Aihe

Kainuulaisten NATO kannatus rajussa nousussa

Anonyymi

Kainuuseen saatava Naton tukikohta, näin saadaan eläkeputkesta poistetuille työntekijöille töitä, tukikohdan työllisyysvaikutus olisi merkittävä. Samalla säästettäisiin puolustusmenoissa kun Natomaana saisimme aseistusta halvemmalla.

https://www.youtube.com/watch?v=O8YUvKQ6cL0

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jukka Tarkka tulkitsee, että että Suomen tavoite on todella hyödyntää Natoon liittymisen mahdollisuutta, ja ”esteet sen tieltä halutaan raivata jo etukäteen”.

      Historioitsija, valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka pitää Ruotsin uutta Nato-linjausta suurena ja merkittävänä muutoksena.

      ”Ruotsi seuraa Suomen perässä, ja sellaisesta ei aikaisemmin kukaan ole edes unta nähnyt. Suomi on kuitenkin edelleen puoli askelta pidemmällä kuin Ruotsi”, Tarkka kirjoittaa Facebookissa.

      Tällä viikolla päätetyn uuden linjauksen mukaan Ruotsin valtiopäivät vaatii nyt hallitusta asettumaan Suomen tavoin niin sanotun Nato-option taakse. Nato-optio tarkoittaa, että Ruotsi ei hakeutuisi Naton jäseneksi, mutta ylläpitää aktiivisesti mahdollisuutta hakeutua puolustusliiton jäseneksi.

      Tarkka tulkitsee, että Suomessa syksyllä julkaistu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko sen sijaan osoittaa, että Suomen tavoite on todella hyödyntää Natoon liittymisen mahdollisuutta, ja ”esteet sen tieltä halutaan raivata jo etukäteen”.

      ”Natoon liittymisestä ei selonteossa enää käytetä sievisteleviä kiertoilmauksia vaan sitä sanotaan Natoon liittymiseksi. Jos päätös siitä joskus tehdään, se on ”tarkoitus tehdä reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden”. Tämä on kaiken turvallisuuspolitiikan peruslogiikkaa, ja siltä polulta poikkeaminen on vaarallista”, hän kommentoi.

      Selonteon mukaan Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä on Naton avoimien ovien politiikan (NATO’s Open Door Policy) jatkuminen, eli jäsenyysmahdollisuuden säilyminen avoimena Naton edellytykset täyttäville maille.

      ”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden. Yhteistyön kautta saavutetulla yhteensopivuudella varmistetaan, ettei mahdolliselle liittymiselle muodostu käytännön esteitä”, selonteossa sanotaan.

    • Anonyymi

      Yhdessä olemme vahvempia, yksin emme pärjää.

    • Anonyymi

      Kannattaa valmistautua rauhaan, ei sotaan. Sitäpaitsi jenkkisotilaat vie meidän naiset, ne viimeisetkin.

    • Anonyymi

      Jos suomalaiset todella haluavat lisää jännitettä itä-rajalle niin liittymällä Naton täysjäseneksi se pomminvarmasti onnistuu. Ajatellaanpa tilannetta, että Suomi liittyisi Naton jäseneksi, Kajaanista tulisi väistämättä yksi Suomen suurimmista tukikohta paikkakunnista ja nyt tyhjillään ja lähes käyttämättä oleva Paltaniemen lentokenttä olisi täynnä Nato-hävittäjiä ja koptereita. Se olisi samalla komento Kremlille, että lisää rautaa Suomen kohdalle itä-rajan taakse. Tätäkö Nato-intoilijat haluavat?

      • Anonyymi

        Kävikö niin kaikkialla muualla entisten Varsovanliiton maiden rajoilla jotka liittyivät Natoon? Miksi ne liittyivät Natoon? Joku syyhän siihen oli!
        Ei kai Venäjä ole niin raivoagressiivinen että puuttuisi Suomen sisäisiin asioihin, eihän? Mitä väliä sillä on missä kohtaa Venäjän aseet olisivat?
        Jos oikeasti syttyisi sota niin puolueettomat maat vallataan ensimmäisenä, missä remmissä haluaisimme olla, Venäjän vallan alla vai läntisten demokratioiden joukossa?


    • Anonyymi

      Täällä ei ole montaakaan isoa työnantajaa joten kaikki ovat tervetulleita jotka tuovat rahaa ja hyvinvointia Kainuuseen. Samalla paranisi Suomen turvallisuustilanne.

      • Anonyymi

        Töitä täällä tarvitaan että koko Suomi pysyy asuttuna.


    • Anonyymi

      Heh heh heee....

      • Anonyymi

        Loppuiko Putinin palkolliselta sanat.


    • Anonyymi

      Ihmettelen kyllä että taas on samaa ajattelua mitä ennen talvisotaa, Venäjällä varustaudutaan voimakkaasti mutta täällä ei saisi laittaa tikkua ristiin turvallisuuden suhteen? Ihmisillä on vaan niin pirun lyhyt muisti! Enää ei muisteta mitä tapahtui viimeksi, Saksan avulla juuri ja juuri selvisimme itsenäisinä. Turha luulla että tulevaisuudessakaan yksin pärjäisimme.

      • Anonyymi

        Ei se luultavasti ole muistista kiinni vaan siitä että sotien jälkeen neukkupropaganda vääristeli totuutta niin paljon että kaikki ihmiset eivät vieläkään ymmärrä että Neuvostoliitto oli se todellinen sotasyyllinen aivan yhtä paljon kuin Saksakin, ja että Suomi oli se joka oikeasti rauhaa halusi.


    • Anonyymi

      Eiköhän ne tukikohdat tulisi ihan muualle kuin sinne lintukotoon, kateelisten prikaati saa keikkua tuossa ihan omalla painollaan etelästä tuumaillaan.

      • Anonyymi

        Huhun mukaan suunnitteilla myös Kajaaniin. Nato luvannut tuplata samaan rahaan hävittäjien määrän mihin Suomi sitoutunut ostopäätöksessään.


    • Anonyymi

      Ei meidän tarvitse Natoon liittymistä pelätä yhtään sen enempää kuin muidenkaan maiden jotka ovat jo siihen liittyneet. Natoon vaan ja sassiin, vakuutus on otettava ennen kuin palaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muusikko Pave Maijanen, 70, on kuollut

      "Talvella 2018 hän sai ALS-diagnoosin. Ensioireet hän huomasi syksyllä 2018. Tuolloin Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, ett
      Maailman menoa
      106
      5086
    2. Sofia muutti hotelliin ilmaiseksi

      "Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar Sofia Belorf, 30, olisi muuttanut helsinkiläiseen luksushotelliin äskettäin. Seiskan saamien tietojen mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      1610