Naapurien häiriköinti ja määräaikainen sopimus

Anonyymi

TIlanne siis on sellainen, että olen muuttanut lokakuussa vuoden määräaikaiseen asuntoon, jonka yläkerrassa soi 24/7 musiikki ja yöllä huudetaan. Normaali elämä aivan mahdotonta asunnossa, itseltäni vaadittiin kirje siitä, että tulen olemaan hyvä ja rauhallinen vuokralainen. Isännöintiin on laitettu viestiä ja he sanoivat että naapuri kiistänyt metelin. Enempää ei aio tehdä koska muut eivät ole valittaneet. Eli onko tässä tilanteessa mitään keinoja enää puuttua asiaan? Laitoin vielä vuokraavalle taholle viestiä, joka lupasi välittää asiaa eteenpäin. Harkitsen itse muuttoa kevään ajaksi vanhempien luo ja toinen osapuoli jää tähän asumaan koska en pysty nukkumaan tai keskittymään mihinkään.

18

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloitus irronnut kuitenkin ilman keskittymisiä !

    • Anonyymi

      Kutsu vaikkapa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja käväisemään iltakahville joskus hiljaisuuden alkamiskellonaikaan. Jos tuo meteli todella on 24/7, se lienee aika helppoa näin todeta.
      Metelinpito on aina vähän henkilökohtainen näkemys ja kokemus eli puolueeton todistaja on paikallaan.

    • Anonyymi

      Minä kommentoin toista ketjua ja kommentoin tätäkin. Minullakin on naapuri, joka on metelöinyt 24/7, ei tietenkään koko aikaa, mutta viimeisen vuoden aikana näitä tälläisia jaksoja on ollut varmaan hyvin monia. Juhannuksen aikaan metelöi 3.5 vuorokautta yhteen menoon ilman taukoja; siis torstaina aloitti illalla ja meteli loppui vastaa maanantai aamuna. Itse kävin joka päivä ko. jaksolla uimarannalla ja muualla, mutta aina kun tuli kotiin meteli oli päällä.

    • Anonyymi

      Jotka metelöi ja huutaa yöllä, ovat huumausaineiden käyttäjiä. He kiistävät varmasti metelöinnin. Pitäisi olla kaikkien naapurien yhteinen valitus, sellaisia ei saa muuten häädettyä asunnosta pois.

    • Anonyymi

      Isännöinti toimii nykyään tuolla tapaa monessa kunnassa. Varma tosiasia on yleensä, että häiriön aiheuttaja kiistää häiriköinnin. Isännöinti soittaa siis häiriön aiheuttajalle ja yrittää sovitella asiaa. Seuraava askel on se, että isännöitsijä ilmoittaa valituksen tekijälle, että kukaan muu ei olisi valittanut ko. henkiöstä/henkilöistä. Isännöitsijän tavoite on siis ensisijaisesti saada valituksen tekeminen loppumaan. Minulle kävi vuosi sitten näin, kun isännöitsijä selitti minulle, että kukaan muu ei tekisi niitä valituksia, kuin minä. Olen nyt asiaa selvittänyt ja ainakin 2 muuta henkilöä on soittanut poliisin hätänumeroon häirikön takia ja siis häiriöilmoituksia on tehty myös useita muidenkin, kuin minun tekemänä. Isännöitsijä edelleen vakuuttaa, että häiriön aiheuttaja on kunnon mies kaikin tavoin. Poliiisikin kehotti isännöitsijää ottamaan poliisiin yhteyttä, jotta poliisi voisi kertoa minkälainen mies on siis kyseessä.

      • Anonyymi

        Tää mantra mitä isännöitsijät toitottaa on hyvin tuttua,, ei kukaan muu muka valita, ja asialle ei voi mitään

        Varmaan ei omatunto paljoa noilla kolkuttele kun saavat itse nukkua rauhassa ilman jatkuvia kolinoita, paukkeita ja töminöitä


    • Anonyymi

      Mulla oli sama tilanne, kiistettiin et yläkerta metelöi, isännöitsijä vaan sano että kukaan muu ei valita, tää häirikkö laittoi kirjeen postiluukusta jossa väitti ettei metelöi ja jos vielä kerran valitan soittaa poliisille,, meteli jatkui kahta kauheampana, pahinta oli et aamulla oli pakko jaksaa nousta töihin, muutti onneksi itse pois,, luulen et joku muukin sit valitti, nyt rauha

      • Anonyymi

        Saattoi se häirikkö, josta pääsit eroon, muttaa siis minun naapuriin. Hän nimittäin toimii juuri niin, kuin mainitsit, että kun on valitettu, niin metelöi entistä enemmän. Tämä on täällä monen naapurin toimesta siis dokumentoitu ja poliisille on informoitu asiasta. Kävin myös jo 2 kertaa poliisiasemalla keskustelemassa päivystävän poliisin kanssa tästä asiasta. Kertoivat ja halusivat avata asiaa minulle; naapuria pidetään siis jollakin tapaa vaarallisena henkilönä, poliisi sanoi siis esim. "meillä on täällä paljon tietoa siitä miehestä".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattoi se häirikkö, josta pääsit eroon, muttaa siis minun naapuriin. Hän nimittäin toimii juuri niin, kuin mainitsit, että kun on valitettu, niin metelöi entistä enemmän. Tämä on täällä monen naapurin toimesta siis dokumentoitu ja poliisille on informoitu asiasta. Kävin myös jo 2 kertaa poliisiasemalla keskustelemassa päivystävän poliisin kanssa tästä asiasta. Kertoivat ja halusivat avata asiaa minulle; naapuria pidetään siis jollakin tapaa vaarallisena henkilönä, poliisi sanoi siis esim. "meillä on täällä paljon tietoa siitä miehestä".

        Nää häiriköt jotka toimii tolla tavalla on ympäri Suomea, ei vaan tietyllä paikkakunnalla ja tietyllä alueilla,, nämä saavat vuosikausia häiriköidä toisia ihmisiä yöaikaan,, isännöitsijöitä ei kiinnosta, mantrana toistavat että kukaan muu ei valita, eikä asialla voi tehdä mitään, sovi naapurisi kanssa yms (eivät välitä vaikka meteli pahenisi tai naapuri uhkailisi tai peräti kävisi kiinni)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nää häiriköt jotka toimii tolla tavalla on ympäri Suomea, ei vaan tietyllä paikkakunnalla ja tietyllä alueilla,, nämä saavat vuosikausia häiriköidä toisia ihmisiä yöaikaan,, isännöitsijöitä ei kiinnosta, mantrana toistavat että kukaan muu ei valita, eikä asialla voi tehdä mitään, sovi naapurisi kanssa yms (eivät välitä vaikka meteli pahenisi tai naapuri uhkailisi tai peräti kävisi kiinni)

        Ikävä kyllä näin on. Minulla oli aikaisemmin melko rauhalliset ja järkevät naapurit aina olleet. Nyt vasta törmäsin tähän ilmiöön, ettei naapuri välitä mitään järjestyssäännöistä. Kyse on todellakin häiriköstä, mutta isännöitsijä sanoi, etten saisi käyttää sellaista ilmausta, jos ei ole todisteita olemassa. Minä luettelin todisteet, sitä en maininnut, että naapuritaloyhtiön ihmisetkin kyselevät minulta mistä on kysymys ?. Kysyvät sitä, käyttääkö se mies tosiaan huumausaineita ?.


    • Anonyymi

      Minun naapuri metelöi edelleen ja tätä on siis joka yö. On entinen bodari, mutta lopetti bodaksen viime keväänä ja myi puntit pois ja osti niillä rahoilla viinaa. Juhannuksen jälkeen olen nähnyt miehen 2-3 kertaa, tilaa pizzoja asuntoonsa ja kerran näin, että oli hakenut olutmäyräkoiran läheiseltä huoltoasemalta ja kun tuli minua vastaan polulla, niin säikähti ja juoksi polulta metsään. Tilanne on huono, koska meteli häirikön asunnosta kantautuu ilmanvaihtokanavien kautta muihin asuntoihin. Siis ullakolla meteli vapaasti pääsee kulkemaan, kun on vanha 80-luvun rivitalo.

    • Anonyymi

      Lataa puhelimeen dB-mittari ja mittaa melu yöaikaan (22.00 -07.00) .Jos menee yli 30 dB, niin tulostat käppyrän ja vaadit isännöitsijältä toimenpiteitä. Jos melurajat ylittyvät paljon, voi kunnan ympäristövalvontaa pyytää puuttumaan. Lisäksi vuokrasta voivaatia alennusta melun perusteella.

      Ensin on toki tiedettävä dB:t. Melu on subjektiivinen kokemus, joten tarvitaan mittaustuloksia.

    • Anonyymi

      " Siis ullakolla meteli vapaasti pääsee kulkemaan, kun on vanha 80-luvun rivitalo."

      Jos näin on, niin soita palotarkastajalle. Siellä nimittäin pitää olla palokatkot, ehjät sellaiset.

      • Anonyymi

        Palokatkot joo, mutta palo-osastointi siellä pitää olla myös, vai tuleeko palokatkot ilmaan?


      • Anonyymi

        Minä en ole siellä ullakolla käynyt. Mutta ilmanvaihdon kautta ainakin minun asuntooni se melu tulee. Minä kuulin, että vanhoissa rivitaloissa olisi se katto ongelmakohta äänieristyksen suhteen. Siis, jos jotain parannusta äänieristykseen pitäisi saada, niin kattoremontin yhteydessä pitäisi tehdä jotain, minä en vain tiedä, mitä se on.


    • Anonyymi

      nauhoita puhelimella tätä melua, luulisi kuuluvan puhelimeen asti tämä melu. isännöitsijät on semmosia vellihousuja etteivät tee mitään, lisäksi osa naapureista vaan vetää pään pensaaseen jos joku häirikkö vaan itsekkäästi möykkää, pelkäävät että tämä möykkäri aiheuttaa alkaa vaikka vainoamaan.ilman muuta nauhoitat todisteita ja jos teitä on kaksi asunnossa kuulemassa melun, molemmat valitatte.tuommoset pihalle talosta.

    • Anonyymi

      Poliisi on ainoa vaihtoehto, sillä siitä jää sitten merkintä virallisiin papereihin erityisesti jos poliisi kuulee ko. metelin, niin menee sitten tottakai sen lopettamaan.

      Tarpeeksi monta kertaa kun tapahtuu, ja jos isännöitsijä ei tee mitään niin sitten ilmoitus hallituksen puhjeenjohtajalle, sillä isännöitsijä on hallituksen alainen.

      • Anonyymi

        Minä luovutin ja muutan pois jo viikon sisällä. En ole ketjun aloittaja, mutta olen kommentoinut tähän jonkun verran. Minun naapurit ovat mielisairaita ihmisiä. Ei siinä auta nyt jäädä enää poliisia soittelemaan, onhan heidän takiaan 7 kertaa hätänumeroon jo soitettukin. Isännöitsijä ei ole halunnut hoitaa asiaa aktiivisesti, eikä taloyhtiön hallitus. Tosin minä joudun pitämään tätä asuntoa vielä aika pitkään kuitenkin, koska muutto kestänee pari viikkoa ja aion kyllä jatkaa häiriöilmoitusten tekoa edelleen, niin kauan kuin asun tässä vanhassa. Täytyyhän tämä asunto saada vuokrattua tai myytyä joka tapauksessa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      992
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      705
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe