Sain syntyä uskovaiseen kotiin keskimmäisenä lapsena. Syntymässä minulle annettiin miehen keho. Sain varttua rakastavassa kodissa suuren sisarusparven keskellä. Aikuistuessaan sisälläni alkoi varmistua ajatus, ettei minulla ole välttämättä sukupuolea lainkaan, tai en vain mahdu mies/nainen jaotteluun. Sukuvälineet kyllä löytyivät, mutta ne eivät toimineet niin kuin normaalisti miehillä toimivat. Alkoi varmistumaan se, että olen aseksuaali. Vähitellen kypsyi ajatus siitä, ettei minulla ole ehkä sukupuolta ollenkaan. En ollut sinut miehisen kroppani kanssa.
Elämä uutena ihmisenä.
Sain kuulla läheisen transaktiivin kautta, miten voisin päästä sukupuolen korjaukseen. Tarkoituksena ei ollut vaihtaa sukupuolta, vaan häivyttää se. Niimpä pitkällisen prosessin jälkeen pääsin korjattavaksi. Minulta poistettiin sukuelimet. Niistä ei edes pyritty korjaamaan naisten kaltaisia. Ei ollut tarvetta, koska en edes tiedä, miltä kiihotus, tai orgasmi tuntuu. Olen nyt aidosti sukupuoleton nimeäni myöten.
Oli vaikea tottua uuteen.
Nimittäin juoksulenkeillä tai pidemmillä matkoilla saatoin käydä puskapisulla. Enää se ei tietty ole mahdollista. Jonkin aikaa tosin kesti, että tajusin, että nyt mun täytyy miettiä tarkemmin lenkit ja niihin varautuminen.
Vl liike ja etenkin perhe hyväksyy mut.
Kotona minua ei syrjitä. Saan edelleenkin nauttia samasta evankeliumista, kuin ennenkin. Seuroissa voin edelleen käyttää miesten vessaa, joskin pisuaareja en tietty pysty enää käyttää. Moni kutsuu mua vielä vanhalla nimellä, mutta ei se haittaa. Kyllä minä sitäkin nimeä tottelen. Virallinen nimeni on kuitenkin nyt sukupuolineutraali :)
Elämä uutena ihmisenä.
Sain kuulla läheisen transaktiivin kautta, miten voisin päästä sukupuolen korjaukseen. Tarkoituksena ei ollut vaihtaa sukupuolta, vaan häivyttää se. Niimpä pitkällisen prosessin jälkeen pääsin korjattavaksi. Minulta poistettiin sukuelimet. Niistä ei edes pyritty korjaamaan naisten kaltaisia. Ei ollut tarvetta, koska en edes tiedä, miltä kiihotus, tai orgasmi tuntuu. Olen nyt aidosti sukupuoleton nimeäni myöten.
Oli vaikea tottua uuteen.
Nimittäin juoksulenkeillä tai pidemmillä matkoilla saatoin käydä puskapisulla. Enää se ei tietty ole mahdollista. Jonkin aikaa tosin kesti, että tajusin, että nyt mun täytyy miettiä tarkemmin lenkit ja niihin varautuminen.
Vl liike ja etenkin perhe hyväksyy mut.
Kotona minua ei syrjitä. Saan edelleenkin nauttia samasta evankeliumista, kuin ennenkin. Seuroissa voin edelleen käyttää miesten vessaa, joskin pisuaareja en tietty pysty enää käyttää. Moni kutsuu mua vielä vanhalla nimellä, mutta ei se haittaa. Kyllä minä sitäkin nimeä tottelen. Virallinen nimeni on kuitenkin nyt sukupuolineutraali :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.