Hyvää joulua kauniille työssäkäyvälle ja veroja maksavalle kahden lapselle äidille ♥️🎄
Hyvää Joulua Martinalle
Anonyymi
54<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Luin päivän lehdet ja EI ollut Martinasta kuvaa, KIITOS luoja se oli PARAS joululahja !!!
Linda Lampenius oli Iltalehden kannessa tällä kertaa kahden suloisen tyttärensä kanssa.♥️
Hyvä, että Eskokin heräsi, katsokaa muutkin postaavat lapsiensa kuvia, miksen sitten minä ?
Voi, voi, ei ole paljon luoja antanut tälle tanssipojalle.
Toivoo äiti
Sofin äitikö se tyttärelleen toivottaa Hyvää ja Rauhallista joulua.Hyvä juttu kun äiti muisti ja tytär ei.♥️
Isä jo kerää irtopisteitä. Julkiselle paikalle lahjojen antoon.
Joulurauhaa.
Hitto tuo homma on jotenki hajalla ulkopuolisen silmin. Toinen lapsista on täysin tiputettu pois toisen lapsen juhlasta. Mikä ois estäny miestä ottamasta toisenkin lapsen mukaan. Olisi lapsilla yhtenäinen joulu ja muistot. Kun kumminkin samalla paikkakunnalla ovat. Toivotaan että ovat koko poppoo sovussa ja asiat rullaavat lasten tahtisesti.
Hyvää joulua silti kaikille!
Ymmärrän kyllä Stefania kun toisen lapsen isä uhkailee häntä julkisesti niin ei varmaan hirveästi huvita hyysätä muita kuin omaa rakasta lastaan.
Voisitko olla sekoilematta, koska et näköjään tiedä mistään asioista mitään. 🎍
No 9 v roikku perässä. Hyvä isän saada yhteishetki tyttären kanssa
Kyllä Eskolle kelpas Hangossa lanen mökki
En tiedäkään. Sanoinkin miltä se näyttää. Voin olla täysin väärässä ja toivon että olenkin. Paljon toivon heille kaikille vain hyvää. Kaikille osapuolille. <3
Mä taas en ymmärrä Thermania lainkaan. Stefu ollut läsnä Victorian elämässä koko tämän lapsuuden, niin kauan kuin tyttö voi muistaa. Todella kylmän oloista, että nyt ainoastaan omaa tytärtä tapaa. Ainakin instan perusteella näin. Aikuisilta ihmisiltä toivoisi enemmän.
Kyllähän näille loisijoille kelpaa, muuten mollataan ja uhkaillaan, sairasta porukkaa.
Kyllä aikuisilta toivoisi enemmän, varsinkin Eskolta ja Martinalta, mutta ei heiltä voi vaatia kun eivät ymmärrä.
Jospa tämä tytär ei halunnut on kuitenkin ikää sen verran että ymmärtää asioita
Meil toi toimi hyvin , sisar oli joka toinen joulu toisella perheellä , kukaan ei kärsinyt eikä muistoista ole pulaa
Ymmärtää sen siinä valossa, kun viimeksi tuli epäsuora uhkaus Eerikäisen intassa.
Hiukan outo kanava lähettää joulutervehdys Martinalle mutta koska kyseessä äiti-Anne niin ihan ymmärrettävää. Se on Annellakin nyt sitten vähän totuttua vaatimattomampi joulu meneillään, ei olisi vuosi sitten vielä uskonut, vai kuinka?
Voi sentään, ei Anne äiti tänne viestejä lähetä Hyvää ja Rauhallista joulua kaikille täällä viestittäville.
Hyvinpä tunnut tietävän... 😀
Eivät alistu kirjoittelee juorupaltalle joka on ilmainen juorutätien ja teinien juttuja.Anne on instas ja myös Martina, meeppäs säkin sinne kertoo satujas suoraan, etkä täällä anynyyminä esiinny turhaa.😩
Kumpi se sinä olet, juorutäti vai teini?
Voi voi , alistuvat monen monta kertaa kommentoimaan ja herjaamaan Sofiaa, Martina raukka, kun ei ole koskaan oppinut tätä oikein kirjoitusta, kouluja käymätön kun on.
Meeppäs? Juorupalta?
Insta ja tämä siis toisensa poissulkevia asioita? 😁
Onneksi Sofia on hyvin koulutettu, ja ansaitsee itse elantonsa😂😂
Ihan pelkkä järjen käyttö riittää. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Eri
Siinä on meriittiä. Työ ja verot.
Martina maksaa oikein veroja, hyvä kun on oppinut edes sen, ennen menivät kaikki ulosottoon. Voihan sitä kai työksi kutsua, kun somessa myy huuhaata, mutta eihän hänestä muuhun työhön ole.
Sen takia meni ulosottoon Stefanin aikana, koska joutui äijänkin elättää kokonaan.Nyt asiat hyvin, koska viinalla läträävän potkaisi elämästään pois.🎄
Järkyttävää valehtelua!
Levin kerrostalossa alkaa vaan kierrokset taas nouseen... 😉
Verot tulevat maksetuksi myös ulosoton kautta, ja korkoineen ja kuluineen. Ne on eri naiset, jotka jättävät verot kokonaan maksamatta. Jos ymmärtäisit prosessit ennen kuin kommentoit.
Olis ollut kiva, jos Sofi olis ollut iltalehdessä äitinsä kans kansikuvassa.♥️
Mukavaa rauhallista joulua Martinalle ja hänen perheelleen sekä Onnellista Uutta Vuotta 2021. Olet hyvä äiti ja tarmokas nainen.
Järkyttävä nainen !
Martina on ihana 😍
Saahan sitä toivottaa mutta hyvä ei ole joulu Marsulla, ja kaikki tietää syynkin.
Ompa jollain musta sisin, voi hyvänen aika.🖤
Uskon että on ja syy on että vihdoin sai jätettyä Stefun , ja vihdoin pysyvästi . Ei lähtenyt enää mukaan kuunteleen valheita ja turhia lupauksia , vaikka Stefu keväällä kuinka yritti .
Marsusta en tiedä, ja toivottavasti pidät siitä huolen jos sellaisen omistat, mutta Martinalla lapsineen on kaikki hyvin. Ja kaikki toden totta tietää syynkin: ei päihdesekoilua ja riitaa.
Näin unta, että tämän palstan vakio-kommentaattorit viettivät yhteisen joulun ja tulivat omilla naamoillaan julkisuuteen.
- kuusi syttyi tuleen
- puuro paloi pohjaan
- pukki juuttui lumeen
- lahjat jäivät jakamatta
- yksi jos toinen kittasi liikaa glögiä ja oksensi seimeen
Tuli ikävä ja ruma joulu, miettikääpä sitä, samalla kun kaikille tuli huono mieli. Miksi pitää puhua rumasti ihmisistä, joita ei tunne. Uudesta vuodesta tulee ehkä parempi.
Ja lehmät lentää.
Näytät olevan vakiokommentaattori 👍
Kaikkihan tuntee nämä turhakkeet, siipeilijät ja röyhkimykset !!!
Martinalla on nyt hyvä joulu kun ei tarvitse pelätä alkoholistia.
Martinako pelkäisi, älä nyt naurata, Maran nyrkkiä sai moni kokea, niin Esko kuin Therman.
Siltä se on vaikuttanutkin että täällähän se itse Mara-stara käy riehumassa ja suutaan soittamassa eli ihan oikea paikka toivottaa hänelle hyvät joulut! 👍😀
Itseään kehuvat kilpaa, niin Eerikäinen kuin Martina , hoh hoijaa !
Siinä on kyllä kaksi sellaista älyn jättiläistä, että sääli kun Martina tuhosi tuon ydinperheen. Sopivat niin hyvin yhteen.
Aloituksessa oli saatu kolme epätotuutta yhteen virkkeeseen. Ei ole kaunis, ei käy töissä, eikä maksa veroja. Kahden lapsen äiti oli ainoa totuus aloituksessa.
Kateus on kavala tauti.
Johan hänen on aika veroja alkaa maksaa, 9 vuotta eli siivellä tuskin maksoi veroa centin centtiä.