Asioita tullut niin paljon ja vauhdilla vastaan

Pitkään tuntui siltä, että en jaksa taakkaani kantaa. En tiennyt mitä tehdä, tai mistä lähteä liikkeelle. Nyt minulle on tuotu työkaluja eteen. Kunhan vaan suostun ne näkemään ja ottamaan vastaan. Vaikka olenkin jo nähnyt sen, kuinka paljon on omassa elämässäni pielessä, muusta puhumattakaan, olen saanut nyt uutta toivoa. Toipuminen on sittenkin mahdollista. Mutta se vaatii työtä ja paneutumista itseltäni. Kokonaan uudelleenohjelmointia aivoihin. En uskonut aluksi sen olevan edes mahdollista, mutta tämä on parempaa kuin mikään koskaan aikaisemmin. Vaikka sattuu välillä ja itkettää. Kiitos Herralle, hän näki ja kuuli rukoukseni. Kiitos, että sain uskon ja uuden elämän. 🙏
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

🤭 🤭 🤭 🤭 🤭 🤭 Minäkin kannatan sitä ettei tule mitään yllätyksiä jouluna niin juttelen takiaisen kanssa ja yritän saada häntä rauhoittuu ettei se sitten suutu paljon.

Äänestä

Ymmärrän mistä puhut!
Onneks on aina toivoa ja Jumalaan on myös hyvä turvata💖

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pitkään tuntui siltä, että en jaksa taakkaani kantaa. En tiennyt mitä tehdä, tai mistä lähteä liikkeelle. Nyt minulle on tuotu työkaluja eteen. Kunhan vaan suostun ne näkemään ja ottamaan vastaan. Vaikka olenkin jo nähnyt sen, kuinka paljon on omassa elämässäni pielessä, muusta puhumattakaan, olen saanut nyt uutta toivoa. Toipuminen on sittenkin mahdollista. Mutta se vaatii työtä ja paneutumista itseltäni. Kokonaan uudelleenohjelmointia aivoihin. En uskonut aluksi sen olevan edes mahdollista, mutta tämä on parempaa kuin mikään koskaan aikaisemmin. Vaikka sattuu välillä ja itkettää. Kiitos Herralle, hän näki ja kuuli rukoukseni. Kiitos, että sain uskon ja uuden elämän. 🙏

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu