Olen elänyt jo useita vuosia onnettomassa liitossa ilman toisen ihmisen läheisyyttä, mutta olosuhteiden pakosta emme ole löytäneet poispääsyä tilanteesta, vaikka olemme asiasta keskustelleetkin joku kuukaus Nyt olemme vain tyytyneet kohtaloomme ja koitettu elää eteenpäin yhdessä erillään. Mutta toisinaan kaipuu toisen lähelle on niin suuri, että sattuu.
Ikävä toisen lähelle
Anonyymi
23413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuttu tarina. Kestin pienimmän takia. Odotin hänen kasvamista. Nyt ero takana ja vaikka olen sinkku, silti voin paljon paremmin.
Ainoa ero, että lapsilta saa paljon haleja ja itsekin halaa.
Elämä on oikeasti kiinni omista valinnoista ja rohkeudesta. Kannattaa tehdä ratkaisu jossain vaiheessa. Vuodet vierivät nopeasti, jossain vaiheessa turrut tilanteeseen ja siihen, että läheisyys ja hellyys ja seksi ovat muiden juttuja, eivät sinun. Toisinaan istut hiljaa yksin koneella iltaisin , joskus itket yksinäisyyttäsi. Suurimman osan aikaa elät arjessa etkä enää muista, mitä joskus oli ja millaista elämäsi voisi olla vieläkin. Lähde, kun vielä voit ! Itselläni ei ole rohkeus eikä tahdonvoima riittänyt. Ja alan olla jo sen ikäinen, että asialla ei enää ole väliä
Onnea ei löydä toisen ihmisen kautta vaan itsestä. Se on melko sama kenen kanssa asut, jollei kumppani suoranaisesti väkivaltainen ole tmv. Oletko kenties masentunut?
Vaikea löytää tai ylläpitää onnea jos kumppani väheksyvä, mitätöivä ja negatiivinen, syö voimavaroja.
Niin miksi hän on sellainen? Oletko kysynyt? Sehän on henkistä väkivaltaa pitkään jatkuessaan ja voi johtua henkilön pers.häiriöstä. Jos johtuu riidasta niin sen voi selvittää.
Onni löytyy itsestä, mutta mainitun lainan parisuhde voi viedä voimia. Voit varmaan kuvitella miltä tuntuu jatkuva torjunta (seksi, läheisyys, kosketus, läsnäolo) jatkuessaan vuosia. Ja miltä kylmä jatkuva vuorovaikutus tekee ololle. Ainakin oman naiseuden menettää helposti. Olen sanaa mieltä, että on parempi lähteä kuin jäädä, mutta aina se ei ole helppoa ja prosessi pitkittyy, koska usein tuollainen puoliso on myös epäempaattinen ja jarruttaa lähtöä tahallaan.
Lähdin, ja voin paremmin.
Meidän parisuhteessa ei oikeastaan ole muuta vikaa, mutta fyysinen puoli puuttuu ihan täysin. Elämme kuin sisko ja veli. Toimimme tiiminä hyvin, talous kunnossa ja teemme jotain asioita yhdessäkin.
Olen tosi monta kertaa näiden vuosien, siis tarkalleen 13 vuotta, aikana laittanut seksiseuran etsintäilmoituksen, mutta en vaan pysty. Minusta ei ole pettämään. Miehellä oli jossain vaiheessa suhde toisen miehen kanssa
Ehkä syynä miehesi käytökseen on seksuaalinen suuntaus: "Miehellä oli jossain vaiheessa suhde toisen miehen kanssa" kertoo jo paljon.
Ehkä hän onkin enemmän homo kuin hetero ja on tajunnut asian vasta vuosien jälkeen? Heterokulissin pitäminen on helpompaa kuin asian myöntäminen itselle saati muille. Luulisin, ei omakohtaista kokemusta.
Todennäköisesti. En vaan jotenkin henno lähteä tästä. Ystävyydestä suhteemme alkoi muinoin ja sitä se on nykyäänkin. Hän tuntee minut ja tietää, että kilttinä ihmisenä pysyn hänen rinnallaan enkä petä. En käy juuri missään enkä ole naistyyppiä, joka kiinnostaisi miehiä
Maailma täynnä tavallisia miehiä jotka etsivät vain normaalia naista kumppaniksi. Ei ole mitään tiettyä naistyyppiä mikä pelkästään miehiä kiinnostaa. Eli miehesi pitää sinua itsestään selvyytenä ja on varma ettet lähde? Mikä sinua siinä yksin olossa pelottaa? Ystäviä voitte olla vaikka ette asuisi yhdessä. Eikö olisi miehellesi kun parempi että saisi olla sellainen kuin on jos tuntee vetoa miehiin niin et sinä voi häntä muuttaa. Tai voittehan asua yhdessä ystävinä niinkuin tähänkin asti mutta unohtaa parisuhteen ja antaa molemille vapauden etsiä hellyyttä muualta.Kun tunnut kuitenkin kärsivän tilanteesta. Niin sinusta itsestäsi se on nyt kiinni päätätkö elää vielä elämääsi vai tyytyä siihen mitä on.
Harvoin on sellainen tunne, että haluaisi olla toisen ihmisen lähellä. Se saattaa liittyä siihen mitä viime vuosien aikana on tapahtunut. Erityispiirteinen ahdistuu eri asioista kuin muut ja lukkiutuu omaan maailmaansa. On vaikea tietää mitä sitten tapahtuu, kun perusturvallisuudentunne alkaa tulla takaisin.
Olen itse miettinyt tätä asiaa tosi monelta kannalta ja loppujen lopuksi päätynyt siihen tulokseen, että rakastan kuitenkin miestäni niin paljon ja meillä on muilta osin niin hyvä suhde, että en pysty lähtemään, vaikka hän ei ole ollut seksistä kanssani kiinnostunut reilusti yli 10 vuoteen. Itse en pysty seksiin ilman tunteita, joten joku seksisuhde on oikeastaan ihan poissuljettu vaihtoehto. Nuorempia, innokkaita miehiä olisi kyllä ollut tarjolla ja hetken melkein leikin ajatuksella , että suostuisin. Mutta kun en pysty niin en pysty.
Miksi tyytyä moiseen?
On tietysti hankalia tilanteita. Mutta et kerro mikä on olosuhdein pakosta? Lähipiirissä oleva ihminen oli miettinyt 10 vuotta eroa. Kun lopulta sen teki ei ole ollut onnellisempi vuosiin. Jos olo hankala kannattaako odottaa loputtomiin muutosta.
Ero on aina henkilökohtainen tappio. Olen epäonnistunut jo kahdesti. Kolmas epäonnistuminen todistaisi, että minusta ei tosiaankaan ole kenellekään vaimoksi ja olen naisena täydellisen epäonnistunut.
Ehkä tämä on kaamosmasennus tai jotain. Näin pimeänä aikana tulee erityisen paljon pohdittua omia parisuhdeongelmia. Toisinaan tuntuu, että pää hajoaa
Vaikka eroasit ja löytäisit uuden suhteen. Miksi edes mennä uudestaan naimisiin. En itse ainakaan menisi.
Tuo jos mikä kysyy luontoa. Kun toisella on vielä tuollainen suuntaus, bi ehkäpä. Ei ole helppoa sielläkään.
Onhan sekin yksi vaihtoehto, että olosuhteiden pakolla selitetään saamattomuutta.
Jokaisen ihmisen soisi elävän joskus edes hetken yksin. Ihmiset on niin parisuhderiippuvaisia, että ne tinkii kaikesta parisuhteen vuoksi.
Kai se on tottumusta. Ja toisekseen elämä on taloudellisesti hitusen helpompaa yhteistaloudessa, eli käytännön aspektikin tässä mukana. Maksat kaikesta vaan sen oman puoliskosi. Pienituloisella aika iso asia lopulta tuokin. Ei meillä lainoja ole ja avioehto on (vaikkei juuri kummoista omaisuutta kummallakaan) eli siinä mielessä kyllä pystyisi helposti lähtemään. Suuret yhteiset lainat ja omistuskoti voisivat tuottaa ongelmia
Myönnän tuon parisuhderiippuvaisuuden omalta kohdaltani. Vietämme kuitenkin vapaa-ajan aika lailla erikseen ja meillä on omat huoneet ollut jo melkein 10 vuotta
En ole ap. vaan tuo väliin kommentoinut, jolla mies bi .
Ei nämä yksinkertaisia asioita ole. Toisista tulee onnellisempia kun lähtevät, toisille taas voi tulla enemmän hankaluuksia jos lähtevät.
Toisenlaisia vaikeuksia voi tulla uudessakin suhteessa tai yksin jatkaessa. Jokainen punnitsee itse oman tilanteensa, harvoin siihen toisten neuvot auttaa vaikka joskus ne voi tukea omaa päätöstä.
Niin ja tilanteet muuttuvat. Voi tulla joku pieni juttu, joka antaa toivoa paremmasta ja sitten taas hetkeksi lopettaa eron miettimisen
Keväisin ahdistaa kaikkein eniten. Kun lumet sulavat, aurinko paistaa ja rakastuneet parit kävelevät onnellisina käsi kädessä. Joka paikassa kaikki ovat pareittain .
En ole vuosiin edes pystynyt kuuntelemaan lauluja, joissa aiheena rakkaus, seksi tai intohimo. Kyyneleet tulevat silmiin. Television seksi- tai vaikka vaan suutelukohtausten kohdalla vaihdan kanavaa.
Ketjussa mielenkiintoisia kommentteja. Joku neuvoo ettei onnellisuus ole kuin itsestä kiinni ja ap kertoo seksittömyydestä ja joku neuvoo häntä hankkimaan ja sopimaan ulkopuolisen seksisuhteen, mihin ap toteaa ettei pysty ulkopuoliseen seksisuhteeseen. Tosiasia nähdään taas siinä, että asioiden pitäisi aina mennä keskimääräisen mukaan eli ap: n pitäisi oppia hyväksymään ulkopuoliset seksisuhteen, kun ne vaan nykyään on niin yleisiä. Toisaalta osa varmaan tuomitsisi ne ja sanoisi, että eroa. Et tule ap löytämään muiden neuvoista apua vaan sinun tulee todellakin tehdä itsesi näköinen ratkaisu. Onnellisuus suhteessa tai suhteettomana on tosiaan omissa käsissä, en siis ymmärrä tuolla neuvoja, että ap:n pitäisi ymmärtää ja muuttaa elämäänsä niin, että hänen miehensä huomaisi hänet ja olisi positiivisempi, eikö se ole hänen miehensä tehtävä.