Jos olisitte

ymmärtäneet sen kuinka järkyttäviltä muutamat viime vuodet ovat tuntuneet ja antaneet ihmiselle elämisen ja työntekemisen rauhan, siinä työpaikassa missä hän mieluiten olisi töitä tehnyt niin tilanne olisi nyt aivan toinen. Mutta ette suostuneet kuuntelemaan hänen hätäänsä, miksi ette? On täysin mahdotonta olal tekemisissä yhdenkään sellaisen ihmisen kanssa, joka on ollut "mukana" rikkomassa niin monella tapaa. Alun alkaen kaikki meni pieleen, koska tapa millä on "toimittu" monet vuodet ei ollut todellakaan hyväksyttävä. Sekin on tehty selväksi, että rahalla ei voi ns. ostaa. Pakit tulee satavarmasti jokaiselle ns. rikkojalle aina. Jos ns. auttaminen ei lopu, aletaan olla siinä pisteessä että elämänhalu loppuu kokonaan! Koko ns projektin pitää loppua ja ihmisen pitää saada elää rauhassa ja saada tehdä töitä rauhassa. Luottamus ihmisiin on mennyt kokonaan, koska yksityiselämää on häiritty niin kauan kaikenlaisella ns. esityksellä. Kun sitä näkee tai kuulee vähänkin tuntuu todella pahalta ja se aiheuttaa suunnatonta ahdistusta aina kun sitä huomaa tapahtuvan. Älkää enää rääkätkö enenpää. Kuolema on istunut olkapäillä kauan kaiken sen takia mitä on "pakotettu" kokemaan vastoin omaa tahtoa! Ei ole mahdollista asettua kenenkään toisen asemaan hänen ongelmissaan, kun on rikottu niin kauan. Kestää vuosia selvitä monen kauhean vuoden kokemuksista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuten totta, mutta tiettyjä sanomisia ei ymmärrä, kuten, no paria lausetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ymmärtäneet sen kuinka järkyttäviltä muutamat viime vuodet ovat tuntuneet ja antaneet ihmiselle elämisen ja työntekemisen rauhan, siinä työpaikassa missä hän mieluiten olisi töitä tehnyt niin tilanne olisi nyt aivan toinen. Mutta ette suostuneet kuuntelemaan hänen hätäänsä, miksi ette? On täysin mahdotonta olal tekemisissä yhdenkään sellaisen ihmisen kanssa, joka on ollut "mukana" rikkomassa niin monella tapaa. Alun alkaen kaikki meni pieleen, koska tapa millä on "toimittu" monet vuodet ei ollut todellakaan hyväksyttävä. Sekin on tehty selväksi, että rahalla ei voi ns. ostaa. Pakit tulee satavarmasti jokaiselle ns. rikkojalle aina. Jos ns. auttaminen ei lopu, aletaan olla siinä pisteessä että elämänhalu loppuu kokonaan! Koko ns projektin pitää loppua ja ihmisen pitää saada elää rauhassa ja saada tehdä töitä rauhassa. Luottamus ihmisiin on mennyt kokonaan, koska yksityiselämää on häiritty niin kauan kaikenlaisella ns. esityksellä. Kun sitä näkee tai kuulee vähänkin tuntuu todella pahalta ja se aiheuttaa suunnatonta ahdistusta aina kun sitä huomaa tapahtuvan. Älkää enää rääkätkö enenpää. Kuolema on istunut olkapäillä kauan kaiken sen takia mitä on "pakotettu" kokemaan vastoin omaa tahtoa! Ei ole mahdollista asettua kenenkään toisen asemaan hänen ongelmissaan, kun on rikottu niin kauan. Kestää vuosia selvitä monen kauhean vuoden kokemuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu