Yllätysten joulukuu

Tähän joulukuuhun on mahtunut kaikenlaista: mullistuksia arjessa eli työssä, tasapainoilua omien tunteiden kanssa kotona sekä ihmissuhteiden merkitysten tajuaminen. Tässä kaaoksessa huomasin kaipaavani enemmän toista naista kuin häntä, jonka vuoksi tänne olen kirjoitellut. Ei vika ole hänessä enkä minä ole tuulen mukana pyörivä tuuliviiri, vaan ihmisillä vain on erilainen vaikutus eri tilanteissa. Siksi olisi hyvä olla lähipiirissä ystäviä ja kavereita molemmista sukupuolista. Ihan jotta voisi jutella, saada ja antaa tukea tarvittaessa. Kuulla mielipiteitä ja ajatuksia molemmista suunnista.

Ettei pitäisi sen vuoksi kaivata ketään. Kaivataan vain niitä, joilla on erityinen paikka sydämessä. Niitä, jotka tekevät päivistäsi aina paremman, vain olemalla siinä mukana. Minulle he molemmat ovat tällä alueella, eri tavoin ja tasoin. Onko se paha asia, ei minusta.

Jouluisin ajatuksin,

Satunnainen ajattelija, M41
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä oli hiukan vaikea avaus. Halusin vain muistuttaa siitä miten tärkeää on pitää kiinni ystävistä ja kavereista, sekä muistaa heitä muulloinkin kuin jouluna ja merkkipäivinä. Mutta jouluna on erityisen hyvä tilaisuus korjata jo rakoilevia yhteyksiä. Pitäkää kiinni toisistanne!
Saa myös kosketella, jos lupa on😉

M41

1Äänestä

Lähetin jouluterveiset eräälle naiselle luuriin. En saanut vastausta. Olinko (taas) liian tungetteleva, vai eikö hän vain muuten halua vahingossakaan ylläpitää vuoropuhelua kanssani?

Tässä jouluinen runo ihanille naisille, tunsitte tai ette:

Aattoaamun hämärässä,
unteni maailmassa
kuulen sinun äänesi,
tunnen tuoksun hiustesi
sieluni näkee katseesi,
aistin lämmön vartalosi.
Olisitpa vieressäni, lähelläni, ympärilläni.

Takkatulen loimussa,
Joulukuusen tuoksussa,
saisit minulta lahjani.
Pienen paketin,
kaunis kuin sinäkin,
siro ja paljon puhuva.

Avaat lahjani nauhat,
käärepaperin irrotat,
pienen kannen nostat.
Näetkö nyt mitä siellä on?

Jokin hehkuva ja kiiltävä,
kultainen sekä pehmeä.
Se on sydämeni valos,
yön tunteina hiottu,
aamuisin kiillotettu,
patsas sinusta ja minusta.

Hyvää joulua sinä ihanainen.
Pidäthän huolta meidän patsaastamme.
Se vielä kerran voi muuttua todeksi.
Vaatii vain sydänten taikaa,
molempien aitoa halua
sekä hieman aikaa.

M41

Äänestä

Eri aikoina jotkin ihmissuhteet korostuvat, totta. Joulu ei saa mulla aikaan mitään muutosta suhtautumisessa ihmisiin mutta sellaisissa elämäntilanteissa kuten kun joku läheinen kuolee, näyttäytyy kukin ystävä, tuttava, kaveri erilaisessa valossa.
Aivan höttötuttavuudet näyttää oudoilta ja tarpeettomilta. Yliempaattiset raskaalta seuralta, lähtevät surutunnetilaan mukaan. Oikeastaan kaikista tuntemistaan ihmisistä löytyykin vain ne kaksi, joille voi tietää voivansa soittaa tuli mikä tuli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tähän joulukuuhun on mahtunut kaikenlaista: mullistuksia arjessa eli työssä, tasapainoilua omien tunteiden kanssa kotona sekä ihmissuhteiden merkitysten tajuaminen. Tässä kaaoksessa huomasin kaipaavani enemmän toista naista kuin häntä, jonka vuoksi tänne olen kirjoitellut. Ei vika ole hänessä enkä minä ole tuulen mukana pyörivä tuuliviiri, vaan ihmisillä vain on erilainen vaikutus eri tilanteissa. Siksi olisi hyvä olla lähipiirissä ystäviä ja kavereita molemmista sukupuolista. Ihan jotta voisi jutella, saada ja antaa tukea tarvittaessa. Kuulla mielipiteitä ja ajatuksia molemmista suunnista.

Ettei pitäisi sen vuoksi kaivata ketään. Kaivataan vain niitä, joilla on erityinen paikka sydämessä. Niitä, jotka tekevät päivistäsi aina paremman, vain olemalla siinä mukana. Minulle he molemmat ovat tällä alueella, eri tavoin ja tasoin. Onko se paha asia, ei minusta.

Jouluisin ajatuksin,

Satunnainen ajattelija, M41

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu