Sydän vaikeroi mutta vaijennan sen äänen

Kaikki haaveet haihtuvat pois yksi kerrallaan, niistä muistot himmeät vain elää saa.
Surusydämein on salaisuus.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Surujen työntäminen piiloon ei tee hyvää pitkällä aikajänteellä. Etkö voisi puhua hänen kanssa tai kertoa jollekin ystävälle.

Äänestä

Laulun sanoja voisi olla kaikki tyyni?

Äänestä
  • Sen verran ehdin sinkkuvuosina leikkiä noita kissa-hiiri-leikkejä, että oman kokemuksen perusteella voin sanoa ettei niistä mitään ikinä kehity. Suurin osa oli molemminpuoleisesti sellaisia tapauksia, että hengailtiin nyt paremman puutteessa, mutta jollain tasolla tiedettiin että mitään vakavampaa ei ikinä tule kehittymäänkään. Valitettavasti ap:n kannalta tuo heidän tarinansa taisi olla juuri tällainen ainankin miehen osalta.

    Äänestä

Valitettavan monen tarinaa tulkitsi Topi ja Toivottomat.

Äänestä

Harmi kun nuoret miehet vain rikkovat sydämen eivätkä ole valmiita omistautumaan rakkaudelle...

Äänestä
  • Se riippuu susta

    Ei nyt suruisia säveliä

    Äänestä

Hänen silmiään en pysty kuvaamaan..
Keijukin miettii usein pojan kauniita silmiä ja niitä ihastuttavia katseita, mitä poika keijuun joskus loi..
Haaveilijahan keiju luonteeltaan toki onkin. Onhan se joskus aika harmillistakin, mutta toisaalta myöskin elämä ilman haaveita olisi aika puuduttavaa ja ankeaa.
Eikä keiju taida olla ainut haaveilija, tämäkin paikka on pullollaan höpsöjä haaveilijoita. Ja hyvä niin. Ihmiskunnalla on vielä jotain toivoa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikki haaveet haihtuvat pois yksi kerrallaan, niistä muistot himmeät vain elää saa.
Surusydämein on salaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu