"olette" katsoneet koko tilannetta vain "teidän" näkökulmasta, kysymättä koskaan mitä henkilö itse olisi halunnut ja miten olisi pitänyt toimia, että olisi kunnioitettu yksityisyyttä. Hyvin paljon sellaisia vuosia ollut, mitkä ovat saaneet aikaan vain surua ja elämisen ilon menettämisen. Kuusi ja puli vuotta sitten tapahtunut lopetti lähes kaiken. Kun ihminen jätetään normaalin arjen ulkopuolelle, ei elämässä näe enää valoa ollenkaan, liittyy viimeisiin puoleentoista vuoteen. Sekin päätös tehtiin kysymättä henkilöltä itseltään. Miten voi olla mahdollista että ammatti-ihmiset eivät osaa kysyä mitä ihminen elämältään haluaa ja tekevät omia päätöksiään pilaten paljon hyvää. Kun turvallisuudentunne on puuttunut kokonaan lähes kahden vuoden ajan, on jaksaminen hyvin vähissä. Siksi hiljaisuus!
Alusta alkaen
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.