virtsatietulehdus

tosi paha krapula ja sitten alkaa vielä virtsatietulehdus, aivan mielettömät fiilikset.

Miten tämä nyt on mahdollista, omasta mielestäni en ole tehnyt mitään mikä aiheuttaisi virtsatientulehdusta, mutta niinä vaan nyt on päällänsä. Onko kellään muulla vastaavaa kokemusta krapulan lisukkeena.
1117695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"tehnyt mitään"?? Bakteeri nyt vaan sattui hiipimään otolliselle kasvualustalle ja aiheutti tulehduksen, tuskinpa sillä on krapulan kanssa mitään tekemistä...

Äänestä
  • "tehnyt mitään" eli harrastanut paljon seksiä, masturboinut paljon tai ollut kylmässä joista esimerkiksi virtsatietulehdus voi alkaa. en tarkoittanut että epäilisin krapulan aiheuttaneen sitä, vaan edellisiltaisen alkoholinjuonnin arvoisa pilkunnussija.

    Äänestä

Alkoholi jo itsessään aiheuttaa virtsatietulehdusta ja pahentaa sen oireita.
Netistäkin löytyy tietoa ja mulla on omakohtaista kokemusta. Olen kaksi kertaa ollut dokaamassa, jonka jälkeen olen kärsinyt tulehduksen tai sen hetkellisistä oireista.

Äänestä

Kyllä se alkoholi aiheuttaa virtsatientulehduksia ja se on ihan loogistakin. Ensinnäkin kehon nestetasapainohan muuttuu ryypätessä -käytännössä siis nesteitä lähtee pirusti ja munuaiset joutuvat kovalle koetukselle. Todennäköisesti alkoholi muuttaa myös virtsan normaalia happamuutta. Virtsaputki tarvitsee sopivan hapanta ja runsasta nestettä, jotta se huuhtoutuu säännöllisesti ja bakteerikanta pysyy normaalina.

Äänestä

Mulla kanssa ihan pelkkä alkoholinjuonti voi aiheuttaa virtsatietulehduksen, varsinkin jos en oo edellispäivinä juonut tarpeeksi (vettä). Etenkin valkoviini ja vahvat ja sokeriset juomat aiheuttaa - käytännössä kaikki muu paitsi punkku. Krapulan kanssa se on kyllä varmaan ollut aika mahtava tunne...

Menithän lääkäriin lääkkeille? Se ei nimittäin tahdo mennä itsestään pois.

Äänestä

juo vaan illal ennen nukkumaanmenoa paljon vettä ja aamulla lisää..itellä ainakin auttaa.

Äänestä

Jep, mulle tulee melkein aina, jos olen tissutellut kahtena päivänä peräkkäin.
Pika-apu oireisiin on salmiakin syönti, se vähentää bakteerien määrää virtsassa ja näin myös oireita. Mutta totaalisesti en ole sillä saanut vaivaa paraneen, siitä vaan on hyvä apu, jos ei heti pääse lääkäriin.

1Äänestä

Mulla nyt on AINA ankara virtsaputkentulehdus jos olen kaljoitellut kolmatta päivää onkohan itse KALJASSA epäpuhtauksia jotka ärsyttävät virtsateitä plus se tekijä vielä että pitää yhtenään kaljoitellessa käydä pissalla. Kaameassa kankkusessa joutuu aina mennä uusimaan reseptiä mikä mulla on Selexid 200 mg

Äänestä

Korvakynttilän tunkeminen virtsaputkeen hoitaa ongelman ja kaljakin taas maittaa.

Äänestä

Joo täällä sama homma, vittu että vituttaa tää polttelu. eilen tuli otettua vähän hapanta ja nyt kauhea olo ja näköjään virtsaputken tulehdus. Helvetti että osaa vituttaa nyt!

Äänestä

karpalo helpottaa oireita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teloitusryhmää odotellessa kirjoitti:

tosi paha krapula ja sitten alkaa vielä virtsatietulehdus, aivan mielettömät fiilikset.

Miten tämä nyt on mahdollista, omasta mielestäni en ole tehnyt mitään mikä aiheuttaisi virtsatientulehdusta, mutta niinä vaan nyt on päällänsä. Onko kellään muulla vastaavaa kokemusta krapulan lisukkeena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu