia. Siis tuo tasokas sairaala Kouvolassa on myös samalla Kouvolan kaupungin oma sairaala, eikä siihen kuulu muita kuntia lainkaan. Savonlinnan kaupungissa on noin 33.000 asukasta ja samaan ryppääaseen kuuluu muita pienempiä kuntia. Niiden yhteinen asukasluku lienee ainakin 40.000 asukasta. Kyllä tällä alueella saa olla aivan oma tasokas sairaala. Liiallinen keskittäminen on nimenomaan sitä vastaan, että "kaikille asukkaille järjestetään suunnilleen saman tasoiset So-te palvelut". Huhut kertovat, että Norjassa on terveempi tapa hoitaa näitä sairaala-asioita. Niinpä mm. Utsjoelta voidaan lennättää potilas Norjaan sairaalaan saamaan hoitoa. Kyllä se varmaan maksaa mm. Utsjoen kunnalle, mutta se ei ole este, jos halutaan tarjota suunnilleen samat Sote-edut kaikille AIVAN KUTEN JULISTETAAN.Ajat muuttuvat, ja sairaalat niiden mukana. Anonyymi Eilen 23:48 lienee hiukan ennakoinut. Itä-Savon tunnuksilla pääsee lukemaan myös Kouvolan Sanomia. Kannattaa seurata sieltä miten sairaalatilanne tulee Kouvolassa kehittymään. Voi olla että vielä on Kouvolassa sairaalassa leikkaustoimintaa, mutta näyttäisi siltä että ei ole kauaa...
"Lukijalta: Miksi ei Ratamoon saada leiko-yksikköä, joka oli aikanaan Poksissa?
On ollut keskustelua tulevasta Ratamo-sairaalasta ja sen palveluista. Lähinnä ihmetystä herättää, että miksi uuteen sairaalaan ei saada minkäänlaista leikkaustoimintaa."
- Anonyymi
Kouvola on Suomen suurin kaupunki, jossa ei ole omaa keskussairaalaa.
Kouvolassa on asukkaita 81 778 (31. heinäk. 2020)
J- Anonyymi
Kouvolan kaupunki yksin muodostaa Pohjois-Kymenlaakson - alueen ja kaupungissa on tasokas sairaala, jossa on myös yöpäivystys. Sairaala on "Pohjois-Kymenlaakson-Aluesairaala" (POKS). Siis ei yliopistollinen sairaala mutta muuten tasokas sairaala yöpäivystyksineen. Näin on Internetin mukaan. Onko sielläkin joku "alasajo" meneillään. Tuskin sentään niin tapahtuu. Toivottavasti ei sielläkään tehdä tyhmyyksiä. Kummallinen ajattelu on saanut valtaa sielläkin, mutta uskon vahvasti, että Kouvolassa tasokas sairaala yöpäivytyksineen säilyy. Maailmalla olevista huonoista malleista ei pitäisi ottaa oppia. Minun puolestani se voisi otta nimekseen Keskussairaala, aluesairaalan sijaan. Tosin n imi ei ratkaise vaan laatu. Kouvolassa siis on sairaala yöpäivystyksineen ja vieläpä tasokas ja niin varmaan pitääkin olla.

Ainakin leikkaustoiminta on loppumassa.

Mainitset tekstissäsi neljä kertaa että Kouvolan sairaala on "tasokas"? Miten se tasokkuus ilmenee käytännössä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin leikkaustoiminta on loppumassa.
Siellä näyttää olevan menossa samanlainen kiista kuin Savonlinnassa. Siellä ilmeisesti rakennetaan uutta sairaalaa ja sen sen alkuperäistä suunnitelmaa on muutettu, ja mahdolliseti uuden sairaalan kokoa on pienennetty alkuperäisestä suunn itelmasta. Internetin mukaan siellä on vielä toiminnassa mm. yöpäivystys kuten Savonlinnassakin. Palveluja ollaan siirtämässä ilmeiseti Kotkaan. Kyllä on kumma juttu. Ei se ole hyvä kehityssuunta sielläkään. Ei siitä kannata ottaa mallia. Sehän ei toteuta niitä kauniita jatuksia, joita esitetään kun uutta So-te mallia ajetaan sisään. Ei sillä tavalla saada samantasoisia palveluja kaikille kansalaisille. Taitaa olla vielä kesken suunnitelmat siellä. Samoin ne ovat täällä Savonlinnassa. Ei ole varmaa, että uusi So-te suunnitelma toteutuu sellaisenaan. Siihen tarvittaisiin muutoksia. Se suunnitelma ei toteuta sitä, mitä niissä esittelyissä mainitaan. Sehän on ihmisten pettämistä. Narrataan ihmisiä ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitset tekstissäsi neljä kertaa että Kouvolan sairaala on "tasokas"? Miten se tasokkuus ilmenee käytännössä?
MITEN KOUVOLASSA?
Uusien tietojen mukaan Kouvolan kaupungissa (joka yksin muodostaa Pohjois-Kymen- laakson alueen) on tätä nykyä Pohjois-Kymen Sairaala (POKS) , jossa lienee edelleen mm. yöpäivystys. Siis samaan tapaan kuin Savonlinnassa. Se edustaa silloin kohtuullista tasoa. Tosin luin Internetistä, että leikkaukset ja synnytykset on viety pois, eli siirretty Kotkaan. Tätä vähän ihmettelen. Savonlinnassa sentään leikataankin potilaita. Omalla kohdalla viime aikoina kaksi kertaa. Se kyllä näyttä siltä, että myös Kouvolassa So-te palveluja ollaan heikentämässä. Tätä en tiennyt. Tämä kyllä viittaa siihen, että So-te uudistus ei tällä tavalla menetellessään toteuta omia lupauksiaan, eli heikentää ja huonontaa So-te palveluja joillakin alueilla, ei suinkaan pyrikään tarjoa,maan samantasoisia palveluja kansalaisille.
Kouvolan sairaalan potilas kirjoitti: "On hyvä, kun on sairaala omassa kaupungissa. Jouheva ja hyvä palvelu. Todella väärin, että Kotkas vei leikkaukset ja synnytykset."
Siis sielläkin on sairaalan tasoa laskettu, mutta yöpäivystys ilmeisesti on. Tällä tavalla So-te uudistus ei toteuta niitä tavoitteita joita se ilmoittaa mainostaessaan itseään. Kyllä So-te uudistus joutuu vielä tarkasteluun, ei ole varmaa, että se toteutuu käytännössä.
Eli ei totedu tämä: "SOTE-UUDISTUS LUVANNUT varmistaa meille kaikille sosiaali ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rakenteita uudistamalla varmistetaan YHDENVERTAINEN palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa.
Toistaisesti ei toimita niin kuin on luvattu tämän So-te uudistuksen kanssa. Luvataan toista ja tehdään toista. Näinhän tuo on tulkittava. - Anonyymi

Toistaisesti ei toimita niin kuin on luvattu tämän So-te uudistuksen kanssa. Luvataan toista ja tehdään toista. Näinhän tuo on tulkittava.Jos 80 000 asukkaan Kouvola ei pysty säilyttämään tehokasta sairaalaa, niin vaikea uskoa että 30 000 asukkaan Savonlinnassa säilyisi kallis, tehoton ja huonosti johdettu sairaala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MITEN KOUVOLASSA?
Uusien tietojen mukaan Kouvolan kaupungissa (joka yksin muodostaa Pohjois-Kymen- laakson alueen) on tätä nykyä Pohjois-Kymen Sairaala (POKS) , jossa lienee edelleen mm. yöpäivystys. Siis samaan tapaan kuin Savonlinnassa. Se edustaa silloin kohtuullista tasoa. Tosin luin Internetistä, että leikkaukset ja synnytykset on viety pois, eli siirretty Kotkaan. Tätä vähän ihmettelen. Savonlinnassa sentään leikataankin potilaita. Omalla kohdalla viime aikoina kaksi kertaa. Se kyllä näyttä siltä, että myös Kouvolassa So-te palveluja ollaan heikentämässä. Tätä en tiennyt. Tämä kyllä viittaa siihen, että So-te uudistus ei tällä tavalla menetellessään toteuta omia lupauksiaan, eli heikentää ja huonontaa So-te palveluja joillakin alueilla, ei suinkaan pyrikään tarjoa,maan samantasoisia palveluja kansalaisille.
Kouvolan sairaalan potilas kirjoitti: "On hyvä, kun on sairaala omassa kaupungissa. Jouheva ja hyvä palvelu. Todella väärin, että Kotkas vei leikkaukset ja synnytykset."
Siis sielläkin on sairaalan tasoa laskettu, mutta yöpäivystys ilmeisesti on. Tällä tavalla So-te uudistus ei toteuta niitä tavoitteita joita se ilmoittaa mainostaessaan itseään. Kyllä So-te uudistus joutuu vielä tarkasteluun, ei ole varmaa, että se toteutuu käytännössä.
Eli ei totedu tämä: "SOTE-UUDISTUS LUVANNUT varmistaa meille kaikille sosiaali ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rakenteita uudistamalla varmistetaan YHDENVERTAINEN palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa.
Toistaisesti ei toimita niin kuin on luvattu tämän So-te uudistuksen kanssa. Luvataan toista ja tehdään toista. Näinhän tuo on tulkittava.Itse tulkitsen niin, että ei yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa tarkoita sitä, että ne järjestetään hinnalla millä hyvänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse tulkitsen niin, että ei yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa tarkoita sitä, että ne järjestetään hinnalla millä hyvänsä.
Yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa jokaiselle kansalaiselle!
Niin se valitettavasti on, että eri alueilla Suomessa on yksi jos toinenkin palvelu erihintaista, mutta juuri yhdenvertaisuus takaa, että jokaiselle ihmiselle järjestetään samanalaista hoitoa asuipa sitten missäpäin Suomea tahansa.
Sote-uudistuksen tavoitteena on YHDENVERTAISUUS kaikille koko Suomessa!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse tulkitsen niin, että ei yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa tarkoita sitä, että ne järjestetään hinnalla millä hyvänsä.
Tulkitse mitä tulkitset, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet uudistetaan juuri sen takia, jotta voidaan taata yhdenvertainen palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa.
Mutta veroja maksettava edelleenkin, että voidaan säilyttää hyvinvointivaltion julkiset palvelut.
Mutta löytyyhän maailmasta maita, joissa selviää vähemmälläkin verojen maksulla ja paksummalla lompakolla, vaikkapa esim. Trumplandia ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulkitse mitä tulkitset, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet uudistetaan juuri sen takia, jotta voidaan taata yhdenvertainen palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa.
Mutta veroja maksettava edelleenkin, että voidaan säilyttää hyvinvointivaltion julkiset palvelut.
Mutta löytyyhän maailmasta maita, joissa selviää vähemmälläkin verojen maksulla ja paksummalla lompakolla, vaikkapa esim. Trumplandia ...Näinhän se varmasti on. Ihan yhdenvertaiset palvelut on saatavilla asut sitten Pelkosenniemellä siinä SEOn naapurissa taikka Kuopiossa Puijonlaakson Nesteen naapurissa. Siis saatavilla sitten kun sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet uudistetaan.
PS.
Albert Einstein on sanonut että ihmisten tyhmyys on loputon luonnonvara. Mietippä sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se varmasti on. Ihan yhdenvertaiset palvelut on saatavilla asut sitten Pelkosenniemellä siinä SEOn naapurissa taikka Kuopiossa Puijonlaakson Nesteen naapurissa. Siis saatavilla sitten kun sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet uudistetaan.
PS.
Albert Einstein on sanonut että ihmisten tyhmyys on loputon luonnonvara. Mietippä sitä.Niin se vaan on, kun tietyt poliitikot halusivat Savonlinnan seudun pysyvän Etelä-Savona, niin toisilla se yhdenvertaisuuden matka tullee ajan kanssa pitenemään.
Tarvitaan uusia ja oikeasti Savonlinnan kaupungin parhaaksi politikoivia asukkaita kaupungin päättäjiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se varmasti on. Ihan yhdenvertaiset palvelut on saatavilla asut sitten Pelkosenniemellä siinä SEOn naapurissa taikka Kuopiossa Puijonlaakson Nesteen naapurissa. Siis saatavilla sitten kun sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet uudistetaan.
PS.
Albert Einstein on sanonut että ihmisten tyhmyys on loputon luonnonvara. Mietippä sitä.Pelkosenniemen kunta näkyy mainostavan nettisivuilla, että
Pelkosenniemen kunta luo kuntalaisille edellytykset hyvälle elämisen laadulle ja turvalliselle, viihtyisälle asumiselle.
Ja eikös siellä ole valittu kuuluisat Kulmuni ja Kärnä Juuso edustamaan pelkosenniemeläisten (onko vielä yhdeksääsataa asukasta) asioita eduskunnassa.
Kulmunilla tuo tuntui olevan ainakin iso probleema Savonlinnan sairaalan säilymisestä ...
- Anonyymi
Tämä Sosterin tehottomuus on kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Olin joku aika sitten tilaisuudessa jossa oli katsaus sairaanhoitopiirien viime vuoden tapahtumiin. Sosterin osio herätti yleistä hilpeyttä.
Ensin Sosterista todettiin:
"Keväällä kysyntä väheni huomattavasti, kun korona tuli Suomeen. Potilaat eivät hakeutuneet tavallisten vaivojensa takia ensiapuun." Myös hoitopäivien määrä oli laskenut, 17,8 %, toiseksi eniten kaikista sairaanhoitopiireistä.
Sitten todettiin, että edellisestä huolimatta henkilöstökulut ovat nousseet eniten koko maassa, 8,9 %, keskiarvon ollessa 2,5 %.- Anonyymi
Kyllä Nousiaisessa ja Peitsarossa varmaan vikoja on, mutta ei ainakaan talousmiehen vikaa!
- Anonyymi
tuohan kertonee aikapaljon henkilöstöpolitiikasta ja hallinnosta
Oliko miten eriteltynä hallintokulut? varmaan reilu nousu niissäkin. - Anonyymi
Sosteri on erittäin surkeasti johdettu laitos. Tuloksena tehottomuus. Siitä syystä Suomen kalleimmat verot ja maksut Savonlinnassa. Tätä tosiasiaa on vain hyssytelty, piiloteltu ja annettu Sosterin johdon viedä keskustelu muihin asioihin mediassa. Onneksi ei enään tarvitse näitä kuluja olla maksamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuohan kertonee aikapaljon henkilöstöpolitiikasta ja hallinnosta
Oliko miten eriteltynä hallintokulut? varmaan reilu nousu niissäkin.Peitsaro on kyllä kilpeään kiillotellessaan osteskellut railakkaasti konsultti- ja viestintäpalveluita. Kannattaisiko niitä vähån selvitellä ?
- Anonyymi
Kaikki muuttuu ...
Sote-uudistus vaikuttaa merkittävästi kuntien toimintaan ja talouteen. Se vaikuttaa muun muassa kuntien tehtäviin ja niitä koskevaan rahoitukseen, verotusoikeuteen ja valtionosuusjärjestelmään, omaisuuteen, velkoihin ja sopimuksiin sekä henkilöstöön.
Sote-uudistuksen seurauksena kuntien toiminnan kustannukset vähenevät ja käyttötalousmenoista siirtyy pois noin puolet.
Pitkällä aikavälillä oleellisin kuntavaikutus on, että väestön ikääntymiseen ja sairastavuuteen liittyvät kustannukset ja niistä seuraavat kuntatalouteen kohdistuvat riskit siirtyvät POIS yksittäisten kuntien vastuulta!!!!!!!!
HiioHOI!- Anonyymi
Että saadaan niitä julkisisia palveluja yhdenvertaisesti ympäri Suomea.
- Anonyymi
Tämä onkin hyvä uutinen, koska sosteri taitaa nyt viedä jo lähes 70 prosenttia kaikista kaupungin menoista. Sittenhän kaupunki voi vihdoinkin laskea sietämättömän korkeita veroja ja maksuja, joiden takia täältä veronmaksajat häipyvät muualle.

Kirjoitteletko mutu-tuntumalla vai mistä tietosi peräisin?
Populistisesti heittelemällä ei enää pitkälle pötkitä. Nykyään vaaditaan oikeaa tietoa jo Savonlinnassakin ja savonlinnalaisetkin ...
"Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosterin toimintakulut kasvoivat viime vuonna edellisestä alle 300 000 euroa, kuntayhtymä tiedottaa.
Toimintakulujen kasvuprosentti on alle 0,2 ja erittäin maltillinen muihin sairaanhoitopiireihin verrattuna.
Talousarvio alittui kaikilla tulosalueilla. Yli- tai alijäämää ei tullut. Jäsenkunnat saivat tilinpäätöksen yhteydessä hyvitystä 4,7 miljoonaa euroa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitteletko mutu-tuntumalla vai mistä tietosi peräisin?
Populistisesti heittelemällä ei enää pitkälle pötkitä. Nykyään vaaditaan oikeaa tietoa jo Savonlinnassakin ja savonlinnalaisetkin ...
"Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosterin toimintakulut kasvoivat viime vuonna edellisestä alle 300 000 euroa, kuntayhtymä tiedottaa.
Toimintakulujen kasvuprosentti on alle 0,2 ja erittäin maltillinen muihin sairaanhoitopiireihin verrattuna.
Talousarvio alittui kaikilla tulosalueilla. Yli- tai alijäämää ei tullut. Jäsenkunnat saivat tilinpäätöksen yhteydessä hyvitystä 4,7 miljoonaa euroa."Onko koko vuoden numerot jo julkaistu? Kuntaliitto on julkistanut tammi-elokuu 2020 ja sen mukaan Itä-Savon shp:n
Toimintatuotot 49,53 M€, kasvua -5,6 %
Myyntituotot jäsenkunnilta 45,34 M€, kasvua -4,7 %
Toimintakulut 51,45 M€, kasvua 1,4 %
Henkilöstökulut 18,48 M€, kasvua 8,9 %
Loppuvuosi on mennyt sitten hyvin? Vai onko syy se kun jossain luki että ei ole käynyt potilaita, ja aika on mennyt peukaloiden pyörittämiseen niin silloinhan ei tule kuluja kuin palkat ja muut kiinteät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko koko vuoden numerot jo julkaistu? Kuntaliitto on julkistanut tammi-elokuu 2020 ja sen mukaan Itä-Savon shp:n
Toimintatuotot 49,53 M€, kasvua -5,6 %
Myyntituotot jäsenkunnilta 45,34 M€, kasvua -4,7 %
Toimintakulut 51,45 M€, kasvua 1,4 %
Henkilöstökulut 18,48 M€, kasvua 8,9 %
Loppuvuosi on mennyt sitten hyvin? Vai onko syy se kun jossain luki että ei ole käynyt potilaita, ja aika on mennyt peukaloiden pyörittämiseen niin silloinhan ei tule kuluja kuin palkat ja muut kiinteät?Hyvinvointialueen rahoitus pohjautuu alueelta siirtyviin sote-kustannuksiin!!!
Talousarvion 2021 ulkoiset kulut ovat yhteensä 190,8 miljoonaa euroa ja ulkoiset tuotot 193 miljoonaa euroa.
Ulkoisten kulujen kasvu on erittäin maltillista, 0,9 % vuoden 2020 talousarvioon verraten.
Kasvu muodostuu ainoastaan kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen palkankorotuksista, joiden vaikutus on yhteensä 1,1 miljoonaa euroa
Valtion rahoitus hyvinvointialueille pohjautuu siihen, millaiset alueen siirtyvät sote-kustannukset ovat.
Hyvinvointialueen toiminnan ja kuntalaisten palvelujen kannalta keskeistä on, että säästöt eivät jo ennakkoon vie resursseja tulevaisuuden sote-palveluilta!!!
https://www.sosteri.fi/yhtymavaltuusto-hyvaksyi-talousarviomuutoksen-vuodelle-2020-ja-talousarvion-vuodelle-2021-aanestyksen-jalkeen/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointialueen rahoitus pohjautuu alueelta siirtyviin sote-kustannuksiin!!!
Talousarvion 2021 ulkoiset kulut ovat yhteensä 190,8 miljoonaa euroa ja ulkoiset tuotot 193 miljoonaa euroa.
Ulkoisten kulujen kasvu on erittäin maltillista, 0,9 % vuoden 2020 talousarvioon verraten.
Kasvu muodostuu ainoastaan kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen palkankorotuksista, joiden vaikutus on yhteensä 1,1 miljoonaa euroa
Valtion rahoitus hyvinvointialueille pohjautuu siihen, millaiset alueen siirtyvät sote-kustannukset ovat.
Hyvinvointialueen toiminnan ja kuntalaisten palvelujen kannalta keskeistä on, että säästöt eivät jo ennakkoon vie resursseja tulevaisuuden sote-palveluilta!!!
https://www.sosteri.fi/yhtymavaltuusto-hyvaksyi-talousarviomuutoksen-vuodelle-2020-ja-talousarvion-vuodelle-2021-aanestyksen-jalkeen/Tässä nyt on se ero että sinä kirjoitat tämän vuoden talousarviosta ja tuo edellinen kirjoittaa viime vuoden toteutuneista. Mikä mahtaa olla selitys 8,9% kasvulle henkilöstökuluissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinvointialueen rahoitus pohjautuu alueelta siirtyviin sote-kustannuksiin!!!
Talousarvion 2021 ulkoiset kulut ovat yhteensä 190,8 miljoonaa euroa ja ulkoiset tuotot 193 miljoonaa euroa.
Ulkoisten kulujen kasvu on erittäin maltillista, 0,9 % vuoden 2020 talousarvioon verraten.
Kasvu muodostuu ainoastaan kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen palkankorotuksista, joiden vaikutus on yhteensä 1,1 miljoonaa euroa
Valtion rahoitus hyvinvointialueille pohjautuu siihen, millaiset alueen siirtyvät sote-kustannukset ovat.
Hyvinvointialueen toiminnan ja kuntalaisten palvelujen kannalta keskeistä on, että säästöt eivät jo ennakkoon vie resursseja tulevaisuuden sote-palveluilta!!!
https://www.sosteri.fi/yhtymavaltuusto-hyvaksyi-talousarviomuutoksen-vuodelle-2020-ja-talousarvion-vuodelle-2021-aanestyksen-jalkeen/Tämä on tätä harhaisaa tiedotusta, jossa ”unohdetaan” että Rantasalmi ja Sulkava ovat siirtäneet terveyspalvelunsa ostot pois sosterista terveystaloyhtiölle. Terveystalo taas ostaa enään paljon vähemmän sosterista kuin aikoinaan Rantasalmi ja Sulkava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä nyt on se ero että sinä kirjoitat tämän vuoden talousarviosta ja tuo edellinen kirjoittaa viime vuoden toteutuneista. Mikä mahtaa olla selitys 8,9% kasvulle henkilöstökuluissa?
Talousarvioraami vuodelle 2021 on vuoden 2020 talousarviotaso, johon on lisätty ainoastaan kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) palkankorotukset.
Näiden vaikutus on 1,1 miljoonaa euroa.
Kasvua vuoden 2020 talousarvioon verraten on 0,9 %.
Vuodelle 2020 tulee talousarviomuutos.
https://www.sosteri.fi/sosterin-hallitus-kasitteli-taloutta-ja-palveluasumisen-hinnantarkistuksia/
Hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät linkistä
https://isshp10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202048
Kannattaa tutustua tarkkaan ja aloittaa vasta sen jälkeen kritisointi ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talousarvioraami vuodelle 2021 on vuoden 2020 talousarviotaso, johon on lisätty ainoastaan kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) palkankorotukset.
Näiden vaikutus on 1,1 miljoonaa euroa.
Kasvua vuoden 2020 talousarvioon verraten on 0,9 %.
Vuodelle 2020 tulee talousarviomuutos.
https://www.sosteri.fi/sosterin-hallitus-kasitteli-taloutta-ja-palveluasumisen-hinnantarkistuksia/
Hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät linkistä
https://isshp10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202048
Kannattaa tutustua tarkkaan ja aloittaa vasta sen jälkeen kritisointi ...Tämä ei vielä selitä viime vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana tapahtunutta henkilöstökulujen 8,9% nousua. Mikä lie tämän melko reippaan nousun syy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei vielä selitä viime vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana tapahtunutta henkilöstökulujen 8,9% nousua. Mikä lie tämän melko reippaan nousun syy?
Kysy suoraan Sosterilta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei vielä selitä viime vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana tapahtunutta henkilöstökulujen 8,9% nousua. Mikä lie tämän melko reippaan nousun syy?
Johdon bonukset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johdon bonukset?
Täällä on päätösvalta!
Ylintä päätösvaltaa sairaanhoitopiirissä käyttää valtuusto. Valtuustoon kuuluu 18 jäsentä, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Valtuusto päättää muun muassa toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista ja perusteista, hallinnon järjestämisen perusteista, kuntayhtymän palveluista ja maksuperusteista sekä muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista. Valtuuston tehtäviin kuuluu myös hyväksyä tilinpäätös ja valita kuntayhtymän tilintarkastajat.
https://www.sosteri.fi/sosteri/organisaatio/yhtymavaltuusto/
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110964
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892