Aihe

En mä susta kirjoittele tänne

Anonyymi

Olisihan se vähän kohtalon ivaa jos saisit vähän maksaa siitä hyvästä mitä olet toisten tuskasta saanut. En ole kuitenkaan semmoinen. Ehkä joskus kehitytte ja ymmärrätte miten vastenmielisestä asiasta olette hyötyneet ja ehkä tunnette piston omassa tunnossa. Tai sitten ette. Sitähän minä en tiedä. Mutta voin kuitenkin kertoa että minulle nämä vuodet ovat olleet yhtä tuskaa, menetettyä aikaa, pelkoa, työntäiteisiä, surullisia ja itkettävä, nöyryyttäviä. Jos joku kehottaa minua iloitsemaan siitä mitä siitä koitui. En siihen pysty. Korkeintaan lapseni ja todella läheiset ihmiset, mutta eihän hyöty heille ole mennyt kuin murto-osan. Tämän vuoksi heti kun mahdollista lähden jonnekin hyvin kauaksi ettei minun tarvitse kohdata niitä ihmisiä jotka ovat tuskani hyödyntäneet ja pilkanneet tahallisesti. Lähden etsimään hyviä ihmisiä, onnea ja iloa sekä valoa elämääni, ja se on kaukana tällaisista ihmisistä. Toivotaan että korona helpottaa pian.

4

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivotaan että ensikeväänä ja kesänä olis korona jo laantunut. Tsemppiä, koita ajatella asioista myönteisesti🥰👍

    • Anonyymi

      Sinulle, joka hetken päästä aiot kirjoittaa aloittajan olevan trolli, lue ensin tämä mielipide, joka oli joskus ylen uutisissa:
      Älä ruoki trollia, sadistinenverkkohäirikkö hiljenee, kun häneen ei reagoida. Keskustelupalstojen häirikkötrollit pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. Kicksien hakemisessa ei tunneta omantunnon tuskia. Trollaajaan tepsii parhaiten se, kun hänen juttuihinsa ei reagoida, silloin hän jää vaille kommentoinnin tuomaa tyydytystä.
      Ilmeisesti tällainen trolli ei kykene enää seksin harrastamiseen puolisonsa kanssa (jos sellainen on) ja yrittää saada palstoilta tarvitsemansa tyydytyksen, keinoja ja seurauksia kaihtamatta.

      • Anonyymi

        Kiitos sulle osuvasta mielipiteestä, haluan kuitenkin vieä sanoa, että ap-trolli on juuri kuvailemasi kaltainen.🙄


    • Anonyymi

      Kaikesta tapahtuneesta on seurannut sitten kuitenkin jotain hyvääkin. Kukaan tiedä, vaikka asiat olisivat menneet vielä huonommin ilman noita koettelemuksia. Joillekin lasi nyt vaan on aina puolityhjä. Aina on mahdollisuus tehdä toisin, se on itsestä kiinni pitkälti. Pakoonkin voi tietenkin lähteä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      67
      9908
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      125
      5863
    3. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      492
      5636
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      184
      5308
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      17
      2836