Kuivat silmät, tipat ei auta..

nana'

Silmissäni on piilolinssien aiheuttamia "kohoumia" silmäluomen toisella puolella joihin käytän tippoja vielä kesäkuuhun asti. Nämä "kohoumat" luomella eivät aiheuttaneet mitn kipuja silmiin vielä alkuvuodesta. Kun aloin käyttämään silmätippoja (emadine, zaditen) silmät kuivuivat niistä aiheuttaen kamalat silmäkivut ja sain oftagel kostutustippoja, jotka auttoivatkin. Ongelmana vaan on, etteivät auta enää. Toki tilanne on edelleen erittäin hyvä verrattuna pahimpiin kipuihin, mutta onkohan olemassa mitn tehokkaampaa apua tähän vaivaan?

Ja pitäisikö silmien tilanteen kuivumisen suhteen parantua tippojen käytön lopettamisen jälkeen. Inhottavaa kun pää on kipeä todella usein ja silmät tuntuvat kuivilta.

Luen pääsykokeisiin tällä hetkellä ja ajattelin, että voikohan se pahentaa kuivasilmäisyyttä?

Sitten vielä sellainen kysymys, että onko normaalia jos näkee näin valon lisääntyessä mustan/tumman pienen liikkuvan pisteen näkökentässä...se on aivan kuin ne "värittömät" silmäsolut, mutta tumma ja näkyy vaaleaa pintaa vasten toisinaan.
Olin silmälääkärillä(tosin vasta erikoistuvalla) pari kuukautta sitten ja hän sanoin silmieni olevan ok, mutta silti huolestuttaa.

Kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan.

4

6209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanna

      Moi!

      Mulla ihan sama ongelma kuin sulla, eli silmäni ovat ihan käsittämättömän kuivat. Itse asiasssa en tiennytkään, et se voi johtua myös tuosta luomien kunnossa (eli niistä myhkyröistä), joita mulla on aina ollut. Silmäni ovat niin kovin herkät ja allergiset.

      No anyway, mulla kans nyt pääsykokeisiin luku meneillään. Lisäksi tää katupöly aiheuttaa ihan hirmuisesti oireita ja silmät tuntuvatkin lähinnä siltä, et niissä ois kilo hiekkaa koko ajan. Silmälääkärille pääsen onneksi huomenna, toivottavasti saan jotain hyviä lääkkeitä ongelmani hoitoon.

      Ja sit noista mustista "langoista" vielä. Ne on lasiaissumentumia ja sinällään ihan vaarattomia. Mulla on kans niitä tosi paljon ja myös minua ne huolettavat (koska joskus tosi tosi harvoin voivat olla merkki jostain vakavammasta esim. verkkokalvon irtaumasta). Mutta jos ovat pysyneet ennallaan, eivät ole lisääntyneet merkittävästi, näkösi on ennaallaan (ei mitään sumentumista tms.) niin don`t worry!

      Ja onnea lukemiseen. :)

      T, Kohtalontoveri

      • nana`

        En tiedä/usko, että kuivuus johtuu siitä luomien kunnosta, minulla vain hoitavat silmätipat lisäävät kuivuutta, joka on lääkärin mukaan harvinaista.

        Lasiaissamentumia ajattelin itekin. En kuitenkaa kuvailisi niitä langoiksi vaan ihan pyöreä liikkuva piste...niitä ei ole koskaan ennen ollut, nyt vasta havaitsin valon lisääntyessä. Tosin niitä näkee kohtuu harvoin ja vain 1-2...Mutta, koska mulla on ongelmia silmieni kanssa niin pelkään, että jotain huonoa olis sen takia käyny, vaikka lääkäri joku aika sitte totesi silmieni kunnon normaaliksi ja tulehduskin silmäluomissa on rauhoittunut. Lankoja näen ainoastaan harvoin, ja nekin ovat värittömiä.

        Lisää vastauksia saa laittaa :).


      • silmälääkäri
        nana` kirjoitti:

        En tiedä/usko, että kuivuus johtuu siitä luomien kunnosta, minulla vain hoitavat silmätipat lisäävät kuivuutta, joka on lääkärin mukaan harvinaista.

        Lasiaissamentumia ajattelin itekin. En kuitenkaa kuvailisi niitä langoiksi vaan ihan pyöreä liikkuva piste...niitä ei ole koskaan ennen ollut, nyt vasta havaitsin valon lisääntyessä. Tosin niitä näkee kohtuu harvoin ja vain 1-2...Mutta, koska mulla on ongelmia silmieni kanssa niin pelkään, että jotain huonoa olis sen takia käyny, vaikka lääkäri joku aika sitte totesi silmieni kunnon normaaliksi ja tulehduskin silmäluomissa on rauhoittunut. Lankoja näen ainoastaan harvoin, ja nekin ovat värittömiä.

        Lisää vastauksia saa laittaa :).

        Mikäli kostutustipat tuntuvat pahentavan oireita, kannattaa tarkastaa, onko kyseessä säilöntäaineelliset tipat - säilöntäaine (esim. bentsalkoniumkloridi) voi aiheuttaa oireita osalle potilaista. Tällöin (ja myös pitempiaikaisessa käytössä) parempi (mutta kalliimpi) vaihtoehto on säilöntäaineettomat tipat. Näitä löytyy monia erilaisia.


    • Kuivat silmät

      Itsellä kuivat silmät pysyvät normaalisti kunnossa geelimäisellä Oftagel-tipalla. Näin keväällä aamulla silmät ovat usein kuivat ja punaiset. Mikä on "vahvin" saatavissa oleva kosteustippa? Onko markkinoilla esim. öljymäisiä tippoja, joita voisi laittaa yöksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2314
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1559
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1372
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1310
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      268
      1293
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe