Ihmettelen suuresti miksi Marcon voitttoa Masked Singersissä ei ole vielä noteerattu tällä foorumilla. Marco on upea laulaja jota tuskin kukaan on uskaltanut aliarvioida mutta tietyistä syistä johtuen on saanut soittaa toista viulua vokaali osuuksissa Nightwishissa. Onkin ilmeistä kuinka hyvin ihmiset on aivopesty siihen että Nightwishissä on vain naislaulusolisti ja Marcon osa on vain tukea tietyissä kohdin varsinaista solistia ja siksi jäänyt vähän pimentoon. En seurannut koko kilpailua mutta näin jälkikäteen tuubista katsottuna ei tuomaristo koostu mistään aktiivisista musiikin harrastajista, niin selvä Marcon ääni sieltä kuuluu että ei tuossa olisi pitänyt olla mitään epäselvää kenellekään. Todella outo tilanne ja yllätysvoittajasta on uutisoitu mutta varsinainen yllätys oli itse tuomaristo.
Marco Hietala ja Masked Singers voitto
Anonyymi
2
104
Vastaukset
- Anonyymi
Marko oli Nightwishin paras laulaja ennen Floorin ilmestymistä kuvioihin. Bändin tuotanto heräsi duon voimin henkiin 15 vuoden taaperruksen jälkeen.:)
Huomasin jo tuhat vuotta sitten, että tv formaatteineen on makuhermooni liian aitoa...en sano mitä. Enää ei ole tarvis tiirata toosasta edes pääuutisisia.:) - Anonyymi
Huvittainta oli että Veitola, joka on haastatellut Markoa, ei muka tunnistanut hänen ääntään. Enpä jaksa uskoa. Toki siitä on aikaa ja klippi Maria, Maria shown ajoilta ei enää löydy tuubista,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 366955
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353711Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243076- 533002
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342769- 342622
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418