Lueppa juttu tämän päivän iltalehdessä. Tutustu sen jälkeen Haapaveden kunnan sivuilla oleviin tuulivoimakuuluutuksiin. Vielä voi valittaa!
60 "Eiffel tornia" Keskelle hiljaista luontoa Kannonkoskelle . Haapavedellä 39 + 49
7
93
Vastaukset
- Anonyymi
Heli kirjoittaa :
"Käsi ylös kaikki jotka ostavat vihreää sähköä. Siis sitä, joka on tuotettu vesi- ja tuulivoimalla. Kyllä, minunkin käteni on ylhäällä. Nyt käsi ylös te, jotka vastustatte tuulivoiman rakentamista oman kuntanne alueelle. Juu, oli minunkin käteni ylhäällä ennen, mutta ei ole enää.
Tajusin, että olen todella tekopyhä, jos ostan sähköyhtiöltäni vihreää energiaa, mutta estän sen rakentamisen omaan naapurustooni. Vaikeat päätökset vaativat toisinaan vihreitä heräämisiä. Sellaisen koin eräänä päivänä kun tajusin, että vaikka kuvittelen ajattelevani vihreästi, en sitä oikeasti tee.
Tuulivoima on yksi niistä harvoista energiamuodoista, jossa tuottaminen ei saastuta vaikka mylly itsessään elinkaarensa lopussa onkin jätettä. Kaikki sen osat ovat kuitenkin kierrätettävissä. Aurinkovoimaloistakin tulee jätettä ja maisemahaittoja samoin kuin puunpoltosta. Täysin ongelmatonta sähköntuotantokeinoa ei olekaan, joten meidän on pakko tehdä kompromisseja. Tein valinnan ja käänsin ylpeästi takkini.
Toivon että seuraavissa kuntavaaleissa näitä takinkääntäjiä on lisää. Mahdollistamme vihreän energiantuotannon omassa maassamme. "
Heli Ojalehto
Nivala - Anonyymi
Tuulivoimalat Haapavedellä jo läpihuutojuttu. Tärkeämmät asia täällä ajankohtaisia. Vasemmistolaisen yritys, kaikkien puolueiden parjaaminen, koiranjätökset jne..
- Anonyymi
Artikkelista löytyi kauheat haitat. Mistä löytyisi artikkeli tuulivoimaloiden hyödyistä?
- Anonyymi
Loppupeleissä hyötyjiä ei ole, nyt vaan lobataan kiinteistöverokertymillä, 15 vuoden päästä on paska housuissa ja maksajia etsitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loppupeleissä hyötyjiä ei ole, nyt vaan lobataan kiinteistöverokertymillä, 15 vuoden päästä on paska housuissa ja maksajia etsitään.
Miksi pitää vetää nupit kaakkoon noiden tuulimyllyjen koossa ja määrässä? Onko täällä pohjanmaalla Suomen tyhmin ja änkyrin kansa?
Jos niitä myllyjä on pakko talouden vuoksi ottaa,niin miksi ei pienempiä ja vähempi millä kokeilla ensin vaikutuksia?
Kuunnelkaa myös niitä ihmisiä, jotka on huolissaan. Täällä runtataan kaikkiväkisin läpi. Toivottavasti puolesta äänestävät päättäjät ottavat myllyn kukin pihansa reunalle ja sitten esimerkillään näyttävät, että ei yhtään haittaa. - Anonyymi
Tuulivoimala bongaus, uusi kiva harrastus. 200 m korkeudessa oleva napa näkyy 55 km päähän. Eikä tarvitse kiivetä edes lintutorniin.
- Anonyymi
Haapaveellä eijoo suojeltavvaa maisemaa niinku Kannonkoskella.
On vapaus rakentaa nuita tuulimyllyjä vaikka koko pitäjä täyteen,mutta suot pittää ennallistaa lintujärviksi nii jo luonto kiittää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941