Tasan kuukausi sitten tein aloituksen hyvistä maisemakuvista. Satuin löytämään "The International Landscape Photographer of the Year" kilpailun sivut ja siellä oli erittäin tasokasta kuvamateriaalia tarjolla katsottavaksi. Kahdeksan ihmistä vaivautui lukemaan avaukseni eikä kukaan kommentoinut mitään. Ei edes mitään klassista karhukuvavitsailua.
Monet aloitukset kertovat että käyttöohjeiden lukeminen tai yksinkertaisen tiedon hakeminen ei onnistu itsenäisesti. Vanhoja ketjuja kaivetaan ja kommentoidaan vaikkei niihinkaan osata tuoda mitään uutta. Kamerattomia pikselintikaajia ja huonosta reunapiirrosta valittavia ei ole viimeaikoina näkynyt. Oletin että korona olisi vilkastuttanut palstaa mutta päinvastoin on käynyt. Suurimmista sodistakin on jo aikaa joten luulisi ihmisten uskaltavan tulla takaisin.
Valokuvaus on hieno ja monipuolinen harrastus. Luulisi siitä saavan aikaan keskustelun jos toisenkin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Enemmänhän tämä on laite- kuin kuvauspalsta. Varmaan osin sen takia, ettei tekstin sekaan voi linkittää suoraan kuvia.
Mitä sitten vaikka joku oliiskin niitä kuvia kehunut? Oliko siinä ehkä joku itsesi ottama? Että näin olisit saanut ikäänkuin itsekin kehumuksia?
Olen tehnyt hieman samansuuntaisen havainnon, kamera/kuvauspalsta alkaa hiipua täällä lankulla.
Ketään ei kiinnosta mikään enää. Vain "minä itse".
Valokuvaus kiinnostaa enää harvoja. Kuollut laji siinä kuin pitsin nypläys ja puuveneenveisto.