Aihe

Mykkyys ihmisten seurassa

Anonyymi

Moi!

Kuuluuko masennukseen sellainen, että henkilö on hyvin reagoimaton ja puhumaton? Jopa normaaliin neutraaliin kysymykseen ei saa vastausta. Voi joutua sanomaan/kysymään jotain useaan kertaan, jotta asia jotenkin huomioidaan. Tällöinkin vastaaminen tuntuu olevan työn takana, vaikka vastaamiseen on annettu todella reilusti aikaa ennen sen toistamista. Ihminen on pahimmillaan kuin kuuro ja mykkä, -kuin häntä ei olisi, kuin muita ei olisi hänelle. Sitten taas joku toinen kerta on sosiaalisempi ja pirteämpi.

Tunnen useita masentuneita, mutta silti en ole koskaan sosiaalisesti törmännyt näin vahvaan passiivisuuteen ja poissaolevuuteen. Puheluihin ei yleensä vastata, niinpä en sellaista enää yritä. Olo on välillä kuin olisi toiselle ilmaa ja rasite ja tunnelma on raskas. Usean tunnin aikana saattaa sanoa vain muutaman pakollisen lauseen, muuten pelkkää hiljaisuutta ja mykkyyttä. Samaa myös puhelimessa, silloin harvoin kuin soitellaan. Ei suostu sanomaan tyhjiin kohtiin mitään, kun olen kertonut omat kuulumiset ja olisi hänen vuoronsa. Jos en puhu tai kysy mitään, hänkään ei sano mitään ja hiljaisuutta voi kestää vaikka miten pitkään. Välillä tuntuu, kuin olisin jonkin salatun oikuttelun kohteena, tietämättä miksi. Omasta mielestään henkilö voi kuitenkin hyvin, vaikka käytös kertoo muuta. Nytkin mennyt pitkä aika ilman yhteydenottoa. Ei edes hyvän joulun toivotuksia. Toisaalta antaa ymmärtää, että haluaa pitää mukana elämässään, mutta sitten kuitenkaan ei toimi niin käytännössä. Tekeekö masennus oikeasti kaikkea tätä vai onko tässä nyt jotain muutakin?

38

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei "masennus" tee kaikkea tuota, vaan hän tekee ne itse ja hänellä on syy tekemisiinsä, niin kuin ihmisillä yleensäkin. Voisit kysyä häneltä sitä syytä, ja hän kertoo, jos haluaa. Sen perusteella mitä kuvasit hän ei todennäköisesti halua kertoa, ainakaan sinulle.

      Hänellä vaikuttaa olevan ongelmia elämässään, ja ne aiheuttavat masentunutta mielialaa. Puhumattomuus ei ole mikään hänen elämästään irrallinen asia, eikä mikään "oire."

      Epäilemättä hänelle on tapahtunut asioita, vastoinkäymisiä, kriisejä, ihmissuhdevaikeuksia, työongelmia tms. tms. jotka ovat johtaneet masentuneeseen mielialaan. Hän ei ehkä näe mielekkyyttä puhumisessa tällä hetkellä. Hänellä on oikeus kokea niin. Jos haluat tukea häntä, voisit osoittaa kiinnostusta häneen kokonaisvaltaisesti, ihmisenä, ja siihen, mitä hänen elämässään on viime aikoina tapahtunut.

      • Anonyymi

        Olen ollut itsekin masentunut ja sortunut etenkin nuorempana epäkypsiin toimintatapoihin. Yleensä kuitenkin olen ymmärtänyt niissä myös oman osuuteni ja tehnyt työtä asioiden selviämiseksi. Asioista on puhuttu ja ne on sovittu, mutta kun tämän henkilön kanssa ei voi puhua.

        Epäkohdan esilletuomisen hän ottaa syytöksenä eikä ota vastuuta mistään, vaikka asian kertoisi minä-muodossa. Joskus ihan tavallinenkin arkipäiväinen rupattelu on mahdotonta, koska ihan tavalliseenkaan kysymykseen ei vastata, vaikka olisin ainoa huoneessa olija. Onko tämä joku sairas vallankäytön muoto? Miksi joku haluaa muka pitää jonkun toisen ihmisen elämässään, jos kuitenkin käyttäytyy hänet tavatessaan näin? Luulisi että ne harvat kerrat kun nähdään, niin haluaisi itsekin panostaa yhdessäolemiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut itsekin masentunut ja sortunut etenkin nuorempana epäkypsiin toimintatapoihin. Yleensä kuitenkin olen ymmärtänyt niissä myös oman osuuteni ja tehnyt työtä asioiden selviämiseksi. Asioista on puhuttu ja ne on sovittu, mutta kun tämän henkilön kanssa ei voi puhua.

        Epäkohdan esilletuomisen hän ottaa syytöksenä eikä ota vastuuta mistään, vaikka asian kertoisi minä-muodossa. Joskus ihan tavallinenkin arkipäiväinen rupattelu on mahdotonta, koska ihan tavalliseenkaan kysymykseen ei vastata, vaikka olisin ainoa huoneessa olija. Onko tämä joku sairas vallankäytön muoto? Miksi joku haluaa muka pitää jonkun toisen ihmisen elämässään, jos kuitenkin käyttäytyy hänet tavatessaan näin? Luulisi että ne harvat kerrat kun nähdään, niin haluaisi itsekin panostaa yhdessäolemiseen.

        Mykistely voi olla emotionaalista vallankäyttöä tai sitten hitaasti puhetta prosessoivat aivot. Mutta jos henkilä on verbaalisesti lahjakas, arvelisin ensimmäistä.

        "pouhhhh"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mykistely voi olla emotionaalista vallankäyttöä tai sitten hitaasti puhetta prosessoivat aivot. Mutta jos henkilä on verbaalisesti lahjakas, arvelisin ensimmäistä.

        "pouhhhh"

        Mykistelyä voi aiheuutta myös se että kokee henkisen ilmapiirin, jopssa ei saa aidosti ilmaista itseään, joten sanat juuttuu kurkkuun.

        "ppuhghhghjj"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mykistelyä voi aiheuutta myös se että kokee henkisen ilmapiirin, jopssa ei saa aidosti ilmaista itseään, joten sanat juuttuu kurkkuun.

        "ppuhghhghjj"

        Jos esim sinusta odotetaan jotainihan muuta kuin haluat sanoa.

        "ppugghhgh"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mykistely voi olla emotionaalista vallankäyttöä tai sitten hitaasti puhetta prosessoivat aivot. Mutta jos henkilä on verbaalisesti lahjakas, arvelisin ensimmäistä.

        "pouhhhh"

        Voihan se olla, että aivot käsittelee normaalia hitaammin asioita. Silti se ei mielestäni yksistään täysin selitä tätä, koska tätä ei tapahdu joka kerta. Mun järkeen ei vaan mahdu, miksi ensin esitetään, että halutaan nähdä, mutta sitten ei osoiteta mitään kiinnostusta toista kohtaan. Miksi ihmeessä joku toimii näin?! Suuri ongelma on se, ettei häiritsevistä asioista tai omasta mielipahasta voi juurikaan puhua, koska se saatetaan ottaa syyllistämisenä tai vittuiluna. Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, ettei toisen tunteet pahemmin häntä edes kiinnosta, mutta toivottavasti olen väärässä. Mielestäni masennus ei oikeuta olla huomioimatta myös muiden tunteita. Ei voi olla niin, että toinen joutuu jatkuvasti kuulostelemaan ja nielemään kaiken, koska masentuneella on oikeus olla masentunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan se olla, että aivot käsittelee normaalia hitaammin asioita. Silti se ei mielestäni yksistään täysin selitä tätä, koska tätä ei tapahdu joka kerta. Mun järkeen ei vaan mahdu, miksi ensin esitetään, että halutaan nähdä, mutta sitten ei osoiteta mitään kiinnostusta toista kohtaan. Miksi ihmeessä joku toimii näin?! Suuri ongelma on se, ettei häiritsevistä asioista tai omasta mielipahasta voi juurikaan puhua, koska se saatetaan ottaa syyllistämisenä tai vittuiluna. Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, ettei toisen tunteet pahemmin häntä edes kiinnosta, mutta toivottavasti olen väärässä. Mielestäni masennus ei oikeuta olla huomioimatta myös muiden tunteita. Ei voi olla niin, että toinen joutuu jatkuvasti kuulostelemaan ja nielemään kaiken, koska masentuneella on oikeus olla masentunut.

        Lopeta vaatiminen ja anna kaverin olla rauhassa sellainen kuin on. Älä pidä yhteyttä jos on noin hankalaa.

        Ei läheisyys ja avoimuus ole kaikille ihmisille helppoa, etenkään jos sellaista ilmapiiriä ei ole kotikasvatuksessa ollut. Voi olla hieman vaikeaa avautua vaikeista asioista sikäli mikäli kun sinun tekstistäsikin välittyy vaativuus ja tuomitsevuus. Kyllä ihmisillä salaisuuksia ja omaa rauhaa saa olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan se olla, että aivot käsittelee normaalia hitaammin asioita. Silti se ei mielestäni yksistään täysin selitä tätä, koska tätä ei tapahdu joka kerta. Mun järkeen ei vaan mahdu, miksi ensin esitetään, että halutaan nähdä, mutta sitten ei osoiteta mitään kiinnostusta toista kohtaan. Miksi ihmeessä joku toimii näin?! Suuri ongelma on se, ettei häiritsevistä asioista tai omasta mielipahasta voi juurikaan puhua, koska se saatetaan ottaa syyllistämisenä tai vittuiluna. Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, ettei toisen tunteet pahemmin häntä edes kiinnosta, mutta toivottavasti olen väärässä. Mielestäni masennus ei oikeuta olla huomioimatta myös muiden tunteita. Ei voi olla niin, että toinen joutuu jatkuvasti kuulostelemaan ja nielemään kaiken, koska masentuneella on oikeus olla masentunut.

        Nuo näkökohdat mitä esitit ovat minunkin mielestäni ihan järkeviä. Kritisoin kommentissani (olen eka vastaaja) lähinnä sitä, kuinka tunnuit ajattelevan, että masennus olisi jokin sairaus, joka "tekisi ihmiselle jotakin," mistä hän ei itse olisi ollenkaan vastuussa. Siis medikaalinen näkemys. Ja että puhumattomuus ym. olisivat "oire". Jos lähestyy asiaa näin, ei ainakaan minusta päästä mihinkään.

        Puhumattomuus voi kyllä olla manipulointiakin. Oikeastaan, mihin henkilö sillä pyrkii, emme voi tietää - juuri siksi, ettei hän puhu. Hyvin harmillinen tilanne toiselle osapuolelle eli sinulle.

        Asiaa voisi ehkä avata jossain perhe- tai parisuhdeterapiassa, jos olisitte molemmat sellaiseen halukkaita. Mutta muuten, on todella vaikea ulkopuolisena ja enempää tietämättä kummastakaan, ja suhteestanne, sanoa yhtään mitään. Puhumattomuuden takana voi olla niin paljon.

        Tuossa aloituksessasi minua siis häiritsi lähinnä se, miten katsoit häntä jonkin psykiatrisen sairaus-vinkkelin kautta. Se on esineellistävä näkökulma, ja siihen pakettiin kuuluu sitten yleensä myös jatkuva lamaavien ja turruttavien lääkkeiden käyttö (käyttääkö hän muuten psyykenlääkkeitä)? ja muutenkin se että kokonaisvaltaisesta ja monimutkaisesta ihmisestä tehdään "masennuspotilas" jonka reaktiot, tunteet ja ajatukset ovat vain sairauden oiretta. Silloin ei kannata keskustella oikeastaan mistään. En tiedä ymmärrätkö, mitä ajan takaa :)

        Toisen puhumattomuus on stressaavaa, oli sen syy mikä tahansa. Kannattaa joka tapauksessa olla ottamatta liikaa taakkaa harteilleen siitä. Kukaan ei voi yksin korjata suhdetta. Eikä varsinkaan voi pelastaa toista masennukselta tai muilta ongelmilta. Jos ihminen on masentunut, paras tapa tukea on kuunnella. Neuvot eivät yleensä auta, vaan jos pystyy olemaan avoin ja ottamaan vastaan sen mitä toinen haluaa kertoa. Mutta jos hän ei halua puhua, ja jos stressisi suhteessa vaan lisääntyy, niin koeta ottaa etäisyyttä ja alkaa huolehtia enemmän omasta elämästäsi. Se ei tarkoita hänen hylkäämistään, vaikka siltä voi tuntuakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta vaatiminen ja anna kaverin olla rauhassa sellainen kuin on. Älä pidä yhteyttä jos on noin hankalaa.

        Ei läheisyys ja avoimuus ole kaikille ihmisille helppoa, etenkään jos sellaista ilmapiiriä ei ole kotikasvatuksessa ollut. Voi olla hieman vaikeaa avautua vaikeista asioista sikäli mikäli kun sinun tekstistäsikin välittyy vaativuus ja tuomitsevuus. Kyllä ihmisillä salaisuuksia ja omaa rauhaa saa olla.

        Niin ja lisäyksenä vielä, että koska kun olemme sosiaalisia olentoja niin jokainen kuitenkin kaipaa sitä seuraa, mutta eivät välttämättä itse halua olla suupalttina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja lisäyksenä vielä, että koska kun olemme sosiaalisia olentoja niin jokainen kuitenkin kaipaa sitä seuraa, mutta eivät välttämättä itse halua olla suupalttina.

        Mun mielestä se on manipulointia kun kutsutaan tapaamaan ja kohdellaan kuin ilmaa eikä edes puhuta vaikka on kutsuttu kylään. Mulle tehtiin tuota nuorena joskus.

        "pouyhhjhjkj"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta vaatiminen ja anna kaverin olla rauhassa sellainen kuin on. Älä pidä yhteyttä jos on noin hankalaa.

        Ei läheisyys ja avoimuus ole kaikille ihmisille helppoa, etenkään jos sellaista ilmapiiriä ei ole kotikasvatuksessa ollut. Voi olla hieman vaikeaa avautua vaikeista asioista sikäli mikäli kun sinun tekstistäsikin välittyy vaativuus ja tuomitsevuus. Kyllä ihmisillä salaisuuksia ja omaa rauhaa saa olla.

        Niin, en ole vaatinut toista avautumaan salaisuuksistaan tai ongelmistaan vaan kysynyt esim. niinkin vaikean kysymyksen kuin että "oletko käynyt tänä kesänä uimassa?". Siihen vastaamisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta on sitten ilmeisesti kuitenkin, koska vastausta ei tule vaan ollaan kuin ei oltaisi kuultukaan. Kysyn toisen kerran saman ja jälleen hirveän pitkä hiljaisuus ja tauko, jonka jälkeen vaikeasti vastatataan. Jos toinen haluaa olla rauhassa ja hiljaa omassa kodissaan, niin miksi sitten pyytää toista kylään ollenkaan? Olen siis mielestäsi liian vaativa, kun toivoisin toisen reagoivan niin kuin yleensä tehdään? Kun odotan toiselta normaaleja tapoja? Melkoinen vaatimus on kyllä sekin, että asiat pakotetaan pitämään sisällä, käsittelemättä, koska toinen ei halua käsitellä mitään eikä ottaa mistään mitään vastuuta. Siis asiat, mistä puhuminen on ihan normaalia arkista keskustelua ja pohtimista ilman suurempaa draamaa, normaaleissa ihmissuhteissa. Oikeassa olet siinä, ettei toista voi muuttaa ja ei voi tehdä muuta kuin antaa toisen olla oma itsensä. Itse en vain enää jaksa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun mielestä se on manipulointia kun kutsutaan tapaamaan ja kohdellaan kuin ilmaa eikä edes puhuta vaikka on kutsuttu kylään. Mulle tehtiin tuota nuorena joskus.

        "pouyhhjhjkj"

        En todellakaan tiedä mitä tuo on, mutta yksi kerta tuntui siltä, kuin olisi vedetty johonkin outoon näytelmään mukaan. En osaa selittää tunnetta. Sekä minä että toinen vieras koettiin vierailun jälkeen voimakasta huonoa oloa eikä se ollut ainoa kerta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo näkökohdat mitä esitit ovat minunkin mielestäni ihan järkeviä. Kritisoin kommentissani (olen eka vastaaja) lähinnä sitä, kuinka tunnuit ajattelevan, että masennus olisi jokin sairaus, joka "tekisi ihmiselle jotakin," mistä hän ei itse olisi ollenkaan vastuussa. Siis medikaalinen näkemys. Ja että puhumattomuus ym. olisivat "oire". Jos lähestyy asiaa näin, ei ainakaan minusta päästä mihinkään.

        Puhumattomuus voi kyllä olla manipulointiakin. Oikeastaan, mihin henkilö sillä pyrkii, emme voi tietää - juuri siksi, ettei hän puhu. Hyvin harmillinen tilanne toiselle osapuolelle eli sinulle.

        Asiaa voisi ehkä avata jossain perhe- tai parisuhdeterapiassa, jos olisitte molemmat sellaiseen halukkaita. Mutta muuten, on todella vaikea ulkopuolisena ja enempää tietämättä kummastakaan, ja suhteestanne, sanoa yhtään mitään. Puhumattomuuden takana voi olla niin paljon.

        Tuossa aloituksessasi minua siis häiritsi lähinnä se, miten katsoit häntä jonkin psykiatrisen sairaus-vinkkelin kautta. Se on esineellistävä näkökulma, ja siihen pakettiin kuuluu sitten yleensä myös jatkuva lamaavien ja turruttavien lääkkeiden käyttö (käyttääkö hän muuten psyykenlääkkeitä)? ja muutenkin se että kokonaisvaltaisesta ja monimutkaisesta ihmisestä tehdään "masennuspotilas" jonka reaktiot, tunteet ja ajatukset ovat vain sairauden oiretta. Silloin ei kannata keskustella oikeastaan mistään. En tiedä ymmärrätkö, mitä ajan takaa :)

        Toisen puhumattomuus on stressaavaa, oli sen syy mikä tahansa. Kannattaa joka tapauksessa olla ottamatta liikaa taakkaa harteilleen siitä. Kukaan ei voi yksin korjata suhdetta. Eikä varsinkaan voi pelastaa toista masennukselta tai muilta ongelmilta. Jos ihminen on masentunut, paras tapa tukea on kuunnella. Neuvot eivät yleensä auta, vaan jos pystyy olemaan avoin ja ottamaan vastaan sen mitä toinen haluaa kertoa. Mutta jos hän ei halua puhua, ja jos stressisi suhteessa vaan lisääntyy, niin koeta ottaa etäisyyttä ja alkaa huolehtia enemmän omasta elämästäsi. Se ei tarkoita hänen hylkäämistään, vaikka siltä voi tuntuakin.

        Kieltämättä en oikein itsekään ole päässyt selvyyteen, että missä menee se raja, milloin ihmisen voi ikäänkuin vapauttaa vastuusta sairauteen vedoten ja mihin asti ihminen on vastuussa itsestään. Olen itsekin kärsinyt masennuksesta ja todella lamaavista päivistä. Pahimmat päivät ovat olleet sellaisia, ettei esim. lähtemisestä johonkin vain tule mitään, koska koko kroppa pistää vastaan. Tuntuu, kuin kehossa ei olisi tarpeeksi voimaa edes pystyssä pysymiseen. Tuolloin myös ajattelu on sumuisempaa ja vaikeampaa. Siitä kokemuksesta käsin masennusta on helppo ajatella sairautena, mille ei voi itse mitään. Mutta sitten taas se toinen puoli, miten aikuinen ihminen on vastuussa itsestään ja tekemisistään myös masennuksen kanssa. Ei voi olla niin, että masennuksessa kaikenlainen oikuttelu on sallittua ja mitään ei tarvitse pyytää anteeksi. Eikä niin, että muut joutuvat mukautumaan masentuneen ehtoihin ja nielemään kiukkunsa. Sellainen on itsekästä ja epäarvostavaa toista kohtaan.

        Tuo medikalisaatio on siis jotenkin vaikea asia. Toisaalta se voi auttaa ymmärtämään toista paremmin. Ei ota kaikkea itseensä, kun ymmärtää, että kyseessä on vähän kuin jonkinlainen häiriötila. Sitten taas toisaalta se ei auta masentunutta itseäänkään, jos samat toimintamallit saavat jatkua ilman, että itsessä nähtäisiin mitään muutettavaa. Ikäänkuin masennus estäisi kaiken uuden oppimisen ja antaisi luvan olla välittämättä muiden tunteista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo näkökohdat mitä esitit ovat minunkin mielestäni ihan järkeviä. Kritisoin kommentissani (olen eka vastaaja) lähinnä sitä, kuinka tunnuit ajattelevan, että masennus olisi jokin sairaus, joka "tekisi ihmiselle jotakin," mistä hän ei itse olisi ollenkaan vastuussa. Siis medikaalinen näkemys. Ja että puhumattomuus ym. olisivat "oire". Jos lähestyy asiaa näin, ei ainakaan minusta päästä mihinkään.

        Puhumattomuus voi kyllä olla manipulointiakin. Oikeastaan, mihin henkilö sillä pyrkii, emme voi tietää - juuri siksi, ettei hän puhu. Hyvin harmillinen tilanne toiselle osapuolelle eli sinulle.

        Asiaa voisi ehkä avata jossain perhe- tai parisuhdeterapiassa, jos olisitte molemmat sellaiseen halukkaita. Mutta muuten, on todella vaikea ulkopuolisena ja enempää tietämättä kummastakaan, ja suhteestanne, sanoa yhtään mitään. Puhumattomuuden takana voi olla niin paljon.

        Tuossa aloituksessasi minua siis häiritsi lähinnä se, miten katsoit häntä jonkin psykiatrisen sairaus-vinkkelin kautta. Se on esineellistävä näkökulma, ja siihen pakettiin kuuluu sitten yleensä myös jatkuva lamaavien ja turruttavien lääkkeiden käyttö (käyttääkö hän muuten psyykenlääkkeitä)? ja muutenkin se että kokonaisvaltaisesta ja monimutkaisesta ihmisestä tehdään "masennuspotilas" jonka reaktiot, tunteet ja ajatukset ovat vain sairauden oiretta. Silloin ei kannata keskustella oikeastaan mistään. En tiedä ymmärrätkö, mitä ajan takaa :)

        Toisen puhumattomuus on stressaavaa, oli sen syy mikä tahansa. Kannattaa joka tapauksessa olla ottamatta liikaa taakkaa harteilleen siitä. Kukaan ei voi yksin korjata suhdetta. Eikä varsinkaan voi pelastaa toista masennukselta tai muilta ongelmilta. Jos ihminen on masentunut, paras tapa tukea on kuunnella. Neuvot eivät yleensä auta, vaan jos pystyy olemaan avoin ja ottamaan vastaan sen mitä toinen haluaa kertoa. Mutta jos hän ei halua puhua, ja jos stressisi suhteessa vaan lisääntyy, niin koeta ottaa etäisyyttä ja alkaa huolehtia enemmän omasta elämästäsi. Se ei tarkoita hänen hylkäämistään, vaikka siltä voi tuntuakin.

        Mitä tätä palstaa lukenut, niin oma tuntumani on, että yksi ja sama kirjoittaja kirjoittaa näitä provosoivia aloituksia, missä "masentunut" tekee tai on tekemättä milloin mitäkin. Oma tuntumani on, että aloittajalla on jokin oma henkinen puute, jota hän koettaa vahvistaa sillä, että touhustelee jotain "masentuneiden" kanssa.

        On kohtuullisen loukkaavaa käyttää ihmisestä nimikettä masentunut. Niin ei yleensä kirjoiteta edes potilaskertomuksiin. Eli jo kirjoituksen tyyli sisältää joko tarkoituksellisen tai alitajuisen loukkauksen. Yleensä potilaskertomuskin alkaa jollakin muulla, kuin "tämä masentunut". Sen sijaan sanotaan vaikkapa että "kyseessä on 27-vuotias espoolainen opiskeleva mies, jolla ollut mielialaoireita vuodesta...".

        Eli kyseessä on ihminen, joka kärsii jostakin ongelmasta. Ihminen ei ole sama asia kuin hänen diagnoosinsa. Tämä asia opetetaan hoitotyön opintojen alkuvaiheessa. Eli jos aloittaja leikkii kotiterapeuttia, niin kannattaa lukea läksynsä huolellisemmin.

        Vastauksena aloittajan kysymykseen sanon, että kyseessä on kommunikaation ongelma, johon hän on oletettavasti itse vähintäänkin 50 %:in osuudella osallinen. Jo aloittajan tapa kirjoittaa toisesta ihmisestä viittaa vahvasti siihen, että myöskään kommunikaatio tämän kyseisen ihmisen kanssa ei voi toimia esteettömästi. Joskus ihmissuhde - kuten parisuhde - on niin tukehduttava, että toisella jää ainoaksi vaihtoehdoksi mykkyys. Syynä on se, että hän ei tule nähdyksi eikä kuulluksi, eikä mikään hänen tapansa olla ja elää ole hyväksyttävä. Eli hänellä ei ole oikeutta olla oma itsensä kyseisessä pari-/ystävyys-/sukulaisuussuhteessa.

        Monenlaisista ongelmista kärsivät ihmiset käyvät lääkärissä ja terapiassa, ja kommunikoivat siellä täysin onnistuneesti asioistaan. Monenlaisten haasteiden kanssa painivat ihmiset kirjoittavat myös tälle palstalle asioistaan, joten useimmat diagnooseista eivät estä viestintää. Jos viestintä ei jonkun ihmisen kanssa onnistu, niin tämän ihmisen on syytä kurkata itsekin peiliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tätä palstaa lukenut, niin oma tuntumani on, että yksi ja sama kirjoittaja kirjoittaa näitä provosoivia aloituksia, missä "masentunut" tekee tai on tekemättä milloin mitäkin. Oma tuntumani on, että aloittajalla on jokin oma henkinen puute, jota hän koettaa vahvistaa sillä, että touhustelee jotain "masentuneiden" kanssa.

        On kohtuullisen loukkaavaa käyttää ihmisestä nimikettä masentunut. Niin ei yleensä kirjoiteta edes potilaskertomuksiin. Eli jo kirjoituksen tyyli sisältää joko tarkoituksellisen tai alitajuisen loukkauksen. Yleensä potilaskertomuskin alkaa jollakin muulla, kuin "tämä masentunut". Sen sijaan sanotaan vaikkapa että "kyseessä on 27-vuotias espoolainen opiskeleva mies, jolla ollut mielialaoireita vuodesta...".

        Eli kyseessä on ihminen, joka kärsii jostakin ongelmasta. Ihminen ei ole sama asia kuin hänen diagnoosinsa. Tämä asia opetetaan hoitotyön opintojen alkuvaiheessa. Eli jos aloittaja leikkii kotiterapeuttia, niin kannattaa lukea läksynsä huolellisemmin.

        Vastauksena aloittajan kysymykseen sanon, että kyseessä on kommunikaation ongelma, johon hän on oletettavasti itse vähintäänkin 50 %:in osuudella osallinen. Jo aloittajan tapa kirjoittaa toisesta ihmisestä viittaa vahvasti siihen, että myöskään kommunikaatio tämän kyseisen ihmisen kanssa ei voi toimia esteettömästi. Joskus ihmissuhde - kuten parisuhde - on niin tukehduttava, että toisella jää ainoaksi vaihtoehdoksi mykkyys. Syynä on se, että hän ei tule nähdyksi eikä kuulluksi, eikä mikään hänen tapansa olla ja elää ole hyväksyttävä. Eli hänellä ei ole oikeutta olla oma itsensä kyseisessä pari-/ystävyys-/sukulaisuussuhteessa.

        Monenlaisista ongelmista kärsivät ihmiset käyvät lääkärissä ja terapiassa, ja kommunikoivat siellä täysin onnistuneesti asioistaan. Monenlaisten haasteiden kanssa painivat ihmiset kirjoittavat myös tälle palstalle asioistaan, joten useimmat diagnooseista eivät estä viestintää. Jos viestintä ei jonkun ihmisen kanssa onnistu, niin tämän ihmisen on syytä kurkata itsekin peiliin.

        Hyvä kirjoitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, en ole vaatinut toista avautumaan salaisuuksistaan tai ongelmistaan vaan kysynyt esim. niinkin vaikean kysymyksen kuin että "oletko käynyt tänä kesänä uimassa?". Siihen vastaamisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta on sitten ilmeisesti kuitenkin, koska vastausta ei tule vaan ollaan kuin ei oltaisi kuultukaan. Kysyn toisen kerran saman ja jälleen hirveän pitkä hiljaisuus ja tauko, jonka jälkeen vaikeasti vastatataan. Jos toinen haluaa olla rauhassa ja hiljaa omassa kodissaan, niin miksi sitten pyytää toista kylään ollenkaan? Olen siis mielestäsi liian vaativa, kun toivoisin toisen reagoivan niin kuin yleensä tehdään? Kun odotan toiselta normaaleja tapoja? Melkoinen vaatimus on kyllä sekin, että asiat pakotetaan pitämään sisällä, käsittelemättä, koska toinen ei halua käsitellä mitään eikä ottaa mistään mitään vastuuta. Siis asiat, mistä puhuminen on ihan normaalia arkista keskustelua ja pohtimista ilman suurempaa draamaa, normaaleissa ihmissuhteissa. Oikeassa olet siinä, ettei toista voi muuttaa ja ei voi tehdä muuta kuin antaa toisen olla oma itsensä. Itse en vain enää jaksa.

        Joo, mutta toisella saattaa olla jokin este miksi ei pysty vastaamaan helppoihin kysymyksiin. Ei hänen silti ole pakko sinulle sitä syytä avata sen enempää.

        Pyytää varmaan kylään siksi, kun haluaa kuitenkin sitä seuraa vaikeuksistaan huolimatta. Se on aivan luonnollista ja normaalia. Ihminen on sosiaalinen olento ja kaipaa toisen seuraa.

        Olet vaativa kun kirjoittelet netin palstalla kaveristasi mustamaalaavaan sävyyn. Jos kaverilla on kommunikointi ongelma tai muu haaste niin anna olla äläkä utele, mikä syy voisi olla. Mitä sillä syyllä on väliä, etkö voisi vain koittaa olla seurassa vaikka itsekin hiljaa ja katsoa mitä tapahtuu?
        Kaiken lisäksi tuo kun sanoit, että: "Melkoinen vaatimus on kyllä sekin, että asiat pakotetaan pitämään sisällä, käsittelemättä, koska toinen ei halua käsitellä mitään eikä ottaa mistään mitään vastuuta".

        Tuohan osoittaa jo ihan suoraan kuinka tuomitseva olet. Jokainen ihminen avautuu sillon kun kokee olevansa valmis, eikä painostuksen alaisena. Sen jälkeen leimaat hänet vielä vastuuttomaksi kun ei halua juuri sinun uteluihisi vastata!
        Voisit vähän miettiä omaakin käytöstäsi.

        Kyllä tässä on sellainen katku, että yrität syyllistää masentuneita ihmisiä ihan syyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tätä palstaa lukenut, niin oma tuntumani on, että yksi ja sama kirjoittaja kirjoittaa näitä provosoivia aloituksia, missä "masentunut" tekee tai on tekemättä milloin mitäkin. Oma tuntumani on, että aloittajalla on jokin oma henkinen puute, jota hän koettaa vahvistaa sillä, että touhustelee jotain "masentuneiden" kanssa.

        On kohtuullisen loukkaavaa käyttää ihmisestä nimikettä masentunut. Niin ei yleensä kirjoiteta edes potilaskertomuksiin. Eli jo kirjoituksen tyyli sisältää joko tarkoituksellisen tai alitajuisen loukkauksen. Yleensä potilaskertomuskin alkaa jollakin muulla, kuin "tämä masentunut". Sen sijaan sanotaan vaikkapa että "kyseessä on 27-vuotias espoolainen opiskeleva mies, jolla ollut mielialaoireita vuodesta...".

        Eli kyseessä on ihminen, joka kärsii jostakin ongelmasta. Ihminen ei ole sama asia kuin hänen diagnoosinsa. Tämä asia opetetaan hoitotyön opintojen alkuvaiheessa. Eli jos aloittaja leikkii kotiterapeuttia, niin kannattaa lukea läksynsä huolellisemmin.

        Vastauksena aloittajan kysymykseen sanon, että kyseessä on kommunikaation ongelma, johon hän on oletettavasti itse vähintäänkin 50 %:in osuudella osallinen. Jo aloittajan tapa kirjoittaa toisesta ihmisestä viittaa vahvasti siihen, että myöskään kommunikaatio tämän kyseisen ihmisen kanssa ei voi toimia esteettömästi. Joskus ihmissuhde - kuten parisuhde - on niin tukehduttava, että toisella jää ainoaksi vaihtoehdoksi mykkyys. Syynä on se, että hän ei tule nähdyksi eikä kuulluksi, eikä mikään hänen tapansa olla ja elää ole hyväksyttävä. Eli hänellä ei ole oikeutta olla oma itsensä kyseisessä pari-/ystävyys-/sukulaisuussuhteessa.

        Monenlaisista ongelmista kärsivät ihmiset käyvät lääkärissä ja terapiassa, ja kommunikoivat siellä täysin onnistuneesti asioistaan. Monenlaisten haasteiden kanssa painivat ihmiset kirjoittavat myös tälle palstalle asioistaan, joten useimmat diagnooseista eivät estä viestintää. Jos viestintä ei jonkun ihmisen kanssa onnistu, niin tämän ihmisen on syytä kurkata itsekin peiliin.

        En kyllä ole kirjoitellut palstalle juuri lainkaan, joten eivät ole minun kirjoituksia! Oman kokemukseni mukaan masennuksesta kärsivät ihmiset puhuvat aivan itse masennuksestaan sairautena, jolla on vaikutusta heidän käytökseensä ja toimintakykyynsä. Pahassa masennustilassa ollessaan kokevat olonsa sairaaksi. Samoin olen kokenut myös omalla kohdalla. En ole itse törmännyt sellaiseen, että joku kokisi termin "masentunut" loukkauksena, mutta hyvä tietää, että niinkin voi käydä.

        Meillä kaikilla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, joten se sama tarve koskee myös minua. Näistä parista vastauksesta täällä tulee kuitenkin sellainen olo, kuin aivan normaalienkin asioiden toivominen toiselta olisi jotain ylitsepääsemätöntä vaativuutta. Eli vaikka itse yrittää nähdä ja kuulla, niin samaa ei saisi odottaa toiselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan tiedä mitä tuo on, mutta yksi kerta tuntui siltä, kuin olisi vedetty johonkin outoon näytelmään mukaan. En osaa selittää tunnetta. Sekä minä että toinen vieras koettiin vierailun jälkeen voimakasta huonoa oloa eikä se ollut ainoa kerta.

        Mykkäilyä kuuluu myös narsismiin vallankäytön välineenä. Englanniksi siitä on paljon tietoa: "Silence treatment". Sitä tehdään silloin tarkoitulsellisesti.

        "ppugthgjkkk"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mykkäilyä kuuluu myös narsismiin vallankäytön välineenä. Englanniksi siitä on paljon tietoa: "Silence treatment". Sitä tehdään silloin tarkoitulsellisesti.

        "ppugthgjkkk"

        Narsismi aiheuttaa kohteelle myös voimakasta emotionaalista pahoinvointia,

        "ppiujhhjkk"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsismi aiheuttaa kohteelle myös voimakasta emotionaalista pahoinvointia,

        "ppiujhhjkk"

        On myös tyypillistä että narsististen temppujen kohteeksi joutuneen kokemuklsestaan puhuessaan aletaan vastailla asiaan ilkeästi muidenkin taholta.

        "ppouhhhh"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös tyypillistä että narsististen temppujen kohteeksi joutuneen kokemuklsestaan puhuessaan aletaan vastailla asiaan ilkeästi muidenkin taholta.

        "ppouhhhh"

        Jos se kokemus on jotain tosi outoa käsittämätöntä outoon peliin mukaan vedetyksi olon tunne, todennäköisesti on kyse narsismista.

        "ppouggggghh"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se kokemus on jotain tosi outoa käsittämätöntä outoon peliin mukaan vedetyksi olon tunne, todennäköisesti on kyse narsismista.

        "ppouggggghh"

        Narsismissa on ideana saada heikottava olo sille jolle mykistellään. Ja niin että se jäisi vaivaamaan kohdetta. Jos syynä ei ole mykistelijän oma vaikea tunnetila, eikä mikään esim. neurologinen puheentuottamisen vaikeus, eikä m,asennuslääkkeen lamauttava sivivaikutus, seuraavaksi miettisin narsismia.

        "poughghjjjkk"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsismissa on ideana saada heikottava olo sille jolle mykistellään. Ja niin että se jäisi vaivaamaan kohdetta. Jos syynä ei ole mykistelijän oma vaikea tunnetila, eikä mikään esim. neurologinen puheentuottamisen vaikeus, eikä m,asennuslääkkeen lamauttava sivivaikutus, seuraavaksi miettisin narsismia.

        "poughghjjjkk"

        tietysti myös hillitön ujous tulisi kyseeseen.

        "ppuyghhhjj"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mutta toisella saattaa olla jokin este miksi ei pysty vastaamaan helppoihin kysymyksiin. Ei hänen silti ole pakko sinulle sitä syytä avata sen enempää.

        Pyytää varmaan kylään siksi, kun haluaa kuitenkin sitä seuraa vaikeuksistaan huolimatta. Se on aivan luonnollista ja normaalia. Ihminen on sosiaalinen olento ja kaipaa toisen seuraa.

        Olet vaativa kun kirjoittelet netin palstalla kaveristasi mustamaalaavaan sävyyn. Jos kaverilla on kommunikointi ongelma tai muu haaste niin anna olla äläkä utele, mikä syy voisi olla. Mitä sillä syyllä on väliä, etkö voisi vain koittaa olla seurassa vaikka itsekin hiljaa ja katsoa mitä tapahtuu?
        Kaiken lisäksi tuo kun sanoit, että: "Melkoinen vaatimus on kyllä sekin, että asiat pakotetaan pitämään sisällä, käsittelemättä, koska toinen ei halua käsitellä mitään eikä ottaa mistään mitään vastuuta".

        Tuohan osoittaa jo ihan suoraan kuinka tuomitseva olet. Jokainen ihminen avautuu sillon kun kokee olevansa valmis, eikä painostuksen alaisena. Sen jälkeen leimaat hänet vielä vastuuttomaksi kun ei halua juuri sinun uteluihisi vastata!
        Voisit vähän miettiä omaakin käytöstäsi.

        Kyllä tässä on sellainen katku, että yrität syyllistää masentuneita ihmisiä ihan syyttä.

        Pikkuisen on kyllä nyt tehty vääriä päätelmiä viestistäni, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun ollaan anonyymilla palstalla.

        En ole vaatinut toista kertomaan syytä moiseen käytökseen enkä ole ottanut sitä koskaan hänen kanssaan esiin. Asia on alkanut vaivaamaan, koska sitä on tapahtunut useilla eri kerroilla. Väkisinkin tulee mieleen, ettei kaikki ole kunnossa. Siksi kysyin täältä, voiko masennus aiheuttaa tuollaista (=kognitiivista hitautta), että yksinkertainenkin kysymys voi olla vaikea. Kysyn, koska en ole aiemmin törmännyt samaan masennuksenkaan yhteydessä ja olen miettinyt pääni puhki, onko vika kuitenkin minussa.

        Vastuuttomuus ei liity tuohon mainitsemaasi asiaan vaan muihin tapahtumiin. Lievimmillään esim. sellaista, että kun on puhuttu näkemisestä seuraavana päivänä, niin ei saakaan silloin yhteyttä toiseen. Olen kuitenkin järjestellyt päivän aikataulut tapaamisen mukaan, joten olisi reilua kertoa perumisesta. Nyt ei pahimmillaan tule mitään selitystä tai pahoittelua koskaan. Ilmeisesti muiden pitää vaan hyväksyä ja ymmärtää. Vastuuttomuus voi myös ilmetä niin, että jos esim. annan lemmikkinihoitoon liittyvän tärkeän ohjeen, niin se kyseenalaistetaan ja sitä ei huomioida. Jos asian nostaa esiin, niin se onkin syyttämistä, missä hänestä on tullut uhri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkuisen on kyllä nyt tehty vääriä päätelmiä viestistäni, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun ollaan anonyymilla palstalla.

        En ole vaatinut toista kertomaan syytä moiseen käytökseen enkä ole ottanut sitä koskaan hänen kanssaan esiin. Asia on alkanut vaivaamaan, koska sitä on tapahtunut useilla eri kerroilla. Väkisinkin tulee mieleen, ettei kaikki ole kunnossa. Siksi kysyin täältä, voiko masennus aiheuttaa tuollaista (=kognitiivista hitautta), että yksinkertainenkin kysymys voi olla vaikea. Kysyn, koska en ole aiemmin törmännyt samaan masennuksenkaan yhteydessä ja olen miettinyt pääni puhki, onko vika kuitenkin minussa.

        Vastuuttomuus ei liity tuohon mainitsemaasi asiaan vaan muihin tapahtumiin. Lievimmillään esim. sellaista, että kun on puhuttu näkemisestä seuraavana päivänä, niin ei saakaan silloin yhteyttä toiseen. Olen kuitenkin järjestellyt päivän aikataulut tapaamisen mukaan, joten olisi reilua kertoa perumisesta. Nyt ei pahimmillaan tule mitään selitystä tai pahoittelua koskaan. Ilmeisesti muiden pitää vaan hyväksyä ja ymmärtää. Vastuuttomuus voi myös ilmetä niin, että jos esim. annan lemmikkinihoitoon liittyvän tärkeän ohjeen, niin se kyseenalaistetaan ja sitä ei huomioida. Jos asian nostaa esiin, niin se onkin syyttämistä, missä hänestä on tullut uhri.

        Liian helpot kysymykset voivat ärsyttää joitakin ihmisiä kuten minua, ettei tekisi edes mieli vastata monestikaan, jos vastaus tuntuu itsestäänselvälle, tai jollekin sellaiselle mitä vain hölmö ei tietäisi.
        Inhoan esim kysymystä: "Mitä sinä aiot tehdä nyt tänään seuraavaksi tämän keskustelun jälkeen ?" Tai sittenkysymystä: "Oletkos koskaan ajatellut tätä ????" " ja sitten se on jotain mitä ajattelin 13-vuotiaana.
        Silloin ei tekis mieli vastata. Mutta jos tässä ei ole kyse liian yksinkertaisista kysymyksistäkään, kannattaa varmaan vaan kuunnella tunnettaan asiassa, ei siitä varmaan tarkempaakaan tietoa ole saatavissa

        "pogfghjjkk"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkuisen on kyllä nyt tehty vääriä päätelmiä viestistäni, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun ollaan anonyymilla palstalla.

        En ole vaatinut toista kertomaan syytä moiseen käytökseen enkä ole ottanut sitä koskaan hänen kanssaan esiin. Asia on alkanut vaivaamaan, koska sitä on tapahtunut useilla eri kerroilla. Väkisinkin tulee mieleen, ettei kaikki ole kunnossa. Siksi kysyin täältä, voiko masennus aiheuttaa tuollaista (=kognitiivista hitautta), että yksinkertainenkin kysymys voi olla vaikea. Kysyn, koska en ole aiemmin törmännyt samaan masennuksenkaan yhteydessä ja olen miettinyt pääni puhki, onko vika kuitenkin minussa.

        Vastuuttomuus ei liity tuohon mainitsemaasi asiaan vaan muihin tapahtumiin. Lievimmillään esim. sellaista, että kun on puhuttu näkemisestä seuraavana päivänä, niin ei saakaan silloin yhteyttä toiseen. Olen kuitenkin järjestellyt päivän aikataulut tapaamisen mukaan, joten olisi reilua kertoa perumisesta. Nyt ei pahimmillaan tule mitään selitystä tai pahoittelua koskaan. Ilmeisesti muiden pitää vaan hyväksyä ja ymmärtää. Vastuuttomuus voi myös ilmetä niin, että jos esim. annan lemmikkinihoitoon liittyvän tärkeän ohjeen, niin se kyseenalaistetaan ja sitä ei huomioida. Jos asian nostaa esiin, niin se onkin syyttämistä, missä hänestä on tullut uhri.

        Ei siinä ole mitään moitittavaa tai outoa, jos sinusta tuntuu pahalta että läheisesi vaikenee tavalla joka tuntuu tahalliselta ja ehkä ilkeältäkin. Se tuntuu pahalta, tottakai, ja loukkaavalta. Erityisesti, kun ei tiedä käytöksen syytä. Tässä ketjussa on kuitenkin moni reagoinut aloitukseesi jotenkin niin, että tavassa millä puhut asiasta on jotain mikä ei tunnu oikealta tai oikeudenmukaiselta. Siksi olet saanut kriittisiä kommentteja. Olen eka vastaaja.

        Tuntuu, etten jaksa enää vääntää rautalangasta. En siis vähättele sitä, että tilanne tuntuu sinusta pahalta. Lähestyt kuitenkin asiaa ja kyseistä ihmistä jotenkin tavalla, joka ei edesauta suhteenne muuttumista avoimemmaksi ja helpota kommunikointia. Esineellistät häntä. Minusta se, että näet "masennuksen" jotenkin hänestä erillisenä ilmiönä (esim. psykiatrisena sairautena) ja nimittelet häntä "masentuneeksi" on esineellistämistä. Et siis katso häntä kokonaisena ihmisenä, joka toimii sen pohjalta, mitä hänelle on elämässä tapahtunut, ja reagoi aktiivisesti asioihin ja niiden merkityksiin.

        Aloituksestasi tuli minullekin olo, etten itsekään varmaan haluaisi puhua mitään, jos joku suhtautuisi minuun noin. Olen pahoillani, en jaksa selittää enempää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mykkäilyä kuuluu myös narsismiin vallankäytön välineenä. Englanniksi siitä on paljon tietoa: "Silence treatment". Sitä tehdään silloin tarkoitulsellisesti.

        "ppugthgjkkk"

        Kävin katsomassa aiheeseen liittyviä videoita, joita löytyikin aika paljon. Käytöksen tarkoituksellisuudesta en kuitenkaan uskalla sanoa oikein mitään. Erikoisen olon se kuitenkin jättää, olkoon syy mikä hyvänsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään moitittavaa tai outoa, jos sinusta tuntuu pahalta että läheisesi vaikenee tavalla joka tuntuu tahalliselta ja ehkä ilkeältäkin. Se tuntuu pahalta, tottakai, ja loukkaavalta. Erityisesti, kun ei tiedä käytöksen syytä. Tässä ketjussa on kuitenkin moni reagoinut aloitukseesi jotenkin niin, että tavassa millä puhut asiasta on jotain mikä ei tunnu oikealta tai oikeudenmukaiselta. Siksi olet saanut kriittisiä kommentteja. Olen eka vastaaja.

        Tuntuu, etten jaksa enää vääntää rautalangasta. En siis vähättele sitä, että tilanne tuntuu sinusta pahalta. Lähestyt kuitenkin asiaa ja kyseistä ihmistä jotenkin tavalla, joka ei edesauta suhteenne muuttumista avoimemmaksi ja helpota kommunikointia. Esineellistät häntä. Minusta se, että näet "masennuksen" jotenkin hänestä erillisenä ilmiönä (esim. psykiatrisena sairautena) ja nimittelet häntä "masentuneeksi" on esineellistämistä. Et siis katso häntä kokonaisena ihmisenä, joka toimii sen pohjalta, mitä hänelle on elämässä tapahtunut, ja reagoi aktiivisesti asioihin ja niiden merkityksiin.

        Aloituksestasi tuli minullekin olo, etten itsekään varmaan haluaisi puhua mitään, jos joku suhtautuisi minuun noin. Olen pahoillani, en jaksa selittää enempää.

        Luin ensimmäisen viestisti uudestaan ja siitä välittyi sellainen olo, kuin vähättelisit masennuksen olemassaoloa tai masennusta sairautena. En tiedä tarkoititko asian noin, mutta tässä tapauksessa masennus on ihan faktaa, eikä omaa kuvitelmaani. Kyse ei ole mistään normaalista, arkielämään liittyvästä pienestä alakuloisuudesta vaan kliinisestä depressiosta. Kyse ei ole puoleltani myöskään nimittelystä ja loukkaamisesta, vaan asian toteamisesta. Me ollaan kuitenkin nyt masennus-palstalla ja olen eri mieltä siitä, etteikö puhumattomuus/reagoimattomuus voisi olla oire mistään. Voi olla, ettei asia liity juuri depressioon mitenkään vaan on esim. omaan persoonaan kuuluva piirre, mutta en toisaalta ymmärrä, miksi se ei jollakin voisi kuulua.

        Olet myös väärässä sen suhteen, että näkisin tuttavani kaikki ajatukset ja tekemiset vain psykiatrisen diagnoosin kautta. Tämä ei ole totta, sillä käsittelin tässä vain yhtä "oiretta", puuttumatta mihinkään muuhun. Pohdin asiaa, koska haluan tietää onko vika minussa vai hänessä. Sanoin myös jo ylempänä, miten omaan itsekin näitä psykiatrisia diagnooseja ja olisi valehtelua väittää, etteivät ne vaikuttaisi käytökseeni tai toimintakykyyni. Eihän mitään ongelmaa edes olisi, jos ne eivät rajottaisi elämää tai aiheuttaisi mitään oireita. Se oirelista onkin sitten melko pitkä, mitä saavat pahimmillaan aikaan. En siis todellakaan ole katsomassa asioita kenenkään yläpuolelta käsin.

        Jokainen päättäköön toki itse, kenen kanssa haluaa puhua ja kenen kanssa ei. Miksi sitten pitää esittää ystävää, jos puhuminen toisen kanssa on niin vastenmielistä? Ihan samalla tavoin mäkin olen ihminen, enkä esine.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ole kirjoitellut palstalle juuri lainkaan, joten eivät ole minun kirjoituksia! Oman kokemukseni mukaan masennuksesta kärsivät ihmiset puhuvat aivan itse masennuksestaan sairautena, jolla on vaikutusta heidän käytökseensä ja toimintakykyynsä. Pahassa masennustilassa ollessaan kokevat olonsa sairaaksi. Samoin olen kokenut myös omalla kohdalla. En ole itse törmännyt sellaiseen, että joku kokisi termin "masentunut" loukkauksena, mutta hyvä tietää, että niinkin voi käydä.

        Meillä kaikilla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, joten se sama tarve koskee myös minua. Näistä parista vastauksesta täällä tulee kuitenkin sellainen olo, kuin aivan normaalienkin asioiden toivominen toiselta olisi jotain ylitsepääsemätöntä vaativuutta. Eli vaikka itse yrittää nähdä ja kuulla, niin samaa ei saisi odottaa toiselta.

        Tarpeet ne ovat "sairaallakin" ihmisellä. Minkäs sairaudelle voi?
        Vaikka kuinka olisi sinulle normaali asioita, niin eivät välttämättä toiselle ole.

        Jos masennus on mielestäsi sairaus niin eikö sinun pitäisi olla ymmärtävässä asemassa eikä jyrätä oikeuksinesi heidän yli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin ensimmäisen viestisti uudestaan ja siitä välittyi sellainen olo, kuin vähättelisit masennuksen olemassaoloa tai masennusta sairautena. En tiedä tarkoititko asian noin, mutta tässä tapauksessa masennus on ihan faktaa, eikä omaa kuvitelmaani. Kyse ei ole mistään normaalista, arkielämään liittyvästä pienestä alakuloisuudesta vaan kliinisestä depressiosta. Kyse ei ole puoleltani myöskään nimittelystä ja loukkaamisesta, vaan asian toteamisesta. Me ollaan kuitenkin nyt masennus-palstalla ja olen eri mieltä siitä, etteikö puhumattomuus/reagoimattomuus voisi olla oire mistään. Voi olla, ettei asia liity juuri depressioon mitenkään vaan on esim. omaan persoonaan kuuluva piirre, mutta en toisaalta ymmärrä, miksi se ei jollakin voisi kuulua.

        Olet myös väärässä sen suhteen, että näkisin tuttavani kaikki ajatukset ja tekemiset vain psykiatrisen diagnoosin kautta. Tämä ei ole totta, sillä käsittelin tässä vain yhtä "oiretta", puuttumatta mihinkään muuhun. Pohdin asiaa, koska haluan tietää onko vika minussa vai hänessä. Sanoin myös jo ylempänä, miten omaan itsekin näitä psykiatrisia diagnooseja ja olisi valehtelua väittää, etteivät ne vaikuttaisi käytökseeni tai toimintakykyyni. Eihän mitään ongelmaa edes olisi, jos ne eivät rajottaisi elämää tai aiheuttaisi mitään oireita. Se oirelista onkin sitten melko pitkä, mitä saavat pahimmillaan aikaan. En siis todellakaan ole katsomassa asioita kenenkään yläpuolelta käsin.

        Jokainen päättäköön toki itse, kenen kanssa haluaa puhua ja kenen kanssa ei. Miksi sitten pitää esittää ystävää, jos puhuminen toisen kanssa on niin vastenmielistä? Ihan samalla tavoin mäkin olen ihminen, enkä esine.

        Ehkä sinulla on erilainen käsitys ystävyydestä. Jollekin pelkkä toisen ihmisen näkeminen ja kuuntelevana osapuolena oleminen on jo ystävyyttä. Anna olla hiljaa ja ole itsekin ja katso miksikä tilanne kehittyy. Ei se hiljaisuus kellekään pahaa tee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarpeet ne ovat "sairaallakin" ihmisellä. Minkäs sairaudelle voi?
        Vaikka kuinka olisi sinulle normaali asioita, niin eivät välttämättä toiselle ole.

        Jos masennus on mielestäsi sairaus niin eikö sinun pitäisi olla ymmärtävässä asemassa eikä jyrätä oikeuksinesi heidän yli?

        Sanotaan nyt vielä kerran: en ole puhunut tästä ko asiasta kanssaan enkä näin ollen ole ollut vaatimassa mitään. Olen niellyt kiltisti "ghostaamiset", ignooraamiset ym. Sun mielestä on siis ihan hyväksyttävää "kadota" päivänä, jolle on itse ehdottanut ensin tapaamista, selittämättä asiaa koskaan mitenkään? Että kun on diagnoosi, niin se antaa oikeuden olla välittämättä mistään mitään vuodesta toiseen? Harmi vaan, että meillä kaikilla on omat rajat, mitä jaksetaan ja mitä ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sinulla on erilainen käsitys ystävyydestä. Jollekin pelkkä toisen ihmisen näkeminen ja kuuntelevana osapuolena oleminen on jo ystävyyttä. Anna olla hiljaa ja ole itsekin ja katso miksikä tilanne kehittyy. Ei se hiljaisuus kellekään pahaa tee.

        Näin varmaan onkin, että ystävyys merkitsee meille erilaisia asioita. Kuuntelevat ihmiset ovat harvinaisuus ja positiivinen poikkeus, joiden kykyä kuunnella todella arvostan. Kaikki hiljaisuus ei kuitenkaan ole automaattisesti kuuntelua ja toisen kuulemista vaan pikemminkin päinvastoin. On iso ero olla hiljaa, mutta läsnä ja kuuleva verrattuna vetäytymiseen ja poissaolevuuteen. Eron kyllä huomaa olemuksesta, katsekontaktista ja elekielestä. En ole törmännyt samaan muiden tuttavien kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin varmaan onkin, että ystävyys merkitsee meille erilaisia asioita. Kuuntelevat ihmiset ovat harvinaisuus ja positiivinen poikkeus, joiden kykyä kuunnella todella arvostan. Kaikki hiljaisuus ei kuitenkaan ole automaattisesti kuuntelua ja toisen kuulemista vaan pikemminkin päinvastoin. On iso ero olla hiljaa, mutta läsnä ja kuuleva verrattuna vetäytymiseen ja poissaolevuuteen. Eron kyllä huomaa olemuksesta, katsekontaktista ja elekielestä. En ole törmännyt samaan muiden tuttavien kanssa.

        Kuten ymmärrät ei tällaisia asioita täältä keskustelusta käsin voi kukaan "diagnosoida" ja neuvoa. Ehkä tuossa oli jotain erilaisia hyviä vastauksia, joista voit ammentaa jotain.

        Kenties jollain tasolla kuitenkin sama pätee kuin ihmissuhteissa yleensäkin. On tärkeää osata mahdollisuuksien mukaan ymmärtää toista mutta samalla myös säilyttää omat rajat ja hyvinvointi. Vastavuoroisuuden ongelmiahan on jokseenkin kaikissa suhteissa ihmisten välillä, vaihtelevanlaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanotaan nyt vielä kerran: en ole puhunut tästä ko asiasta kanssaan enkä näin ollen ole ollut vaatimassa mitään. Olen niellyt kiltisti "ghostaamiset", ignooraamiset ym. Sun mielestä on siis ihan hyväksyttävää "kadota" päivänä, jolle on itse ehdottanut ensin tapaamista, selittämättä asiaa koskaan mitenkään? Että kun on diagnoosi, niin se antaa oikeuden olla välittämättä mistään mitään vuodesta toiseen? Harmi vaan, että meillä kaikilla on omat rajat, mitä jaksetaan ja mitä ei.

        Et ole siis edes yrittänyt puhua koko aiheesta tuttusi kanssa, jota juuri ehkä hänkin on odottanut jo kauan?

        Ei millään pahalla, mutta mielestäni sinä itse vaikutat hieman erikoiselta, syyttelevältä ja jopa vainoharhaiselta kaiken kertomasi perusteella, ja nimen omaan tuollainen pahentaa asiaa katastrofaalisesti.

        Olen ilmeisesti ollut hieman kaverisi kaltaisessa tilanteessa, eli kokemusta on. Melkeinpä pahinta koko tilanteessa oli juuri tuo läheisteni "pimahtaminen" ja ajattelemattomuus, joka osaltaan lopulta johti paranemisprosessini pitkittymiseen vuosilla. Heidän mielestään jatkuvasti oli muka "jotain tekeillä", olin "vetänyt jotain kamaa" jne.

        Kaikki se vainoharhaisuus lopulta yllätti, vaikka läheiseni tiesivät täysin mikä minua vaivasi ja missä mennään, seurasivathan he kuitenkin koko sirkusta ihan aitiopaikoilta lääkäriralleineen päivineen.

        Ihan kuin he olisivat kokeneet velvollisuudekseen alkamaan ajattelemaankin puolestani tai jotain vastaavaa, välillä he jopa loukkaantuivat asioiden vuoksi jotka olivat ensin itse kehitelleet tyhjästä. Voin sanoa että on (kaiken muun lisäksi) aika rankkaa saada päälleen selittämättömiä tunteenpurkauksia, jopa vihamielisyyttä vaikka sellaiseen ei ollut itsellä mitään osallisuutta. Välillä ei tarvinnut mennä kuin nukkumaan normaalia aikaisemmin, niin johan taas ovet paukkui ja olin yhtenä kysymysmerkkinä.


    • Anonyymi

      Vaikea sanoa kun en tunne suhteenne taustoja ja itse henkilöä, mutta googlaa mutismi on olemassa selektiivistä mutismia. Heidän on vaikea puhua avoimesti joilla on tämä mutismi sanat eiivät vaan tule.

      Oletko koittanut sanoa samoja asioita vaikka tekstiviestillö tai sähköpostilla? Vastaako hän niihin? Esim aspergerissä voi toimia joskus kirjallinen viestintä helpommin.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä! Luin tuosta aiheesta ja pakko sanoa, että tutulta kuulostaa. Tässä kun ei ole kyse siitä, että keskustelu pysyisi pinnallisena small talkina, vaan pahimmillaan täydellisestä reagoimattomuudesta. Reaktiota en siis saa välttämättä ollenkaan edes katsekontaktin, nyökkäyksen tms muodossa. Siitä tulee kummallinen olo, kun ei koe saavansa kontaktia toiseen koko näkemisen aikana. Näin ei kuitenkaan ole jokakerta. Myös se tekee itselle idioottimaisen pelle-olon, jos toinen on suunnitellut jotain kivaa ja pyytää mukaan ja sitten kun innostuu itsekin ja olisi lähdössä, niin toisesta ei kuulekaan mitään. Eikö olisi reilua ilmoittaa asiasta? Miksi se on niin vaikeaa kirjoittaa parin lauseen viesti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vinkistä! Luin tuosta aiheesta ja pakko sanoa, että tutulta kuulostaa. Tässä kun ei ole kyse siitä, että keskustelu pysyisi pinnallisena small talkina, vaan pahimmillaan täydellisestä reagoimattomuudesta. Reaktiota en siis saa välttämättä ollenkaan edes katsekontaktin, nyökkäyksen tms muodossa. Siitä tulee kummallinen olo, kun ei koe saavansa kontaktia toiseen koko näkemisen aikana. Näin ei kuitenkaan ole jokakerta. Myös se tekee itselle idioottimaisen pelle-olon, jos toinen on suunnitellut jotain kivaa ja pyytää mukaan ja sitten kun innostuu itsekin ja olisi lähdössä, niin toisesta ei kuulekaan mitään. Eikö olisi reilua ilmoittaa asiasta? Miksi se on niin vaikeaa kirjoittaa parin lauseen viesti?

        Miksi sinä roikut tuossa ihmisessä tai roikotat häntä mukanasi, vaikka suhteenne ei toimi lainkaan? Anna hänen olla!


    • Anonyymi

      Masennus tekee juuri tuota, erityisesti jos henkilö on jo kauan rampannut tuloksetta erilaisissa tutkimuksissa.

      Anna vaikeasti masentuneelle aikaa, hän kyllä välittää vaikka ei sitä tilansa vuoksi pysty näyttämään. Luultavasti hänen kaikki voimavaransa menee ihan puhtaasti edes jotenkin järjissään pysymiseen, ja ne voimavarat on pienet kun ei edes saa syötyä tai nukutta, tai sitten vain nukkuu lähes jatkuvasti.

      Kyllä hänkin sieltä nousee, ja jos/kun ei riittävää apua saa niin siihen nousemiseen voi mennä vuosia. Silloin jos on periaattessa itse parannettava itsensä, se monesti vaatii useita pohjakosketuksia, jopa itsemurhayrityksiä jne. Se on karmea tie parantua kun lopulta vain joutuu ymmärtää sen, että kukaan ei sinua auta vaan nyt on tasan kaksi vaihtoehtoa; se lopullinen tai sieltä suosta nouseminen. Eikä se yhtään helpota kun läheiset luulevat milloin narsistiksi ja milloin narkkariksi, vaikka todellisuudessa masentunut käy vain jatkuvaa hiljaista taistelua elämästään ja kuolemasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      468
      5609
    2. Mikäs emäntä se joka listi lapset ja itsensä?

      Oli muhokselta,ouluun saakka piti mennä toteuttamaan tuokin asia. Onneksi ei silti rekan alle ajanut. Ei nimiä, toki ne tulee minfoon. Mutta niillä ei
      Muhos
      91
      5306
    3. Miksi Helmi ja Julia haluavat lehden kanteen?

      Itseään paljon vanhemman miehen kanssa? Dannyn ”tyttöystävä” Helmi Herra Ylpön ”tyttöystävä” Julia. Onhan näitä ollut kautta aikain. Muutama vuosi kun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      5034
    4. Riinan oudot selitykset

      Riina sanoo iltiksen haastattelussa että avioliiton ongelmat johtuvat siitä ettei häntä katsottu tai hänestä kiinnostuttu kun liikkuivat Kallen kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      4544
    5. Torppa Levillä

      Mites se raskauspahoinvointi ??
      Kotimaiset julkkisjuorut
      149
      3363