Aihe

Ilmastonmuutoksen kultainen keskitie

Valitettavasti ääripäät määrittelee yleistä keskustelua ilmastonmuutoksesta.
Niin samoin se vaan tuntuu olevan useissa ihmisen uskomusjärjestelmien kokoonpanoissa, vaikka filosofit jo kauan sitten ovat tajunneet kultaisen keskitien merkityksen olevan tavoiteltavampaa kuin ääripääiden ylistys.

Me ilmastonmuutoksen denialialisteiksi nimitetyt todellakin olemme "kultaisen keskitin " kulkijoita vaikka muuta väitetään, vaikuttaa siis, enkä nyt halua tässä syylistää ketään.
Ihminen todellakin vaikuttaa Maapalolla näyttävällä tavalla monissa olomuodoissa, eikä vaan ilmastossa.
Ilmastonmuutos aiheuttaa vastaavaa vastakkainasettelua kuin esim, kylmän sodan aikana kommunistien ja kapitalistien välillä ja se on todellakin turhaa eikä sillä ole enää mitään tekemistä ilmastonmuutoksen todellisuuden kanssa jos vain kiukutellaan, syylistellään ja haukutaan vastapuolta.
Järkevintä on tavoittaa kultainen keskitie jossa kaikki voisi kohtaa ja silloin tapahtumiin ja niiden muutoksiin ainakin teoriassa saadaan suurin potentiaali tarpeen mukaan.
Hyvää Joulunaikaa kaikille ja tulevaa Uutta Vuotta.

70

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskitie ei ilmastonmuutoksen kohdalla ole oikea tapa ajatella asiaa. Tavoitteet karkaavat kovaa vauhtia, kun ilmastonmuutoksen torjunnassa kuljetaan keskitietä.

      • Anonyymi

        Mitkä ihmeen tavoitteet?
        Mitä tavoitteita sinulla on?

    • Anonyymi

      Mistä ilmastonmuutoksesta oikein höpiset?

    • "Tavoitteet" ei ehkä ole keskitie, tässähän se kiistan ydin. Tavoitteet näyttää usein olevan poliittiselta taholta ylilyötyjä, joita ei tue tunnetun rahapolitiikan tai fysiikan lait .

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan tulee todella kuumaa,kun siellä sanotaan että viheriäinen ruohokin palaa. Muutama tuhat vuotta sitten oli jääkausi ja suomenkin peitti paksu jää. Mikähän se pani alulle sen sulamisen , kun kapitalisti ei tehtaillut vielä.? On aivan hyvin tiedetty jo raamatun kirjoittamisen aikoihin maapallon ikähistoria, vedenpaisumuksista jääkausiin. Kyllä vihervasemmisto vie ilmaston varjolla tuhkatkin pesästä omien agendojensa puolesta. Ihminen ei vaikuta lämpenemiseen 0,0001% enempää ja suomalaisten osuus ymmärrettävästi olematon.

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan alkaa siionin kansoille aurinko paistaa niinkuin seitsemän aurinkoa ja kuu niinkuin aurinko kun Herra alkaa armolliseksi. Tuosta on helppo Stefan-Bolzmannin lain perusteella laskea, että Herran armoitetut uiskentelevat tulikivijärvissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan tulee todella kuumaa,kun siellä sanotaan että viheriäinen ruohokin palaa. Muutama tuhat vuotta sitten oli jääkausi ja suomenkin peitti paksu jää. Mikähän se pani alulle sen sulamisen , kun kapitalisti ei tehtaillut vielä.? On aivan hyvin tiedetty jo raamatun kirjoittamisen aikoihin maapallon ikähistoria, vedenpaisumuksista jääkausiin. Kyllä vihervasemmisto vie ilmaston varjolla tuhkatkin pesästä omien agendojensa puolesta. Ihminen ei vaikuta lämpenemiseen 0,0001% enempää ja suomalaisten osuus ymmärrettävästi olematon.

        Capitaani tuhosi maapallon. Vihervasemisto korjaa.

      • Anonyymi

        Tässä yhteydessä fysiikan laeista höpöpttäminen on tyhjä väite. Asiantuntijoiden mukaan ilmstokriisi aiheuttaa paljon suuremmat taloudelliset tappiot, kuin mitä sen voimakasjaan. hillitseminen vaatisi rahaa.

        Jääjöttiläiset lyövät Jumalat Ragnarökissä. En kuitenkaan sekottaisi sitä nykyiseen ilmastonmuutoskeskusteluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yhteydessä fysiikan laeista höpöpttäminen on tyhjä väite. Asiantuntijoiden mukaan ilmstokriisi aiheuttaa paljon suuremmat taloudelliset tappiot, kuin mitä sen voimakasjaan. hillitseminen vaatisi rahaa.

        "Fysiikan lait? Voisiko ihminen aiheuttaa kilometrien palsun jäämassan skandinavian päälle? voisiko ihminen sen estää? Kannattaako varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin myös, vai vaan ihmisen aiheuttamaan?
        Vosiko väärin arvioidusta ja ylimitoitetusta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta olla taloudellista haittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yhteydessä fysiikan laeista höpöpttäminen on tyhjä väite. Asiantuntijoiden mukaan ilmstokriisi aiheuttaa paljon suuremmat taloudelliset tappiot, kuin mitä sen voimakasjaan. hillitseminen vaatisi rahaa.

        Arvaaminen on tärkeää. Kun oikein paljon arvaa, niin ylennetään asiantuntijaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan tulee todella kuumaa,kun siellä sanotaan että viheriäinen ruohokin palaa. Muutama tuhat vuotta sitten oli jääkausi ja suomenkin peitti paksu jää. Mikähän se pani alulle sen sulamisen , kun kapitalisti ei tehtaillut vielä.? On aivan hyvin tiedetty jo raamatun kirjoittamisen aikoihin maapallon ikähistoria, vedenpaisumuksista jääkausiin. Kyllä vihervasemmisto vie ilmaston varjolla tuhkatkin pesästä omien agendojensa puolesta. Ihminen ei vaikuta lämpenemiseen 0,0001% enempää ja suomalaisten osuus ymmärrettävästi olematon.

        Uskontojutut uakontopalstalle.

      • Anonyymi
        ononniollaonnellinen kirjoitti:

        Viimeinen lauseesi varmaan tarkoitti jotain, mutta ei sen tarkoitus ainakaan minulle auennut.

        Sulamisen sai aikaan lämmin sykli joka nosti lämpötilaa ainakin 5-7 C astetta. Lämpimän syklin aiheutti maan radan läheneminen aurinkoa ja se nosti auringon tehoa n 7 %.

        Sen jälkeen ollaan tultu alaspäin lämmöissä ainakin 0,7 C astetta/ 1000 vuotta.
        Siihenkin n 10 000 vuoteen on ollut monta lämmönlaskua ja nousua kuten nytkin on kun ollaan vaihteeksi lämpimällä syklillä, mutta se on vain väliaikaista onnea tämä.

        Maan rata ei ole lähestynyt Aurinkoa. Täyttä skeidaa.
        Mistä keksit noita juttujasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvaaminen on tärkeää. Kun oikein paljon arvaa, niin ylennetään asiantuntijaksi.

        Kirsi Salo on ylentänyt itsensä korona-asiantuntijaksi. Kukaan muu ei ole sitä vielä tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yhteydessä fysiikan laeista höpöpttäminen on tyhjä väite. Asiantuntijoiden mukaan ilmstokriisi aiheuttaa paljon suuremmat taloudelliset tappiot, kuin mitä sen voimakasjaan. hillitseminen vaatisi rahaa.

        <keiden asiantuntijoiden? Greenpissin vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan rata ei ole lähestynyt Aurinkoa. Täyttä skeidaa.
        Mistä keksit noita juttujasi?

        Jääkauden lopulla skeida! Pitkän aikavälin syklejä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen lauseesi varmaan tarkoitti jotain, mutta ei sen tarkoitus ainakaan minulle auennut.

        Esimerkiksi, "vihreässä huumassa" verotetaan liikaa esim liikkumista ja tuhotaan taloudelliset edellytykset suoriutua ammatin harjoittamisesta, liikkua työpaikoille ja tehdä töitä. Suomessa oman liikenteen päästöjen alentaminen on keskeisin politiikan tavoite vaikka olisi lukematon määrä paljon parempia keinoja päästä parempaan tulokseen globaalilla tasolla, painostamalla suomen ulkopuolisia päästäjiä alentamaan päästöjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        <keiden asiantuntijoiden? Greenpissin vai?

        Ilmastotieteessä asiantuntijoina voidaan pitää ilmastotutkijoita. Eikö vaan?

        Sinun kannattaisi ensin kysyä iskältä tai äiskältä. Kyllä he tuollaiseen kysymykseen varmasti osoisivat vastata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jääkauden lopulla skeida! Pitkän aikavälin syklejä.

        Maan radassa ei ole muutaman kymmenen tuhannen tai edes miljoonan vuoden aikana tapahtunut sellaista heilahdusta, että Auringon säteilyteho olisi sen takia noussut 7 %. Se vaatisi varsin suuren ratamuutoksen.

    • Lämpeneminen on fysikaalinen ilmiö. Nykykeinoin voidaan hyvin havaita, mitkä tekijät lämpenemistä aiheuttavat.

      Nykyfysiikka ei kykene selittämään todettua lämpenemistä muulla kuin hiilidioksidin lisääntymisellä. Puheet "lämpimästä syklistä" ilman fysikaalisia perusteluita ovat säälittävää lässytystä.

      Löytyykö vastaväittäjiltä muita todistettuja perusteluja lämpenemiselle?

      • Anonyymi

        Ja taas asioista tietämätön kirjoittelee täyttä roskaa.

        Fysiikka tuntee, ja kykenee todistamaan lukemattomia eri mekanismeja, jotka vaikuttavat, myös maapalloa ympäröivän kaasukerroksen lämpötilaan.
        Hiilidioksidin vaikutusta ei ole tiede kyennyt t toistaiseksi todistamaan mihinkään suuntaan, kyseessä on edelleen vain yksi todennäköinen vaihtoehto, jonka korostettu vaikutus on lanseerattu muista syistä kuin sen vaikutuksesta kaasukehämme lämpötilaan.

        Ehkä vähäinenkin tutustuminen fysiikkaan, toisi muunlaistakin "totuutta", kuin mihin päätyy ahmimalla vain itseään tyydyttävää blogikirjoitusten rahvaalle suunnattua mielipidemuokkausta ja mielikuvituskäyriä.

        No kerrohan muutama näistä lukemattomista mekanismeista. CO2:n vaikutus todistettiin jo 1800 luvulla.

        Sinulla on nyt mainio tilaisuus osoittaa fysiikan tietämyksesi korkeaa tasoa kertomalla, mitkä mekanismit voisivat aiheuttaa maapallolla nopeaa keskilämpötilan nousua kymmenien vuosien periodilla. Olen itse fyysikko, mutta en tiedä ainuttakaan realistista mekanismia kasvihuonekaasejen lisäksi. Se tiedetään, ettei Maan Auringosta saama keskimääräinen säteily ole lisääntynyt, joten kaikki siihen liittyvät mekanismit voidaan sulkea pois.

        Pallo on sinulla. Vastaa uhomiseesi.

        "Hiilidioksidin vaikutusta ei ole tiede kyennyt t toistaiseksi todistamaan mihinkään suuntaan"

        Hiilidioksidin absorptio on hyvin tunnettu kvanttimekaaninen ilmiö, joka voidaan helposti todistaa kokeellisin menetelmin.

        Hahaa, Jönssikö se poltti taas hihansa ?

        Henkilö, joka mahtipontisesti kertoo ettei tiedä mitään muuta mekanismia lämpötilan muutoksille kuin kasvihuonekaasut, ei tiedä että edes että keskustelu koskee alailmakehää, eikä koko kaasukehää, joten älä edes viitsi naurattaa kutsumalla itseäsi fyysikoksi.

        Totta, Fourier havaitsi rajallisen absorption jo 1830 luvun tienoilla, ja myöhemmin on todettu että kaikki muutkin ilmakehän kaasut absorboivat ja emittoivat itselleen ominaista säteilytaajuutta.

        Näitä ominaisuuksia ei kukaan ole koskaan kiistänyt, mutta ne eivät ole mitään todisteita sille, että CO2 olisi suurin, tai muutenkaan syyllinen ilmastonmuutokseen.

        Eiköhän ne todisteet ole kiven kovat, jos aihetta oikeasti tuntee.

        AGW-hurahtaneelle todisteet ovat todella kovat ja väkevän vahvat. Luonnontieteitä tuntevat eivät tuommoisia todisteita ole havainneet.

      • Anonyymi

        AGW on uskonto siinä kuin New Age ja skientologiakin. Uskontojutut uskontopalstalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No kerrohan muutama näistä lukemattomista mekanismeista. CO2:n vaikutus todistettiin jo 1800 luvulla.

        Sinulla on nyt mainio tilaisuus osoittaa fysiikan tietämyksesi korkeaa tasoa kertomalla, mitkä mekanismit voisivat aiheuttaa maapallolla nopeaa keskilämpötilan nousua kymmenien vuosien periodilla. Olen itse fyysikko, mutta en tiedä ainuttakaan realistista mekanismia kasvihuonekaasejen lisäksi. Se tiedetään, ettei Maan Auringosta saama keskimääräinen säteily ole lisääntynyt, joten kaikki siihen liittyvät mekanismit voidaan sulkea pois.

        Pallo on sinulla. Vastaa uhomiseesi.

        Auringon aktiivisuus on painumassa ennennäkemättömän alhaiselle tasolle ja sen vaikutus heijastuu mm Auringon magneettikentän alanemiseen joka tuntuu Maassa asti. Tämän seurauksena kosmista säteilyä pääsee enemmän ;Maahan jonka sanotaan lisäävän pilvisyyttä ja sateita kuten on huomattu esim Suomessa erityisesti syksyisin ja talvisin.
        Paikallisesti ja varsinkin etelä Suomen olosuhteissa lämpötilat on tämän seurauksena noussut. Läpötila mittareita ei ole joka puolella Maapalloa tasaisesti joka on huono juttu koska luonnolisten ja paikallisten olosuhteisen muutokset vääristää globaalia anomalia koska lämpötiloja jää piiloon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AGW-hurahtaneelle todisteet ovat todella kovat ja väkevän vahvat. Luonnontieteitä tuntevat eivät tuommoisia todisteita ole havainneet.

        Pelkkä awg-nimittely kertoo jo paljon. Ei ole kyse oikeasta ja järkevästä keskustelusta. Eri mieltä olevia syytetään täsmälleen siitä, mitä itse tekee.

        Uskovaisten kanssa ei todellakaan kannata keskustella. Kaikkein vähiten AGW-uskovaisten kanssa.

        Tuo sinun tyyli sopii nettiin hyvin. Kommentin sisältö on pyöreä nolla ja ainoastaan leimataan vastapuolta. Ei edes järkevän keskustelun häivähdystä.

        Uskonnothan muuten tekevät tätä. Muut ovat vaikka syntisiä, heretikkoja, vääräuskoisia ja sitä kautta kaikki mitä ne edustaa on väärää.

        "Uskonnothan muuten tekevät tätä. Muut ovat vaikka syntisiä, heretikkoja, vääräuskoisia ja sitä kautta kaikki mitä ne edustaa on väärää."

        Hyvä kun ollaan samaa mieltä. AGW-hurahtaneet ovat lisänneet luetteloon denialismin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaa, Jönssikö se poltti taas hihansa ?

        Henkilö, joka mahtipontisesti kertoo ettei tiedä mitään muuta mekanismia lämpötilan muutoksille kuin kasvihuonekaasut, ei tiedä että edes että keskustelu koskee alailmakehää, eikä koko kaasukehää, joten älä edes viitsi naurattaa kutsumalla itseäsi fyysikoksi.

        Tuo väite ei ollut Jönsin. Hänen koulutuksestaan en tiedä, mutta minä olen fyysikko.

        Henkilö, joka mahtipontisesti väittää fysiikan tuntevan lukemattomia mekanismeja jotka vaikuttavat ilmakehän lämpötilaan, ei kysyttäessä kyennyt kertomaan niistä ainuttakaan. Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi. Sinun mukaasi niitä pitäisi olla lukemattomia.
        Ilmastontukijoista suuri osa on fyysikoita. Etkö tiennyt?

        Pallo on taas sinulla. Jään odottamaan edes muutamaa niistä lukemattomista fysiikan mahdollistamista selityksistä ilmakehän lämpenemisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, Fourier havaitsi rajallisen absorption jo 1830 luvun tienoilla, ja myöhemmin on todettu että kaikki muutkin ilmakehän kaasut absorboivat ja emittoivat itselleen ominaista säteilytaajuutta.

        Näitä ominaisuuksia ei kukaan ole koskaan kiistänyt, mutta ne eivät ole mitään todisteita sille, että CO2 olisi suurin, tai muutenkaan syyllinen ilmastonmuutokseen.

        CO2 ei ole suurin vaan toiseksi suurin. Vesihöyry on vaikuttavampi tekijä, mutta sen pitoisuus pysyy nopean kierron takia lähes vakiona.
        Haehan muutama ilmastotutkija, joka vielä 2010 luvulla on esittänyt, ettei CO2 olisi syyllinen ilmastonmuutokseen.

        Fourier havaitsi absorbtion, mutta vasta Arrhenius tutki CO2 absorbtion vaikutusta 1800 luvun lopulla ja esitti sen vaikuttavan oleellisesti maapallon ilmaston lämpötilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AGW-hurahtaneelle todisteet ovat todella kovat ja väkevän vahvat. Luonnontieteitä tuntevat eivät tuommoisia todisteita ole havainneet.

        Lähes kaikki ilmastotutkijat ovat luonnontieteilijöäitä, lapsi hyvä. Joku tilastomatemaatikko on saattanut eksyä sekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AGW on uskonto siinä kuin New Age ja skientologiakin. Uskontojutut uskontopalstalle.

        Monesko kerta, kun vähäpoika postaa saman lauseen? Kahdeskymenes?
        Yksinkertaiseten lauseiden pakkomielteinen toistaminen viittaa vahvasti henkisen kehityksen häiriintymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo väite ei ollut Jönsin. Hänen koulutuksestaan en tiedä, mutta minä olen fyysikko.

        Henkilö, joka mahtipontisesti väittää fysiikan tuntevan lukemattomia mekanismeja jotka vaikuttavat ilmakehän lämpötilaan, ei kysyttäessä kyennyt kertomaan niistä ainuttakaan. Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi. Sinun mukaasi niitä pitäisi olla lukemattomia.
        Ilmastontukijoista suuri osa on fyysikoita. Etkö tiennyt?

        Pallo on taas sinulla. Jään odottamaan edes muutamaa niistä lukemattomista fysiikan mahdollistamista selityksistä ilmakehän lämpenemisestä.

        "Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi."

        Vähissäpä on sinulla tiedot. Oikeastaan ne ovat olemattomat.
        Ei fysiikan mitään malleja tarvitse antaa. Ilmastoteologiset mallit ovat ovat kyllä ihan ilmastoteologien säveltämiä.

        "Ilmastontukijoista suuri osa on fyysikoita. Etkö tiennyt?"

        Eivätpä vaikuta ainakaan Mann ja Hansen erityisen päteviltä fyysikoilta kun todistelevat asiaansa omilla itsekeksimillään malleilla ja ennustuksillaan joissa ei ole mitään järkeä.

      • Anonyymi
        ononniollaonnellinen kirjoitti:

        Auringon aktiivisuus on painumassa ennennäkemättömän alhaiselle tasolle ja sen vaikutus heijastuu mm Auringon magneettikentän alanemiseen joka tuntuu Maassa asti. Tämän seurauksena kosmista säteilyä pääsee enemmän ;Maahan jonka sanotaan lisäävän pilvisyyttä ja sateita kuten on huomattu esim Suomessa erityisesti syksyisin ja talvisin.
        Paikallisesti ja varsinkin etelä Suomen olosuhteissa lämpötilat on tämän seurauksena noussut. Läpötila mittareita ei ole joka puolella Maapalloa tasaisesti joka on huono juttu koska luonnolisten ja paikallisten olosuhteisen muutokset vääristää globaalia anomalia koska lämpötiloja jää piiloon.

        Kosmisten säteiden ja pilvisyyden yhteyttä tutkittiin 1980 ja 1990 luvulla mm. Tansakassa. Hypoteesille ei löydetty todisteita ja siitä on luovuttu. Myöskään Auringon aktiivisuuden muutos ( pilkkujen väheneminen maksimien aikana) ei ole vaikutukseltaan sellainen, että sillä olisi ilmastoion mitattavaa vaikutusta.

        Lämpötila on noussut paikallisesti, mutta myös globaalisti. Nyt kuluva vuosi tulee olemaan mittaushistoriassa kolmen lämpimimmän joukossa ja mahdollisesti kaikkein lämpimin. Sen jälkeen mittaushistorian kuusi lämpimintä vuotta ovat olleet kuusi edellistä, eikä silloin todellakaan puhuta paikallisesta lämpenemisetä, vaan maapallon keskilämpötilasta.

        Lämpömittareiden sijoittelun epätasaisuus ei selitä muutosta. Jokainen mittaustekniikan teoriaa osaava tietää asian. Ja kun mittarittomia alueita voidaan mitata satelliiteista. Kun satelliittien tuloksia verrataan alueidiin, joilla on kattava mittausverkosto, saadaan satelliittimittaukset kalibroiduksi varsin hyvin.

        Mikään väitteistäsi ei kestänyt (taaskaan) tarkastelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uskonnothan muuten tekevät tätä. Muut ovat vaikka syntisiä, heretikkoja, vääräuskoisia ja sitä kautta kaikki mitä ne edustaa on väärää."

        Hyvä kun ollaan samaa mieltä. AGW-hurahtaneet ovat lisänneet luetteloon denialismin.

        Dealisti-nimitystäkään ei pidä käyttää ja ilmastotieteilijöiden piirissä ja heidän julkaisuissaan ei käytetäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi."

        Vähissäpä on sinulla tiedot. Oikeastaan ne ovat olemattomat.
        Ei fysiikan mitään malleja tarvitse antaa. Ilmastoteologiset mallit ovat ovat kyllä ihan ilmastoteologien säveltämiä.

        "Ilmastontukijoista suuri osa on fyysikoita. Etkö tiennyt?"

        Eivätpä vaikuta ainakaan Mann ja Hansen erityisen päteviltä fyysikoilta kun todistelevat asiaansa omilla itsekeksimillään malleilla ja ennustuksillaan joissa ei ole mitään järkeä.

        Olet juuttunut kahteen viime vuosisadan lopun virheeseen. Niillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä, varsinkin kun Manninkin heikkotasoinen tutkimus on toistettu ja sen pääsanoma on vahvistettu.

        Ensin vääität, että fysiikka tuntee lukemattomia mekanismeja ilmaston lämpenemiselle. Kun sinua pyytää mainitsemaan edes pari, ainoa vastaus on: "Ei fysiikan mitään malleja tarvitse antaa."

        Väitteesi oli taas kerran tyhjä arpa. Heität H&S-menetelmällä väitteitä, mutta kun niille kysyy perusteita, saa vastukseksi pelkkää inkutusta teologiasta. Olet ilmastokeskustelun suhteen pelkkä turhake.

        Palstan huuhari näköjään taas vauhdissa.
        Minä en ole väittänyt mitään fysiikan tuntemista mekanismeista.
        Ja kyllä, fysiikka ei mitään malleja kehittele. Ilmastoteologisten mallien kehitteleminen kuuluu ilmastoteologien toimenkuvaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kosmisten säteiden ja pilvisyyden yhteyttä tutkittiin 1980 ja 1990 luvulla mm. Tansakassa. Hypoteesille ei löydetty todisteita ja siitä on luovuttu. Myöskään Auringon aktiivisuuden muutos ( pilkkujen väheneminen maksimien aikana) ei ole vaikutukseltaan sellainen, että sillä olisi ilmastoion mitattavaa vaikutusta.

        Lämpötila on noussut paikallisesti, mutta myös globaalisti. Nyt kuluva vuosi tulee olemaan mittaushistoriassa kolmen lämpimimmän joukossa ja mahdollisesti kaikkein lämpimin. Sen jälkeen mittaushistorian kuusi lämpimintä vuotta ovat olleet kuusi edellistä, eikä silloin todellakaan puhuta paikallisesta lämpenemisetä, vaan maapallon keskilämpötilasta.

        Lämpömittareiden sijoittelun epätasaisuus ei selitä muutosta. Jokainen mittaustekniikan teoriaa osaava tietää asian. Ja kun mittarittomia alueita voidaan mitata satelliiteista. Kun satelliittien tuloksia verrataan alueidiin, joilla on kattava mittausverkosto, saadaan satelliittimittaukset kalibroiduksi varsin hyvin.

        Mikään väitteistäsi ei kestänyt (taaskaan) tarkastelua.

        "Ja kun mittarittomia alueita voidaan mitata satelliiteista. "

        Satelliittimittausten historia on todella mittava ja kattava.

        "Kun satelliittien tuloksia verrataan alueidiin, joilla on kattava mittausverkosto, saadaan satelliittimittaukset kalibroiduksi varsin hyvin."

        Noinhan se on. Adjustoimalla aa juuri sellaisia tuloksia kuin haluaa.
        Mikään väitteistäsi ei kestänyt (taaskaan) tarkastelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan huuhari näköjään taas vauhdissa.
        Minä en ole väittänyt mitään fysiikan tuntemista mekanismeista.
        Ja kyllä, fysiikka ei mitään malleja kehittele. Ilmastoteologisten mallien kehitteleminen kuuluu ilmastoteologien toimenkuvaan.

        Seuraava lause ei siis ollut sinun kirjoittamasi?
        "Fysiikka tuntee, ja kykenee todistamaan lukemattomia eri mekanismeja, jotka vaikuttavat, myös maapalloa ympäröivän kaasukerroksen lämpötilaan."

        Jos ei ollut, niin miksi sitten vastasit tuota väitettä kritisoivaan kommenttiin:
        "Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi."

        Kyllä fysiikkakin kehittelee malleja. Ilmastotutkijoista suuri osa on fyysikoita. Teologiasi saat taas kerran tunkea sinne, mihin päivä ei paista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja kun mittarittomia alueita voidaan mitata satelliiteista. "

        Satelliittimittausten historia on todella mittava ja kattava.

        "Kun satelliittien tuloksia verrataan alueidiin, joilla on kattava mittausverkosto, saadaan satelliittimittaukset kalibroiduksi varsin hyvin."

        Noinhan se on. Adjustoimalla aa juuri sellaisia tuloksia kuin haluaa.
        Mikään väitteistäsi ei kestänyt (taaskaan) tarkastelua.

        Tarpeeksi mittava, jottaviimeisten vuosikymmenten trendi voidaan maa-asemien mittauksiin yhdistettynä todeta kiistatta.

        Vaatii melkoista älyllistä epärehellisyyttä uskoa, että jos olemassa olevilla mittauspisteillä on vuosikymmenien ajan havaittu kiihtyvää lämpötilan nousua, niin se olisi selitettävissä sillä, että ilmasto on kylmentynyt vastaavasti siellä, missä mittareita ei ole. Satelliittimittaukset ovat viimeistään romuttaneet kyseisen väitteen, jossa ei alunperinkään ole ollut järkeä.

        Ps. Kalibrointimenetelmänä tuo on aivan pätevä. Vetoamisesti adjustoimalla tehtyyn tahalliseen vääristymään, on salaliittopalstan tasoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava lause ei siis ollut sinun kirjoittamasi?
        "Fysiikka tuntee, ja kykenee todistamaan lukemattomia eri mekanismeja, jotka vaikuttavat, myös maapalloa ympäröivän kaasukerroksen lämpötilaan."

        Jos ei ollut, niin miksi sitten vastasit tuota väitettä kritisoivaan kommenttiin:
        "Fysiikka ei tietääkseni ole antanut ainuttakaan vaihtoehtoista mallia ilmaston havaitulle lämpenemisen selittämiseksi."

        Kyllä fysiikkakin kehittelee malleja. Ilmastotutkijoista suuri osa on fyysikoita. Teologiasi saat taas kerran tunkea sinne, mihin päivä ei paista.

        Jospa minä, tuon väitteen esittäjänä vastaisin tuohon.

        Fysiikka on tiedettä, se ei esitä mitään väitteitä tai mallinnuksia ilman riittävää todistuspohjaa, se on tieteenala, jossa Mannin kaltaisista "tiedemiehistä ym mastoasiantuntijoista" kuulee vain sarkastisia kommentteja.

        Hiilidioksidin vaikutuksesta ilmakehän lämpötilaan ollaan eri mieltä, lämmittääkö se, vai viilentää, sen osuus vesihöyryyn verrattuna on yläilmakehässä suurempi, ja maanpinnan lähellä jopa vain 1% vesihöyryn määrästä, lisäksi ilmasto itse poistaa CO2 ta troposfäärissä.
        Ilmakehän kaasut absorboivat auringosta tulevaa IR säteilyä enemmän kuin maan pinnalta tulevaa, ja vain muutaman metrin korkeudelta absorboitunut säteilylämpö voi palautua osittain takaisin, ylempää, viileämmästä tilasta lämpö ei siirry lämpimämpään päin kuin oskillaation ansiosta, tämä tosiasia antaa vahvan viitteen ns. takaisin säteilyn mahdottomuudesta ja viitteen CO2 n viilentävästä vaikutuksesta.
        Kummastakaan ei ole oletuksia parempaa totuutta tai tutkittua faktaa.
        CO2 n osuutta pidetään ratkaisevana vain siksi, että sen pitoisuus korreloi lineaarisesti lämpötilan kanssa, vaikka juuri se osoittaa yhteyden virheelliseksi, koska tutkimusten mukaan CO2 absorptiovaikutus on pitoisuuden logaritmin mukainen.
        Tästä huolimatta mallinnukset tehdään siltä pohjalta että CO2 on merkittävin vaikuttaja muutokseen, koska vesihöyry ja muut kaasut oletetaan pitoisuudeltaan vakioiksi ja perustelu on jopa huvittavan kehäpäätelmän kaltainen.

        Muista mekanismeista tunnetuin on UHI, ei tarvita fyysikkoa ymmärtääkseen, mikä merkitys alailmakehän lämpötilaan on kaupunkirakentamisella, ja ennen kaikkea lehtimetsien raivaaminen viljelymaiksi (yksi iso koivu haihduttaa vettä n 400 l /vrk, ), jonka vaikutus on pohjoisella pallonpuoliskolla suurempi(enemmän maapintaa), jonka myös mittaukset osoittavat.

        Toisesta ääripäästä on auroran vaikutus, joka aiheuttaa sekä typen että hapen voimakasta emissiota (jopa näkyvää valoa) ja lisäksi aivan viime aikoina on mittauksin todettu liittyvän myös maan pinnalle asti jopa ihmiskorvin kuultavaa ääntä, ja ääni on ilmanpaineen muutosta jostain 100 - 150 km korkeudelta.
        Aurora on ilmiö, joka ei liity auringon lämpösäteilyyn, vaan aurinkotuuleen maan muuttuvaan magneettikentän ja gravitaation suunntaan, syklit voivat olla parista viikoista satoihin vuosiin, mutta mallinnuksiin tämä ei vielä ole edes ehtinyt, koska ääniaffekti löydettiin vasta äsken.

        Siinä ne ruinaamasi pari vaihtoehtoa ja lisää löydät opintojesi jatkuessa.

        Edelleen olen vakaasti sitä mieltä että et mitenkään voi olla mikään fyysikko, ellet nyt tarkoita olevasi näitä palstan kaikkitietäviä neroja, ja juttusi ovat kyllä täydellisesti Jönssin kaltaista silkkaa tietämättömyyttä.

        Fysiikassa on aivan samoin hyviä tutkijoita ja huonoja tutkijoita, hyvää tutkimusta ja huonoa tutkimusta kuin missä tahansa tieteessä. Ei fysiikka ole sen suhteen mitenkään erikoisasemassa.
        Fysiikan eräilla alueilla tehdään jatkuvasti mallinnuksia, ajetaan niitä supertietokoneilla ja verrataan vastaavuutta havaintoihin. Käsityksesi tieteestä tuntuu olevan varsin kotikutoinen.

        Ja sitten muihin väitteisiisi.

        "ylempää, viileämmästä tilasta lämpö ei siirry lämpimämpään päin kuin oskillaation ansiosta"
        Väärä väite. Nettosäteily on lämpimästä viileämpään, mutta kaikki 0 K:stä poikkeavan lämpötilan omaavat kappaleet ja kaasut säteilevät lämpösäteilyä. Yläilmakehän lämmennyt CO2 vähentää avaruuteen karkaavaa lämpösäteilyn nettovirtaa. Kyse ei ole vain pintaa lähellä olevasta vaikutuksesta.

        Absorbtion kohdalla kyse on siitä, että eräät kaasut absorboivat juurikin maan pinnasta säteilevää pitkäaaltoista säteilyä, joka ilman niiden vaikutusta poistuisi avaruuteen.

        "Hiilidioksidin vaikutuksesta ilmakehän lämpötilaan ollaan eri mieltä, lämmittääkö se, vai viilentää"

        Näytä yksikin tieteellisellä foorumilla julkaistu tutkimus, jossa väitetään hiilidioksiidin viilentävän.

        UHI on huomioitu alusta alkaen, eikä sen vaikutus voi olla lähellekään niin suuri, kuin mitä lämpeneminen on ollut. Alkuun sillä uskottiin olevan enemmän vaikutusta, mutta tutkimuksen edetessä selitys kaatui.

        Olen ollut tekemässä akustiikkaan liittyvää tutkimusta, kun ensimmäiset huhut Lapissa mitatuista revontulten äänistä tulivat. Eikä se tapahtunut äsken, vaan väitteitä esitettiin jo vuosituhannen vaihteessa. Professori Laine mittaili ääniä muistaakseni jo 2000 keväällä. Silloin niihin ei saatu vielä varmistusta.
        En tiedä, mihin perustat väitteesi, että 100 - 150 km:n korkeudella tapahtuvat ilmanpaineen vaihtelut kuuluisivat ääninä maahan. Tuolloin, kun asia tuli tapetille, ainakaan akustiikkaa tutkinut prof. Visa ei pitänyt mitenkään mahdollisena, että ääniaalto voisi tulla maahan asti ilmakehän ja avaruuden rajoilta. Ilman tiheys on jo Karmannin rajalla ( 100 km) selvästi alle sadastuhannesosa maan pinnan ilmanpaineesta josta syystä ääniaallot kulkevat varsin huonosti.
        Nykyisen teorian mukaan revontulten äänet syntyvät inversiokerroksessa n. 100 m maanpinnan yläpuolella.
        Ilman ollessa äärimmäisen harvaa, myös sen lämmönsitomiskyky on äärimmäisen vähäinen ja siten sen vaikutus ilmastoon nolla.

        Itse asiassa 50 km:n korkeuteen rajoittuva stratosfääri on jäähtynyt juuri kuten voi olettaa, kun CO2 estää lämpösäteilyä pääsemästä stratosfääriin yhtä paljon kuin ennen.
        Jos Aurorailmiöllä olisi väittämääsi vaikutusta troposfäärin lämpenemiseen, pitäisi sen ensin lämmittää stratosfääriä. Vaan näin ei ole käynyt.

        Ei taida olla mitään näyttöä siitä, että kertomillasi seikoilla olisi mitään vaikutusta ilmastoon.

        Olen fysiikanopintoni suorittanut jo aikoja sitten ja siksi minun on helppo ampua väitteesi alas. Fysiikka ei tunne mekanismia, joka olisi vaihtoehto nykyiselle ilmaston lämpenemisen teorialle. Yrityksesi osoitti, ettet tunne fysiikkaa.

        No jatketaan sitten:

        - "Väärä väite. Nettosäteily on lämpimästä viileämpään, mutta kaikki 0 K:stä pkaavaa lämpösäteilyn nettovirtaa. Kyse ei ole vain pintaa lähellä olevasta vaikutuksesta .."

        Noinhan juuri sanoin, se oskillaatio on vain lähellä maan pintaa.
        Kaikki aineet emittoivat lämpösäteilyä, paitsi jotkut kaasut tietyissä paineissa ja pitkäaaltoista lämpösäteilyä absorboivat ilmakehän kaasut absorboivat saman taajuista säteilyä, tuli se mistä tahansa, eli ammuit omaan jalkaasi, ei hiilidioksidi ymmärrä tuleeko se pitkäaaltoinen lämpösäteily maan pinnasta, vai pinnan lähistöllä olevasta kaasusta ?
        Huvittavinta jutussa on se, kun tämä takaisin pakote todettiin ylivoimaiseksi uskotella, muutettiin teoriaa niin että CO2 absorboidessaan ja siirtäessään energiansa molekyyliliikkeenä tai emittoimalla, hidastaa lämmön siirtymistä avaruuteen, ja nostaa näin ilmakehän lämpötilaa !
        Kerropa puolestasi yksikin tutkimus, joka osoittaa lämmönsiirron hidastuvan merkittävästi siksi että lähes valon nopeudella etenevä säteily joutuu kulkemaan jonkun poikkeuksen harvassa olevan CO2 molekyylin absorption kautta.

        - "UHI on huomioitu alusta alkaen, eikä sen vaikutus voi olla ... "

        UHI n vaikutus on edelleen vain mallinnuksen tekijän arvio parametreja valittaessa, se on kuitenkin yksi vaikuttava mekanismi, joita kaipasit.

        - " Fysiikka ei tunne mekanismia, joka olisi vaihtoehto nykyiselle ilmaston lämpenemisen teorialle... "

        Tuo on aivan totta, mutta se ei suinkaan todista että kyseinen malli olisi edes vähänkään oikealla suunnalla, eikö niin, jos nyt vähääkään ymmärrät, mitä fysiikalla tarkoitetaan.

        Fysiikan opiskeluni minäkin olen suorittanut todennäköisesti jo ennen koulusi aloittamista, aikakausi tai oma rehentely tuskin asioita muuttaa, mutta olet ilmeisesti, ainakin jutuistasi päätellen, ainoa ihminen joka tietää varmasti syyn nykyiseen ilmastonmuutokseen.

        Ps
        Kerropa, miksi toistaiseksi ei ole tehty yhtään mallinnusta, jossa hiludioksidi ei olisi vaikuttajana, olisiko jostain tarkoituksellisesta syystä sovittu joku ennakko-oletus lähtökohdaksi, halveksuen näin koko tieteeseen liittyvää periaatetta, vai tutkitaanko vain hiilidioksidia, eikä ilmaston lämpenemistä ?

        "Kerropa puolestasi yksikin tutkimus, joka osoittaa lämmönsiirron hidastuvan merkittävästi siksi että lähes valon nopeudella etenevä säteily joutuu kulkemaan jonkun poikkeuksen harvassa olevan CO2 molekyylin absorption kautta."

        Ei jumankekka. Et voi olla tosissasi.
        Kyse ei ole SM säteilyn hidastumisesta, vaan siitä, että merkittävä osta absorboituu CO2 kaasuun ja jää lämmittämään ilmakehää sen sijaan, että se lämpöenergia karkaisi avaruuteen. Valonnopeudella ei ole asian kanssa vähäisintäkään tekemistä.
        Jos käsityksesi fysikkasta on tuolla tasolla, niin ilmeisesti on aivan turha jatkaa jankkaamista.

        Ei ole tehty mallinnusta, jossa hiilkidioksiidi ei vaiukuttaisi, koska on jo pitkään ollut varma tieto, että se vaikuttaa.

        Ps. Mitä tulee seuraavaan väitteeseesi, niin vastaan, kuten minulla on tapana. Rehellisesti ja suoraan.
        ""Fysiikan opiskeluni minäkin olen suorittanut todennäköisesti jo ennen koulusi aloittamista."
        Niinkö uskot?
        Aloitin koulunkäyntini vuonna 1961. Ilmankos fysiikan tietosi ovat jo perin hapertuneen tuntuisia, jos olet opiskellut fysiikan tietämyksesi jo -50 luvulla. Vaikka et olisi lukion jälkeen lukenut lainkaan fysiikkaa, pitäisi sinun huidella jo lähellä yhdeksääkymmentä ja kyllähän siinä iässä lukion opit ovat useimmilla painuneet unhon yöhön.

        En todellakaan kuvittele olevani ainoa ihminen, joka ilmastosta tietää. Ilmastonmuutoksen suhteen kirjoitan vain niistä tuloksista, joihin minua paljon perehtyneemmät ammatilaiset ovat tutkimuksissaan päätyneet. Uskallan jopa väittää, että kirjoitan vain sellaisia väitteitä, joiden suhteen tiedeyhteisöllä on hyvin varmennettu tieto.
        Sinun vääitteistäsi en ole löytänyt vielä ainuttakaan, joka kestäisi kriittistä tarkastelua.

        Kommenttini alkuun lainaamani aivopierusi oli jo totaalisen luokaton. Kuvitteletko sinä aivan aikuisten oikeasti valonnopeuden vaikuttavan jotenkin kyseiseen mekanismiin?

        Jospa ottaisit selvää tuosta lämmönsiirrosta kaasuissa.
        Absorboitunut energia purkautuu välittömästi joko samalla taajuudella tai törmäyksissä naapurimolekyyliin, jolloin lämpötilat tasautuvat ja lämpösäteilyn emissiointensiivisyys tasaantuu.
        Säteilyn nopeus on kylläkin lähes valon nopeutta, homogeenisessa kaasussa ei voi olla erilämpöisiä molekyylejä, molekyylien liike pitää siitä huolen.
        Ilmakehässä risteilee kaaosmaisessa järjestyksessä kaaosmaiseen suuntaan eri taajuista säteilyä jatkuvasti.

        IR alue on suunnilleen 0.8 ...1000 µ, hiilidioksidin absorptioikkuna on patin µ verran, sekin suvussa maksimialueelta.
        Kun vertaat lisäksi pitoisuutta, niin ehkä sinullekin syntyy kuva, miksi olisi aiheellista tutkia, kuinka paljon lämmönsiirto hidastuu CO2 n vuoksi, tai ehkä ei, ettei vaan tämäkin oletus jouduttaisi kurvaamaan jollain uudemmalla.

        Ja jos olet sitä mieltä että tarkoitus pyhittää keinot tieteessäkin, niin ikäsi ei paljon asiaa voi enää korjata.

        Ilmastotieteilijät ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että kasvihuonekaasujen vaikutus lisää maapallon keskilämpötilaa yliu 30 asteella. Oletko eri mieltä?

        Vaikka absorboitunut lämpö purkautuisi heti, se säteilisi kolmeulotteisesti 360 astetta joka suuntaan. Tällöin suuri osa purkautuneesta absorbtiosta palaisi takaisin troposfääriin.

        IR - säteilyn nopeus on tasan tarkkaan valon nopeus, ei vain valon nopeuden luokkaa.
        Valonnnopeus on eri asia. Kukaan fysiikkaa opiskellut ei sortuisi tuollaiseen.

        Homogeenisessa kaasussa on aina eri nopeuksilla liikkuvia molekyylejä ja ne molekyylit, jotka absorboivat eniten energiaa, liikkuvat keskimäärin nopeammin kuin vähemmän absorboivat kaasun molekyylit.
        Lainaahan kirjastosta Maxwelin demoni. Saattaa valaista kaasujen käyttäytymisestä jotain sellaista, jonka jo Botzmann aikanaan käsitti. Jos olisit lukenut ja omaksunut edes lukion fysiikan, niin et hölmöilisi kuten taas kerran.

        "Ilmakehässä risteilee kaaosmaisessa järjestyksessä kaaosmaiseen suuntaan eri taajuista säteilyä jatkuvasti."
        Tässä väitteessä ei ole järjen häivää.

        CO2:lla on kolme absorbtiopiikkiä ja yhdessä ne kattavat melko suuren osan maasta säteilevän infran taajuusalueesta.

        Et kai kuvittele, etteivätkö ilmastotutkijat ymmärtäisi ja huomioisi esittämääsi Aku Ankka tason fysiikkaa?

        "Ja jos olet sitä mieltä että tarkoitus pyhittää keinot tieteessäkin, niin ikäsi ei paljon asiaa voi enää korjata."
        Oletko sinä sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen takana on tieteen tekijöiden kansainvälinen salaliitto. Kuten sanoin, minä esitän ainostaan ilmastotutkijoiden väitteitä, en omia kuvitelmiani siitä, mietn ilmasto toimii.
        Juttusi alkaa olla sekä selittelyltään että tietämykseltään Belisarion harhojen luokkaa.

        No huhuh

        - Olen eri mieltä, tuo lämpötila ei ole yksin kasvihuonekaasujen vaikutusta.

        - Säteilyn nopeus on valon nopeus vain tyhjiössä.

        - Maxwellin demoni juuri koittaa selittää, miksi homogeenisessa kaasussa molekyylien nopeus on sama.

        - Säteily ei siirrä energiaa lämpimämpään päin olipa sen suunta mihin tahansa, ei siis aiheuta lämpimämpään kohteeseen elektronin pysyvää siirtymää.

        Tiedän vallan mainiosti, että lähes jokainen ilmastotutkija, jolla on jokin fysiikkaan liittyvä yliopistollinen loppututkinto, tietää samat asiat kuin minäkin, mutta tiedätkö sinä, että osa ilmastotutkijoista katsoo paremmaksi laulaa maksajan lauluja, kuin tuoda esiin poikkeavia havaintoja, onneksi ei sentään kaikki.

        Myönnän myös, että tiedoissani on valtavia aukkoja, joskin,tämä ruohopuhelu ei ole paikannut niitä vähääkään, ainoastaan vahventanut käsitystäni että kuulut näihin palstan Jönssijoukkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastotieteilijät ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että kasvihuonekaasujen vaikutus lisää maapallon keskilämpötilaa yliu 30 asteella. Oletko eri mieltä?

        Vaikka absorboitunut lämpö purkautuisi heti, se säteilisi kolmeulotteisesti 360 astetta joka suuntaan. Tällöin suuri osa purkautuneesta absorbtiosta palaisi takaisin troposfääriin.

        IR - säteilyn nopeus on tasan tarkkaan valon nopeus, ei vain valon nopeuden luokkaa.
        Valonnnopeus on eri asia. Kukaan fysiikkaa opiskellut ei sortuisi tuollaiseen.

        Homogeenisessa kaasussa on aina eri nopeuksilla liikkuvia molekyylejä ja ne molekyylit, jotka absorboivat eniten energiaa, liikkuvat keskimäärin nopeammin kuin vähemmän absorboivat kaasun molekyylit.
        Lainaahan kirjastosta Maxwelin demoni. Saattaa valaista kaasujen käyttäytymisestä jotain sellaista, jonka jo Botzmann aikanaan käsitti. Jos olisit lukenut ja omaksunut edes lukion fysiikan, niin et hölmöilisi kuten taas kerran.

        "Ilmakehässä risteilee kaaosmaisessa järjestyksessä kaaosmaiseen suuntaan eri taajuista säteilyä jatkuvasti."
        Tässä väitteessä ei ole järjen häivää.

        CO2:lla on kolme absorbtiopiikkiä ja yhdessä ne kattavat melko suuren osan maasta säteilevän infran taajuusalueesta.

        Et kai kuvittele, etteivätkö ilmastotutkijat ymmärtäisi ja huomioisi esittämääsi Aku Ankka tason fysiikkaa?

        "Ja jos olet sitä mieltä että tarkoitus pyhittää keinot tieteessäkin, niin ikäsi ei paljon asiaa voi enää korjata."
        Oletko sinä sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen takana on tieteen tekijöiden kansainvälinen salaliitto. Kuten sanoin, minä esitän ainostaan ilmastotutkijoiden väitteitä, en omia kuvitelmiani siitä, mietn ilmasto toimii.
        Juttusi alkaa olla sekä selittelyltään että tietämykseltään Belisarion harhojen luokkaa.

        "CO2:lla on kolme absorbtiopiikkiä ja yhdessä ne kattavat melko suuren osan maasta säteilevän infran taajuusalueesta."

        Huutoäänestyksellä tuokin "melko" on helppo todistaa. Samalla tulee jälleen kerran todistetuksi AGW-uskonnon pyhät perusteet.

    • Anonyymi

      Kirsi Salo ei suosituksista piittaa ja osoittaa rohkeasti mielipiteensä mikrosirutettuja rokotteita vastaan.

      Katso vaikka kohdasta 14.30 kuinka rohkeasti punatakkinen Kirsi täti änkee toimittajan läheisyyteen, suosituksista huolimatta. Kirsi on Suomen asiantuntija koronapandemiassa. Me ajattelemme omilla aivoilla me ja siksi ihailemme hänen rohkeuttaan.

      Katso MOT Yle Areenassa:

      http://areena.yle.fi/1-50278156

    • Anonyymi

      Demokratia ei määrää sitä miten luonto käyttäytyy. Mediassa näkyy nykyään usein harhaisaa asennetta siitä, että jos esitetään havainto niin sitten pitää antaa näkyvyyttä myös niille, joiden mielestä tuo havainto ei voi pitää paikkaansa vaikka mielipiteelle ei olisikaan mitään perustetta.

      Tämän demokratiaharhaisen ajattelun mukaan kävisi näin: Jos havaitaan että joku murhasi joukon ihmisiä ja tapahtumalle oli todistajatkin niin uutisen yhteydessä pitää kuitenkin muistaa kertoa että jonkun mielestä koko joukkomurhaa ei tapahtunut ollenkaan ja kyseessä on vain reptiliaanien suorittama hämäysoperaatio.

      Tieteessä mennään havainnot edellä ja tieteellisen menetelmän mukaisesti.

      • Anonyymi

        Hyväksi havaittu keino yrittää torjua tieteen perusteella esitettyjä toimenpiteitä on tämä: Kehitetään järjetön ääriesimerkki juuri vastakkaiseen suuntaan siitä, mitä tieteen perusteella on havaittu. Vaaditaan keskitien kulkemista tuon järjettömän ääriesimerkin ja tieteen havaintojen välillä. Kuinka ollakaan tuo keinotekoisesti luotu "keskitie" on sellainen ettei se vaatisi mitään toimenpiteitä.

        Valitettavasti luontoa ei kiinnosta keinotekoisesti luodut keskitiet vaan ilmiöt edelleenkin tapahtuvat fysiikan lakien mukaisesti.

      • Anonyymi

        Usein tässä yheydessä käytetään termiä tasapuolisuusharha. Pyrkiessään tasapuoliseen asioiden esittämiseen media saattaa esittää tieteelliseen tutkimukseen ja subjektiivisiin kokemuksiin perustuvat väitteet muka saman arvoisina. Tämä on syynä siihen, että useat asiantuntijat kieltäytyvät nykyään julkisista depaateista huuharien kanssa.

        Jokaisen valistuneen ihmisen pitäisi kyetä näkemään kyseisen menettelyn läpi, mutta kun kaikki eivät ole valistuneita. Kilo kultaa ja kilo multaa eivät ole saman arvoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväksi havaittu keino yrittää torjua tieteen perusteella esitettyjä toimenpiteitä on tämä: Kehitetään järjetön ääriesimerkki juuri vastakkaiseen suuntaan siitä, mitä tieteen perusteella on havaittu. Vaaditaan keskitien kulkemista tuon järjettömän ääriesimerkin ja tieteen havaintojen välillä. Kuinka ollakaan tuo keinotekoisesti luotu "keskitie" on sellainen ettei se vaatisi mitään toimenpiteitä.

        Valitettavasti luontoa ei kiinnosta keinotekoisesti luodut keskitiet vaan ilmiöt edelleenkin tapahtuvat fysiikan lakien mukaisesti.

        Totuus ei ole mielipidekysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus ei ole mielipidekysymys.

        Ilmastoteologinen totuus on huutoäänestyskysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastoteologinen totuus on huutoäänestyskysymys.

        Vähän niin kuin asbestin vaarallisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän niin kuin asbestin vaarallisuus.

        Oletko keksinyt asbestiteologiankin? Vaikuttaako hiilidioksidi asbestiin niinkuin AGW-hurahtaneiden aivoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko keksinyt asbestiteologiankin? Vaikuttaako hiilidioksidi asbestiin niinkuin AGW-hurahtaneiden aivoihin?

        Sinähän niitä teologioita keksit, kun et kykene asialliseen keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko keksinyt asbestiteologiankin? Vaikuttaako hiilidioksidi asbestiin niinkuin AGW-hurahtaneiden aivoihin?

        Kyllä sen näistä sinun awg-viesteistä näkee, ettet ihan järkevästi tätä aihetta käsittele. Hurjasti lähtee meteliä ja sisällöttömiä kommentteja ilman järjellisen keskustelun häivää. Nyt vastaat tähän, että entäs nuo toiset, ne on vielä pahempia etkä silti tuo mitään järkevää lisää keskusteluun.

        Varmaan pitäisi opiskella AGW-teologian perusteita tarkemmin niin että voisi sujuvasti tuoda julki uusia mantroja ja hokemia ja ehkä jotain todistusvoimaisia vesivärikuvia hiilidioksidin autuaaksi tekevästä voimasta.

        Hyvä kommentt, kiitos siitä. Tässä oli niin paljon asiaa, että saatiin mukavasti lisää keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen näistä sinun awg-viesteistä näkee, ettet ihan järkevästi tätä aihetta käsittele. Hurjasti lähtee meteliä ja sisällöttömiä kommentteja ilman järjellisen keskustelun häivää. Nyt vastaat tähän, että entäs nuo toiset, ne on vielä pahempia etkä silti tuo mitään järkevää lisää keskusteluun.

        Näillä trolleilla ei ole sen paremmin haluja kuin kykyjäkään järkevään keskusteluun. He tietävät itsekin, että asiallisessa keskusteluussa heitä viedään kuin litran mittaa.
        Ainoa, mitä he osaavat on palstan häirintä.

        Trollit elävät huomiosta. Tuolle ei kannata vastata mitään.

    • Anonyymi

      <<<Ihminen ei vaikuta lämpenemiseen 0,0001% enempää ja suomalaisten osuus ymmärrettävästi olematon.<<<

      Ja kun tuohon vielä lisätään, että Suomen hiilinielu on suurempi kuin kaikki päästöt, niin miksi täällä ilmastonmuutoksesta meuhkataan, että Suomen päästöjä on vähennettävä, kun Suomi on jo tehnyt osansa.

      Ei Suomen tarvitse vähentää päästöjä.
      Suomi viilentää jo nyt maapallon ilmastoa tämän "vihreän teorian" mukaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      431
      5140
    2. Miksi Helmi ja Julia haluavat lehden kanteen?

      Itseään paljon vanhemman miehen kanssa? Dannyn ”tyttöystävä” Helmi Herra Ylpön ”tyttöystävä” Julia. Onhan näitä ollut kautta aikain. Muutama vuosi kun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      4134
    3. Mikäs emäntä se joka listi lapset ja itsensä?

      Oli muhokselta,ouluun saakka piti mennä toteuttamaan tuokin asia. Onneksi ei silti rekan alle ajanut. Ei nimiä, toki ne tulee minfoon. Mutta niillä ei
      Muhos
      50
      2940
    4. Torppa Levillä

      Mites se raskauspahoinvointi ??
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2408