No niin.
Olen 25 vuotias tyttö/nainen. Mulla ei ole ympärilläni ketään joka ymmärtäs mua tässä seuraavassa asiassa, ja joskus luulet että ehkä mun pitäs mennä hakemaan ammattiapua kun tää asia mikä mulle ongelma on, on mun mielestä niin sairaan typerä, mutta se pilaa mun elämän ja vaikuttaa haitallisesti ainakin yhteen itselleni pirun tärkeään ihmiseen. Joka tapauksessa siksi kirjotan kun tää asia on pakko jollekkin kertoa ja ehkä joku jotain rakentavaa osaa sanoa.
Ai että asiaan.
Kysymys on seksuaalisuudesta.
Menetin neitsyyteni siinä 13 vuotiaana silloiselle poikaystävälle. Painostusta ei ollu sen taholta- päin vastoin, mutta minä halusin jo tietää. Kun olin tyttönen, jotakin mun päässä vinksahti siihen malliin että vedin itseni kaatohumalaan pari kertaa viikossa ja joka ikinen kerta varmasti päädyin eri miehen sänkyyn. Sattui siinä joskus niinkin että eräs nuori mies otti omin lupinensa kun olin liian humalassa vastaan panemaan, lähetti kaverinsakin huoneeseen jälkeenpäin osingoille, mutta sillon kääriydyin jo lujaa peittojen sisään. Tajusin vasta paljon myöhemmin mistä siinäkin oli kysymys. Tätä menoa jatkui kutakuinkin läpi lukioaikojen. Muutin pois kotoota tuppukylästä helsinkiin lukion jälkeen. Siinä sitten seuras masennus.. itseni viiltelyä, suht hyödytöntä kriisiterapiaa ja lievää mielialalääkitystäkin.
Kerran tuolla hengailin humalapäissäni kalliossa jo muutamaa vuotta lukion jälkeen (enkä niin antelias nainen edes niinä päivinä enää ollut ollut) ja joku mies pysähty viereen autolla ja pyys kyytiin. Minä menin. Ja ajoi mut jonkin sillan alle ja alko ronkkimaan. Ja minä annoin ronkkia. Ja sitten kysyi paljon maksaa. Ja minä tarjouduin tekemään palveluksia. Enkä varmasti rahan takia. Mutta tässä vaiheessa mies muuttui epäileväksi ja ajoi mut yhtäkkiä kotiin. Ei mitään hajua miks. Joo, varsinainen torjunta. Jälkeenpäin en ole koskaan tajunnut miks toimin niinkun toimin. Tottakai tunsin itseni rumaksi, likaiseksi. (Kaikki mistä nyt kerron kulkevat mun jossain takaraivossa ja muistuttavat siitä kuinka typerätyperätyperä likainen ihminen mä olen. Ja jos kukaan teistä nyt näkis mua, ette ikinä arvais että tämä olen minä. Mä olen kiltin, fiksun ja hillityn oloinen tunnollinen kouluja käynyt ja maailmalla matkustanut nuori nainen.)
Sitten näinä samoina aikoina tapasin yhden tuttuni joka pyys jatkoille tyttöystävänsä kanssa. Kolmistaan. Ja mä menin. Mä ihastuin siihen tyttöön ihan ikihyviksi. En mä sen miehen kanssa juuri mitään tehnytkään. Vieläkin kun sitä neitoa nään tunnen jotain ihmeellistä. Mutta tämä pari tietysti jatkoi seurustelua. Mä ajattelin että olen lesbo. Vähän aikaa. Mä aloin harrastaa seksiä yhden ystäväni kanssa ja sen poikaystävän ja kaksin ja kolmin. Ja se oli ihan kivaakin. (Siinä vaiheessa mulla oli aina poikapuolisia ystäviä,jotka olivat myös siinä ymmäryksessä että olen lesbo.. joiden kainalossa nukuin, mutta jotka jättivät muuten rauhaan. Antoivat läheisyyttä. Ja jos pyysivät enemmän mä tietysti pakenin häntä koipien välissä.) Mutta niin, se tuli kun pelastuksena se ajatus että mä voin olla myös naisten kanssa.
Sitten mä lähdin töihin ulkomaille.Olin 21 vuotias siis. Ja rakastuin oikeen tosissani elämäni ensimmäistä kertaa. Mieheen. Jonka kanssa alkoi intensiivinen huuma hollywood romanssi. Mä kävelin ilmassa. Mutta sitä iloa kesti puol vuotta. Se mies sekotti kaikenlaisilla päihteillä päätään ja paranoidina kuvitteli että sekoilen sen seläntakana ties kenen kanssa. Haukkui pystyyn, heitteli välillä vähän seinillekkin, petti usein. Ja varmasti arvata saattaa etta ei tukenut jo valmiiksi täysin rikkinäisen naisellisuuteni ja naiseuteni kasvua. Löysi musta ne samat viat jotka jo itsekkin tiesin. Mutta minä rakastin ja annoin anteeksi. Reilut kaksi vuotta.
Tästä erosta on nyt aikaa pari vuotta. Mä olen tavannut sinä aikana kaksi miestä joiden kanssa homma on edennyt keskustelua pidemmälle. Toinen jätti puuhat kesken. Ja sanoi aamulla selitykseksi että olin kuin pikkutyttö käytökseltäni kun käytiin itse asiaan.. (oltiin humalassa, tottakai..) ja sitten toinen tapaus oli illalla ihan kiihkeää puolin ja toisin, mutta aamulla, selvinpäin, kun tämä mies mua kosketti mä suorastaan jäykistyin kauhusta vaikka mieleni halusi vastata kosketuksiin.
Sitten mulla on ollut tämä eräs tietty (miespuolinen) kaveri jo vuosia, jonka kanssa olemme ystävystyneet viimeisten vuosien aikana, jonka kanssa vuosi sitten suhde otti askeleen kohti.. jotakin. Ma halusin. Ja sitten, yhtäkkiä mä peräännyin. Ja sitten tein sen vielä uudestaan. Ahdistuin täysin suudelmista. Kukista. Huomiosta. Ollaan jatkettu ystävinä.
Ja nyt pääsemmekin nykypäivään. Tapasin edellämainitun naisen jälleen vähän aikaa sitten. Tunteeni ovat romanttiset. Ja samalla tämä miespuolinen ystävä, me tapaamme harvase päivä. Aina meillä on hauskaa. Viihdymme loistavasti toistemme seurassa. Ja juuri kun tunnen olevani vakuuttunut siitä että voisin nyt tosissani koittaa vaikkapa varovasti edetä johonkin tämän miehen kanssa (jos hän sitä vielä haluaisi) niin jokin iskee kuin nyrkki naamaan. Ja tämä ystäväni on varmasti pihalla ristiriitaisista merkeistä joita osoitan, ja pahimmassa tapauksessa menetän tässä itselleni tärkeän ihmisen.
Ongelmani siis on, että olen 25 vuotias nainen joka on kai seksuaaliselta itsetunnoltaan/tuntemukseltaan kolmetoistavuotiaan kengissä ja orientoitumiseltaankin aika hukassa siis. Alkoholista ja muista olen pysytelly erossa viimeiset kuukaudet toiveenani se että pääni selkiäis. Tätä häpeän, vihaan ja tästä ongelmasta haluan eroon.Haluan kyetä läheisyyteen, haluan nauttia seksistä muidenkin kuin itseni kanssa. En tiedä miten toimia. Toisaalta ajattelen että ei se auta kun kokeilla, mutta mitä missä ja kenen kanssa. Ja mitä jos pää siitä vaan lisää sekoaa.
Huh nyt kun tämäm tähän on kirjottanu ja sen äsken luki, lähes kammoksuttaa edes lähettää, on se niin henkilökohtasta tekstiä että karvat nousee pystyyn. Mutta tarve vaatii. Ei ole ketään kenelle tästä asiasta puhua.
Ehkäpä joku tän järkyttävän pitkän vuodatuksen luki loppuun ja tahtoo takoa jotain järkeä tähän päähän..
Olen 25 vuotias tyttö/nainen. Mulla ei ole ympärilläni ketään joka ymmärtäs mua tässä seuraavassa asiassa, ja joskus luulet että ehkä mun pitäs mennä hakemaan ammattiapua kun tää asia mikä mulle ongelma on, on mun mielestä niin sairaan typerä, mutta se pilaa mun elämän ja vaikuttaa haitallisesti ainakin yhteen itselleni pirun tärkeään ihmiseen. Joka tapauksessa siksi kirjotan kun tää asia on pakko jollekkin kertoa ja ehkä joku jotain rakentavaa osaa sanoa.
Ai että asiaan.
Kysymys on seksuaalisuudesta.
Menetin neitsyyteni siinä 13 vuotiaana silloiselle poikaystävälle. Painostusta ei ollu sen taholta- päin vastoin, mutta minä halusin jo tietää. Kun olin tyttönen, jotakin mun päässä vinksahti siihen malliin että vedin itseni kaatohumalaan pari kertaa viikossa ja joka ikinen kerta varmasti päädyin eri miehen sänkyyn. Sattui siinä joskus niinkin että eräs nuori mies otti omin lupinensa kun olin liian humalassa vastaan panemaan, lähetti kaverinsakin huoneeseen jälkeenpäin osingoille, mutta sillon kääriydyin jo lujaa peittojen sisään. Tajusin vasta paljon myöhemmin mistä siinäkin oli kysymys. Tätä menoa jatkui kutakuinkin läpi lukioaikojen. Muutin pois kotoota tuppukylästä helsinkiin lukion jälkeen. Siinä sitten seuras masennus.. itseni viiltelyä, suht hyödytöntä kriisiterapiaa ja lievää mielialalääkitystäkin.
Kerran tuolla hengailin humalapäissäni kalliossa jo muutamaa vuotta lukion jälkeen (enkä niin antelias nainen edes niinä päivinä enää ollut ollut) ja joku mies pysähty viereen autolla ja pyys kyytiin. Minä menin. Ja ajoi mut jonkin sillan alle ja alko ronkkimaan. Ja minä annoin ronkkia. Ja sitten kysyi paljon maksaa. Ja minä tarjouduin tekemään palveluksia. Enkä varmasti rahan takia. Mutta tässä vaiheessa mies muuttui epäileväksi ja ajoi mut yhtäkkiä kotiin. Ei mitään hajua miks. Joo, varsinainen torjunta. Jälkeenpäin en ole koskaan tajunnut miks toimin niinkun toimin. Tottakai tunsin itseni rumaksi, likaiseksi. (Kaikki mistä nyt kerron kulkevat mun jossain takaraivossa ja muistuttavat siitä kuinka typerätyperätyperä likainen ihminen mä olen. Ja jos kukaan teistä nyt näkis mua, ette ikinä arvais että tämä olen minä. Mä olen kiltin, fiksun ja hillityn oloinen tunnollinen kouluja käynyt ja maailmalla matkustanut nuori nainen.)
Sitten näinä samoina aikoina tapasin yhden tuttuni joka pyys jatkoille tyttöystävänsä kanssa. Kolmistaan. Ja mä menin. Mä ihastuin siihen tyttöön ihan ikihyviksi. En mä sen miehen kanssa juuri mitään tehnytkään. Vieläkin kun sitä neitoa nään tunnen jotain ihmeellistä. Mutta tämä pari tietysti jatkoi seurustelua. Mä ajattelin että olen lesbo. Vähän aikaa. Mä aloin harrastaa seksiä yhden ystäväni kanssa ja sen poikaystävän ja kaksin ja kolmin. Ja se oli ihan kivaakin. (Siinä vaiheessa mulla oli aina poikapuolisia ystäviä,jotka olivat myös siinä ymmäryksessä että olen lesbo.. joiden kainalossa nukuin, mutta jotka jättivät muuten rauhaan. Antoivat läheisyyttä. Ja jos pyysivät enemmän mä tietysti pakenin häntä koipien välissä.) Mutta niin, se tuli kun pelastuksena se ajatus että mä voin olla myös naisten kanssa.
Sitten mä lähdin töihin ulkomaille.Olin 21 vuotias siis. Ja rakastuin oikeen tosissani elämäni ensimmäistä kertaa. Mieheen. Jonka kanssa alkoi intensiivinen huuma hollywood romanssi. Mä kävelin ilmassa. Mutta sitä iloa kesti puol vuotta. Se mies sekotti kaikenlaisilla päihteillä päätään ja paranoidina kuvitteli että sekoilen sen seläntakana ties kenen kanssa. Haukkui pystyyn, heitteli välillä vähän seinillekkin, petti usein. Ja varmasti arvata saattaa etta ei tukenut jo valmiiksi täysin rikkinäisen naisellisuuteni ja naiseuteni kasvua. Löysi musta ne samat viat jotka jo itsekkin tiesin. Mutta minä rakastin ja annoin anteeksi. Reilut kaksi vuotta.
Tästä erosta on nyt aikaa pari vuotta. Mä olen tavannut sinä aikana kaksi miestä joiden kanssa homma on edennyt keskustelua pidemmälle. Toinen jätti puuhat kesken. Ja sanoi aamulla selitykseksi että olin kuin pikkutyttö käytökseltäni kun käytiin itse asiaan.. (oltiin humalassa, tottakai..) ja sitten toinen tapaus oli illalla ihan kiihkeää puolin ja toisin, mutta aamulla, selvinpäin, kun tämä mies mua kosketti mä suorastaan jäykistyin kauhusta vaikka mieleni halusi vastata kosketuksiin.
Sitten mulla on ollut tämä eräs tietty (miespuolinen) kaveri jo vuosia, jonka kanssa olemme ystävystyneet viimeisten vuosien aikana, jonka kanssa vuosi sitten suhde otti askeleen kohti.. jotakin. Ma halusin. Ja sitten, yhtäkkiä mä peräännyin. Ja sitten tein sen vielä uudestaan. Ahdistuin täysin suudelmista. Kukista. Huomiosta. Ollaan jatkettu ystävinä.
Ja nyt pääsemmekin nykypäivään. Tapasin edellämainitun naisen jälleen vähän aikaa sitten. Tunteeni ovat romanttiset. Ja samalla tämä miespuolinen ystävä, me tapaamme harvase päivä. Aina meillä on hauskaa. Viihdymme loistavasti toistemme seurassa. Ja juuri kun tunnen olevani vakuuttunut siitä että voisin nyt tosissani koittaa vaikkapa varovasti edetä johonkin tämän miehen kanssa (jos hän sitä vielä haluaisi) niin jokin iskee kuin nyrkki naamaan. Ja tämä ystäväni on varmasti pihalla ristiriitaisista merkeistä joita osoitan, ja pahimmassa tapauksessa menetän tässä itselleni tärkeän ihmisen.
Ongelmani siis on, että olen 25 vuotias nainen joka on kai seksuaaliselta itsetunnoltaan/tuntemukseltaan kolmetoistavuotiaan kengissä ja orientoitumiseltaankin aika hukassa siis. Alkoholista ja muista olen pysytelly erossa viimeiset kuukaudet toiveenani se että pääni selkiäis. Tätä häpeän, vihaan ja tästä ongelmasta haluan eroon.Haluan kyetä läheisyyteen, haluan nauttia seksistä muidenkin kuin itseni kanssa. En tiedä miten toimia. Toisaalta ajattelen että ei se auta kun kokeilla, mutta mitä missä ja kenen kanssa. Ja mitä jos pää siitä vaan lisää sekoaa.
Huh nyt kun tämäm tähän on kirjottanu ja sen äsken luki, lähes kammoksuttaa edes lähettää, on se niin henkilökohtasta tekstiä että karvat nousee pystyyn. Mutta tarve vaatii. Ei ole ketään kenelle tästä asiasta puhua.
Ehkäpä joku tän järkyttävän pitkän vuodatuksen luki loppuun ja tahtoo takoa jotain järkeä tähän päähän..
Vastaukset 5
Vanhimmat
terapeuteilta, psykologeilta itse samassa ongelmassa sain avun hypnoosista, mut vertaile vaihtoehtoja ja valitse harkitusti.
Kiitos vastauksestasi.
Minkälaisista paikoista voi apua hakea ja onko se aina kallista? Tuoko hypnoosi vastauksia oman käytöksen syiden selvittämiseen vai onko sen tarkoituksena keskittyä nimenomaan tulevaisuuden tilanteisiin? Kuulisin mielelläni lisää sinun kokemuksestasi? Tuntuu muutenkin jo helpottavammalta kun huomaa että joku tietää mistä puhun.
Kerro koko tarina tälle miespuoliselle ystävällesi, jonka kanssa olet välillä halukas etenemään pitemmällekin. Itse kerroin ongelmistani nykyiselle avomiehelleni muutaman viikon tuntemisen jälkeen, koska tunsin että voin luottaa. Mies suhtautui tosi hyvin, ja on tukenut minua aina kun olen tukea tarvinnut. Nyt onnellisesti yhdessä kaksi vuotta.
Itse käyn ihan terveyskeskuksen psykologilla. Luulisi, että ne on laaduttomia, mutta itse löysin Helmen. (Porvoo)
Toivon sinulle jaksamista ja painotan sitä, että ainut tapa ratkaista nämä asiasi on puhuminen. Ennen kaikkea kyseiselle miehelle kertominen auttaa. Jos hän hylkää sinut menneisyytesi(jokaisella on sellainen) takia, niin hän ei ole sinulle oikea. HM
Sun tarinassa on pajon hyvääkin, osaat itse tehdä päätelmiä ja tunnet ja tunnistat asioita itsessäsi. Se on hyvä alku ja sinulla on edelleen vahva kyky kokea ja käsitellä tunteita.
Ammattiauttajalle vaan, siellä me kaikki muutkin joskus käydään. Ja lippu korkealla, ei mitään syytä epätoivoon!