Ilotulitteiden ampujat

Eikö näiden ilotulitteiden ampujiin saa kukaan järkeä päähän?
Ei se mitään jos muutaman raketin paukauttaa mutta kun niitä ammutaan kymmeniä jopa satoja.
Ja kaikki naapurin tontille. Siivo on sitten aivan kauhea.
Mutta eihän ne usko ennen kun on joku todella paha vahinko saatu aikaiseksi. Ilomantsissa on talot lähekkäin ja niinpä niitä taloja on vieretysten myös kylissäkin.
Möhkössä kuulemma erikoiset paukuttelijat, vuosikausien piinaajat.
Mutta kun lusikalla on annettu kauhalla ei voi vaatia.

Nyt olisi syytä olla paukuttelematta ja keskittyä selviämään koronasta.
Jos on niin paljon rahaa ampua ilmaan niin maksakaapa vaikka vekojanne.
33840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Missäkä niitä paukutellaan? Yhen yhtä pommia tahi paukkua en ole Ilomantsissa asuessani nähnyt... ne tähtisadetikut mitä oon pihakuuseeni kuohuviinipäissäni heittänyt ei niin paljoa ääntä pidä että kylille asti kantaisi.

Äänestä

Niin torstaina se paukuttelu alkaa. Ei siitä muutamasta paukauksesta haittaa ole mutta kun se ei siihen jää. Alkaa iltapäivällä ja jatkuu pitkälle aamuyöhön. Eläimet pelkää mahdottomasti. Ja pelkään kyllä itsekin. Tulitteet menee joskus niin läheltä ihmisiä ja taloja. Talojen katoilla tököttää keppejä uuden vuoden päivänä ja pihamaat on siivossa. Ja kukaan ei siivoa, varsinkaan ampujat. Onhan tuota aukeeta paikkaa menkää sinne ja nauttikaa siellä räiskeestä. Ajatelkaa myös muita on annettava toisille mahdollisuus viettää peloton uusi vuosi.
Tulipa mieleen, vanhat ihmiset jotka on sodan käyneet läpi, he pelkäävät tätä räiskettä kodeissaan ja hoitokodeissaan. Tämän on kertonut hoitokodin hoitajat.

Äänestä

Onpahan möhköläisillekkin jotain uuden vuoden iloa kun ampuu at raketteja, niillä kun muuten iloa ei ole

Äänestä
  • Kyllä sitä on hyvä kerran vuodessa mielensä pahoittaa syrjäkylän möllit
    Tervetuloa isoon kaupunkiin, täällä tuollaiset ei pystyisi elää ollenkaan kun olis aina paha mieli

    Äänestä

  • Möhköläiset eivät ammuskele toisten pihoille vaan sinne tulevat ampumaan käypäläiset.....

    On se ollut pauketta, kerrotaan.

    Pitää tilata valtion kyyti häiriköille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Möhköläiset eivät ammuskele toisten pihoille vaan sinne tulevat ampumaan käypäläiset.....

    On se ollut pauketta, kerrotaan.

    Pitää tilata valtion kyyti häiriköille.

    Eihän poliisi voi mitään luvallisella ajalla jos asiat ovat kunnossa ampujilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Möhköläiset eivät ammuskele toisten pihoille vaan sinne tulevat ampumaan käypäläiset.....

    On se ollut pauketta, kerrotaan.

    Pitää tilata valtion kyyti häiriköille.

    Harmillista, että joku kokee kauniin ilotulituksen näin kauheana asiana. Voi nuoriso parkaa varmaan masentuvat peräkammariin. Poliisillakin on tuohon aikaan tärkeämpiä tehtäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sitä on hyvä kerran vuodessa mielensä pahoittaa syrjäkylän möllit
    Tervetuloa isoon kaupunkiin, täällä tuollaiset ei pystyisi elää ollenkaan kun olis aina paha mieli

    Taidat olla itsekin lähtöisin täältä maalta ja kaipaus takaisin tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän poliisi voi mitään luvallisella ajalla jos asiat ovat kunnossa ampujilla.

    Kyllähän poliisi puuttuu jos rikkeitä tapahtuu.

    Äänestä

Mitä on maksaa vekoja?

Äänestä

Rakettejahan saa ampua uutenavuotena klo18-02 välillä vaikka tuhansia jos haluaa. Riippuu tietysti kerkeääkö.

Äänestä
  • Saahan niitä ampua mutta ampumispaikka on katsottava niin ettei aiheuta kenellekään vahinkoa ei ihmisille, eläimille eikä rakennuksille.
    Sotkunsa olisi jokaisen siivottava.
    Helsingissä on alueita joissa on ampuminen kielletty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saahan niitä ampua mutta ampumispaikka on katsottava niin ettei aiheuta kenellekään vahinkoa ei ihmisille, eläimille eikä rakennuksille.
    Sotkunsa olisi jokaisen siivottava.
    Helsingissä on alueita joissa on ampuminen kielletty.

    Möhkössä ainakaan tuskin kukaan likaa naapurinsa tonttia kun asutus niin harvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Möhkössä ainakaan tuskin kukaan likaa naapurinsa tonttia kun asutus niin harvaa.

    Siellähän ja muissakin kylissä on taloja vieri vieressä. Et varmaankaan ole käynyt koko kylässä.

    Äänestä

Möhköstä se löytyy erikoisia valittajia. Sitä kun ei tietysti muuta elämää enää ole

Äänestä

Olen kyllä samaa mieltä.
Koko ampumis homman saisi lailla kieltää.
Ei tämä ole ilomantsin, möhkön ongelma. Näitä tulittajia on joka kylässä lehtovaara, hattuvaara.
Kirkonkylällä on rivitalojen, kerrostalojen pihamaat ilotulitus jätettä uuden vuoden aamuna täynnä ja kukaan ei siivoa jälkiään.
Ja kun tätä homaa tekee aikuiset miehet, voikohan heitä sanoa aikuisiksi.

Kyllähän apua on poliisilta pyydettävä jos ampuminen on ihan holtitonta, silloin kylläkin poliisilla on muuta kiirettä se todettakoon. Mutta jos kyseessä on kiusan teko joka jatkuu vuodesta toiseen on apua saatava jostakin. Kuinka rajavartioston rajamiehet voisi auttaa.

Monet kunnat jättävät uuden vuoden tulitukset pois antavat rahat hyväntekeväisyyteen.
Luin lehdestä että esim. järvenpäässä pyydetään ihmisiä sytyttämään ulos kynttilöitä, sähkölampuilla näyttämään taivaalle valoa ja tämä kaikki kuvataan.

Laitappa sinäkin ne ilotulite rahat johonkin hyvään tarkoitukseen tarvitsevia löytyy ja niitä joilla on puute leivästä.

Äänestä
  • Upeat tulitukset ollut monena vuonna möhkössä, kiitokset vain heille. Paljon kateellisia siellä päin puhutaan

    Äänestä

  • Laittaisitko tilinumerosi niin voin lahjoittaa

    Äänestä

  • En ole 40 vuoden aikana ilomantsissa nähnyt ilotulitteista jääneitä roskia. Missähän niitä on sitten ollut? Jatkakaa vain kaikki rakettien ampumista, ovat todella mahtavan näköisiä!

    Äänestä

  • Miten saat laillisesta ilotulituksesta väännettyä kiusantekoa? Minkälaista on holtiton ampuminen?

    Aikuinen ihminen ja tuollainen itku, voisiko edes aikuiseksi sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole 40 vuoden aikana ilomantsissa nähnyt ilotulitteista jääneitä roskia. Missähän niitä on sitten ollut? Jatkakaa vain kaikki rakettien ampumista, ovat todella mahtavan näköisiä!

    No silimät ummessa oot kulkenna. Tai et vain näe missään siivottomuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Upeat tulitukset ollut monena vuonna möhkössä, kiitokset vain heille. Paljon kateellisia siellä päin puhutaan

    Ai että upeat. Eipä noista kyllä kiitellä kannata.
    Kukaan ei ole kateellinen.
    Sääliksi käy..............

    Äänestä

sanoisin näin että tosi tyhmiä , KAIKKI jotka paukuttavat pommeja uutena vuotena

Äänestä
  • Antaa kerran vuodessa paukkua, sinultakin pääsee varmasti paukkuja päivittäin

    Äänestä

Otin ja soitin puhelun, syynä tämä holtiton ilotulitteiden ampuminen. Pyysin ajelemaan parissa paikassa. Samalla asialla oli ennen minua ollut parikymmentä soittajaa samalle alueelle ja muut lisäksi.
On ihan kivakin katsoa raketteja pienessä määrin, juhlistaa uutta vuotta. Mutta se järjetön määrä ja toisten tonteille. Eikä auta vaikka asiasta huomauttaa ystävällisesti.
Mutta kun vain tuijotetaan omaa napaa.

Jospa tämä vuonna otettaisiin huomion naapurit olisi taas hyvä aloittaa uusi vuosi.
Kävelkää tai ajakaa semmoseen paikkaan missä ei ole taloja ihan vaaravyöhykkeellä. Ja ajatelkaa eläimiä. Ja totta on että sodan käyneet vanhukset ovat hyvin levottomia ja peloissaan uuden vuoden yönä.

Hyvää uutta vuotta 2021 kaikille, toivotaan että selviämme koronasta yhdessä rajoituksia noudattaen. Tauti ei ole helppo flunssa. Näin tällä erää kommentoin.

Äänestä
  • Kurjaa että tällaiset päästään pipit ja kuulema ennenkin hoidossa olleet ihmiset soittelevat ja turhaan kuormittavat poliisia joilla olisi oikeitakin työtehtäviä tehtävänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurjaa että tällaiset päästään pipit ja kuulema ennenkin hoidossa olleet ihmiset soittelevat ja turhaan kuormittavat poliisia joilla olisi oikeitakin työtehtäviä tehtävänä.

    Ihan samaa mieltä. Jokavuotinen kitinä alkaa raketeista ennen uutta vuotta. Iknonvaarasta hyvä esimerkki Ilomantsi facebook sivuilla. Valittajat pitäis aidata omalle alueelle jonnekin korpeeen jossa saavat olla rauhassa poissa normaaleista ihmisistä ja äänistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä. Jokavuotinen kitinä alkaa raketeista ennen uutta vuotta. Iknonvaarasta hyvä esimerkki Ilomantsi facebook sivuilla. Valittajat pitäis aidata omalle alueelle jonnekin korpeeen jossa saavat olla rauhassa poissa normaaleista ihmisistä ja äänistä

    Iknonvaarahan on jo kohtuullisen korvessa. Viime vuosina sinne on muuttanut tosin
    jonkun verran asukkaita muualta ja jälkikasvu on vielä märkäkorvaiässä ja osa vanhemmistakin joten joutavilla jotakin huvia siellä korvessakin oltava.

    Äänestä

tämän aloittajan perusteella ajan sen 80km täältä päätäkauten ampumaan kaikki rakettini möhköön. terveisin odotan vuodenvaihdetta

Äänestä
  • Voi hyvät hyssykät mitähän mahtanet tarkoittaa.

    Äänestä

Uuden vuoden vastaan otto meni ja uusi vuosi tuli, tapoja on monen moisia ihmisillä. Ja hyvä niin. Mutta toisten ihmisten tarkoituksellinen kiusaaminen, tai mikä nyt olisi oikea sana tähän asiaan. On ihmisiä jotka ei halua paukutella ilotulitteita, jotkut ampuvat muutaman tulitteen ja sitten on niitä jotka paukuttavat alku illasta yö myöhään. Nämä sarja paukuttajat eivät sitten yhtään ajattele mihin ampuvat, naapureiden tontit on ilotulitteiden jätteitä täynnä, siellä on palanutta paperia, tulitteiden hylsyjä, keppejä sojottaa siellä ja täällä hangella ja rakennusten katoilla. Onpa sattunut niin kun on menty sanomaan ampumis suunnasta on ammuttu kohti ilotulite. Tämä on tosi. On ilmoitettu polisille näistä häiriköistä, poliisi on monta kertaa huomauttanut, mutta eihän näihin tehoa mikään. Täytyy itse tempaista tulevana uutena vuotena ja katsotaan huomaako nämä öykkärit mitään.

Äänestä
  • Aikamoisia valheita suollat ulos. Möhkön oma mielensäpahoittaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikamoisia valheita suollat ulos. Möhkön oma mielensäpahoittaja

    Möhkön? Ei sinne päinkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö näiden ilotulitteiden ampujiin saa kukaan järkeä päähän?
Ei se mitään jos muutaman raketin paukauttaa mutta kun niitä ammutaan kymmeniä jopa satoja.
Ja kaikki naapurin tontille. Siivo on sitten aivan kauhea.
Mutta eihän ne usko ennen kun on joku todella paha vahinko saatu aikaiseksi. Ilomantsissa on talot lähekkäin ja niinpä niitä taloja on vieretysten myös kylissäkin.
Möhkössä kuulemma erikoiset paukuttelijat, vuosikausien piinaajat.
Mutta kun lusikalla on annettu kauhalla ei voi vaatia.

Nyt olisi syytä olla paukuttelematta ja keskittyä selviämään koronasta.
Jos on niin paljon rahaa ampua ilmaan niin maksakaapa vaikka vekojanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu