Asuntojen hinnat ovat nousseet vuosikymmenien kuluessa sen takia, että asunnoista on suostuttu maksamaan tasan niin paljon kuin pankki on suostunut antamaan asuntolainaa. Ja pankit ovat suostuneet antamaan paljon asuntolainaa. Toisin sanoen asuntomarkkinoilla on ollut runsaasti tarjontaa rahasta, ja siksi asuntojen hinnat ovat nousseet. Monenko muun kulutustavaran hinta nousee tavaran vanhetessa ja kuluessa?
Vaikka pankit ovat antaneet lainoja runsaskätisesti, niin jokin hillike niilläkin on ollut. Lainanhakijalla on esimerkiksi pitänyt olla luotettava tulolähde – tyypillisesti vakituinen työpaikka – jotta pankki luottaisi siihen, että laina tullaan maksamaan takaisin.
Tänä talvena poliittiset päättäjät ovat lähteneet aivan uuteen käytäntöön, jonka mukaan maa laitetaan poikkeustilaan ja talous suljetaan suurelta osin kun virusepidemia saapuu kansan keskuuteen. Tiedämme, että virusepidemioita on saapunut joka talvi ja tulee saapumaan tulevinakin talvina. Kun niiden saapuminen täst’edes johtaa talouden sulkemiseen ja sen myötä lomautuksiin ja irtisanomisiin, ei vakituisetkaan työpaikat ole enää vakituisia samalla tavalla kuin ennen. Täst’edes vakituisetkin työpaikat ovat vain kausityöpaikkoja; ne kestävät vain siihen asti, että jokatalvinen virusepidemia saapuu.
Kun vakituinen työpaikkakaan ei enää ole mikään takuu tulojen jatkumisesta edes vuodeksi eteenpäin, pankkien lainanantohalukkuuden luulisi heikkenevän. Ja vaikka keskuspankki lupaisi ostaa liikepankeilta kaikki huonot lainat ilman rajoituksia ja kysymyksiä, on lainanantoa kuihduttamassa myös se, että asiakkaat eivät enää uskalla ottaa lainaa kun se oma vakituinen työpaikka ei todennäköisesti olekaan niin vakituinen.
Jos valtio yrittää ratkaista tämänkin ongelman vain heittämällä määrättömästi rahaa kehään, ollaan menossa tilanteeseen, jossa asuntolainojakaan ei tarvitse maksaa takaisin. Sellaisen toteutumista on aika vaikea kuvitella. Mutta jos se ei toteudu, asuntomarkkinat romahtavat edellä esitetyistä syistä.
Valtio on vuosikymmenien ajan tukenut erinäisin toimenpitein asuntojen hintojen nousua. Yksi motivaatio siihen on saattanut olla se, että tavalliset tallaajat saadaan tuntemaan itsensä rikkaiksi kun heidän omistamansa asunnon odotettu myyntiarvo on korkea. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että niin kauan kuin asuntoa ei myydä, vaan siinä asutaan, ei sillä ole merkitystä, mikä sen odotettu myyntiarvo olisi.
Jos joku omistaa kalliin asunnon, nyt voisi olla hyvä hetki harkita sen myymistä ja muuttamista halvemman hintatason maahan. Suomi alkaa olla kohta laitettu pakettiin.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/kun-kukaan-ei-enaa-uskalla-ottaa-antaa-asuntolainaa-asuntojen-hinnat-romahtavat/
Kun kukaan ei enää uskalla ottaa/antaa asuntolainaa, asuntojen hinnat romahtavat
Anonyymi
0
124
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981