Minua ei ärsyttänyt yhden tyyppiset ihmiset kun näin heitä aiemmin televisiossa. Minulla ei ollut heistä mielipidettä.
Mutta kun heitä muutti naapurini asumaan niin on alkanut ärsyttää.
Toivoisin että muuttaisivat pois sinne mistä tulivatkin.
Yhden tyyppiset ihmiset
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
mitä teemme heidän hyväksi, jotka eivät pääse lähtemään pois kehitysmaista tai vastaavista paikoista? Tänne otetaan ne, joilla on ollut rahaa ja mahdollisuus lähteä. Tämä on ihmisoikeuden ja järjen vastaista, auttaa heitä joilla asiat on paremmin. Ei pidä ottaa vastaan, vaan auttaa paikan päällä. Tällöin apu kohdentuu useammille apua tarvitseville.
Suomen suhteellisen antelias sosiaaliturva ja liberaali turvapaikkapolitiikka muodostavat voimakkaan vetovoimatekijän, eli tänne halutaan tulla jo pelkästään näiden perusteella. Miten erottaa etuuksien perässä tulevat turvapaikkaturistit oikeista turvapaikanhakijoista?
Suomeen on lisäksi nyt myös syntymässä uusi vetovoimatekijä, kun hallitus etsii keinoja miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle voitaisiin myöntää oleskelulupa, kun henkilö on saanut työtä. Tällainen kiertotie vesittää koko turvapaikkajärjestelmän perusteet.- Anonyymi
"Poliisi tutkii Helsingin Alppipuiston viime syksyistä puukotusta nyt myös tapon yrityksenä. Poliisin mukaan noin kymmenen hengen ryhmä yritti lokakuussa ryöstää kaksi 15-vuotiasta poikaa, toista poikaa myös puukotettiin."
"Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan epäillyt ovat nuoria miehiä, jotka olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Silminnäkijöiden kuvausten perusteella epäiltyjen porukassa oli kymmenkunta ihmistä, jotka olivat maahanmuuttajataustaisia."
https://yle.fi/uutiset/3-11779192
Nyt on myös Suomeen rantautunut tällainen ilmiö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Poliisi tutkii Helsingin Alppipuiston viime syksyistä puukotusta nyt myös tapon yrityksenä. Poliisin mukaan noin kymmenen hengen ryhmä yritti lokakuussa ryöstää kaksi 15-vuotiasta poikaa, toista poikaa myös puukotettiin."
"Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan epäillyt ovat nuoria miehiä, jotka olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Silminnäkijöiden kuvausten perusteella epäiltyjen porukassa oli kymmenkunta ihmistä, jotka olivat maahanmuuttajataustaisia."
https://yle.fi/uutiset/3-11779192
Nyt on myös Suomeen rantautunut tällainen ilmiö.Matut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matut
Paska aloitus.
Arloittaja onmsitten sitä toisentyyppistä ihmistä.
Beng
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2453313Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592956Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,171985Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e631763Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131533- 1221476
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11404Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4751400