Koronajoulu

Nyt järki käteen ihmiset! Loimaalla tulee taatusti olemaan koronalinkoja joulun aikaan. Miksi suosituksia ei voida noudattaa? Sukulaisia ja tuttavia kutsutaan kylään sankoin joukoin. Jos joku on niin tyhmä että kutsuu niin ei kai sillon tarvitse olla niin tyhmä että kohteliaisuudesta menee toisen kotiin?
2387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei se korona tartu samassa tilassa olemisella, joten kyllä voi tavata sukulaisia ja ystäviä kunhan huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja pyritään hillitsemään omia maneereita ettei tule hiplailtua suotta ihoa, silmiä, nenää, suuta sekä ei aivasteta ja yskitä päin toisia. Monen kohdalla varmaan helpommin sanottu kuin tehty, mutta kyllä tätäkin käyttäytymistä pystyy muuttamaan. Näin pitäisi toimia muutenkin, oli sitten koronaa tai ei. Ei siinä maskikaan paljon auta, jos kaikki muut toimet on ihan pielessä.

lajijasuris

Äänestä
  • Väärin. Tarttuu hengitysilman mukana. Harvalla on kotona tilaa niin, että jos kylässä on 10 extrahenkilöä oman perheen lisäksi, pystytään 1-2m turvavälejä pitämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin. Tarttuu hengitysilman mukana. Harvalla on kotona tilaa niin, että jos kylässä on 10 extrahenkilöä oman perheen lisäksi, pystytään 1-2m turvavälejä pitämään.

    Voi ehkä jollain superherkällä tarttua joo. Muutenhan tartuntoja pitäisi olla nykyistä paljon paljon enemmän eikä tavisten maskit muuten auta sitten mitään, koska ne ei ole hengityssuojaimia, vaan suojaa lähinnä puhuessa syntyviltä pisaroilta.

    lajijasuris

    Äänestä

Täyttä humpuukia koko pandemiahöpsötys! Ihmiset ovat näköjään täysin erkaantuneet luonnosta. Meidän kuuluu elää ja kuolla, ei elämästä selviä hengissä. Luonto pitää huolen että heikot karsiutuu ja se täytyy tapahtua että jälkipolvikin saa mahdollisuuden. Sori siitä

Äänestä

Näistä kommenteista näkee hyvin miksi korona jatkaa vaan leviämistään. Kun ei välitetä.

Äänestä

Minä alan olla jo luovuttamassa. Ei tällaisessa maailmassa ole mitään miksi taistella.
Olen keväästä lähtien elänyt suositusten mukaan. Kesälläkin, vaikka silloin moni unohti koko koronan.
Aina vaan on näitä muista piittaamattomia ihmisiä. On tyhmyys vai itsekkyys syy?
Käsittämätöntä vastuuttomuutta.

Äänestä

Espanjassa on ollut maskiPAKKO kesästä saakka, luulisi taudin siis hävinneen sieltä. Mutta kuinkas asia nyt onkaan... Herätkää ihmiset vai sanoisinko lampaat.

Äänestä

Samat ihmiset jotka ei vaan välitä ja jotka ei ”usko” koronaan jättää varmaan rokotteen ottamatta ja riskeeraa kaikkien muiden terveyden.

Äänestä
  • Olen sitä mieltä, että heidän ei pidä myöskään hoidattaa itseään julkisella puolella., jos korona iskee. Sairastakoon koronan hamaan tappiin asti kotona.
    Tai sitten yksityispuolelle hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että heidän ei pidä myöskään hoidattaa itseään julkisella puolella., jos korona iskee. Sairastakoon koronan hamaan tappiin asti kotona.
    Tai sitten yksityispuolelle hoitoon.

    Samaa mieltä! Jos ei ole valmis ottamaan vastuuta yhteiskunnan hyväksi niin turha ruikuttaa mitään itselleen vastineeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että heidän ei pidä myöskään hoidattaa itseään julkisella puolella., jos korona iskee. Sairastakoon koronan hamaan tappiin asti kotona.
    Tai sitten yksityispuolelle hoitoon.

    Justiinsa. Ja tämä koskee varmasti sitten myös ylipainoisia ja tupakoitsijoita . Koska oma valinta.

    Äänestä

Mitenkäs se korona näihin kaiken kieltäjiin edes iskisi kun ei sitä ole ?

Äänestä
  • Lääkäri sanoi uutisissa et jos on paljon allergioita astmaa uym kannattaa jättää rokotus väliin, koska voi olla että saa siitä sit allergisen reaktion.
    Tiedä sit mikä on paras

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääkäri sanoi uutisissa et jos on paljon allergioita astmaa uym kannattaa jättää rokotus väliin, koska voi olla että saa siitä sit allergisen reaktion.
    Tiedä sit mikä on paras

    Ehkä, ainakin jos on herkkyyttä anafylaksialle, mutta jotkut pistoskohdan punoitukset ja kipuilut nyt on pieni haitta. Toisaalta kaikissa rokotuspaikoissa on valmius hoitaa vaikeitakin reaktioita, tottakai. Tämähän on ihan rutiinia terveydenhuollossa.

    lajijasuris

    Äänestä

  • Siis mitä ei ole koronaa vai. Kyllä sitä ihan varmaan on ja loimaalla paljonkin näin pieneksi paikkakunnaks

    Äänestä

Saapa nähdä miten koronaluvut kohta pomppaa...

Äänestä

Pomppaa varmasti vuoden alussa. Reissussa olleet sairastuu, ulkomaalainen työvoima palaa Suomeen töihin. Nyt on sitten vaarana loppua testit.
Rokotus toivottavasti menee jouhevasti.
On kyllä outoa ettei ole järjen käyttöä vaan heitetään roskiin rokotepullo jossa on vielä rokotetta annos. Läpinäkyvässä pullossa.
Pitääkö nykyään todellakin kaikki ohjeistaa , eikä järkeä voi käyttää.
Sama kuin koko koronan aikana. Oli havaittavissa ettei osata yhtään ajatella järjellä.
Maski souvit ym. Sitten syytetään hallitusta omasta tyhmyydestä.

Äänestä

Nyt on sitten uudet vuodetkin juhlittu isoilla porukoilla. Kyllä ne tartunnat kohta pomppaa.

Äänestä
  • Johan Loimaalla taitaa olla 68 todettua tartuntaa. Iso luku pienelle kaupungille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan Loimaalla taitaa olla 68 todettua tartuntaa. Iso luku pienelle kaupungille.

    Joo just kans katoin et 68 on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo just kans katoin et 68 on.

    Tässä ei edes vielä näy joulun ja uudenvuoden tartunnat. Oma lukunsa on ne, jotka ei mene testiin koska ”tavallista flunssaa” tämä vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä ei edes vielä näy joulun ja uudenvuoden tartunnat. Oma lukunsa on ne, jotka ei mene testiin koska ”tavallista flunssaa” tämä vaan on.

    Niinpä ei ole kaikki tartunnat vielä julki nyt 69

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo just kans katoin et 68 on.

    Loimaalla on pakolaisia, sekä oikeita työssäkäyviä maahanmuuttajia paljon. Siksi luvut on korkeat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt järki käteen ihmiset! Loimaalla tulee taatusti olemaan koronalinkoja joulun aikaan. Miksi suosituksia ei voida noudattaa? Sukulaisia ja tuttavia kutsutaan kylään sankoin joukoin. Jos joku on niin tyhmä että kutsuu niin ei kai sillon tarvitse olla niin tyhmä että kohteliaisuudesta menee toisen kotiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu