Onko ajokoirani pilalla?

Anonyymi

Minulla on ajokoira, jonka kanssa olen harjoitellut metsästystä kohta parin kauden ajan. Se on vuoden ja 10 kuukautta vanha nyt kirjoittamishetkellä. Sille on ammuttu kaksi jänistä tällä kaudella. Sen kanssa on treenattu metsästyskauden aikana 1-2 kertaa viikossa.Aivan ehdoton leijonanosa treenistä on ollut paikallaan istumista.

Vaikka koira ajaa jänistä sellaisen löytäessään, on sen kylmähaku tuskastuttavan heikkoa. Se on tehnyt joitakin puolen tunnin mittaisia hakuja sekä ainakin yhden tunnin mittaisenkin vähän aikaa sitten. Surullisen usein ''haku'' on kuitenkin tietä pitkin juoksemista enintään muutaman sadan metrin päässä omistajasta. Tieltä metsään tehdään enintään sadan metrin lenkkejä.

Viime aikoina on käynyt ilmi, että jos yritän hardcore-tyyliin istua paikallani pimeästä pimeään, käy koira lopulta makaamaan kuusen alle. Siellä se odottelee sitten kotiin lähdön aikaa. Koiraa ei ole yleensä lainkaan vaikea saada metsästä autoon, vaan se juoksee heti sisään kun ovi aukeaa. Kuusen alle menoa ei tapahdu, jos maastoa vaihtaa vaikkapa tunnin välein.

Koira on selkeästi ilmavainuinen ylösottaja. Se ei ole juurikaan kiinnostunut jäljistä eikä suostu yöjälkeä selvittämään pitkiä matkoja. Koira on myös hyvin tiukka: Ääntä ei irtoa, jos ajettavan elukan jälki on kymmenenkin minuuttia vanhaa.

Oma arvioni, että olen pilannut koiran kylmähaun kävelemällä sen kanssa kun se oli pieni. Olen kokematon kouluttaja enkä ymmärtänyt, kuinka kirjaimellisesti se paikallaan istumisen ohje hakua treenatessa olisi tullut ottaa. Toisaalta tutuillani on toimivia koiria, ja heidän mukaansa koiran kanssa voi kävellä vaikkapa marjanpoiminnan merkissä pienimuotoisesti eikä se pilaa hakua. Tällaisia vinkkejä saatuani minun on ollut vaikea päättää missä ''raja'' kulkee kävelemisen osalta.

Olisin kiinnostunut kuulemaan tarinoita niiltä, joilla on ollut vastaavanlaisia kokemuksia!

Tuliko koirastasi vielä myöhemmässä iässään käyttöpeliä? Miten jouduit muuttamaan harjoittelukuvioita.

Entä olisiko nyt mitään mieltä yrittää vain treenata koiran kanssa sitä missä se on hyvä?

Se on parhaimmillaan nopea ylösottaja, ja jos isäntä vain liikuskelee koiran mukana maastossa, jaksaa se touhuta koko päivän tylsistymättä. Sillä tavalla tämän koiran kanssa on ainakin mahdollista harjoittaa jonkinlaista metsästystä.

8

1106

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuorihan tuo koira on vielä. Jotenkin tuntuu, että sitä jännittää/pelottaa häipyä isännästään pitkäksi aikaa. Onko koiralla ikävä kokemus ollut metsässä ja hakee isännästä turvaa?
      Metsässä koiran kanssa kävely tuo koiralle turvaa ja luottamusta ympäristöön. Jos taas mies ei juuri irtaudu tieltä se voi olla nuorelle koirallekin hankalaa.
      Kun koira jää ihmisen lähelle makuulle eikä lähde hakuun, niin siinä on selkeä epäluulon merkki ilmeisesti yksin jäämisestä.
      Minun mielestä vaan reilua kävelyä koiran kanssa metsässä eikä odottelua.
      Parin vuoden päästä se palkitaan ja koiralle metsä ja jänikset on se mieluisin paikka heti tuvan lämpimän pedin ja ruokakupin jälkeen.

      • Anonyymi

        Rotu jäi kertomatta.Toisen hyvän koiran parina harjoitelua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rotu jäi kertomatta.Toisen hyvän koiran parina harjoitelua

        Koira on juossut jonkun verran isänsä ja äitinsä kanssa. Silloin epävarmuudesta ei ole tietoakaan. Jänistäkin ovat ajaneet porukassa.


    • Anonyymi

      Hei!

      Kiitos vastauksesta ja näkökulmasta.

      Kyseessä on siis suomenajokoira! Yritän jalkautua koiran mukaan vastaisuudessa enemmän. Kävelen hissukseen, ja aina kun koira häviää näkyvistä pysähdyn paikalleni. Ehkä se siitä oppii luottamaan ukon läsnäoloon.

      En muista yhtäkään tapausta missä koira olisi selkeästi pahoittanyt mieltään metsäretkellä. Lienee kuitenkin todennäköistä, että jotain sellaista on joskus tapahtunut.

      Koira on perusluonteeltaan ehkä hieman arka, sisäkoirana hyvin kiltti. Ehkä kysymys on osaltaan myös sen persoonallisuudesta. En aio menettää toivoani koirani suhteen, se on muodostunut kuitenkin läheiseksi metsätoveriksi. Jänistäkin se ajaa innokaasti, jos kohdalle sattuu.

    • Anonyymi

      Itsellä tällä hetkellä kolme ajokoiraa. Emä ja kaksi sen pentua. Kaikki yksilöitä. Emä lähtee niin kauas, että löytää jäniksen, itsekseen, uros pitää paremmin yhteyttä, mutta melko laaja hakuinen, narttupentu kohtuu hakija, mutta edellytys juuri kuvaamasi, eli pitää pikku hiljaa liikkua mukana.
      Yritän sanoa, että koirat on yksilöitä. Mikä sopii yhdelle, ei toimi toisella. Neuvoisin, että kokeile ihmeessä kuvailemaasi "kössöttelyä" metsässä. Kun koira hakee, pysähdy ja kun tulee luokse, siirry vähän.
      Oma narttupentu saattaa pitkään kestävän haun aikana (esim. Iltapäivällä, kun jälki sulan kelin aikaan heikko tai sadekelillä), kysäistä, että missä olet ja kun sanoo, esi, etsi vain, yleensä jänis löytyy, mutta varmistaa, että en ole häipynyt. Muut ei niin tee. Joku sanoo varmasti, että huono koira, mutta ajaa välillä 2-3 tuntia lähes ilman hukkaa, eikä tule käskemättä pois. Joten jos muuten tykkäät koirastasi, etsikää yhdessä teille sopiva tyyli metsästää. Mielestäni ei ole yhtä tai kahta oikeaa tapaa. En itsekkään jaksa istua tunti tolkulla paikallani, vaan köpsehdin siinä lähellä, missä koira etsii. Aika kuluu kivasti luontoa tarkkaillen. Ja vielä (avaan pandoran lippaan), usein keli, maasto, yms. seikat huomioiden tunninkin sujuva ajo on hyvä ajo. Tärkeintä, että on itse tyytyväinen koiraansa 😊

    • Anonyymi

      Kävin tänään metsällä. Navakahko kaakkoistuuli ja suvikeli. Liikuin tässä ketjussa kerrottujen vinkkien mukaisesti koiran kannassa aina eteenpäin sen tultua yhteyttä ottamaan, mutta vain vähän kerrallaan. Pisimmät hakulenkit metsässä n. 350 metrin päässä. Koira vaikuttaa tekevän lenkin aina tuulen puolelle.

      Hyvin löytyi tällä tavalla jänis koiran eteen ja se ajaa posottelikin sitä toista tuntia katkoineen. Pääsin näkemään pupun, mutten ampumaan.

      Yhtä kaikki, tällaisella ennakoitavissa olevalla hakutyylillä voi miellyttävän tarkasti käydä kohdealueen läpi nopealla tahdilla. Tulee mieleen kanakoiralla metsästys, mutta kävellä tarvitsee paljon vähemmän.

      Jatkanen treenaamista kuvaamallani tavalla. Itsevarmuutta tällainenkin varmasti koirassa kehittää ja eipähän käy kummallekkaan metsästäjälle aika pitkäksi. Kiitos vaan neuvoista kaikkille ketjuun vastanneille!

      • Anonyymi

        Mukava kuulla kuinka homma etenee.
        Ei muuta kun kovia ajoja ja tuuria pitkäkorvien kanssa.
        Hyvää joulua ja mukavaa uuttavuotta 2021 myös eränkäynnin merkeissä!


    • Anonyymi

      👍Mukava kuulla, että taas ajo. Tuon ikäinen koira kehittyy koko ajan. Ensi syksynä menee taas paremmin.
      Hyvää Joulua kaikille ajokoira- ja koirahenkilöille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      145
      1145
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      118
      1032
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      214
      770
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      63
      715
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      706
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      588
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      57
      541
    Aihe