Anne Kae - miten pitkälle näkemiset menee - kokemuksia

Anonyymi

Tuossa otsikossa tulikin kysymykseni. Miten kauan teillä on mennyt, että Anne Kae:n näkemiset ovat toteutuneet.
Minä olen hänelle soittanut useita kertoja - 2003 - siitä viimeiset näkemiset tapahtuivat (tapahtumat alkoivat) vuonna 2008, eli viisi vuotta odotin- tosin viimeisin toteutunut asia kesti vuoteen 2011 saakka. Sitten soitin vuonna 2011 - siitä en juuri mitään muista. 2013 aivan vuoden alussa soitin - josta on monta asiaa tapahtunut. Soitin vuonna 2018 ja nyt 2020. Kaikilla kolmella kerralla on sanonut yhden asian tapahtuvaksi - kuvannut siihen liittyvät ihmiset ja miten minun tulee tilanteessa toimia. Eli siitä kun hän tämän asian sanoi ensimmäisen kerran on jo 8 vuotta ja se näkyy aina vaan tapahtuvaksi kun hän minulle katsoo.

Eli kysymykseni kuuluu- miten pitkään olette odottaneet hänen näkemisiään toteutuvaksi / miten pitkän ajan päästä ovat vielä toteutuneet.

Mielenkiintoista on, kun kysyin 2013 eräästä asiasta elämässäni - hän sanoi, että se asia ei kuulu tähän aikaan - joten se ei näy. Ymmärsin, että asiaan liittyvää ei tapahdu hänen näkemässään perspektiivissä. Nyt viimeisimmillä kerroilla on tähänkin aihepiiriin nähnyt asioita tapahtuvaksi - vaikka tosiaan ko. asiassa ei tapahtunut mitään muutosta -ennen viime vuoden loppua.

Nytkin hänen tänä vuonna sanomistaan on jo useampi todella konkreettinen tapahtumat mennyt kuten hän sanoi. Jotenkin vaan ihmettelen, miksi tämä yksi asia ei tunnu toteutuvan millään - asia on sellainen, johon en voi itse hirveästi vaikuttaa.

Sen verran vielä, että tämän saman asian ovat nähneet minulle tapahtuvaksi Unil Iiirin, Leena Palo (se oikea, joka jo lopettanut) Leena Pekkola, Kristiina Savosta (lopettanut) - nämä siis vuosien varrella - mutta noin 2-4 vuoden sisällä. En ole tätä asiaa koskaan kysynyt - on nähty kysymättä.

30

1172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vuosia sitten Annelle soittanut. Näkee myös symboleja, tulkitsee hyvin varman olisesti, jopa jännittää mitä sanoo, koska todella kertoo mitä näkee eli hyvässä ja huonossa. Tietyt asiat todella toteutui nopeassakin ajassa kuten sanoi, hämmästyttävän hyvin. Yhdestä miehestä jutteli ettei suhde kestä ja kannan mieheen liittyvää taakkaa selässäni vuodenvaihteeseen asti ja näin todella kävi. Siinä ajassa, että sude ei jatkunut otti voimille ja juuri tuossa vuodenvaihteessa pääsin irti. Näki tulevaksi loppuelämän kaverin, kihlat ja vauvan. Tätä ei ole tapahtunut vaikka näystä ehkä 7 vuotta aikaa. Muistaakseni kehui tulevan miehen silmiä ja, että ja jotain muuta, siivousintoilija. Nämä sopisi kuitenkin siihen mieheen jonka kanssa sude päättyi.Näki, että puhuu murteella, sanoi Kuopio ja, että kuljemme vierekkäin. No tällainen Kuopion murteella oleva miespuolinen kaveri oli, jonka kanssa jutustelimme ja kävimme kävelyillä, mutta ei suhdemielessä, siinä ainakin sekoitti. Joitakin muitakin pieniä heittoja oli liittyen iholääkekuuriin, Näki, että 3 krt syön kuurin, näin on tapahtunut. Mutta, että jotain salviavoidetta lisäksi, sitä en käyttänyt ikinä. Jokseenkin painotti asiaa. Nämä nyt mitä muistan, 2 kertaa soittaneena. Eli näkee osan pelottavankin tarkasti ja jotkin asiat jää vähän vaiheeseen tai tarvitsee tarkennusta.miellyttävä henkilö kyseessä.

      • Anonyymi

        Sekoittaa selvästi henkilöitä ja tekee yksittäisistä lähiajan tapahtumista liian pitkälle meneviä tulkintoja, kuten näkijät yleensäkin. Puhuvat näistä lähiajan näyistään suurena totena, vaikka tosiasiassa eivät edes näe eikä heille näytetä asioiden merkityksiä eikä sitä mistä aihepiiristä sanovat katsovansa. Täyttä hakuammuntaa siis ja aina koskus osuvat tuurilla oikeaan ja näihin sitten koko ura perustuu.


    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että edellinen jupisee ja höpisee. Ei tainnut olla omaa kokemusta. Omaa kokemusta kyseisestä näkijästä kysyin.

      • Anonyymi

        Mistä päättelit ettei ollut omaa kokemusta. Eikös tuossa juuri laittanut omaa kokemusta, niin mikä siinä oli jupinaa ja höpinää?


    • Anonyymi

      Missä tää on? Ei ainakaan rajatiedolla. Onko luotettava?

    • Anonyymi

      Minulle näki 2002, että silloinen suhde keikkuu, vielä jonkun aikaa. Kertoi, myös mitä välillämme tapahtuu, meni oikein. Mutta mies jää lopulta taakse ja sitten tulee uusi. No vanha jäänyt nyt vuosi sitten lopullisesti, uutta ei vielä näy. Kysyi sanooko xxx kaupunki minulle jotakin. No on se oli kaupunki jossa asun. Kuvasi uuden miehen tuntomerkkejä. Sitä odotellessa.

      Minulla salainen puh. Numero, joten ei ole voinut tarkistaa ja tietää kaupunkia ja samannimisiä ihmisiä suomessa todella monta.

    • Anonyymi

      Menee sen verran pitkälle etten jaksa odottaa että joskus toteutuisi. Mun mielestä oli juuri tämä jolle vuosia sitten soitin ja tajusin saman tien että ei ole aito.

      Edellinen kommenttikin selvästi oma mainoksensa, näitä on ketjut väärällään näitä tekastuilla nimillä esiintyviä "näkijöitä", suurin osa noita palvelulinjojen lurittelijoita jotka koittaa tänne nimiään vedellä että joku erehtysi soittamaa. Kerran voi soittaa mutta tuskin toista, mulla ei ainakaan ole rahaa tollasiin hassata.
      Sillon harvoin kun tartten ennustajaa niin varaan ajan sellaselle enkä diibadaaba- satutädelle.

    • Anonyymi

      Tuntuu,että Naomi se taas provosoi jokakerjua, jossa puhutaan ja annetaan positiivista palautetta muista näkijöitä kuin hänestä

      • Anonyymi

        Ai sillaista tuntuu? Tuntuuko misssään päin särkyä? Tai muuten kolotusta?


      • Anonyymi

        A-K älä jaksa! Vaikkei susta tule positiivista palautetta niin mitä siihen Naomia vetelet, ei se hänen syy ole.


    • Anonyymi

      Kyllä Anne Kae on taitava näkijä. Suorastaan pelottavan hyvä. Mutta en väitä, että 100% näkee kaikkea. Keskivertoa parempi. 2 kertaa soittaneena. Tämä minun kokemukseni.

      • Anonyymi

        Kiitos Anne tästäkin tietoiskusta.


    • Anonyymi

      Naomi näköjään täälläkin kateellisena muille.

      • Anonyymi

        Äl ny, mitä sillä on yllään? Näätkö selvästikin, onko tekemässä sulle tulkintaa siellä, monelta tuli? Onko teitä montakii siellä, mistä päättelet että olisi siellä kateellisena?


      • Anonyymi

        Anne jaksaa laitella kommentit Naomin syyksi, ei mene läpi


    • Anonyymi

      Anne Kae on ollut hyvä näkijä. Ihan kaikki ei ole toteutunut, mutta hyvä kuitenkin.

    • Anonyymi

      Googlasin ja löytyi jotain epämääräisiä kotisivuja, joista tuli vaikutelma, että ovat jotain huijareiden kyhäelmiä. Itse en tuollaisiin uskaltaisi soittaa, tiedä millaista veloitusta tulee puhelimeen. Ig tilikin yksityinen, ilmeisesti tämä ei edes halua asiakkaita.

    • Anonyymi

      Ihmeellinen kommentti, että ig ja erikoiset kotisivut. Nimenomaan oli tarkoitus jutella Annen näkemisistä. Ja tiedän hänelle soittaneena, että näkee asioita todella hyvin ja pikkutarkasti.

      • Anonyymi

        Todellakin syytä kertoa, jos sivut ovat feikit. Sivujen taso kertoo näkijästä.


    • Anonyymi

      Kyse oli näkemisestä ei sivuista. No Naomilla ei ainakaan ole laadukkaat kotisivut.

      • Anonyymi

        En ota kantaa muiden kotisivuihin. Yritin googlettaa tuota otsikon mukaista näkijää ja löytyy kahdet eri sivut, jotka sotkuisen näköiset. Näkijäkokemuksen määräkin vaihtelee saman sivuston sisällä kymmeniä vuosia. Kai ymmärrät, että näitä sivuja voidaan nykyään väärentää ja saada ihmisiä soittamaan valheellisiin numeroihin, joista saattaa tulla puhelimeen suuria laskuja.


      • Anonyymi

        Sillä on varmaan muutakin tekemistä kuin kotisivujen väsääminen mutta en niissä itse kyllä mitään huonoa havainnut.
        Ihan kaiken tiedon sieltä sain mitä kaipasin, ja varasin itselleni jo ajankin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on varmaan muutakin tekemistä kuin kotisivujen väsääminen mutta en niissä itse kyllä mitään huonoa havainnut.
        Ihan kaiken tiedon sieltä sain mitä kaipasin, ja varasin itselleni jo ajankin.

        "Sillä on varmaan muutakin tekemistä kuin kotisivujen väsääminen mutta en niissä itse kyllä mitään huonoa havainnut.
        Ihan kaiken tiedon sieltä sain mitä kaipasin, ja varasin itselleni jo ajankin.


        Tuolla tarkoitin siis nimenomaan Naomin kotisivuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sillä on varmaan muutakin tekemistä kuin kotisivujen väsääminen mutta en niissä itse kyllä mitään huonoa havainnut.
        Ihan kaiken tiedon sieltä sain mitä kaipasin, ja varasin itselleni jo ajankin.


        Tuolla tarkoitin siis nimenomaan Naomin kotisivuja.

        Sen sivut eivät liity mitenkään tähän ketjuun.


    • Anonyymi

      Justiinsa Juu, vai näin se on. Muilla näkijän näkemisestä kokemuksia ei kotisivuista?

    • Anonyymi

      No Naomi täällä vain pyörii, omaa ilmeisesti monta sivupersoonaa.

      • Anonyymi

        Anne näkee jo sivupersooniakin? En tosiaan sellaselle näkijälle menisi


    • Anonyymi

      Ihan maallikkona huomannut kuinka Naomilla sivupersoonia.

      • Anonyymi

        Anne sellaiseen vaivaan on varmasti lääkitystä saatavilla.


    • Anonyymi

      Niinhän sä luulet.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe