Tämmöistä rupesin pähkäilemään : Olen ollut erään telakan asiakas vuosia ja perussetti on aina tehty. Nosto, moottorin huolto, pohjan pesu, glykolit,säilytys kylmässä hallissa ja muu vakiosetti. Tänä vuonna vene vaihtui, mutta telakka ei, ja vene on kooltaan ja tyypiltään muuten liki edellisen kaltainen,mutta sisämoottorin sijaan on perämoottori. Tilasin vanhan kaavan mukaan systeemit telakoinnille, mutten erikseen maininnut glykolien laittamista sitä vaativiin kohteisiin enkä esim. perätulpan avausta veden tyhjennystä varten. No, jostain oli ilmaantunut pilssiin vettä liki 30 litraa,saattaa olla tietysti pesun jäljiltä,koska rannassa sitä ei ollut. Anyway, tyhjennetty ei oltu ja onneksi tajusin katsoa ennen mahdollisia pakkasia ja jäätymistä. Glykoleita ei oltu vesivessaan eikä kannenpesupumppuun myöskään laitettu ja täten yritin ne itse sinne törpätä. No, kysymys kuuluukin : Olinko tyhmä, kun en tajunnut pyytää näitä toimenpiteitä tehtäväksi, vaan oletin että ne tehdään aina. Vai olisiko telakan mielestänne pitänyt ne tehdä kysymättä, kyseessähän on kuitenkin toimenpiteitä, joiden laiminlyöminen jäädyttää aika paljon veneestä...
Täsmennyksenä : olen ihan tyytyväinen kokonaisuudessaan telakan toimintaan enkä moiti heitä, vaan ihan opetuksena ja ojennuksena itselleni haen vastausta kysymykseen : pitäisikö jokainen toimenpide ilmoittaa aina erikseen ja onko siihen joku kuluttajansuojaan tai vastaavaan liittyvä syy ?
Master Finn
Täsmennyksenä : olen ihan tyytyväinen kokonaisuudessaan telakan toimintaan enkä moiti heitä, vaan ihan opetuksena ja ojennuksena itselleni haen vastausta kysymykseen : pitäisikö jokainen toimenpide ilmoittaa aina erikseen ja onko siihen joku kuluttajansuojaan tai vastaavaan liittyvä syy ?
Master Finn
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siksi teenkin yleensä venehommat itse niin ei tarvitse jälkeenpäin stressata. Ne on niin yksinkertaisia juttuja enkä ole riippuvainen huoltojen aikatauluista.
Olet sitten hyvin varustautunut. Onko sinulla kiskot ja vetotraktori vai oletko hommannut jonkun 10-20 tommim raanan jolla hoidat veneen noston ja laskun?
Ei soutuveneeseen tartte kuin ottaa airot pois ja kääntää nurinpäin.
Näin toimin itsekkin, kun on verraten monimutkainen vene ja talvihuoltokohteita on paljon.
Jos tekisi listan huoltomiehelle, johon perusluottamus kehkeytynyt, niin voisin uskaltaa antaa.
Olen päätynyt itsehuoltamaan pettymysten jälkeen ja oppinut nauttimaan siitä osana veneilyä ja antaa se tiettyä tyydytystä, kun on oppinut ja osaa käytännön hommiakin.
Lisäksi 70-80€ tuntipalkan säästö itselle aineista ja tarvikke hinnoista -50 alennus vs huoltofirman hinnoittelu on mukava bonus, vaikka kokonais veneilybudjetissa melko mitätön.
Kannattaa ihan ensimmäiseksi katsoa ihan paperilta, mitä palveluita on tilattu. Ilman sitä ei voi vastuuta voi päätellä. Sen uskallan kuitenkin sanoa ettei telakan pidä tehdä asioita, joista ei ole sovittu koska se ei saa tehdä niitä ilman lupaa eikä se myöskään voi laskuttaa niistä, jos niistä ei löydy tilausta.
Jos palvelua ei ole tilattu eikä tehty, niin vastuu on ilman muuta veneen omistajalla. Kun vene vaihtuu, omistajan pitää tietenkin itse selvittää, mitä se tarkoittaa huollon ym. suhteen.
Sen veden alkuperän selvittämiseen kannattaa käyttää hieman aikaa. Kolme ämpärillistä on paljon pelkästä pesusta. Tosin en tiedä onko minkä tyyppinen vene on kyseessä.
Muutaman metrin pituiseen veneeseen sen sijaan voi helpostikin piilottaa 30 litraa vettä ilman, että sitä on pilssissä näkyvissä. Vesi lähtee liikkeelle veneen kallistuessa vaikka ankkuriboxista ja valuu pilssiin. Pahimmassa tapauksessa veneessä on joku kaksoispohja tms rakenne, joka on rikki ja täynnä vettä.