On olemassa sanonta, joka kuuluu näin: "Kaikki tie Jumalan luo ovat yhtä hyviä."
En väitä, etteikö nämä kyseisen uskonnon edustajat sinne voisivat päästä, mutta he eivät suinkaan voi olla ainoat, jotka sinne ovat matkalla.
En kuitenkaan tiedä, kuinka siihen pitäisikään suhtautua, että he ovat itse ehdottomasti sitä mieltä, että VAIN ME. Ihminen ei ole tuomari, eikä voi sen perusteella koskaan toista ihmistä millään perusteella lähettää "kadotukseen", helvettiin, tai miten vaan.
Tottakai se jaksaa hämmästyttää, että vanhoillislestadiolaiset ne vaan vaeltelee selkeä toivo taivaaseen pääsemisestä tämän maan päällä.
Jos alettaisiin miettiä järjellä, mitä muuten EI SAA KÄYTTÄÄ, niin Vanhoillislestadiolaisilla on levinneisyys suurimmaksi osaksi suomessa, jonne se hyvin pitkälti painottuukin. Ihan niin kuin muslimeilla on omat alueensa, mihin heidän uskontonsa painottuu.
Niin vanhoillislestadiolaisia, muslimeja kuin kaikkia muitakin on kuitenkin muutamia siellä sun täällä, jossakin enemmän, jossakin vähemmän.
Muslimin tavat ja uskonto tuntuvat meikäläisestä vähän huvittavilta. Rukoukset, koraanit ja ennenkaikkea se, miten he sitä kirjaa tulkitsevat, lähinnä huvittavat.
Vanhoillislestadiolaisilla on hyvin pitkälti sama homma. Elävät puoliteholla, tulkitsevat raamattua vähän omaksi edukseen.
Minä omistan sydämessäni Jumalan. Olen matkalla taivaaseen.
Minulla on rauha ja tasapaino ja olen onnellinen.
Yritän teoin ja ajatuksin elää raamatun mukaisesti, vaikka olenkin heikko. Rukoilen Jumalalta voimaa, johdatusta ja vahvistusta sille, että olen oikealla tiellä.
Jos ja kun teen syntiä, pyydän sen anteeksi Jumalalta itseltään.
Minä uskon, vaikka en näe.
Sanokaa, rakkaat ihmiset, kuinka ryöväri Jeesuksen oikealla puolella on vain sanonut juutalaisille, että miksi te hänet tuomitsette, ei hän ole tehnyt teille mitään pahaa. Ja Jeesus sanoi ryövärille: "tänä päivänä sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa."
Se osoittaa sen, että ryöväri Jeesuksen oikealla puolella oli uskovainen, vasemmalla epäuskoinen. Ei siihen ihmeitä tarvittu, sillä siemenen kokoinen usko sydämessä riittää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.