Entiset vanhoillislestadiolaiset,
- B itse eronneet: kertokaa avoimesti missä nyt menette ja mikä on oppinne tai filosofianne tänään.
- A erotetut: sama kysymys teille.
Palstoilla olen nähnyt exien vaativan uskovaisilta pilkuntarkkaa vastausta tuntemuksistaan, mutta toisinpäin kysyttäessä ei haluta vastata omista perusteista yhtään mitään.
Kertokaa rehellisesti, avoimesti ja kattavasti, sillä olemme ilmeisesti aika turvatusti anonyymejä.
- B itse eronneet: kertokaa avoimesti missä nyt menette ja mikä on oppinne tai filosofianne tänään.
- A erotetut: sama kysymys teille.
Palstoilla olen nähnyt exien vaativan uskovaisilta pilkuntarkkaa vastausta tuntemuksistaan, mutta toisinpäin kysyttäessä ei haluta vastata omista perusteista yhtään mitään.
Kertokaa rehellisesti, avoimesti ja kattavasti, sillä olemme ilmeisesti aika turvatusti anonyymejä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
En ainakaan vanhoillislestadiolaisuuteen;)
Jos luet katekismuksesta uskontunnustuksen, niin siinä on vastaus. Uskon Jumalaan, Luojaan, Jeesukseen, Lunastajaan ja Pyhään Henkeen, Pyhittäjään.
Jos tarkemmin haluat tietään, niin uskon samoin kuin vanhoilliset, jos heidän uskonkäsityksistään otetaan pois isien perinnäissäännöt sekä "erehtymättömän seurakunta-äidin" neuvot. Se ydin on sitä oikeaa oppia, mikä oli ennen noita sääntöjä ja "hoitokokouksia".
Kun tarkemmin tutkin lestadiolaisia liikkeitä, huomasin, että Rauhan sanassa on juuri tuollainen oikea opin käsitys ja nykyään kuljen heidän joukossaan.
He varovat tarkkaan kenenkään ihmisen (johtokunnan jäsenen, saarnaajan tms) kasvamista liian suureksi, esimerkiksi johtokunnan paikat eivät ole "elinikäisiä", kuten ne käytännössä ovat vanhoillisten joukossa, vaan sama ihminen saa olla korkeintaan kaksi vaalikautta johtokunnassa. Silloin kukaan ei ole toistaan korkeammassa asemassa eikä hänen mielipiteensä merkitse enempää kuin kenen tahansa riviuskovaisen mielipide.
Seurakunnassa ei ole "yhteisiä päätöksiä" eikä vaatimuksia kyselemättömään kuuliaisuuteen ja saarnaajakin saattaa kysyä seurakunnalta jälkeenpäin: menikö se oikein? Aivan kuin vanhoillisuudessakin ennen: seurakunta hoitaa saarnaajat, eikä toisin päin, kuten nykyvanhoillisuudessa on tapana:( Kritiikki siis on sallittua eikä erilaisista mielipiteistä tarvitse tehdä "parannusta".
Kai se kävi jo ensi lauseesta selville, etten usko vanhoillisuuden olevan "ainoa oikea Jumalan valtakunta", vaan Jumalan valtakunta on siellä, missä hänen sanojensa mukaan saarnataan evankeliumia ja sakramentit puhtaasti jaetaan. Se ei ole minkään yhdistyksen seinien sisäpuolinen joukko, vaan uskovaisia löytyy useista paikoista. Me ihmiset emme ole kykeneviä erottelemaan, kuka on oikein uskomassa ja kuka ei, kuten vl:t ovat ottaneet asiakseen määritellä. Ainakin he "määrittelivät" minut Saatanan lapseksi:(.
Kirjoitat kuin enkeli. Minäkin haluan olla Saatanan lapsi, jos he ovat kuvailemassasi uskossa.
Hyvä Debora. Kiitos rehellisestä ja avoimesta vastauksestasi.
Itselläni on tullut kait sen verran maallistumista etten osaa oiken hakeutua mihinkään ryhmään mukaan.
Voisi olla kiinnostavaa käydä kuuntelemassa mainitsemassasi ryhmän kokoontumispaikassa, mutta asun vain ilmeisen aika etäällä kyseisistä paikkakunnista.
Saatko saarnoista vastinetta ja kuuluuko päivittäinen "parannuksen teko ohjelmaasi".
Ei ole pakko vastata, mutta asia kyllä kiinnostaa sellaistakin nähnyttä.
Onko ko. seurojen yhteydessä ns. liikutuksia, sillä itselleni jäi sellainen merkiksi jonkinlaisesta vakuuttavuudesta.
Muutoin, tämä kokemusten esiin tuominen on yllättävän vähäistä, mutta saman vastauksen voi ilmeisesti löytää vanhoista viesteistä.
Mä itte olen joutunu aivan omasta syystä uskontojen suhteen sivuraiteelle, koska monet jutut kiinnostivat enemmän kuin ikuisuusasiat.
En tiedä mikä on totta ja totuus, eikä aina osaa siitä kiinnostuakaan.
Kaipa se vielä selviää.
Mikään todennettava tosiasia ei viittaa paranormaalien (hengellisten) ilmiöiden olemassa oloon, vaikka ihmiset voivat niitä aidosti kokea. Raamatusta voidaan tietää, että se on koottu lähi-idän ja aasian myyteistä ja uskonnoista. Filosofiaani kuuluu mm. rakkaus, anteeksianto, rehellisyys ja suvaitsevaisuus lähimmäistä kohtaan. Nämä eivät ole mitään kristinuskon keksintöjä, vaikka kristityt niitä mielellään olisivat omimassa.
Kyselen,että miksi ihmiselle uskonto on niin täkeä,että hän on valmis jopa tappamaan lajitoverinsa erilaisten näkemystensä vuoksi.
VL-liikkeestä lähdin siksi,koska näin sen,että vl:n kirjoissa voi elää pelkästään sillä,että käy Rauhanyhdistyksellä sanomassa "Jumalan terve."
Ihmisen keksimät perinnäissäännöt vievät uskottavuuden kaikilta vl:n hokemilta fraaseilta.
"voi elää pelkästään sillä,että käy Rauhanyhdistyksellä sanomassa "Jumalan terve."" mutta vl:n kirjoissa onkin eri asia kuin sydämestään uskomassa.
Valitettavasti on totta, että vl:ien seuroissa käy paljonkin "tapakristittyjä", kuten luterilaisessa kirkossakin, vastavasti. Jumala näkee sydämeen.
Eikö se ole hyvä että seuroissa liikkuu muitakin kuulolla kuin pelastettuja. Mielestäni se osoittaa kiinnostavuuden merkkiä.
että käyvät kuulolla. Erittäinkin hyvä. Tarkoitin sitä, että ei riitä, että käy seuroissa tai kirkossa tai missä sitten käykin - pitää uskoa.
Juuri näin! Sillä että on uskovaisen nimi ei pääse taivaaseen. Tarvitaan sydämmen usko.
Tiesitkö tämän? Tässä ei ole sellaista väliporrasta että Jumala erityisesti funtsii että uskooko tuo vai eikö usko ja sitten toimii ikäänkuin erityisen harkinnan jälkeen.
Ei, vaan tämä perustuu Jumalan universaaliseen hengelliseen lakiin jonka mukaan ihmiselle käy sen mukaan kuin tämä uskoo, niin hyvässä kuin pahassakin. Uskomisen seuraus on automaattinen ja sitäpaitsi väistämätön.
Ainoa ristiriita tässä on vain se että ihminen ei voi uskoa pahaa toiselle ja hyvää itselle ja saada siten aikaiseksi pahaa toiselle ja hyvää itselle vaan hän saa ennen pitkää sekä hyvää että pahaa, kumpaakin itselleen siinä määrin kuin on niitä uskonut. Kuka tahansa voi kokeilla tätä käytännössä. Tulokset näkyvät välittömästi.
Tässä perspektiivissä on vanhoillisten "vain me" -harhaoppikin vanhingoksi heille itselleen. Kuitenkin tulee päivä jolloin hekin ymmärtävät tämän, ehkä vasta kipeiden kokemusten jälkeen. Mutta Jeesus odottaa kuten ACIM asian ilmaisee: "ei kärsimättömänä vaan RAKKAUDESSA". Jumalan ikuinen Rakkaus takaa sen että vl:tkin pääsevät Taivaan kotiin.
Sydämestään uskominen ei liity mitenkään siihen, onko ihminen vanhoillislestadiolainen vai ei.
En arvaa vastata mitään, ennenkuin kerrot omista motiiveistasi yms!
Jo varhain huomasin että olen "kasvuvikainen" kun en kokenut sitä mitä uskovaisuus olisi vaatinut ja mitä muiden huomasin olevan, myös omien syiden vuoksi "eheytymistä" ei koskaan tapahtunut.
Koen että kyseinen vika ei ole pelkästään oma syyni vaan jokin muu merkitys sillä on täytynyt olla tai on.
Lapsuuttani sävytti maailmanlopun odottelu ja sanoisin konkreettinen elämänpelko, siinä määrin, että niillä aiheilla ratsastamisesta saan tänäkin päivänä karvani koholle.
Kuitenkin pääasiallisesti kokemukseni lestadiolaisuudesta, perhekasvatusliikkeestä ovat hyvin myönteisiä, ja rakkaista läheisistäni on pelkästään positiiviset "muistot" ja tuntemukset. Haluan olla tukemassa läheisiäni, ihmistä joka on totuuden löytänyt ja haluan kannustaa häntä siinä.
Tänä päivänä en halua olla mikään ajantappaja ja passiivinen odottelija, vaan ajattelen elämän olevan nimenomaisesti ainutlaatuista kasvuprosessia joka vie ihmistä kysymyksestä kysymykseen ja vastauksesta vastaukseen, vaikka kämmenenleveyden verran, kerrallaan.
Koen kuitenkin ettei elämän tarvitse olla niin pilkuntarkkaa ja vakavaa, sillä luulen tietäväni että Totuus on jokin mikä kestää ja on totuuksia mitkä kestävät vain aikansa. On myös muitakin elämän kriteerejä mitä tavoittelen, vaikka tämä on fraasia, eli kauneutta ja hyvyyttä.
En tässä ainakaan aamunkähmässä vielä tarkoin ymmärtänyt kysymystäsi "saatko näin varmuutta". Siis varmuutta mistä, olinkohan vahingossa osoittanut oman kysymykseni eri henkilölle (eri nimerkit!), vai oliko sinun kysymyksesi osoitettukaan minulle?
Kirjoitat, "Tänä päivänä en halua olla mikään passiivinen odottelija ja ajantappaja..."
Jos tarkoitit sillä minua, että itse olisin sitä, erehdyt! Elämässä on paljon aikaavieviä asioita, minullakin,se ei todellakaan tule pitkäksi. Ihan laadukasta ja tasapainoista
elämää minä nytkin vietän, iloineen ja suruineen ja kaikkea siltä väliltä!
Se mitä odotan on, että löytyisi samoin uskovia pienenpienen laumamme lisäksi.
(Voin kyllä jatkaa keskustelua mutta nyt on kiire töihin.)
Kiitos Anonyymi, tarkoitin vaan sitä että ilmeisesti haluat vastata sitten vasta kun saat tietää aloittajan motiiveista edes jotakin.
Ketjun aloittajana en ole kuitenkaan mikään puheenjohtaja, vaan odottelen useiden muidenkin tavoin opettavia vastauksia ja keskustelujakin siitä miten omavalintainen tai aktiivisesti syntynyt tyhjiö on täyttynyt tai muuttunut.
Tarkoituksena ei ole laittaa vastauksia arvojärjestykseen, enkä toivo kenenkään vastaavan minkään odotuksen mukaisesti, vaan toivoisin rehellisyyttä ja omia tuntemuksia, näkemyksistä puhumattakaan.
Asian tiimoilta voisi poikia aivan mielenkiintoisia ja avartaviakin aiheita.
Luulin että vastauksia tulisi tosi runsaasti, mutta monet ilmeisesti haluavat ajaa ilman valoja, tai ovat täällä rakentuneen oman roolinsa hauraita vankeja, jonka vuoksi pelkäävät paljastavansa itsestään liikaa.
Omalla kohdallani kuviot ovat menneet niin etten näistä erottamiskosouksista ole saanut mitään henkilökohtaista kokemusta, enkä tiedä niistä juuri mitään.
Kiitoksia kaikille jo aloittaneille vastaajille.
Lähdin VL:stä vapaaehtoisesti kymmenen vuotta sitten. Olisin voinut tehdö sen aikaisemminkin, mutta henkisen napanuoran katkaiseminen ei ole aina niin helppoa.
Mun maailmankuvani on muuttunut 10 vuodessa totaalisesti. Ensimmäinen askel oli síirtymä rauhansanalaisuuteen, sitten yleiskirkollisuuteen. Nyt ajattelen hyvin globaalisti. Vakaumukseni on, että me kaikki ihmiset, ihonväristä, uskonnosta ja kulttuuritaustasta riippumatta olemme sisaria ja veljiä keskenään. Kohtaan jokaisen ihmisen yksilönä, ainutkertaisena persoonana, niin ökyrikkaan naapurin kuin alkoholistinkin. Perusajatukseni (jota myös pyrin toteuttamaan arkipäivän pienissäkin asioissa ja kohtaamisissa) on, että mitä minä voisin antaa tälle yhteiskunnalle. (Ennen ajattelin, mitä uskonto tai yhteiskunta voisi antaa minulle). Kaiken lisäksi teen nyt sellaista työtä, jossa voin toteuttaa tätä humaania maailmankuvaani. Koen, että se on mun elämäntehtäväni ja olen siitä iloinen. En edes tunnista itseäni samaksi ihmiseksi, joka oli ollessani VL. Minulla ei ole mitään erityisiä tuntemuksia tai traumoja VL-ihmisiä kohtaan. En ole katkera enkä vihaa ketään, koska sillä ihminen ei voita mitään.
Vain yksi asia on jäänyt: ajattelen edelleenkin, että abortti on "tappamista". Mutta en siinäkään asiassa ole mikään fanaatikko.
Itse olen edelleen "peruskuvaltani" vanhoillislestadiolainen ja uskovainen!
Tulipa kuitenkin pahat myrskytuulet,jolloin hoitokokoukset,seurakuntaillat ja monenmoiset vakoilijat tupsahtivat Rauhanyhdistyksiin ja esimerkiksi syntien anteeksiantaminen muuttui yhden lisälinkin taakse. Eli siihen, että väärä henki (monine variaatioineen) aiheuttaa synnin, ja parannus onkin tehtävä näistä vääristä hengistä. Koska en voinut hyväksyä tätä raamatunvastaista opetusta, minut erotettiin Rauhanyhdistyksen jäsenyydestä.
Jos haluat tarkempaa "perustietoa" voit löytää sitä muutaman aukeaman päästä "Erotetun puheenvuoro" 9.3.
Kiitos mielenkiinnostasi!
Asia on päinvastoin. Synnit ja lankeemukset ja hoitamaton omatunto aiheuttavat sen, että ihminen menettää "oikean hengen", Pyhän Hengen.- Tilalle tulee uusi hallitsija, vihollisen henki, joka tuo itsensä esiin hedelmissään. Ihminen on ulkona Jumalan valtakunnasta.
Ajatuksesi olivat kuin omiani!
Totta on, että synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Totta on myös se, että kaikki synnit on sovitettu ristillä ja se, joka uskoo tämän, pelastuu. Hedelmät kyllä näkyvät.
Mutta parannus tehdään vain synneistä, ei mistään vääristä hengistä!
Kysyin kerran eräältä hyvin tunnetulta Ry:n johtohenkilöltä, missä kohti Raamattua on hengistä parannuksen teko. Vastaus sanatarkasti: "Jo Raamatun alkulehdiltä saakka on oikean ja väärän hengen taistelua".
Hänkään Raamattua hyvin tuntevana ei kyennyt osoittamaan kysymääni paikkaa. Siksi, koska sitä yksinkertaisesti ei siellä ole.
Oikean ja väärän hengen taistelu on todellakin kirjoitettu jo Raamatun alkulehdille.
Paratiisissa saatana tuli käärmeen hahmossa kysymään; onko Jumala todella niin sanonut....Muistelen, että kohta on 1.Mooseksen kirjan 3.luvussa.
Raamatussa on valtavasti kirjoitettu hengistä.
Eivätkä "henget" ole myöskään 70-luvun keksintöä
-Juhani Raattamaa saarnasi 1854 kaunistelemattomaan tapaansa:"...saarnatkaa uskoa katuvaisille ja nuhdelkaa urhoollisesti epäuskon ja omavanhurskauden perkelettä. Nämä kauniit perkeleet avaavat muille perkeleille tien sydämiin...."
Kun kehotettiin parannukseen "väärästä hengestä", haluttiin valaista ihmiselle sitä, että hän on ulkona Jumalan valtakunnasta. Epäusko on ensimmäinen, mistä parannus silloin tehdään; kun ei olla Pyhässä Hengessä, silloin ollaan vihollisen hengessä.
Sitä on vaikea tunnustaa, kun itse arvelee uskossa olevansa. Mutta jos on Jumalan seurakuntaa vastaan noussut, voima tulee saatanan hengestä.
Moni saarnamieskin kaatunut siihen ylpeyteen, kun ei ole "hengen saastaa" halunnut tunnustaa, ainoastaan myöntänyt näkyväiset ja paljastuneet lihan työnsä.
VAIN synnistä tehdään parannus, oli se sitten "lihan tai hengen saastaa"!
hengen saastaa on se, ettei sydämessä ole Pyhä Henki vaan vastustajan saastainen henki.
Raamatun mukaan ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen!
Etkö voisi palata Raamatun alkuoppiin ja lukea tai muistella sitä, mistä ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva tekivät parannuksen? EIVÄT mistään ´käärmeen hengestä , vaan siitä TEOSTA, minkä olivat tehneet.
Antakaa alun opin sillänsä olla, kehottaa Raamattu.
Mistä sinä teet parannuksen,jos tunnet siihen tarvetta ja mistä erotat "tavallisen synnin" ja "väärähenkisynnin"?
On rumaa vallankäyttöä olla tietävinään asian oikea laita vaikket voi mitenkään tietää, miten häntä oikeasti oli kohdeltu ja puhuteltu. Varsinkin kun johtohenkilötkin ovat aivan selvästi myöntäneet, että ylilyöntejä on tapahtunut.
Minäkään en voi ymmärtää, miksei oteta kultaista sääntöä käyttöön ja anneta arvoa poishoidettujen kokemuksille. Arvokkaita ihmisiä, kuten me muutkin. Ehkä koko 70-luku on opetukseksi vl-yhteisölle, ettei edes "seurakunta" saa ottaa Jumalan roolia tai kävellä Raamatun yli!
usko on kunkin oma asia ..kukaan ei voi uskoa toisen puolesta eikä kukaan voi päättää toisen puolseta uskooko hän vai ei.. ei siis ole uskosta erotettuja..
sanoa olevansa oikeassa!
Oma uskoni peruspohja ei ole juurikaan muuttunut lapsuuden vl-uskosta. Jumalaa en ole koskaan hyljännyt, vaikka olen sen kuulemma teoillani eli vl-porukan kulttuurisia perinnäissääntöjä rikkomalla tehnyt joskus aikoinaan.
Näkökulma uskomiseen on kyllä muuttunut yhä enemmän armolliseen suuntaan. Olen nähnyt, että uskovaisia on muuallakin kuin vl-piireissä (vaikka toki sielläkin)..
Tuomariksi en enää koskaan halua. Minusta ei ole erottelemaan, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä eivät. Se on mielestäni Jumalan tehtävä. Itse voin vain yrittää parhaani ja turvautua Jumalan armoon silloin, kun en itse jaksa.
Tietyt selvät ristiriitaisuudet vl-porukan sisäisissä säännöissä (neuvoissa?) sekä jatkuva varmuuden vuoksi parannuksen TEKEMINEN pitävät minut siis yhä edelleen ex-vl:nä..
Tänä päivänä kierrän kaikenmaailman lahkot kaukaa. En etsi uskonnollista kotia tai muutakaan. Uskon itsekseni Raamattuun, sen sanomaan ja se takia en voi ainakaan uskoa kuten vanhoillislestadiolaiset.
Napanuoran katkaisu kesti vuosikausia. Sen verran peloteltu ja pesty olin. Maailmanlopun odotus, ikuinen kadotus uskottomille, mustat enkelit, helvetin tulikivet, kuuma järvi, synnintunto joka asiasta, uskottomien halveksinta jne. oli iskostettu luihin, ytimiin ja syvälle sieluun. En tänä päivänä käsitä, kuinka ihmisten annetaan lapsilleen tehdä tällaista vahinkoa uskon varjolla. Haavat uskovaisesta lapsuudesta ovat olleet syvemmät kuin monella tuntemallani alkoholistiperheessä kasvaneella.
2000-luvulla
Suomen oikeusvaltiossa
evankelisluterilaisen kirkon sisällä
akateemisesti koulutetutkin vanhemmat
toteuttavat noin tuhoisaa
omien lastensa aivopesua.
Ystäväni Amerikasta ihmetteli kuinka Suomessa jossa olisi kaikki puitteet ja mahdollisuudet tarjota lapsille hyvä ja turvallinen elämä lasten elämä on tehty turvattomaksi ja pahoinvointi sen kuin lisääntyy
Tähän syynä
ALKOHOLI
AVIO EROT
KRISTILLISTEN ARVOJEN POLKEMINEN
Tekee lasten elämän turvattomaksi. Ja niitä perustellaan usein noilla kristillisillä fraaseilla!
Ja palkkaerojenkasvattamiseksi tehdyt rakaisut johtavat useassa perheessä alkoholismiin, avioeroon jne!
Kyllä me olemme usein enemmän rikki, kuin alkoholistiperheiden lapset!
Olisiko rikkinäisyyttä ilmennyt muutenkin koska sitä on kaikissa kerroksissa ja ryhmissä?
Kerro vaan tarkemmin koska jo aloitit.
valitettavasti. Vanhempieni välien ja välinpitämättömyyden takia, sekä äidin väsymyksen.
Ja kai se perimäkin jotain on vaikuttanut. Mutta sen tiedän omakohtaisesti, että en jaksa samaa, mitä olen kokenut lapsuudessa, toistaa. Miksi lapsuuteni oli sellainen kuin oli, on uskonnolla suuri merkitys. Esimerkiksi siihen, mitä äitini pystyi tekemään; Äitini ei voinut ottaa eroa miehestään joka petti häntä. Äitini ei voinut käyttää ehkäisyä, vaikka oli kuinka väsynyt. Vanhemmat sisarukset huolehtivat pienemmille ruoat ym. joka ei ole lasten tehtävä! Kyllä tuollainen jättää jälkensä....ja on verrattavissa alkoholisoituneiden vanhempien lasten kokemuksiin.
Ei kuulosta mukavalta.
Hartaimpienkin uskovaisten tulisi muistaa että jos ongelmia on niin ammattiauttajaa tarvitaan. Ei jumala kaikkeen ehdi.
Eiköhän kaikki asiat ole historia- ja kulttuurisidonnaisia, joten tuskin kyseessä on mikään aivopesu, vaan elämän totuudet vain ja vääjäämättömästi ymmärretään määrätyllä tavalla, niin kuin sinäkin vajaasti haluat ymmärtää.
Todellisuudessa hyvin huolestuttavaa ja päämäärätöntä maallistumista tapahtuu perheiden ja nuorison parissa, eli suuntaus on nimenomaisesti tämä.
Yhteiskunnan taholta lestadiolaisten kaikkinainen kasvatustoiminta saa varmasti pääsääntöistä kiitosta.
Lasten/perhekasvatus on niin määrän ja laadunkin suhteen kokonaisuuteen nähden ehdottomasti toivottavan suuntaista.
Nuorisokasvatus sekä koulutukseen hakeutuminen on päämäärätavoitteista ja aines (sanon kokemuksesta) keskivertoa parempaa, usein kiitettävää.
Miten itse kasvatat lapsiasi. Minkälaisia eettisiä, henkisiä tai hengellisiä arvoja soisit lastesi omaksuvan.
Onko hyvä että uusi ihminen on kiinnostunut myös syvemmistä elämänarvoista vai riittäisikö sinulle että lapsesi olisivat kiinnostuneita pelkästään rahasta ja omista etuoikeuksistaan.
Uskon
Uskona perusasiat aivan samoin. Mutta huitsin nevadaan olen heittänyt tavat ja perinteen. Uskon evanleiumiin ja armoon.
Raamattuun uskon enemmän kuin ennen. En tulkitse oikeita ja vääriä valintoja perinteen valossa vaan raamatun valossa. Raamatunkin suhteen mietin mihin aika ja kulttuuri ovat antaneet leimansa, mikä on kulttuurista riippumatonta. En usko että minun täytyisi ottaa huomioon joka ihmisen kitinä valinnoissani.
Uskon omantuntoni ääneen enemmän.
En usko
En usko erehtymättömään ja ainoaa oikeaan seurakuntaan. Tosin en uskonut näin kyllä vl-ryhmässäkään ollessani.
En usko että kovinkaan moni lestadiolaiskodin kasvatti sisäistää mihin itseasiassa edes uskoo. Perinne ja kasvatus ohjaa tiettyihin valintoihin, vaikka ei niin kovin perusteita tuntisikaan tai uskoisikaan.
En usko myöskään ehkäisemisen synnillisyyteen. Enpä uskonut liikeessä ollesanikaan. Kertyikin liian montaa velvoitetta/opetusta joihin en löytänyt raamatusta tukea, siksi lähdin.
evankeliumiin, armolliseen Jumalaan ja ihmisten inhimillisyyteen. Jätin uskovaiset ja rauhayhdistyksen, koska en voinut vain uskoa niin kuin siellä opetettiin. Minulle tärkeää on esim. käsky rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, tämä ei toteutunut suljetussa yhteisössä. Siellä rakastettiin ja välitettiin vain toisesta uskovaisesta. Maailma on minulle globaali ja haluan toimia niin hyvin kuin kykenen tunnistaen ja tunnustaen omat puutteeni kaikkien ihmisten hyväksi.