Ruotsissa rikkaat testauttavat itseään koronan varalta,

Anonyymi

köyhät kuolevat.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä Suomessakin varakkaammat käy omilla rahoilla testeissä., mutta siitä ei kirjoiteta. Ruotsissa on ihan eri tilanne, suurempi vaara saada tartunta.

      • Anonyymi

        Saiko Tegnell pukilta uuden villapaidan?


      • Laskeutui Arlandaan tänään Lontoosta tullut kone mukanaan 33 mahdollista VUI:n tuojaa lentokiellosta huolimatta.
        Mutta Ruotsin kansalaisillahan on oikeus palata kotimaahansa niinkuin suomalaisillakin, niillä neljällä koneessa olleella Suomen kansalaisella, jotka jatkavat matkaansa Suomeen täältä kautta, kun ei Suomeen suoria lentoja Briteistä nykyisin liene.
        Ketään niistä ei testattu. Suositeltiin vain kotiinsa matkusteltuaan menemään karanteeniin (tartutettuaan ensin siinä kotimatkallaan muutaman) ja sitten oireitten ilmaannuttua testauttamaan itsensä.

        Yksi VUI täällä onkin jo todettu. Nyt tutkitaan uusiksi positiivisia testituloksia lokakuulta lähtien, että josko sitä uutta mutaatiota on jo paljonkin täällä, kun tartuntaluvut ovat niin nopeasti nousseet syksyn ajan.


      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Laskeutui Arlandaan tänään Lontoosta tullut kone mukanaan 33 mahdollista VUI:n tuojaa lentokiellosta huolimatta.
        Mutta Ruotsin kansalaisillahan on oikeus palata kotimaahansa niinkuin suomalaisillakin, niillä neljällä koneessa olleella Suomen kansalaisella, jotka jatkavat matkaansa Suomeen täältä kautta, kun ei Suomeen suoria lentoja Briteistä nykyisin liene.
        Ketään niistä ei testattu. Suositeltiin vain kotiinsa matkusteltuaan menemään karanteeniin (tartutettuaan ensin siinä kotimatkallaan muutaman) ja sitten oireitten ilmaannuttua testauttamaan itsensä.

        Yksi VUI täällä onkin jo todettu. Nyt tutkitaan uusiksi positiivisia testituloksia lokakuulta lähtien, että josko sitä uutta mutaatiota on jo paljonkin täällä, kun tartuntaluvut ovat niin nopeasti nousseet syksyn ajan.

        Kertooko Ruotsin vastaava THL montako flunssa potilasta on Ruotsissa kuollut. Täällähän ei näköjään nyt vuoden aikana olisi kuollut ainuttakaan ?

        Normaalisti Suomessa kuolee flunssaan 500-5000 hlö, mutta ei enää ?

        Joten mietippä sitä.


    • Anonyymi

      Bedbugit ovat jyrkästi lisääntyneet Ruotsissa matualueilla mutta nyt viruksen tultua vähentyneet kun lulkumatuja estellään Ruotsin kahden suurimman puhdistamoyrityksen luvut, jotka Hem & Hyra on tuottanut, osoittavat, että veren imevien hyönteisten torjunta on lisääntynyt 60 prosenttia pelkästään viiden viime vuoden aikana.

      - Bedbugit erottuvat enemmän kuin mikään muu tuholainen tänä aikana, sanoo kunnostusyhtiö Nomorin operatiivinen johtaja Andreas Olsson.

    • Anonyymi

      Olisihan se mielenkiintoista tietää jonkun rikkaan testeissään positiivisen tuloksen saaneen tahallaan menneen kurjien köyhien joukkoon tartuttamaan. Miten sitten keskuudessaan pisteyttävät? 80 tartutettu 1 p., 70 2 p., vammaiset riskiryhmäläiset 3 p., maahanmuuttajat 4 p.

    • Anonyymi

      Näyttää siltä että kyllä Ruotsissa tekevät sen jopa viikossa mitä Suomi sai aikaa vuodessa tässäkin asiassa ?

      "Ruotsin synkät koronaluvut: yli 32 000 uutta tartuntaa alle viikossa
      Ruotsin terveysviranomaiset julkaisivat tiistaina uusia, suomalaisittain melko synkältä kuulostavia koronaviruslukuja. Joulukuun 23. päivän jälkeen maassa on rekisteröity yhteensä 32 485 uutta koronatartuntaa sekä 205 koronavirukseen liittyvää kuolemaa."

      Läde IL

      • Anonyymi

        Britannia paukautti pöytään uuden ennätyksen eilen yli 50 000 tartuntaa, siellä mutaatio kerää kierroksia tartunnoilla. Rajua on meno.


    • Anonyymi

      Kyllä miekin kävisin testissä jos se olisi ilmainen,
      150€ on iso raha pienestä eläkkeestä
      Ja jos ilmaisia testejä tulee niin kyllä löytyy lisää tapauksiakin

      • Anonyymi

        Kallista on. Lisäksi jos korona testi näyttää negatiivista sen joutuisi ottamaan toisen kerran tuloksen varmistamiseksi.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe