Kuinka nopeasti ADD-diagnoosi ja lääkitys on mahdollista saada?

Anonyymi

Itsellä taitaa olla ADD, kun ympäristön toistuvat äänet häiritsee todella pahasti keskittymistä. Muutin mm. edellisestä asunnosta pois, koska se oli kahden suht vilkkaan tien risteyksessä ja paitsi että nukuin siellä huonosti, niin en myöskään pystynyt keskittymään lukemiseen millään. Ajatus katkesi aina, kun auto meni ohi eli suurin piirtein jokaisen sanan jälkeen.

No muutto ei parantanut tilannetta. Itseasissa pahensi vain. Uudessa asunnossa asuikin yläkerrassa tyyppi, joka kävelee puukengät jalassa koko ajan. Saattaa kävellä täysin tauotta kahdeksankin tuntia putkeen edes takaisin. Ja muutenkin kävelee niin paljon etten ymmärrä miten joku edes jaksaa kävellä noin paljon. Päivän askeleet tulee kyllä kymmenkertaisesti täyteen. Lattia lisäksi kantaa omituisesti, niin että tuo kävely kuulostaa voimakkuudeltaan siltä kuin joku naulaisi kattoa kävelyn tahtiin. Esimerkiksi öisin siihen herää välittömästi eikä sen kävelyn jatkuessa pysty nukkumaan. Mutta siis lukiessa mun keskittyminen herpaantuu ja ajatus katkeaa joka ikisellä askeleella. Siitä ei siis käytännössä tule yhtään mitään. Olen vuoden yrittänyt tehdä gradua, mutta en ole saanut tehtyä juuri mitään, kun en vain pysty keskittymään yhtään. En saa kirjoja luettua, vaikka kuinka yritän. Seminaaritkin on olleet nyt etänä ja en ole usein pystynyt keskittymään enää niihinkään tuon kävelyn takia. Vaikka naapuri oiskin seminaarin alkaessa hiljaa nukkumassa, niin kun se herää siihen puheeseen, niin se aloittaa tauttoman ravauksen. Usein vielä tulee ravaamaan juuri siihen yläpuolelle. Varmaan mielenosoitukseksi, kun muuten olen täällä yksin hiirenhiljaa, niin seminaarit kuulostaa kuin täällä ois vieraita. Eikä tässä kämpässä ole kuin kaksi pientä huonetta eikä ole tilaa siirtyä edes kauemmas. Keskittyminen herpaantuu ihan koko ajan. Lisäksi olen alkanut muuttua nykyään aina ärtyneeksi, kun olen hetken kuunnellut tuota ravausta. Aluksi pari tuntia sen kuuntelemista teki ärtyneeksi. Nykyään riittää jo vartti. Johtuukohan sekin ADD:sta?

Tässä ois enää 4kk aikaa tehdä gradu, joten tarvitsisin kiireesti ADD-diagnoosin ja jonkun lääkityksen siihen, että se gradun tekeminen onnistuisi. Ehkä toivotonta, mutta ADD:lle tyypillisesti olen myös aikaoptimisti ja usein kuvittelen ehtiväni tehdä asioita ajassa, jossa ei todellisuudessa mitenkään ehdi.

Naapuriakaan ei tule saamaan riisumaan puukenkiään. Jopa pelkästään keskellä yötä puukengät jalassa ravaamisesta huomauttaminen on vain pahentanut asiaa. Tyyppi otti nokkiinsa. Oli puoli tuntia hiljaa ja alkoi sen jälkeen hyppiä ne puukengät jalassa tuolilta keskellä makuuhuonetta ja keskellä yötä. Juoksi aina tuolille ja hyppäsi alas, niin että tuntui että katto tippuu ja jatkoi tuota loputtomiin. Varsin pirullinen luonne siis. Muuttokaan ei auttaisi, koska minun onnella siellä olisi joku taas möykkäämässä. Eikä tässä edes enää ehdi muuttaa. Korvatulpat ei ole enää ratkaisu, koska olen pitänyt niitä niin paljon että korvakäytävät on kroonisesti tulehtuneet enkä voi pitää tulppia enää. Eikä ne edes auta tuon kävelyn kanssa kokonaan. Se kuuluu silti osittain läpi. Pitäisi saada nopeasti se ADD-diagnoosi ja löytää joku lääkitys, jolla pystyisi keskittymään melusta huolimatta.

Kelle kannattaisi mennä hakemaan diagnoosia, jos haluaa sen nopeasti? Neurologi? Mitkä tutkimukset on välttämättömiä? Yksityinen varmaan on nopein, mutta mulla ei ole vakuutusta, joten en halua misään turhasta maksaa. Entä mikä lääke toimii ADD:hen parhaiten ?

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        274
        4694
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        134
        3040
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        44
        2867
      4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        29
        2851
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1801
      6. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1654
      7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1521
      8. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        60
        1429
      9. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1292
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        215
        1180
      Aihe