Väheneekö Vanhoillislestadiolaisuuden kannattajamäärä?

Mielestäni ratkaiseva virhe tapahtui 60-80 luvuilla, jolloin tiukka maallikkolinja valtasi liikkeen. Toimitalojen rakentamisen sijaan olisi pitänyt korostaa toisista välittämistä, sosiaalista yhteyttä, yhteisöllisyyttä ja kristillistä rakkautta - oppia unohtamatta. Tiukka linja ehkäisykieltoineen sai kyllä liikkeen kannattajamäärän hetkellisesti kasvuun, mutta nämäpä äänestävät jaloillaan, eivätkä pysy liikkeessä. Perälauta vuotaa!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Köyhyys niittää jo satoa. Todella monet vl-perheet ovat nyt taloudellisesti todella kovilla. Joulukin painaa päälle ja monissa perheissä ei ole edes varaa joulukinkkuun. Ahdinko on kova. Diakonia-apuakaan ei riitä kaikille tarvitseville. Monissa kodeissa on nyt suuri hätä. Luopumustakin on ollut paljon. Väsymyksen alla monella ei riitä enää voimat uskomiseen. On ollut ilmassa paljon kapinamieltä. Siinä, missä naapureilla voi olla rahaa yltäkylläisesti suuresta lapsimäärästä huolimatta, toisessa perheessä nähdäänkin nälkää. Rahat eivät ole jakaantuneet tasaisesti. Rikkaillakin on loputon suo köyhiä autellessaan. Niimpä moni rikaskin väsyy ja luopuu uskostaan.
Tästä syystä jo liikkeen kannatus tulee romahtamaan.

Äänestä
  • Ehkäisykielto on pitkälti syynä, miksi perheissä nähdään nyt nälkää. Perheet ovat suuria ja elatus pitkälti miehen vastuulla. Edes keskituloinen ei selviä tehtävästä kunnialla ja vaikeuksissa ollaan heti, jos mies joutuu työttömäksi tai työkyvyyttömyyseläkkeelle. Sittenkin on pakko ottaa jokainen lapsi vastaan!!!! Älytöntä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkäisykielto on pitkälti syynä, miksi perheissä nähdään nyt nälkää. Perheet ovat suuria ja elatus pitkälti miehen vastuulla. Edes keskituloinen ei selviä tehtävästä kunnialla ja vaikeuksissa ollaan heti, jos mies joutuu työttömäksi tai työkyvyyttömyyseläkkeelle. Sittenkin on pakko ottaa jokainen lapsi vastaan!!!! Älytöntä!

    Tätä se ihmis- usko teettää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkäisykielto on pitkälti syynä, miksi perheissä nähdään nyt nälkää. Perheet ovat suuria ja elatus pitkälti miehen vastuulla. Edes keskituloinen ei selviä tehtävästä kunnialla ja vaikeuksissa ollaan heti, jos mies joutuu työttömäksi tai työkyvyyttömyyseläkkeelle. Sittenkin on pakko ottaa jokainen lapsi vastaan!!!! Älytöntä!

    Vieläkö se on pakkovalinta, ainakin suuret 5 lapsiset perheet ovat pitkään olleet vähenemässä? Mielestäni todella suuria perheitä on enää harvassa. 80-luvun alussa lapsia vilisi Suviseurakentällä kuin Vilkkilässä kissoja. Niissä ryhmäkuvissa, joita silloin oli tapana, oli enemmän lapsia kuin aikuisia. Tosiasiassa nyt varmasti ehkäistään, mutta siitä ei varmana pidetä ääntä.

    Voi olla, että reaalinen ostovoima on tosiasiassa leikkaantunut huomattavasti. Inflaatiota laskettaessa otetaan huomioon kaikkea turhaa. Miten nopea dataliittymä puhelimessa on ei täytä vatsaa, vaateta tai lämmitä asuntoa.

    - AP

    Äänestä

  • Vaikka asiasta olisi erimieltä, on kansan ja kansantalouden kannalta hyvä asia, että suomalaisia tulevia veronmaksajia saadaan lisää. Niille vaan pitäisi saada töitä ja lapsiperheille pitäisi taata edes perustoimeentulo. Maahanmuutto ei ole ratkaisu, kielimuurin ja voimakkaiden kulttuurierojen takia.
    - AP

    Äänestä

Rakaiseva virhe tapatui silloin kun Raattamaa keksi jnjv-mantran. Silloin lestadiolainen herätys muuttui taikauskoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni ratkaiseva virhe tapahtui 60-80 luvuilla, jolloin tiukka maallikkolinja valtasi liikkeen. Toimitalojen rakentamisen sijaan olisi pitänyt korostaa toisista välittämistä, sosiaalista yhteyttä, yhteisöllisyyttä ja kristillistä rakkautta - oppia unohtamatta. Tiukka linja ehkäisykieltoineen sai kyllä liikkeen kannattajamäärän hetkellisesti kasvuun, mutta nämäpä äänestävät jaloillaan, eivätkä pysy liikkeessä. Perälauta vuotaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu