Luottamuksen katoaminen on

Anonyymi

Ikävimpiä henkilökohtaisia tragedioita joita ihmiselle voi sattua sairauksien jälkeen.

Itsellä katosi kyky luottaa 2011 vuonna ja siitä
Eteenpäin oon elänyt seisten tyhjän päällä. Alustalla jota ei ole. Miettikää tunnetta että olisitte ilmassa korkealla, eikä jalkojenne alla olisi alustaa. Ei mitään tukevaa pintaa millä seisotte tuntien varmuutta. Jalkojenne alla vain ääretön tyhjyys ja mielessä vain epävarmuus ja pelko kuinka saattaa käydä kun liikahdat. Alkaako pudotus ns. Jyrkänteeltä alas kohti tuhoa.

Oon rakentanu luottamusta kaikkeen uudelleen tän 10 vuotta. Aluksi epäluottamus kohdistui aivan kaikkeen. Kaikkeen mihin ikinä tarvitaan uskoa. Uskoa toisiin ihmisiin, uskoa osaamiseen, uskoa hyvyyteen, uskoa elämään. Jne.

Oon aika pitkälle päässyt luottamuksen korjaamisessa vaikka lisää on myös särjetty menneen railon liimauksieni päälle.

Tällä viikolla töissä koin hetken jolloin asiakas oli hiukan uhkaava päihtyneenä ja vakiasiakas siinä mulle sitten sanoi kun olin jo itse aikeis puuttua asiaan että ”älä huoli vartija on jo haettu. Ei hätää”

Tunsin yhtäkkiä tunteen jota en oo aikoihin tuntenu. Mä uskoin. Sisälleni tuli rauhallinen olo. Tunsin luottamusta.

Mulla on usein tunne että sanoja sanotaan koska niin nyt vain kuuluu sanoo, mut niitä ei tarkoiteta. Ne ei tuu tapahtuun. Sisälleni jää turvattomuus ja epäluuloisuus. Koen ettei tuon käsiin voi asioita luottaa kun ei ne tapahdu. Itse pitää hoitaa jotta asia hoituu oikeestikin.
Mut tässä tapauksessa uskoin ja se tunne kun luotti et muut huolehtii että turvallisuus ja järjestys säilyy toi sisälleni jotain tunnetta joka kai oli sitä luottamusta jonka joskus kadotin. Sellainen sisäinen rauha.

Katsoin kun vartija tuli ja otti tyypin mukaansa vieden ulos.. mietin itsekseni miten oudolta tuntuu kun asioista ei tarvikaan selvitä ihan yksin vaan lähellä on ihmisiä jotka auttaa.

Mun sisälläni on luottamisen kyky koska se oli sinne rakentunu lapsena, mutta se hajosi julmuuden takia. Se kuitenkin on siellä ja jonain päivänä on taas entisensä. Tunsin sen rauhan kerran joten se ei oo kadonnu. Se vaan on tiukemmin lukossa koska suojelen itseäni

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Läpikäyn samankaltaista prosessia ja olo on jo vahvistumaan päivittäin, hitaasti mutta varmasti. Tsemppiä sinulle tuntematon.

      - Sivusta

    • Anonyymi

      Kannattaa pitää visusti lukossa :)

      sivusta

      • Anonyymi

        Harvinaista että osoitat ei_mia mulle täällä
        Empatiaa ja mukavuuttakin. Yleensö vaan auot turpaas ja haukut ! Hienoa nähdä et tunnet joskus
        Myötätuntoa muita kohtaan. Olen siis aloittaja


      • Anonyymi

        Visusti suu kiinni 🤐


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaista että osoitat ei_mia mulle täällä
        Empatiaa ja mukavuuttakin. Yleensö vaan auot turpaas ja haukut ! Hienoa nähdä et tunnet joskus
        Myötätuntoa muita kohtaan. Olen siis aloittaja

        Jankutat miastasi kun en ole :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jankutat miastasi kun en ole :D

        Noloo toi pakkomielteesi saada minut rakastetukses. Naisesta ei tuu miasi pillun nuoliaa ja valitettavasti miasi ikäkin on niin paljon että miehenäkään se ei kelpaa mulle. 45 v on liikaa


    • Anonyymi

      Kiitos, tunnistin itseäni tuosta.

      • Anonyymi

        Semmosta se tapahtuu kun seurustelukumppani mustasukkaisuuttaan kontrolloi, kyttää, valehtelee että häneen voi luottaa ja seläntakana käyttää henkilökohtaisia papereitani, tilitietojani, sotuani, sähköpostiani ja puhelinnumeroani omiin tarkoituksiin joiden vaikuttimena on
        Mustasukkaisuus.

        Lisäksi löi turpaan ja haukkui mitä kovimmin sanoin
        Päivittäin valveilla oloajasta 80 %

        Lisäksi käytti vielä seksuaalista väkivaltaa. Eli väkivalloin raiskasi mustasukkaisuuden ajamana.

        Kertoili myös mustasukkaisuuden ajamana että hän viettää öitään exänsä luona ja nukkuu hänen kanssaan. Raivostuen täysin kun en hermostu ollenkaan ja alkaa haukkuun ja lyömään väittäen että petän kun en reagoi mustasukkaisesti

        Miksi olisin edes reagoinu? Läpinäkyvä yritys tehdä mua mustasukkaiseksi kun itse on. En ole tyhmä! Mutta temppuna on väkivaltaa mua kohtaan josta en tykkää!

        Kyllä se rikkoi luottamuksen aivan kaikkeen.

        Jo se et mun henkilötietoja käytettiin väärin erilaisissa tilanteissa ilman mun suostumusta oli törkee temppu 2 kk tapailukumppaniltani. Kyllä hajosi luottamus aivan kaikkeen


      • Anonyymi

        Esim. Henkilötiedoillani rekisteröidyttiin erilaisiin nettipalveluihin ja vuorattiin asunto. Joka oli törkee temppu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. Henkilötiedoillani rekisteröidyttiin erilaisiin nettipalveluihin ja vuorattiin asunto. Joka oli törkee temppu

        No huh huh sanon vain.

        sivusta mies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No huh huh sanon vain.

        sivusta mies.

        Tuskin on ihme että hiukan meni luottamus palasiksi.

        Inhoan mustasukkaisia ihmisiä. En luota yhtään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. Henkilötiedoillani rekisteröidyttiin erilaisiin nettipalveluihin ja vuorattiin asunto. Joka oli törkee temppu

        Teithän rikosilmoituksen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teithän rikosilmoituksen?

        Miestrolli lie vuorannut itse kämppänsä foliolla, että harhaisuutta ei tulisi ruokkia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestrolli lie vuorannut itse kämppänsä foliolla, että harhaisuutta ei tulisi ruokkia.

        Meinaatko että tosielämässä ei mustasukkaiset miehet tapa, pahoinpitele, kosta, tee ilkivaltaa jne. Kaunaisuuttaan?

        Missä pullossa sä oikein elät? Elämä ei oo mitään prinsessasatua. Eikä rakkaus ole unelmienprinssin ja prinsessan kanssa elää yhdessä onnellisena elämänsä loppuun
        Asti.

        Sun on pakko olla joku 13 v jos niin kuvittelet.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe